Masentaa

Muutin uudelle paikkakunnalle, En tunne ketään. En saa mitään enää aikaan. Kaikkea on jo kokeiltu. alakulo valtaa mielen.
3539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On kuitenkin olemassa asioita, joihin ihminen ei voi itse toiminnallaan vaikuttaa. Niitä on esimerkiksi sopivan kumppanin löytäminen !

Vaikka kuinka tapaisi ihmisiä, ei välttämättä tulisi löytäneeksi koskaan sitä sopivaa itselleen. Löytäisi vain sellaisen, jota luulisi sopivaksi, mutta vuosien päästä huomaisikin, ettei tuo henkilö ihan olekaan sopiva. Sen sijaan "sen Oikea" voi löytyä ihan sattuman kaupalla...
Se, mitä yritin sanoa, on se että sopivan kumppanin löytymiseen ei vaikuta lopulta mikään muu kuin tuuri. Ei rohkeus eikä oma-aloitteisuus, vaan ainoastaan tuuri, osuuko sellainen ihminen kohdalle.

Äänestä
  • Mitä sinä voitkaan tehdä?? Et yhtään mitään.

    Älä siis heitä toivoasi hukkaan, koska et voi ikinä tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ;)

    Äänestä

Samat sävelet. Työn perässä piti nostaa kytkintä synnyinseudulta, myydä talo ja lähteä. Lapset mukaan ja menoksi.
Nyt uudella paikkakunnalla lapset tietenkin ovat saaneet uusia ystäviä ja seurustelukumppanitkin. Minä en tunne täältä ketään ja yksin ei osaa minnekään edes lähteä. Joskus suru ja ahdistus puristaa aika tavalla sydänalaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinkkuM23tre kirjoitti:

Muutin uudelle paikkakunnalle, En tunne ketään. En saa mitään enää aikaan. Kaikkea on jo kokeiltu. alakulo valtaa mielen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu