Uskomuksia väreistä

elisant

Värien osuus eri kulttuurien taikauskossa on merkittävää. Värisymboliikka eli käsityksemme siitä, mihin väriin liitetään 'hyviä' ja mihin 'huonoja' ominaisuuksia, vaihtelee eri kulttuureissa ja eri aikakausilla. Jotkin väriin liittyvät sanonnat saattavat muuttaa täysin merkitystä jossakin toisessa kulttuurissa. Jossakin kulttuurissa punaisella kirjoitettu kirje viestii rakkaudesta, jossakin toisessa kulttuurissa punainen kirjoitus on jopa loukkaavaa.

Esim. turkooseja on käytetty korukivinä jo kauan - mm. egyptiläiset käyttivät niitä helminauhoissaan jo 5500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Egyptiläiset puolestaan pitivät turkoosia suojelevana kivenä ja mm. antiikin aikaisten Zeuksen patsaiden silmiin oli istutettu turkoosit. Asteekit uskoivat turkoosin värin suojelevan heitä fyysisiltä ongelmilta ja siksi turkoosit koristivat usein soturien kilpiä. Monet Pohjois-Amerikan intiaanit uskoivat, että turkoosi toi yhteen meren ja taivaan jumalat, jotka yhdessä siunasivat sotureita ja metsästäjiä. Apassit uskoivat, että turkoosi auttoi sotureita osumaan maaliinsa paremmin. Sunien uskomuksen mukaan turkoosi suojeli demoneilta. Myös Navajot kunnioittivat turkoosia suuresti. He uskoivat, että vesikuuro saadaan aikaiseksi heittämällä turkoosi jokeen. Aasiassa turkoosi on suojannut pahalta silmältä ja Tiibetissä turkooseja on istutettu useisiin rituaaliesineisiin, mutta sitä on käytetty myös koristeena ja amulettina jokapäiväisessä elämässä. Intiassa monet pitivät turkoosikorua pikkusormessaan - täyden kuun nähtyään he vilkaisivat kiveään ja uskoivat siten saavuttavan suurta menestystä.

Muinaisessa antiikin Kreikassa vihreä väri symboloi voittamista - myös maureille vihreä oli voiton väri. Kreikkalaiset lesket, jotka menivät uudelleen naimisiin, pitivät vihreää huntua - se ilmaisi, että he olivat edelleen hedelmällisiä. Antiikin Kreikan mytologiassa vihreä oli kreikkalaisen rakkauden jumalattaren, Afroditen väri. Minnelauluissa vihreä oli rakkauden väri; keskiajan lemmenlyriikassa vihreä apila merkitsi rakkauden voimaa. Vihreä liitetään usein keskiaikaan ja monet keskiaikaiset mielenyhtymät vihreään olivat positiivisia. Johan Huizinga kertoo ”Keskiajan syksy” -teoksessaan, että vihreä oli nimenomaan kuningattarien ja prinsessojen väri. Mm. Ranskassa kuningattaren synnytyshuone verhottiin vihreällä silkillä. Mutta vihreä viittasi myös paholaiseen ja demoneihin - ja epäonneen. Vihreästä tuli kristinuskossa vähitellen demonien ja kuolettavan myrkyn, kaiken pahan väri (mm. kristittyjen paholainen ilmestyi vihreässä paidassa), vaikka sillä alkuaan oli positiivinen merkitys. Pakanauskomuksissa vihreä liitettiin vahvasti hedelmällisyyteen ja kristillinen kirkko halusi peittää kaikki viittaukset seksuaalisuuteen ja katkaista kaikki yhteydet pakanauskontoihin. Tämä ei täysin onnistunut ainakaan kielen kohdalla, mm. vanha englanninkielinen ilmaus one's greens merkitsee yhä yhdyntää. Ja joidenkin tietojen mukaan 1500-luvun Englannissa prostituoiduilla piti olla vihreät hihat. Vanhassa Etelä-Palestiinassa puolestaan sinisten ja vihreiden helmien uskottiin suojaavan kantajaansa pahalta. Alkemiassa vihreällä uskotaan olevan suuria parantavia voimia ja intialaisessa mystiikassa vihreä on väri, joka liittää toisiinsa ”syyn ja seurauksen”.

Kiinalaisessa kulttuurissa oranssi on yhdistetty Jiniin ja Jang siniseen väriin. Kiinassa, kuten Japanissakin oranssi liittyy onnellisuuteen ja rakkauteen. Oranssi on myös Buddhan ja samalla buddhalaisten munkkien kaavun väri. Buddhalaisessa taiteessa oranssi kuvasi valaistumisen korkeinta tasoa. Oranssiin vivahtava persikan väri on hinduille pyhä väri. Intian kansallislipussa oranssi symboloi kärsimystä. Wiccalaisuudessa oranssi viittaa puolestaan menestykseen ja energiaan.

Mayat yhdistivät sinisen filosofiaan ja lääketieteeseen. Marduk, vanha babylonialaisten jumala, kantoi sinistä viittaa, jossa oli hopeisia tähtiä ja Pohjoismaisten germaanikansojen jumalan Odinin viitta oli sininen. Muinaisintialaisessa mytologiassa Vishnu on kuvattu Krishnana siniseksi. Taivaan vallitsija Indra on kuvattu sinipukeisena. Buddhalaiset yhdistävät sinisen taivaan ja vesien viileyteen. Intiassa vihattava rasa bibhatsa liitetään siniseen. Cherokeille sininen puolestaan symbolisoi pettymystä ja häviötä. Cherokeiden sanomana ”heistä ei koskaan tule sinisiä” tarkoitti sitä, ettei heidän oletettu epäonnistuvan missään, mitä tekivät. Monille Pohjois-Amerikan intiaaneille taivaansininen symboloi rauhaa eivätkä Navajot eivät tee eroa sinisen ja vihreän värillä. Cheyennet liittävät sinisen taivaaseen ja veteen (”se mikä on sinistä”, tséotá'távo). Neitsyt Mariaa on myös kutsuttu ”Siniseksi liljaksi”. Sinisenä kukkiva salvia on kirkkotaiteessa kuvannut neitsyt Marian parantavaa voimaa. Tämän vuoksi jotkut ranskalaiset äidit tänäkin päivänä kietovat tyttölapsensa siniseen, Neitsyt Marian viitan väriseen vaatteeseen. Marokkolaiset sulhasmiehet puolestaan piirtävät siniset täplät korviensa taakse suojautuakseen pahalta. Vanhassa Etelä-Palestiinassa sinisten ja vihreiden helmien uskottiin suojaavan kantajaansa pahalta. Iranissa sininen on suruväri. Syyriassa ja Armeniassa nimenomaan taivaansininen on suruväri. Persialaisissa matoissa sinisen on sanottu merkitsevän rauhaa ja tyyneyttä. Juutalaisille sininen on taivaan ja hengellisyyden väri, joka muistuttaa jumaluudesta ja se liitetään myös Jaakobiin. Turkkilaismongolilaisten kirjallisuus kertoo sinisistä leijonista ja tiikereistä ja Tsingiskaanin sanottiin polveutuvan sinisestä sudesta.

Monissa uskonnoissa musta on pelottavien jumalien väri; esikristillinen Hekate oli pimeän kuun jumalatar; hindujen jumalpantheonin musta Kali-jumalatar; intialaisessa mytologiassa jumala Mahakala – ”suuri musta”. Anubis oli muinaisten egyptiläisten musta, sakaalipäinen kuolemanjumala, joka vartioi kuoleman valtakuntaan johtavaa tietä. Egyptiläiset uskoivat myös, että mustalla kissalla oli jumalallisia voimia. Japanissa punainen on onnenväri, musta seremoniaväri: naisten hääkimonot ovat useimmiten (mutta eivät aina) punaisia, valkoisia tai mustia. Feng shuissa musta on vesielementin väri ja vetää rahaa puoleensa. Buddhalaisuudessa musta puolestaan liitetään orjuuteen ja myöhäiskeskiajalla ja renesanssin aikaan munkit, filosofit ja vallankäyttäjät pukeutuivat mustaan. Kristinuskon symbolismissa paholainen on useammin kuvattu mustaksi kuin punaiseksi. Saatananpalvontariittejä on kutsuaan mustaksi messuksi ja noitien on uskottu harjoittavan mustaa magiaa (black magic, the black art) sekä väri liitetään paholaiselle uhrattuihin eläimiin, joiden on sanottu olevan esim. musta pukki tai musta kukko. Mustaa pidettiin ennen pakanallisen ikuisen kadotuksen vertauskuvana. Nykyään musta on myös papiston väri, myös inkvisiittorit aikoinaan pukeutuivat mustaan. Iirin kielessä paholainen on 'An Fear Dubh', sananmukaisesti käännettynä ”musta mies”. Mustaihoinen mies puolestaan on iirin kielellä 'An Fear Gorm', ”sininen mies”. Musta on jo muinaisista ajoista asti liitetty tähtimerkeistä kauriiseen ja vesimieheen, joita määräävät planeetta ja jumala Saturnus. Heraldiikassa musta liitetään suruun ja katumukseen sekä jalokivistä timanttiin.

Mielenkiintoista, eikö totta?

5

5250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fille

      Tosi mielenkiintoista! Mistä olet moisen tietomäärän kerännyt? Utelias kun olen ;-)

      Karjalassa taivaansiniset oven- ja ikkunanpielet estivät pahan pääsemisen taloon, olen kuullut.
      Ja jalosukuisia kutsuttiin siniverisiksi - sinisinä kuultavien suonien vuoksi.

      Olisiko ollut Tiede-lehti joskus kauan sitten jossa kerrottiin että sokeat tuntevat värit erilaisina vaikkeivät niitä näe, joku väri oli liukas ja toinen tuntui lämpimältä.
      Aika jänniä juttuja...

      • rosolli

        Tässä olisi yksi linkki, jossa kaikenlaista väreistä

        www.coloria.net


      • AROSUSI-09

        Eli oven- ja ikkunanpielet vedetään samasta syystä sinisellä.Onkohan moinen maailmalla sitten yleisempääkin ja mistäköhän lähtöisin..?/Tunnetaankohan muuten "henkiansat",eli oviin kiinnitettävät tarralabyrintit miten laajalti..? Hevosenkenkien tapaan,jollaisen allekirjoittanutkin on propannut ulko-oven yläpuolelle...


    • RavenOratio

      Todella kiinnostavaa. :)

    • Sopuliuli

      Missä keltainen? :c

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe