Lapsi veneeseen

Kuinka nuoren vauvan kanssa uskaltaa lähteä perheveneellä päiväretkelle? Onko vastuuntunnotonta pukea itselle liivit ja pitää kersaa kaukalossansa vai saako noin pienille liivejä?
3119752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Riippuu tietysti hieman veneestä miten voi toimia. Avovene on eri kuin vähän suurempi matkavene.
Nuorempi tyttäreni oli alle viikon, kun lähdimme viettämään ensimmäistä yhteistä purjehdusviikonloppua. Veneenä oli 8 m purjevene.

Ryhdyimme pitämään lapsilla pelastusliivejä vasta kun ne oppivat seisomaan avotilassa. Aivan pienet vauvathan vaan nukkuvat omassa kopassaan veneen sisällä.
Vähän vanhempana istutetiin lapsemme auton turvaistuimeen ulos.
Vastuutonta tai ei, niin ei mielestäni liikkumaan kykenemätön lapsi tarvitse pelastusliivejä. Tuskastuuhan ne muuten täydellisesti. Maata paikallaan täysin liikuntakyvyttömänä liivien kanssa tuntitolkulla...

Äänestä
  • Tarkoitat varmaan, ettei ole järkevää pitää päällä, mutta tietenkin niiden tulee olla lähellä tarvittaessa saatavilla!! Voi se haveri sattua vauvankin kanssa.
    Pieniä liivejä on saatavissa ja ne voi vaihtaa
    jatkossa isompiin ainakin Helsingin Maritimissä, jolloin niistä saa mukavan hyvityksen.
    Turvallista ja mukavaa veneilyä!

    Äänestä

  • old_profile_18747 kirjoitti:

    Tarkoitat varmaan, ettei ole järkevää pitää päällä, mutta tietenkin niiden tulee olla lähellä tarvittaessa saatavilla!! Voi se haveri sattua vauvankin kanssa.
    Pieniä liivejä on saatavissa ja ne voi vaihtaa
    jatkossa isompiin ainakin Helsingin Maritimissä, jolloin niistä saa mukavan hyvityksen.
    Turvallista ja mukavaa veneilyä!

    En viitsi nimeltä mainostaa, mutta ainakin yksi vakuutusyhtiö lainaa ilmaiseksi vauvaliivit. Eivät kuitenkaan erityisemmin mainosta mahdollisuutta.

    Äänestä

  • SpK kirjoitti:

    En viitsi nimeltä mainostaa, mutta ainakin yksi vakuutusyhtiö lainaa ilmaiseksi vauvaliivit. Eivät kuitenkaan erityisemmin mainosta mahdollisuutta.

    Onko mitään tekemistä jonkun ..hjolan miehen kanssa?

    Äänestä

Meidän perheen pikkutyttö on ollut vauvasta asti mukana veneilemässä. Ei niitä liivejä mielestäni siellä kaukalossa tarvitse pitää. Ainakaan katetussa veneessä. Tietysti aina voi sattua mitä vaan, mut jos sille linjalle lähtee, niin ei voi harrastaa mitään. Hyvää veneilyä!

Äänestä
  • Sitähän minäkin. HT-veneeseen vaan sitten kopassaan. Kiitti kokemuksistanne.

    Äänestä

  • avóveneessä liivin ero katetussa veneessä? nyt en kyllä ymmärrä mikä eri liivin käytön suhteen on, lakihan ei anna tuota mahdollisuutta että hyttiveneessä ei tarvitse liiviä olla ? mutta jospa kerrot kun olet noin asiasta varma`?

    Äänestä

  • Möhö kirjoitti:

    Sitähän minäkin. HT-veneeseen vaan sitten kopassaan. Kiitti kokemuksistanne.

    jos hyttivene kaatuu pohja ylöspäin, onhan se kuitenkin mahdollista, sinne meni koppa ja vauva pohjaan että vilahti. Jos on liivit niin jää edes pinnalle ? nyt en kyllä ymmärrä teita ja teidän logiikkaa....

    Äänestä

  • Muistakaapas nyt, että säädökset edellyttävät vain, että veneessä on mukana jokaiselle sopivat liivit. Päällä ei niitä tarvitse pitää.

    Veneitä menee melkoisen harvoin ympäri mutta laidan yli molskahtaa jorpakkoon väkeä tuon tuostakin. Ja selvistä ihmisistä puhuttaessa putoajat ovat usein lapsia, jotka liikkuvat paljon veneessä.

    Jos ihminen ei liiku veneessä, riski hänen joutumisestaan veden varaan on todella pieni enkä ainakaan minä lähtisi vauvaa kapaloimaan kelluntaliiviin. Mieluummin sitten joku muu ratkaisu, vaikka naru nilkkaan ja narun toiseen päähän fendari.

    Äänestä

  • seota kirjoitti:

    Muistakaapas nyt, että säädökset edellyttävät vain, että veneessä on mukana jokaiselle sopivat liivit. Päällä ei niitä tarvitse pitää.

    Veneitä menee melkoisen harvoin ympäri mutta laidan yli molskahtaa jorpakkoon väkeä tuon tuostakin. Ja selvistä ihmisistä puhuttaessa putoajat ovat usein lapsia, jotka liikkuvat paljon veneessä.

    Jos ihminen ei liiku veneessä, riski hänen joutumisestaan veden varaan on todella pieni enkä ainakaan minä lähtisi vauvaa kapaloimaan kelluntaliiviin. Mieluummin sitten joku muu ratkaisu, vaikka naru nilkkaan ja narun toiseen päähän fendari.

    tietoa sillä alle 20 hv veneissä (avo) ja yli 50 hv (hytti) ei tarvitse pitää päällä jos ei uskalla tai halua, muuten pitää olla kaikilla liivit päällä, MIksi johdat harhaan ettei tarvitse pitää ? outo tyyppi ? suurin osa veneistä on alle 20 hv veneitä eli liivit aina päällä.

    Äänestä

  • poliisi kirjoitti:

    opettelemaan asioita.

    Asetuksen (124/97) mukaan liikkeellä olevassa moottorilla tai yli viiden metrin pituisessa purjeella varustetussa vesikulkuneuvossa on oltava merenkulkuhallituksen päätöksen mukaisesti hyväksytty pelastusliivi, kelluntapukine tai pelastuspuku kullekin vesikulkuneuvossa olijalle. Näiden on vastattava kooltaan ja kantavuudeltaan henkilön kokoa ja painoa. Uusi vesiliikenneasetus on voimassa 1.5. 1997 lukien.

    Huom. Päällä pitämisestä ei puhuta mitään.

    Äänestä

  • sinne meni kirjoitti:

    jos hyttivene kaatuu pohja ylöspäin, onhan se kuitenkin mahdollista, sinne meni koppa ja vauva pohjaan että vilahti. Jos on liivit niin jää edes pinnalle ? nyt en kyllä ymmärrä teita ja teidän logiikkaa....

    Liivit eivät vauvalla oikein toimi. Pää on kovin iso ja painava ja väärää päätä kannattelevat vaipat. Aika laiha lohtu, että löytyy siitä pinnalta kellumassa. Vauva tulee toimeen mainiosti kopassaan ja melkein parivuotiaaseen saakka jopa paljolti ilman liivejä, joiden oikea toiminta on edelleen kyseenalaista. Siihen saakka valjaat on lapsen paras turvaväline. Ehkäpä sitten liiveihin kiinnirakennetut valjaat vielä parempi. Jos liivit eivät pidä päätä reilusti vedenpinnalla, ne tuottavat lähinnä valheellista turvallisuudentunnetta, joka ei turvallisuutta ainakaan paranna.

    Siitä sopivasta iästä yksi kommentti lisää edellisten jatkoksi. Viikko riittää vauvalle aivan hyvin, parasta vain kysyä äidiltä vointia ja jaksamista, hänestä se vain on kiinni.

    Äänestä

  • poliisi kirjoitti:

    tietoa sillä alle 20 hv veneissä (avo) ja yli 50 hv (hytti) ei tarvitse pitää päällä jos ei uskalla tai halua, muuten pitää olla kaikilla liivit päällä, MIksi johdat harhaan ettei tarvitse pitää ? outo tyyppi ? suurin osa veneistä on alle 20 hv veneitä eli liivit aina päällä.

    pitää olla mukana kaikille ja sopivankokoiset... päälläpitopakkoa ei ole,,,

    Äänestä

  • HA_ kirjoitti:

    Liivit eivät vauvalla oikein toimi. Pää on kovin iso ja painava ja väärää päätä kannattelevat vaipat. Aika laiha lohtu, että löytyy siitä pinnalta kellumassa. Vauva tulee toimeen mainiosti kopassaan ja melkein parivuotiaaseen saakka jopa paljolti ilman liivejä, joiden oikea toiminta on edelleen kyseenalaista. Siihen saakka valjaat on lapsen paras turvaväline. Ehkäpä sitten liiveihin kiinnirakennetut valjaat vielä parempi. Jos liivit eivät pidä päätä reilusti vedenpinnalla, ne tuottavat lähinnä valheellista turvallisuudentunnetta, joka ei turvallisuutta ainakaan paranna.

    Siitä sopivasta iästä yksi kommentti lisää edellisten jatkoksi. Viikko riittää vauvalle aivan hyvin, parasta vain kysyä äidiltä vointia ja jaksamista, hänestä se vain on kiinni.

    Ei vaipat mitään kannattele, vaan ne imevät itsensä järvi/merivettä täyteen alta aikayksikön.
    Jokaiselle sopivat liivit veneeseen ja sillä sipuli, lakihan sen määrää.

    Äänestä

  • busa kirjoitti:

    Ei vaipat mitään kannattele, vaan ne imevät itsensä järvi/merivettä täyteen alta aikayksikön.
    Jokaiselle sopivat liivit veneeseen ja sillä sipuli, lakihan sen määrää.

    Aiheesta on ikävää pahempia kokemuksia. Vaipat takuuvarmasti kelluttavat lapsen pyllyä paljon kauemmin kuin hukkumiseen vaaditaan, se nyt vain on fakta. Mikään laki ei määrää käyttämään turvavälineitä, jotka eivät mitenkään turvallisuutta takaa. Vauvalle turvallisia liivejä ei ole, heidät vaan pitää pitää poissa vedestä.

    Kuka on puhunut käyttämisestä, veneessä liivit myös vauvalle on löydyttävä. En ole markkinoita tutkinut onko toimivia saatavilla.
    Tarkemmin ajateltuna myönnetään että vaippojenreisikummarit voinee pitää ilmaa sisällä liian kauan. Onneksi omat kersat on jo niin isoja ettei tarvii omakohtaisesti ratkaista tätä ongelmaa.

    Äänestä

  • HA_ kirjoitti:

    Aiheesta on ikävää pahempia kokemuksia. Vaipat takuuvarmasti kelluttavat lapsen pyllyä paljon kauemmin kuin hukkumiseen vaaditaan, se nyt vain on fakta. Mikään laki ei määrää käyttämään turvavälineitä, jotka eivät mitenkään turvallisuutta takaa. Vauvalle turvallisia liivejä ei ole, heidät vaan pitää pitää poissa vedestä.

    olla jonkinsortin idiootti, ellei vauvalle liivejä pikkuveneesssä päälle laita? Kyllä meidän perheen kaikille lapsille sopivat ja PÄÄN PINNALLA PITÄVÄT loovit aikaanaan löytyi. Ja siitä on n10:n vuotta! Paikallisessa uimahallissa ne ensin koekäytettiin! Eihän kukaan vastuunsa tunteva vanhempi kuljeta lastaan autossakaan ilman turvavöitä!!!

    Äänestä

  • HA:n täytyy kirjoitti:

    Tai ainakin yhtä oikeassa. Kokeilitteko tosiaan liivien kykyä kääntää vauvaa oikein päin? Liivit, jotka eivät sitä tee, ovat minunkin mielestäni suunnilleen yhtä turvalliset kuin lapsi autossa normaaleissa turvavöissä, eli olkavyö kurkun päällä. Lapsihan vastaa käyttäytymiseltään tajutonta aikuista, ei pysty auttamaan itseään mitenkään. Jos vauvan kanssa pitää avoveneellä kulkea, onhan se liivi sitten ehkä parempi kuin ei mitään.

    Äänestä

mutta kaukalo on styroksia niin kelluuhan se . Jos rupee joka asiaa miettimään lain kirjaimen mukaan niin aika vaikea täällä on elää.

Äänestä
  • mukana, tai tulee sakko sille joka venettä ajaa

    Äänestä

Kun tilanne on päällä, ei aina ole välttämättä pelastaja välittömästi paikalla.
Kokemuksesta voin sanoa että pulpettiveneellä, 32 solmun vauhdissa, aallokosta johtuva pompahtelu ja sitä seuraava pyörähdys.
Kyydissä 2 henkilöä molemmat veden varassa välimtka n 70 m. Toinen tajuttomana, ainoa pelastus = pelastusliivit päällä.
(Kokeilkaas uida 50 m. uima-allas päästä päähän ja puoliväliin takas nopeasti, ja kokeilkaa vielä liiveillä:)
Eli vauva vedessä, ei aina ole pelastaja kohdalla. Joku totesi vaipan toimivan kellukkeena (fiksua) varmasti toimii hetken, mutta kun alkaa imeen vettä, tietää jokainen miten painaa. Veneen kaatuessa, saattaa pelastaja itse olla tajuttomana, ja vauvan pitää kellua niin pitkään että pelastetaan.

Äänestä
  • Tietysti vauvalle liivi päälle. Silloinhan hän veteen joutuessaan saattaa kuvailemassasi tilanteessaa olla vain 5-10 min kasvot veden alla, joten kaikki hyvin? Senkin jälkeen vaipat kelluttavat pyllyn pinnalla vielä puolen tuntia, joten pelastajat kyllä löytävät, jos ei veneessä olleista kukaan siihen pysty.

    Ei ...kele, kyllä se vauva on pakko pitää pois vedestä, sillä LIIVIT EIVÄT TOIMI. Jos ette minua usko, niin uskokaa tunnettua liivien valmistajaa, joka minulle asian kertoi silloin, kun se oli itselle omakohtainen.

    Vauva kopassa avoveneessä yli 30 kts vauhdissa... siitä pitäisi saada syyte vähintään tapon yrityksestä.

    Äänestä

  • HA_ kirjoitti:

    Tietysti vauvalle liivi päälle. Silloinhan hän veteen joutuessaan saattaa kuvailemassasi tilanteessaa olla vain 5-10 min kasvot veden alla, joten kaikki hyvin? Senkin jälkeen vaipat kelluttavat pyllyn pinnalla vielä puolen tuntia, joten pelastajat kyllä löytävät, jos ei veneessä olleista kukaan siihen pysty.

    Ei ...kele, kyllä se vauva on pakko pitää pois vedestä, sillä LIIVIT EIVÄT TOIMI. Jos ette minua usko, niin uskokaa tunnettua liivien valmistajaa, joka minulle asian kertoi silloin, kun se oli itselle omakohtainen.

    Vauva kopassa avoveneessä yli 30 kts vauhdissa... siitä pitäisi saada syyte vähintään tapon yrityksestä.

    On se silti mukavampi että löytyy, oli elossa tai ei. Eli liivit.
    Vaipat ei puolta tuntia kannata, max 5 min.
    Ja kyllä toimivia liivejä on. Ehkä ei tuttavasi firma osaa tehdä, mutta toiset osaa.

    Äänestä

  • Seuraavana aamuna kirjoitti:

    On se silti mukavampi että löytyy, oli elossa tai ei. Eli liivit.
    Vaipat ei puolta tuntia kannata, max 5 min.
    Ja kyllä toimivia liivejä on. Ehkä ei tuttavasi firma osaa tehdä, mutta toiset osaa.

    Kyselystä on reilusti yli kymmenen vuotta aikaa, silloin toimivien liivien raja laitettiin kahteen ikävuoteen. Jotain on opittu senjälkeen ja jo yksivuotiaille näyttävät parhaat liivit toimivan useimmiten ajatellulla tavalla. Katsokaapa vaikka joskus viime vuonna Vene-lehdessä ollutta testiä. Vastasyntyneen ja yksivuotiaan mittasuhteet ovat jo täysin erilaiset, kroppaan kokoa on tullut tuplaten pään pysyessä suunnilleen samana. Onko muuten jotain merkitystä sillä, kelluttavatko vaipat pyllyä 5 tai 50 min? Ja eikös silti ole mukavampi pitää kuivilla kuin löytää hukkuneena. Liivit ovat hyvä asia, väärä turvallisuuden tunne ei.

    Me tehtiin näin. Vauvalle VAUVAN liivit päälle.
    Alla normaali vaippa, body, potkuhousut ja sukat.
    Vauvan ikä 4 kk. Paikka uimaranta järvellä ja sitten veteen. Lastamme hiukan harmitti kylmä järvivesi kun laskin hänet hitaasti veteen seisten itse vyötäröä myöten vedessä. Lapsi kellui kuin olisi seissyt, pää ylöspäin koko testin ajan. Pieni aallokko ei edes osunut lapsen kasvoihin kertaakaan. Vauvaliiveissä lukee että vaippa voi muuttaa kellumista - juuri niin että se kelluttaa liikaa ja lapsi on naama vedessä. Vauvan aivot kasvavat kovasti tulevina vuosina ja mahdolliset hapettoman ajan aiheuttamat vammat korjaantuvat paljon paremmin kuin aikuisella.
    Tarinan opetus: Meillä oli vauva aina liiveissä nukkuessaan keulapunkalla (leveä V vuode josta ei ollut putoamisvaaraa). Jos jotain olisi sattunut teito siitä että lapsi jää kellumaan olisi helpottanut huomattavasti, ainakin henkisesti.
    Ps. Saman valmistajan OIKEAN kokoisilla liiveillä en itse pystynyt makaamaan naama vedessä niin kauaa että liivit olisivat kääntäneet selälleen...

    Testatkaa omat liivinne ja uikaa niillä, saatatte yllättyä!

    Äänestä

  • Kokeilu kirjoitti:

    Tuolla lailla kokeillen toimivat varmaan kaikki liivit. Kuten omista liiveistäsi jo havaitsit, se kääntäminen onkin se kynnyskysymys. Sitä ei helpolla tule kokeiltua kenenkään lapsen kanssa. Isompi lapsi tai aikuinen on sentään liivintekijälle paljon helpompi tapaus.

    Äänestä

Edellä kirjoitettuihin viesteihin liittyen:

Aivan käsittämätöntä, että veneilevät aikuiset kinastelevat siitä mikä on lain tulkinta liivien pitämisen suhteen, kun kysymys on lasten (vieläpä vauvojen) kuljettamisesta veneessä.

Aikuinen on vastuussa lapsen hengestä ja siitä syystä varustautuminen on tehtävä niin hyvin, että riski on mahdollisimman pieni. Avoveneellä, HT-veneellä, pienemmillä purjeveneillä ym. joissa paatin kaatuminen, uppoaminen tai siitä putoaminen on mahdollista, lapsella on ilman muuta pidettävä liivit päällä. Yli 12-metrisellä hitaalla teräsveneellä tuskin kukaan lähtee yksin vauvan kanssa ajelemaankaan.

Vauvojen liivit eivät ole kalliita. Koska muuhun veneilyyn verrattuna hinta on melko olematon, ei niiden hankkimisen suhteen tule tehdä mitään kompromisseja. Siksi lapselle tulee ostaa oikean kokoiset liivit.

Ostamisen jälkeen vauvan liivi pitää testata puhtaassa vedessä: uimahallissa tai vaikka kylpyammeessa. Liivi ei siitä kulu myyntikelvottomaksi. Tästä voi mainita myyjälle jo etukäteen liiviä ostettaessa, ja viittaata tositarinoihin siitä, että jotkut liivit ovat kelluttaneet lasta väärin. Samalla voi sopia, että jos liivi ei toimi, kauppiaan pitää vaihtaa se tai antaa rahat takaisin. Jokaisen maineestaan kiinni pitävän kauppiaan on tähän suostuttava. Jos ei siihen suostu, liivi kannattaa jättää ostamatta - ja harkita vakavasti, uskaltaako tällaisesta liikeestä ostaa ylipäätään mitään muutakaan.

Jos liivi on ostettu, testattu ja huomattu vaaralliseksi, tulee välittömästi ottaa yhteys kuluttajavirastoon ja ennenkaikkea Turvatekniikan keskukseen (Tukes) ja kertoa mikä liike ja mikä maahantuoja myy viallisia liivejä, jotka ovat sentään ovat turvallisuusvälineitä.

Jos lapsi on vielä vaippa-iässä, testi on tehtävä vaipan kanssa. Jos liivi ei toimi oikealla tavalla, pitää testata toista liiviä tai pitää vaippa pois veneessä ollessa. Tilalle paksut pikkuhousut pahimpien vahinkojen tilalle. Pienet vahingot hoituvat liivien ja housujen huuhtomisella. Vettähän on lähellä.

Vauvan kanssa voi aivan huoletta veneillä. Pitää tietysti muistaa, että yksin veneilessä, esim. rantautuessa lasta ei voi joka hetki hyssytellä. Toisaalta useat vauvat nukkuvat veneen keinuessa erinomaisesti ja pitkiä aikoja. Enemmän ongelmia ehkä tulee parivuotiaan kanssa, joka ei vielä kävele niin hyvin että pysyisi pystyssä, mutta kiipeilee jatkuvasti, pahimmillaan laitoja pitkin ylös...

Mutta liivit päälle, testaamaan ja sitten veneilemään. Se on hauskaa ja tenavat tykkää!

PS. Ja sitten nämä spekulaatiot siitä, miten vaippa itsessään kelluttaa lasta vedessä voi jättää täysin omaan arvoonsa. Voi jumalauta, että joku edes kehtaa miettiä tuollaisia lapsensa hengen kustannuksella, saatana.

Äänestä
  • Sattumalta törmäsin tähän vanhaan keskusteluun, ja haluan lisätä että se mitä tuolla edellä puhutaan "väärästä turvallisuudentunteesta" kannattaa ottaa vakavasti. Kokeilin 4-vuotiaan(!) uimataidottoman lapsen kanssa muutaman vuoden ikäisiä "marketliivejä". (Liivit 100N 20-30kg, lapsen paino 20kg). Ne kyllä kelluttivat, mutta uskon että hätääntynyt uimataidon olisi oikopäätä hengittänyt vettä keuhkojen täydeltä, koska liivit eivät mitenkään erityisemmin huolehtineet että nimenomaan kasvot olisivat olleet pinnalla. Kääntämistä emme tietenkään voineet edes kokeilla.

    Harjoitelkaa siis liivien käyttöä lasten kanssa, älkää koskaan jättäkö lapsia valvomatta pelkästään liiveihin luottaen! Testatkaa käyttämiänne liivejä, pukekaa ne oikein ja hankkikaa vaativiin olosuhteisiin oikeanlaiset liivit.

    Äänestä

  • liivejä kirjoitti:

    Sattumalta törmäsin tähän vanhaan keskusteluun, ja haluan lisätä että se mitä tuolla edellä puhutaan "väärästä turvallisuudentunteesta" kannattaa ottaa vakavasti. Kokeilin 4-vuotiaan(!) uimataidottoman lapsen kanssa muutaman vuoden ikäisiä "marketliivejä". (Liivit 100N 20-30kg, lapsen paino 20kg). Ne kyllä kelluttivat, mutta uskon että hätääntynyt uimataidon olisi oikopäätä hengittänyt vettä keuhkojen täydeltä, koska liivit eivät mitenkään erityisemmin huolehtineet että nimenomaan kasvot olisivat olleet pinnalla. Kääntämistä emme tietenkään voineet edes kokeilla.

    Harjoitelkaa siis liivien käyttöä lasten kanssa, älkää koskaan jättäkö lapsia valvomatta pelkästään liiveihin luottaen! Testatkaa käyttämiänne liivejä, pukekaa ne oikein ja hankkikaa vaativiin olosuhteisiin oikeanlaiset liivit.

    Ehdottomasti liivit myös vauvalle. juuri kuulin veneillä olevan pariskunnan näkeneen pelkät pelastusliivit kellumassa ja kun menivät niitä nostamaan niin liiveissä jokelteli pieni vauva.

    Äänestä

  • meetu kirjoitti:

    Ehdottomasti liivit myös vauvalle. juuri kuulin veneillä olevan pariskunnan näkeneen pelkät pelastusliivit kellumassa ja kun menivät niitä nostamaan niin liiveissä jokelteli pieni vauva.

    Samaa mieltä, ehdottomasti liivit päälle kaikenikäisille lapsille.
    Kääntäminen ei ole ainoa merkittävä tekijä vauvan pelastusliiveissä. Kumman luulette pysyvän pinnalla kauemmin, liivittömän vai liivillisen vauvan?
    Eli vaikka liivit eivät kääntäisikään vauvaa selälleen säädetyssä ajassa, pitävät ne ainakin pinnalla ja pelastettavissa. Liivitön vauva painuu pohjaan kuin kivi.
    Vaippakeskustelu on tähän asiaan liittyen naurettava. Vaipat on tarkoitettu pitämään vaatteet kuivina, ei pitämään lasta pinnalla veden varaan jouduttaessa...

    Äänestä

tässä taas näkee että eipä tiedä nykynuoret enää mitään kun täältä pitää jo kysellä lasten hoivaakin joo o

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Möhö kirjoitti:

Kuinka nuoren vauvan kanssa uskaltaa lähteä perheveneellä päiväretkelle? Onko vastuuntunnotonta pukea itselle liivit ja pitää kersaa kaukalossansa vai saako noin pienille liivejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu