Erätukku "luotettavin ostopaikka"?

Varoituksen sana kaikille, jotka aikovat tilata tavaraa Erätukusta:

Olen itse tilannut kalvopuvun syyskuussa ja puku tulikin varsin nopeasti muutamassa viikossa, mutta "etupaketista" jäi puuttumaan hirviliivit ja alusasu ( paita housut ).

Maksettuani puvun postiennakolla, sain tiedon vasta paketin mukana tulleesta kirjeestä, että puuttuvia tuotteita ei ole ja ne toimitetaan pikaisesti, kuitenkin vuoden loppuun mennessä.

Tästä tiedonannosta on nyt kulunut 2 kk.

Tänään oli vuoden viimeinen postipäivä, eikä Posti-Pate kantanut mukanaan puuttuvia varusteita.

Olen reklamoinut aiheesta marraskuussa ja keskustellut Erätukun kanssa puhelimitse, mutta silti mitään ei ole tapahtunut. Selityksiä kyllä löytyi, mutta ne eivät olleet relevantteja, sillä kalvopukua mainostetaan edelleen aktiivisesti metsästyslehdissä ja yrityksen omilla nettisivuilla ( jossa jopa on tämänhetkinen tilanne: "etupaketteja on vielä jäljellä" ).

Mainonta on mielestäni harhaanjohtavaa.

Mainittu tapahtumaketju täyttää mielestäni rikoslain 36 luvun 1 pykälän tunnusmerkit:

" Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. "

Yritys on mielestäni saanut oikeudetonta taloudellista hyötyä, koska asiakas ei ole saanut tilaamiaan tuotteita, jotka tämä on jo postiennakolla maksanut.
268454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

itse ostin noin pari vuotta sitten videon erä kontista laskua ei kuulunut puoleen vuoteen ja kun se vihdoin tuli maksoin "viivästys korkoineen" koska itse laskuhan oli lähetetty ajoissa no ihminen on erehtyväinen ajattelin ja maksoin.puoli vuotta sitten tilailin sieltä tavaroita ja sama juttu soitin pelipaikalle ja siellä oltiin sitä mieltä että onhan sen voinut vaikka posti hukata tai jotain mutta maksa nyt vaan se lasku niinpä maksoin.EN MUUTEN KUSEKKAAN ENÄÄN SINNE PÄIN!!!! olen muuten kuullut aikaisemminkin soraääniä siitä puljusta... onko siitä puvusta mihinkään sinänsä se on hyvä tarjous jos se on toimiva paketti?????

Äänestä
  • Mielestäni itse puku on ihan ok. Ei valittamista, ainakaan näin ajokoiramiehenä...

    Minä en tarvitse sellaista kuoriasua, jolla voi sukeltaa kastumatta, enkä juokse se päällä maratonia. Olen siis varsin basic -käyttäjä. Sateella olen mielummin sisällä. :-)

    Aiheesta on aika paljon keskusteluja niin puolesta kuin vastaankin, myös näillä sivuilla.

    Oleellista on kuitenkin se mitä luvataan: minä mielestäni ostin kokonaisuuden, en vain pukua.

    Jos unohtaa kaiken muun markkinointiin liittyvän "saat sitä ja tätä, muttet maksa juuri mitään" -löpinät ja haluaa vain ison kasan suht hyviä vaatteita, niin henk. koht. kyllä voin suositella. En edes tiedä, oliko kokonaisuus edes loppujen lopuksi kovin halpa, mutta ostajalle tehty hyvin helposti ostettavaksi ja mainontakin kaikessa korniudessaan todella kattavaa / näyttävää ja tyylikkäästi toteutettua.

    Vaan kun ei saa tavaraa lainkaan, vaikka on maksanut = koen itseni petetyksi.

    Äänestä

  • Sanahelinää kirjoitti:

    Mielestäni itse puku on ihan ok. Ei valittamista, ainakaan näin ajokoiramiehenä...

    >Niin taidat olla niitä ajokoira miehiä (jäniskoira) jolla on sama mitä on päällä kun siellä tulilla istutaan ja muutenkin tien viedessä odotetaan ajettavaa.

    Äänestä

  • viestiin kirjoitti:

    Hyviä tuotteita ja aina on tulleet kuin on sovittu!
    Metsästyskäyttöön tarkoitetut ns. välikerrastot ovat
    erittäin hyviä myös työkäytössä!
    Keveitä ja lämpimiä!

    Äänestä

  • viestiin kirjoitti:

    >Niin taidat olla niitä ajokoira miehiä (jäniskoira) jolla on sama mitä on päällä kun siellä tulilla istutaan ja muutenkin tien viedessä odotetaan ajettavaa.

    Onnittelut!

    Olet juuri ymmärtänyt mistä ajokoirametsästyksessä on kysymys!

    Voitkin sitten mennä takaisin kiven alle jatkamaan untasi.

    Hyvää yötä.

    Äänestä

  • Sanahelinää kirjoitti:

    Mielestäni itse puku on ihan ok. Ei valittamista, ainakaan näin ajokoiramiehenä...

    Minä en tarvitse sellaista kuoriasua, jolla voi sukeltaa kastumatta, enkä juokse se päällä maratonia. Olen siis varsin basic -käyttäjä. Sateella olen mielummin sisällä. :-)

    Aiheesta on aika paljon keskusteluja niin puolesta kuin vastaankin, myös näillä sivuilla.

    Oleellista on kuitenkin se mitä luvataan: minä mielestäni ostin kokonaisuuden, en vain pukua.

    Jos unohtaa kaiken muun markkinointiin liittyvän "saat sitä ja tätä, muttet maksa juuri mitään" -löpinät ja haluaa vain ison kasan suht hyviä vaatteita, niin henk. koht. kyllä voin suositella. En edes tiedä, oliko kokonaisuus edes loppujen lopuksi kovin halpa, mutta ostajalle tehty hyvin helposti ostettavaksi ja mainontakin kaikessa korniudessaan todella kattavaa / näyttävää ja tyylikkäästi toteutettua.

    Vaan kun ei saa tavaraa lainkaan, vaikka on maksanut = koen itseni petetyksi.

    Puku ei toimi kuten on tarkoitettu. ei päästä kosteutta ulos vaan kerää sen päällykerraston ja puvun väliin. ei vissiinkään tarkoitus(käytän kaksoiskerrastoa eli niinsanottua kosteuden siirtävää

    Äänestä

  • jänkämies kirjoitti:

    Puku ei toimi kuten on tarkoitettu. ei päästä kosteutta ulos vaan kerää sen päällykerraston ja puvun väliin. ei vissiinkään tarkoitus(käytän kaksoiskerrastoa eli niinsanottua kosteuden siirtävää

    Kaikkien kalvovaatteiden perusidea on, että ne pitävät kosteuden ulkona ja päästävät LIIAN kosteuden sisältä ulos. Mutta lukekaapas Erätukun mainoksesta samoin kuin Gore-texien mainokset. Sama idea on molemmissa selostettuna. Jos sadepisara ei pääse kalvon läpi sisään, kuinka hikipisara voi päästä kalvosta ulos?? SIINÄ ON KAIKKIEN KALVOASUJEN PERUSIDEA. Vesipisara ei läpäise kalvon pienenpieniä huokosaukkoja, mutta pisaran vesimolekyylit pääsevät läpi höyrystyttyään. Kuka metsästäjä höyryää kuin saunassa jänis- tai hirvipassissa?? Liikkuvalle metsästäjälle ei sovi mikään kalvoasu (ei Erätukun Air-tex kuin muutkaan Gore-tex asut) hikipisaroiden takia, jos aikoo pysyä kuivana. Silloin on hengittävä asuste ilman kalvoa oikea vaihtoehto. Kangas läpäisee kosteuden ja kuivuu ajanmyötä päälläollessa. Sarkapuku ja puuvilla/keinokuituinen maastopuku ovat parhaimpia hengittämään ja läpäisemään kosteutta. Kaikki kalvopuvut ovat tarkoitettu lähinnä passipuvuiksi tai vähän liikkuville metsästäjille. Erilaisilla tuuletusratkaisuilla on yritetty ratkaista sisäistä kosteusongelmaa mm. urheilijoiden ja retkeilijöiden Gore-tex-asuihin. Uusimmissa urheiluasuissa onkin takin selkäpuolelta jätetty jo Gore-tex-kalvo pois lisätuuletuksen takia. Monet Gore-asut on myös pilattu paksun vuorin takia, johon hiki imeytyy ja olo tuntuu taatusti märältä. Ei Erätukun kalvopuvut ole sen huonompia kuin vastaavat muutkaan kalvoasut. Kaikki mainokset ovat yliampuvia niin Erätukulla kuin Gore-texiä käyttävillä vaatemerkeilläkin. Suotta kalvopukuja mainostetaan kaikkeen metsästykseen. Jos puhuttaisiin vain passiasusteista, eipä olisi monta Air-tex-puvun haukkujaa. Itselläni on Erätukun perus Airtex-metsästyspuku, Airtex-Pro-takki vettäimemättömällä tummanruskealla päälliskankaalla, Sastan Naali-Gore-tex takki, Mehtä-Gore-tex-puku, Fjällrävenin Hunter-Gore-tex-puku sekä Haltin DrymaxX-kalvopuku. Metsästyskäytössä ei hengittävyydessä ole minkäänlaisia eroja erimerkkisten vaatteiden välillä. Pintakangas imee vettä sateella eniten Fjällrävenissä, Mehtässä ja Air-texin peruspuvussa. Airtexin Prossa kangas ei ime lainkaan vettä, mutta minun Prossa ei ole se tavallinen Pron kangas. Kalvon läpi sadepisarat eivät tule Air-texissä sen enempää kuin Gore-texeissäkään. Mielestäni Erätukun metsästyspukua haukkuvat eivät ymmärrä vaatteensa käyttötarkoitusta oikein. Jos, vaatteessa on selvä valmistusvika asia on sitten toinen, mutta ehjät ja oikein hoidetut Air-texit ovat mielestäni hyvinkin hintansa väärttejä eivätkä häpeä monille kalliimmille Gore-tex asuille myöskään ulkonäössä.

    Äänestä

  • käyttötarkoituksen kirjoitti:

    Asiaan enempää puuttumatta: itselläni on OLLUT Erätukun ihmeasu jonka onnistuin kanittamaan kierrätykseen. Hankin sitten Gore-Texit ja olen tyytyväinen.
    Goretexissä voi liikkua ja juosta ilman, että asu kastuu. Goretexissä voi olla jopa pukeutumatta "kerroksittain" ja pysyä kuivana. Erätukun asussa ei voinut liikkua yhtään ilman, että asun sisäpintaan tiivistyi KAIKKI kehon luovuttama kosteus.
    Jos jollakin on Erätukusta ostettu asu ja tykkää, että se on hyvä ja pitää sateen ulkona ja miehen kuivana niin siihen ei ole muuta selitystä kuin että ko postimyynti myy erittäin vaihtelevalaatuista tavaraa.
    Itse en enää koskaan - jos silloinkaan - osta ko postimyynnistä mitään! Verratkaa hyvät metsästäjät asujen hintaa ja laatua! Heitä muutama kymppi lisää erätukun hinnan päälle niin saat takuullalaatuasun ilman odotteluja ja selittelyjä paikkakuntasi kaupasta.
    Mahdolliseten valityustenkin käsittely on helppoa kun voit itse kävellä suoraan kauppaan ja kertoa huolesi suoraan kauppiaalle ilman soittopyyntöjä yms.

    Äänestä

  • Kerran kusettunut kirjoitti:

    Olen samaa mieltä - tuotteiden laatu vaihtelee.
    Mulla ja kaverilla on molemmilla airtexit. Mun asu kastuu, kaverin ei. Ollaan vaihdettu asuja keskenään; kaverin asu mun päällä ei kastu mutta mun asu kaverilla hiostuu ja päinvastoin.
    Eli puhutaan mitä puhutaan niin laatu on epätasaista. Näin ollen asuun tyytyväiset puhuvat asiaa - samoin asuun pettyneet.
    Näin ei kuitenkaan koskaan ole tunnettujen valmistajien asujen laita.
    Suosittelen esim. Sastan Core-texiä. Seuramme jäsenistön valtaosalla on sellaiset eikä tyytymättömiä asiakkaita ole!
    Minäkin ostin nuukuuttani kolmisen vuotta sitten tuon sadeasun (lue: muoviasun) ja petyin. Nyt mulla on kunnon asu eikä tarvi olla huolissaan kosteuden kanssa. Varma on aina varmaa - arvan osto on onnesta kiinni!

    Äänestä

  • Omakokemus kirjoitti:

    Tosi on niin. Valtaisasta mainoskampanjasta huolimatta nuo postimyyntiasut eivät ole niin laadukkaita kuin kehutaan.
    Mullakin on tuo asu enkä ole siihen alkuunkaan tyytyväinen. Vesi pysyy kyllä ulkopuolella mutta niin pysyy sisälläkin.
    Olisiko joku halukas ostamaan asun puoleen hintaan?

    Äänestä

  • Sanahelinää kirjoitti:

    Mielestäni itse puku on ihan ok. Ei valittamista, ainakaan näin ajokoiramiehenä...

    Minä en tarvitse sellaista kuoriasua, jolla voi sukeltaa kastumatta, enkä juokse se päällä maratonia. Olen siis varsin basic -käyttäjä. Sateella olen mielummin sisällä. :-)

    Aiheesta on aika paljon keskusteluja niin puolesta kuin vastaankin, myös näillä sivuilla.

    Oleellista on kuitenkin se mitä luvataan: minä mielestäni ostin kokonaisuuden, en vain pukua.

    Jos unohtaa kaiken muun markkinointiin liittyvän "saat sitä ja tätä, muttet maksa juuri mitään" -löpinät ja haluaa vain ison kasan suht hyviä vaatteita, niin henk. koht. kyllä voin suositella. En edes tiedä, oliko kokonaisuus edes loppujen lopuksi kovin halpa, mutta ostajalle tehty hyvin helposti ostettavaksi ja mainontakin kaikessa korniudessaan todella kattavaa / näyttävää ja tyylikkäästi toteutettua.

    Vaan kun ei saa tavaraa lainkaan, vaikka on maksanut = koen itseni petetyksi.

    en menis osteleen erätukun pukuja,olen kyllä kokeillut kyseisiä pukuja.Mielestäni ne ovat huonolaatuisia kalvo pitää kyllä veden ja hien sisällä puvussa. Halvalla ei saa hyvää.Ostin sastan valmistaman puvun viime syksynä ja eron huomasi heti,hengittävyys on aivan omaa luokkaa. Ps:erätukun kartta-aineistokin on melko huono gps:ssä.sekavuuden lisäksi täysin tarpeeton metsässä liikuttaessa. Paperikartta repussa on paljon parempi selvempi ja tarkempi.

    Äänestä

  • monenmoista kirjoitti:

    Mainitsemasi Erätukun kartta GPS:ään ei ole Erätukun valmistama eikä valmistuttama. Kyllä saat moitteesi antaa virallisille kartantekijöille, eikä Erätukulle. Jos TOPO-kartan tarkkuus ei sinua miellytä, on se monien muiden käyttäjien mielestä erinomainen. Eiköhän TOPO:lla ja Garminin VAPAA-AJAN kartallakin liene samat tekijät taustalla, karttoja on vain sovellettu erilaisiksi käyttäjien tarpeiden mukaiseksi. Näyttää tuo Erätukun mollaus menevän jo digitaalisen aineiston puolellekin myötätunnosta muita haukkujia kohtaan. Monilla mollaajillahan ei ole itsellään minkäänlaista kokemusta Erätukun tuotteista, harmittaa vaan goretexeissaan vietävästi kun näkee niin paljon edullisesti ostettuja asuja ympärillään kavereiden päällä.

    Äänestä

  • väärää puuta kirjoitti:

    Pikemminkin kuule huvittaa tuo sun epätoivoinen yrityksesi puolustella.
    Mulla sattuu olemaan omaa kokemusta kalvopuvuista jo ihan niiden markkinoille tuloajoista alkaen, myös tästä kiistellystä puvusta.
    Oletkos ihan varma, että ihan piruuttani hävitin sun kehumasi asun ja ostin "kalliin" goretexin tilalle?
    En ihan niin tyhmä ole. Sun puolustamasi asu ei vain yksinkertaisesti toimi kuten olen kalvopuvun tottunut toimivan!
    Ostahan sinäkin aito coretex niin sitten sullakin on kokemuksia, joita toisilta uskot puuttuvan.

    Aivan sama kuka on kartat tehnyt,mielestäni ne ovat aikalailla tarpeettomia pienissä gps:ssä.Ei tuommoisiin karttoihin kannata luottaa.Omassani on tuollainen kartta.Eikä siitä käytännössä ole juurikaan hyötyä.Jos joudun tarkastelleen maastoa,kaivan repusta oikean maastokartan jossa taatusti on laajempi kokonaisuus.Merellä oikeat karttaplotterit on asia erikseen.Ei tuommoisissa tulitikkuaskin kokoisissa näytöissä.

    Äänestä

  • Omakokemus kirjoitti:

    Pikemminkin kuule huvittaa tuo sun epätoivoinen yrityksesi puolustella.
    Mulla sattuu olemaan omaa kokemusta kalvopuvuista jo ihan niiden markkinoille tuloajoista alkaen, myös tästä kiistellystä puvusta.
    Oletkos ihan varma, että ihan piruuttani hävitin sun kehumasi asun ja ostin "kalliin" goretexin tilalle?
    En ihan niin tyhmä ole. Sun puolustamasi asu ei vain yksinkertaisesti toimi kuten olen kalvopuvun tottunut toimivan!
    Ostahan sinäkin aito coretex niin sitten sullakin on kokemuksia, joita toisilta uskot puuttuvan.

    Sattuupa mulla olemaan omakohtaista kokemusta aidoista Goretex-asuista jo 25 vuoden ajalta. Oli nääs 80-alussa koekäytössä Goretex-pilkkihaalari sekä Liukon Goretex-pelastuspuku. Ovat tallessa vieläkin. Satun muuten omistamaan vielä pari erimerkkistä aitoa-Goretex metsästyspukua, joten eipä tartte enää ostaa lisää Goretexiä. Olen edelleen sanojeni takana Erätukun Air-texistä kuten myös digikartoista, joita sattuu itselläni myös olemaan. Että voin kokemuksesta verrata Goretexiä ja Air-texiä. Näyttää siltä, että Erätukku on punainen vaate näille Chevalier-miehille. Viimeksi kun ostin Goretex-mettäpuvun, oli tarjouksessa samanhintaisena Chevalier ja Sasta, arvaas kumman ostin - tietysti Sastan. Ei oo nääs tarvetta snobbailla.

    Äänestä

Alkuperäiseen viestiini viitaten, olin juuri yhteydessä kunnalliseen kuluttajaneuvojaan, joka antoi ohjeeksi olla yhteydessä Erätukkuun ja sopia heidän kanssaan kauppasumman palauttamisesta niiltä osin, kun tuotteita on jäänyt toimittamatta.

Tätä kirjoittaessani en ole saanut soittopyyntöihini vastausta, enkä myöskään puuttuvia tuotteita.

Lisäksi kuluttajaneuvojan mukaan edellinen soittaja oli tehnyt valituksen samaisesta yrityksestä, mutta vain hieman toisenlaisesta tapauksesta. Tästä syystä kuluttajaneuvoja sanoi tekevänsä ilmoituksen eteenpäin omassa organisaatiossaan ( ööö, minneköhän... ).

Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. :-)

Äänestä
  • Lopputulos ei ole tätä kirjoittaessa vielä selvillä, sillä vielä voi tulla mutkia matkaan... Mutta lähes kalkkiviivoilla ollaan:

    Soittopyyntöihini vastattiin ja Erätukusta ilmoitettiin, että puuttuvat varusteet tulevat helmikuun loppuun mennessä.

    Ilmoitin, etten hyväksy kohtuuttoman pitkäksi venynyttä/venyvää toimitusaikaa ja että haluan puuttuvilta osin itselleni hyvityksen, koska olen itse pukuun tyytyväinen.

    Erätukusta ilmoitettiin, että minun tulee palauttaa kaikki jo saadut tuotteet ja he palauttavat luonnollisesti maksamani summan minulle takaisin.

    Tähän päädyttiin, koska vertasin Erätukun toimintaa ulkomailta tulleisiin epämääräisiin huijauskirjeisiin ( anna rahaa, et saa mitään). Se vertaus oli yritykselle liikaa.

    Loppu hyvin kaikki hyvin?

    Itse en haluaisi luopua jo saamistani tuotteista ja olisin ( jos homma olisi pelannut paremmin ) tilannut tod. näköisesti itselleni Erätukusta vielä ainakin kalvokengät. Nyt en aio tilata kyseisestä paikasta enää mitään.

    Enkä taida uskaltaa laittaa enää pakettia takaisin Ouluun, sillä pelkään, että jään loppujen lopuksi ilman sekä jo toimitettuja vaatteita, että rahojani.

    Äänestä

  • Minulla aivan vastaavanlainen juttu menossa Erätukun kanssa, tilasin puvun 26.9.2005, puku tuli uhkailujen ja soittojen jälkeen vk 47 / 2005 postiin ja samat tavarat puuttui minultakin. Nyt ilmoitin Erätukkuun että jos ei viikon sisällä tule puuttuvat tavarat niin seuraava yhteyden otto tuleepi rikosilmoituksen muodossa ja tätä samaa menettelyä suosittelen muillekin huijatuille. Vain näin saadaan ko. firman touhut loppumaan. Veikkaan että rikospoliisin firmassa tekemä tilintarkastus pylläyttää koko firman nurin ja omistajat tiilenpäitälukemaan.

    Äänestä

tänään ilmestyneessä metsästäjä-lehdessä näyttäisi olevan kymmeniä sivuja erätukun mainoksia ja oli siellä taas jakt-pukuja ja nopeille tarjolla myös noita etupaketteja. aika outoa touhua, eikö tällä firmalla ole mitään häpyä?

Äänestä
  • Metsästäjä-lehti myy mainostilaa ja mainostajat ostavat = voiton maximointia.
    Mainostaja maksaa Metsästäjä-lehdelle ja ostaja maksaa molempien kulut = voiton maximointia.
    Myyjä lisää edelleen "etupaketin" kokoa ja ostaja maksaa edelleen kaiken = voiton maximointia!
    Älkää hyvät metsästäjätoverit luulko, että tämäkään mainostaja nataa meille yhtään mitään ilman vastiketta eli ME ostajat maksamme jokaisen kylkiäispipon ja vanttuun!

    Äänestä

niin tosiaan , tilasin kanssa puolisen vuotta sitten jahti pro kalvopuvun. En ole vielä tähän päivään mennessä saanut puuttuvia etupaketin osia, tuvaliivit ja alusasu. Olen soitellut erätukkuun ja sieltä sanotaan ainavaan että ensikuun loppuun mennessä saat....! Olen myöskin soittanut kuluttajaneuvontaan kerran ja sinne oli erätukusta luvattu, että saan puuttuvat tuotteet helmikuun 2006 loppuun mennessä. Nyt kuukauden odottelun jälkeen 26 helmikuuta 2006, ei erätukusta ole mitään kuulunut. Soitin viikolla 8 erätukkuun ja minulle luvattiin tuotteet maaliskuunloppuun mennessä, kuluttajaneuvojalle helmikuun loppuunmennessä hmm. pistää kumastuttamaan.... ÄLKÄÄ MISSÄÄ NIMESSÄ TILATKO SIITÄ PULJUSTA YHTÄÄN MITÄÄN!!!

Äänestä
  • Itse ajattelin taas odotella huomiseen ( 28. pv ), koska viimeisin lupaus oli helmikuun loppuun mennessä.

    Kunnalliset kuluttajaneuvojat ( varsinkin pienillä paikkakunnilla ) ovat ulkona kuin lintulauta näistä kuluttaja-asioista. Henkilö kenelle minäkin soitin, sanoi tekevänsä aivan muita töitä ( muistaakseni jotain rakennuskaava-asioita?) ja oli kyllä vietävissä mihin tahansa suuntaan. Minä en ainakaan laske hänen varaansa mitään.

    Seriffi jo sanoi poistaneensa kolme (neljä?) tähän aiheeseen liittyvää keskusteluketjua ja myös viimeisimmän minkä kirjoitin, joten on siis aivan suotavaa ja sallittua huijata ihmisiä "kun kerran aihe on loppuunkaluttu".

    Älkää siis vaan uskoko meitä ja tilatkaa luotettavalta toimijalta ( heidän mukaansa arvostetuin ostopaikka ) lisää lupauksia.

    Äänestä

  • Sanahelinää kirjoitti:

    Itse ajattelin taas odotella huomiseen ( 28. pv ), koska viimeisin lupaus oli helmikuun loppuun mennessä.

    Kunnalliset kuluttajaneuvojat ( varsinkin pienillä paikkakunnilla ) ovat ulkona kuin lintulauta näistä kuluttaja-asioista. Henkilö kenelle minäkin soitin, sanoi tekevänsä aivan muita töitä ( muistaakseni jotain rakennuskaava-asioita?) ja oli kyllä vietävissä mihin tahansa suuntaan. Minä en ainakaan laske hänen varaansa mitään.

    Seriffi jo sanoi poistaneensa kolme (neljä?) tähän aiheeseen liittyvää keskusteluketjua ja myös viimeisimmän minkä kirjoitin, joten on siis aivan suotavaa ja sallittua huijata ihmisiä "kun kerran aihe on loppuunkaluttu".

    Älkää siis vaan uskoko meitä ja tilatkaa luotettavalta toimijalta ( heidän mukaansa arvostetuin ostopaikka ) lisää lupauksia.

    ...no enhän minä jaksanut enää odottaa huomiseen, vaan piti soittaa Erätukun asiakaspalveluun, josta minulle kerrottiin, että puuttuvat tavarat ovat jo postissa tulossa minulle ja saapuvat näin ollen vielä tällä viikolla!

    Eli nyt vain peukut pystyyn miten käy. :-)

    Haluaisin vielä korostaa, että asiakaspalvelunumeroon vastaavat naishenkilöt ovat olleet koko tämän vaivalloisen urakan aikana mukavia, eikä minulla ole heidän toiminnastaan mitään pahaa sanottavaa, päinvastoin.

    En usko, että vika on millään lailla heissä, jos tavaraa ei yksinkertaisesti saada pois tullista.

    Vaan, kuten sanottua, vain lopputulos ratkaisee.

    Minulle on jälleen luvattu, että puuttuvat tavarat tulevat, joten jään odottamaan...

    asia on nyt kuitenkin niin että yritystoiminta jota he harrastavat on vastoin kaikkia asiakaspalvelua ja asiakas kohtelua vastaan. Lupauksia lupauksien perään!!!!

    Äänestä

Viimein koitti se päivä, kun posti toi puuttuvat tuotteet. Eli toimitusaika oli n. puoli vuotta.

En voi muuta sanoa, kuin että uskomaton suoritus. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan (?).

Puuttumaan jäi vain luvattu "ylimääräinen lahja" mielipahasta, joka mainittiin jossain kirjeessä kun tuotteita ei näkynyt kuukausiin. Saa kyllä jäädäkin tulematta.

Sanonpahan vaan, että ostakaa tuotteet myymälöistä ja unohtakaa postimyynti. Minulla on postimyynnistä ostamisen saldo tasan tämä yksi ( täysin epäonnistunut) ja se jää myös viimeiseksi.

Uudessa Jahti Jakt -lehdessä on parikymmentä sivua Erätukun mainoksia sekä yllättäen lehden ylistämä testi Erätukun myymästä Garminin GPS:stä ja Toposta. Kauppa se on kun kannattaa!

Vaan enpä jaksa tästä aiheesta enää tämän enempää jankata. Metsästyskausi loppui tänään ja syksyllä taas jatketaan, mutta toivottavasti iloisemmin aihein. :-)

Hyvää kevättä kaikille!

Äänestä

Olen tilannut JahtiJakt Pro puvun syyskuussa puku tuli lokakuun puolenvälin jälkeen, mutta alusasu ja turvaliivi jäi puuttumaan, luvattiin toimittaa viimeistään vuoden loppuun mennessä. olen reklamoinu tammikuussa luvattiin helmikuussa, toimittaa nyt on jo maaliskuu menossa eikä tuotteita näy

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sanahelinää kirjoitti:

Varoituksen sana kaikille, jotka aikovat tilata tavaraa Erätukusta:

Olen itse tilannut kalvopuvun syyskuussa ja puku tulikin varsin nopeasti muutamassa viikossa, mutta "etupaketista" jäi puuttumaan hirviliivit ja alusasu ( paita housut ).

Maksettuani puvun postiennakolla, sain tiedon vasta paketin mukana tulleesta kirjeestä, että puuttuvia tuotteita ei ole ja ne toimitetaan pikaisesti, kuitenkin vuoden loppuun mennessä.

Tästä tiedonannosta on nyt kulunut 2 kk.

Tänään oli vuoden viimeinen postipäivä, eikä Posti-Pate kantanut mukanaan puuttuvia varusteita.

Olen reklamoinut aiheesta marraskuussa ja keskustellut Erätukun kanssa puhelimitse, mutta silti mitään ei ole tapahtunut. Selityksiä kyllä löytyi, mutta ne eivät olleet relevantteja, sillä kalvopukua mainostetaan edelleen aktiivisesti metsästyslehdissä ja yrityksen omilla nettisivuilla ( jossa jopa on tämänhetkinen tilanne: "etupaketteja on vielä jäljellä" ).

Mainonta on mielestäni harhaanjohtavaa.

Mainittu tapahtumaketju täyttää mielestäni rikoslain 36 luvun 1 pykälän tunnusmerkit:

" Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. "

Yritys on mielestäni saanut oikeudetonta taloudellista hyötyä, koska asiakas ei ole saanut tilaamiaan tuotteita, jotka tämä on jo postiennakolla maksanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu