Olen ollut absolutisti jo 8 vuotta. En ottanut tuona aikana pisaraakaan, en ennen viime viikon keskiviikkoa, jolloin hain alkosta viinaa. Vedin yöllä viinan kanssa kaikki rauhoittavani (300mg diapameja 50mg rivatrilia). Typerä itsemurhayritys, joka päättyi vain sairaalan tarkkailuun päiväksi ja hiilen juomiseen.
Naurettavinta tässä on kai se, että kaksi viikkoa aiemmin olin kotiunut psykiatriselta avo-osastolta. Kotiin päästessä olin hyvässä kunnossa, mutta jokin vain napsahti ja yritin itsemurhaa.
Nyt olen yrittänyt leikkiä normaalia elämää. Luojan kiitos joulu on jo ohi, ei tarvitse enää hymyillä niin paljoa. Kaikki on muka niin v*tun hyvin.
Kävin tänään ostamassa taas alkoholia. Tuntuu etten jaksa enää. En halua takaisin sairaalaan, haluan vain kuolla pois. En näe tulevaisuudessa mitään positiivista, en mitään hyvää.
Ainoa toiveeni on nukahtaa eikä herätä koskaan enää.
Naurettavinta tässä on kai se, että kaksi viikkoa aiemmin olin kotiunut psykiatriselta avo-osastolta. Kotiin päästessä olin hyvässä kunnossa, mutta jokin vain napsahti ja yritin itsemurhaa.
Nyt olen yrittänyt leikkiä normaalia elämää. Luojan kiitos joulu on jo ohi, ei tarvitse enää hymyillä niin paljoa. Kaikki on muka niin v*tun hyvin.
Kävin tänään ostamassa taas alkoholia. Tuntuu etten jaksa enää. En halua takaisin sairaalaan, haluan vain kuolla pois. En näe tulevaisuudessa mitään positiivista, en mitään hyvää.
Ainoa toiveeni on nukahtaa eikä herätä koskaan enää.
Vastaukset 9
Vanhimmat
apua ja hakeudu uudelleen sairaalaan. Hankala arvata mikä "napsahti" sinulla, kun yht äkkiä päädyit alkoholiin uudelleen..?? Älä menetä toivoa, sillä varmaan sinullakin on läheisiä, jotka välittävät sinusta. Elämä ei kohtele meitä silkkihansikkain, mutta aina vaan seuraava päivä valkenee. Antakaamme uuden päivän valjeta...Halaus sinulle ja usko vaan, niin kevät tulee...
En usko enää "apuun". Jos joku tulisi ja sanoisi, että odota puoli vuotta niin sitten kaikki on hyvin... niin en jaksaisi odottaa. Tuska on niin valtava, niin suuri möykky sisälläni.
Minulla on läheisiä, on ihana mies, ystäviä, lemmikkejä. Mutta sisälläni asuu suuri tyhjyys ja kipu, jota mikään ei paranna. Olen syönyt psyykenlääkkeitä vuosikausia, olen saanut ECT-hoitoa, mutta tässä olen: viinapullo odottamassa kaapissa, samoin lääkkeet.
Ja mikä minulla "napsahti"? Jaa-a, lisää muistoja kai tuli mieleen. Väkivallasta, insestistä, hylkäämisistä, kuolemasta...
Käyn terapiassa, mutta mikään ei auta. On enää vain kuolema. Lopullinen poislähtö.
olen vuosia mielialalääkkeitä syönyt nainen.Kaikki pitäisi olla hyvin,on mies ja ystäviäkin,nätti koti joka olisi nätimpikin jos jaksaisin sitä joskus sisustaa.Onneksi mieheni on touhukas ja laittaa kotia silloin kun en itse kykene nousemaan sängystä ylös koko päivänä.Sisällä vain kauhea tyhjyys,tuska ja painava möykky johon joskus hieman auttaa itkeminen...välillä mietin että helpoin ratkaisu kaikkeen olisi vain nukkua pois.Mutta miksi luovuttaa?Kerroit jo viestissäsi että sinulla on läheisiä,ihania ystäviä.Haluaisitko tuottaa tuskaa läheisillesi tappamalla itsesi?Meillä on muistoja paljon mielemme lokeroissa,minullakin valitettavan paljon tuskallisia asioita jotka putkahtelevat tai ennemminkin purskahtelevat mieleen,erityisesti iltaisin.Itselläni auttoi jonkun verran kolmen vuoden psykoterapia,sain hieman uutta näkökantaa ajattelumaailmaani,mutta täytyy sanoa että takapakkiakin on tultu.Myös töihin meno on auttanut itselläni,päivisin ei ole aikaa piehtaroida omien murheiden ympärillä kun joutuu keskittymään pakosta muuhun.Alkoholinkäyttöni ryöstäytyi myös täysin ollessani työttömänä(samoin kasvoi ahdistus ja masennus,syöksykierre oli valmis).Mutta adoptioäitini sairastuttua syöpään ja hänen valtavan elämäntahdon ja kuoleman välisen taistelun vierestä katselu on ehkä saanut ajattelemaan muutakin kuin "menneisyyden haamuja".Toivon sinulle pieniä askelia eteenpäin elämässä.Älä ajattele liian pitkälle vaan elä tämä päivä.Niin minullekin neuvottiin kun kaikki alkoi tuntua liian pahalta,pienin askelin eteenpäin.Jokainen eletty päivä on aina eteenpäin,vaikka ontuvin ja haparoivin askelinkin.Kaikkea hyvää ja enkeleitä elämääsi.kirjoittele tänne joskus miten olet jaksellut.
Tsekkaa hei kuka noiden paskojen asioiden keskellä on. Ansaitsiko hän ne ja miksi? Jos ei ansainnut niin miksi jatkat hänen rankaisemistaan?
Se on ohi jos haluat niin. Se on vaikea ymmärtää mutta on toiminut mulla kipeiden asioiden suhteen.
Sä käytät nimitystä "Enkeli" itsestäsi. Jos et ole kuollut vielä - et ole koska kirjoitat - se tarkoittaa sitä kuinka rakastettava ja loistava ihminen olet. Se ei ole suojellut sua paskalta mutta se ei ole tehnyt susta myöskään mitään mikä olis ansainnut ne asiat.
Muista et parhaat täällä maan päällä kärsii kaikkein eniten, niin on aina ollut. Mut jos ne asiat jotka laittaa sut kärsimään on TAKANA niin ei ole enää mitään mikä sitä jatkais. Paitsi ehkä sä itse.
Ne psyykenapit on asia joka estää sua sekoamasta tuskasta... mut ne on myös asia joka estää sua parantumasta syystä. Siksi sä elät enkelinä, et ihmisenä. Aina tuskas kanssa.
Milloin lopetat sen? Nimittäin : Jäljellä tuskan aiheuttajista olet vain sinä itse. Ja sun ei tarvi tehdä sitä.
"Pelko jonka kohtaat suoraan - ja jäljelle jäät vain sinä"
Biisisuositus: Soul Captain Band - Taistelun Arvoinen
Olen hautonut nuoruudessa tapahtuneita pahoja asioita vuosikymmeniä. Vaihdoin terapeuttia. Hän kyseli, mitä vaille jään, jos päästän irti niistä menneistä ja ajattelen, että on jo aika ottaa elämään mukaan muut asiat ja jättää vanhat pahat taakseen. Nyt olen jo ehtinyt pohtia asiaa ja olen huomannut, että se on kuin perisynnin menettäis, niin kuin itsestään pudottais osan minuutta pois. Mutta alkaa näkyä jo valoa, ihan vähän.
Joku nuori mies, joka ei tappanutkaan itseään kavereittensa lailla, sanoi telkussa, että hän alkoi ajatella, että häntä varten on jotakin muutakin kuin se paha olo. Siitä hän heräsi ja alkoi parantua.
Minulla itseinho seuraa vielä mukana ja iltaisin ahdistaa, mutta ENSIMMÄISTÄ KERTAA ELÄMÄSSÄ on vähän kevyempi olo.
Hae taas apua, yritä mennä eteenpäin, niin pääset parantumaan.
Tunnen itseni joka päivä enemmän turhaksi. Ajatelkaa nyt, en kykene edes tappamaan itseäni?!
To-pe välisenä yönä otin alkoholia ja lääkkeitä -> taas hiiltä juomaan. Mikä hitto olisi tapa jolla saisi itsensä hengiltä?
Minun sairauteni on sellaista laatua etten parane koskaan. Mahdollisuuteni työelämään on minimaalliset. Olen turha, typerä ihminen joka vain kuluttaa yhteiskunnan rahoja.
Elämässä on miljoonia syitä elää. Tiedätkö sinäkin tahdot sitä. Tiedätkö, mistä minä tiedän sen. Siitä, että kirjoitit tänne. Se oli kumminkin avun pyyntö meiltä. Minulla makaa sairaalassa hyvä ystävä. Voi olla, että lähtö tulee, siksi en voi käsittää tämmöistä puhetta, että joku haluaa tuhota oman elämänsä. Minusta ei ole mihinkään. Näin annat ymmärtää. Muista meillä jokaisella on paikka tässä yhteiskunnassa. Sinullakin. Ota se. Ei ole mikään keino lopettaa elämää. Se on helppoa, mutta elämä. Sen kaikki vaikeudet ja kun voittaa ne, siitä seuraava hyvä olo. Siinä se palkka.
Sehän tässä niin naurettavaa onkin... Monet taistelevat elämästään ja minä vain haluan siitä eroon.
Noh. Aika rankkaa, valitsit sinänsä kuolettavan tavan hoitaa itsesi päiviltä...
Tota. Avossa olet? Onko neuroleptidejä? Onttoudentunnetta? Keskittymiskyvynpuutetta? Tunnetta että jos fiilikset jatkuu tälläisenä ei ole kertakaikkiaan mitään syytä jatkaa?
Entä miten oireilu ilman lääkkeitä?
Jos oireet ei muutu psykoottisiksi niin HEITÄ NE LEPTIT KATOLTA, ÄLÄ ITSEÄSI KATOLTA LEPTIEN KANSSA...