Perheenjäsenellämme on juuri diagnosoitu maanis-depressiivisyys. En tiedä taudista paljoakaan joten kyselen infoa, linkkeja ym kokemukseen perustuvaa tietoa.
Voiko m-d missään vaiheessa esim olla vaaraksi läheisilleen? Voiko taudista parantua? Millainen lääkitys?
Auttakaa kiltit!
Voiko m-d missään vaiheessa esim olla vaaraksi läheisilleen? Voiko taudista parantua? Millainen lääkitys?
Auttakaa kiltit!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mania = Liikaa energiaa
Depresiooni = Liian vähän energiaa
ja yhdessä noi tarkottaa että ne vaihtelee määrä ajoin.
Mmm.
Maanis-depressiivisyys voi johtua myös väärästä ruokavaliosta. Tää unohdetaan ja teorialle nauretaan usein... mut se taitaa pitää paikkansa.
Keho on joko polttotilassa tai ketoosissa, sokerit alhaalla tai ylhäällä ja välitila ei pysy koska on "kierre".
Lääke: Sama ruokavalio ja ravintotekniikka kuin diabeetikolle. Voi toimia yllättävän hyvin.
Maanis-depressiivisyys tai Kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Puolisollani todettiin kyseinen sairaus n.4 vuotta sitten. Oli varmaan sairastunut jo aiemmin, mutta silloin tuli niin paha psykoosi, että oli pakko mennä lääkäriin.
Oma arvioni on, luettuani sairaudesta, että psykoosin laukaisi vääränlainen masennuslääkitys, jonka puolisoni oli aloittanut n. kuukautta aiemmin.
Nyt lääkitys on kohdalla, mikä vaati kyllä muutamia kokeiluja, ja hän elää "normaalia" elämää eli käy töissä ja huolehtii perheemme arjesta oman osansa.
Muutamia sähellyksiä hänellä oli jo aiemmin kun mania oli päällä mm uskottomuutta ja holtitonta alkoholin käyttöä. Mutta enhän silloin tajunnut vielä, että kyse on sairaudesta.
Itselläni puolisoni tukeminen on sujunut melko hyvin, johtuen varmaan siitä, että hänen sairautensa on tällä hetkellä hyvin hallinnassa.
Välillä toki pitää itseään muistuttaa, että hän on sairas ja siitä johtuen laskea vaatimustasoa joissakin asioissa.
Esim. epäsäännöllinen elämänrytmi ja varsinkaa epäsäännölliset nukkuma-ajat eivät hänelle sovi, mutta eiväthän ne ole hyväksi kenellekkään.
Toinen tärkeä asia on manian havaitseminen tarpeeksi ajoissa. Onneksi hän on viimeaikoina välttynyt siltä, kiitos säännöllisen lääkityksen.
Mania on sellainen asia, jota ei voi ymmärtää ellei ole sitä läheltä seurannut on se niin epätodellinen olotila varsinkin kun siihen yleensä liittyy holtiton rahan/alkoholin käyttö tai holtitittomat seksisuhteet ym. ym.
Sairaudesta ei kai koskaan parane, mutta sen kanssa pystyy kyllä elämään.
Netistä löytyy paljon tietoa ja keskusteluja sairaudesta.
Ja muista, että "potilas" vaatii valtavasti läheisten apua ja kannustusta, vaikka se tuntuukin välillä raskaalta -voimia.
ja kultainen olet kun tuet puolisoasi.Tiedän mitä se on,olen kaksisuuntaisen äiti.
Itselläni alkoi kymmenen vuotta sitten varsin vauhdikas maniajakso - 3-4 kuukautta, jonka aikana tuhosin kaiken ympärilläni, ihmissuhteet, avioliiton, talouden(maksan niitä sotkuja edelleen). Rimpuilua kesti 4-5 vuotta, jonka jälkeen löysin ihanan naisen, seurustelimme..menimme naimisiin ja pyöraytimme kaksi lasta. Samoihin aikoihin sain myös hyvän työpaikan ja säännöllisen rytmin elämääni.
Sen jälkeen ei masennuksia eikä vauhtijaksoja ole tullut. Olen ollut jo vuosia tasapainossa itseni kanssa, mielestäni olen onnellinen.
Mitään lääkitystä ei ole, lukuunottamatta parin kuukauden masennuslääkitystä kymmenen vuotta sitten. Silloin tällöin ajattelen, mitä jos SE tulisi takaisin...tätä perhettä minulla ei ole enää varaa menettää.
diagnosoitu maanisdepressiivisyys vai joku muu? Onneksi olkoon että sait elämäsi kuntoon.
Olen tässä yrittänyt hankkia kaikenlaista mahdollista tietoa md:stä. Tuntuu olevan kovasti monimutkainen ja laaja käsite koko md. Lähinnä on jäänyt vielä askarruttamaan tuo voiko md-henkilö olla väkivaltainen tai muuten käyttäytyä arvaamattomasti läheisiään kohtaan? Kysyn tätä siksi että perheessä on myös pieniä lapsia ja heidän hyvinvointinsa on etusijalla kuitenkin.
Kiitos teille kaikille vastanneille.
ei voi parantua vaan siinä on pitkiäkin terveitä ajanjaksoja välillä. Esim. tapauksessa, jossa elämä on kunnossa: parisuhde, talous, säännöllinen elämänrytmi eli esim. unirytmi ja muutenkin rullaa hyvin, nin bipo-ihminen on ihan kuin kuka tahansa muukin. Jos kuitenkin elämässä sattuu jotakin: avioero, läheisen kuolema, oma muu sairastuminen ja stressi lisääntyy selvästi, niin oireet voivat palata enemmän tai vähemmän vaikuttaen ihmiseen ja läheisiin.
Ma-de:sta EI siis VOI parantua vaan se on ihmisen "ilona ja kiusana" koko elämän. Oireisiin voi kuitenkin vaikuttaa, kun tuntee itsensä hyvin ja tietää kuunnellessaan "herkällä korvalla" itseään, että missä menee sairauden tunteen ja terveyden tunteen raja. Kun hypätään sairauden tunteeseen, niin silloin lääkitys päälle HETI riippuen, onko mania- vai depisvaihe. Samoin kuin jäädään ehkä sairauslomalle töistä ja muutenkin hoidetaan itseään, kuten siihen silloiseen oireiston vaiheeseen kuuluu.
Joskus voi esim. joutua perumaan perheen lomamatkan, jos tuntee oireiden alkavan tai sitten vain osa perheestä lähtee. Tämä on kuitenkin järkevin ratkaisu, jotta häiriön oireet saadaan kuriin, koska lääkitys ei ala vaikuttaa heti vaan viiveellä, jos lääkitys ei ole päällä. Näin varmistetaan, että oireet eivät esim. lisäänny auringonpaisteessa, mikä on yksi maniaoireiston laukeamisen riskitekijä.
Näin sairautta opitaan kuuntelemaan, hallitsemaan ja lääkitsemään oikein, kun on hoidon ja lääkityksen tarve. Tässä kaikessa ovat läheiset hyvänä apuna, jos läheisten kanssa yhteistoiminta toimii hyvin. He voivat esim. sanoa: "Nyt tuntuu, että sulla alkaa menee aika kovaa ..."
En pelkäisi mitään varsinaisia agressioita ja lapsilla ei ole mitään hätää. Lähinnä se haitta on se, että oireilevaa ihmistä ei saa ohjailla vasten hänen tahtoaan vaan yhteistoiminnassa ja tämä voi vaikuttaa perheen elämään oireiluaikoina esim. kun on maniavaihe, niin ihminen voi "kadota" perhekuvioista hetkeksi ja kun masennus, niin ihminen nukkuu paljon ja kävelee ehkä tokkuraisena ympäri kotia. Tämä kaikki on lapsille (tavalla, mikä vastaa lapsen iän käsityskykyä) selitettävä, ettei heitä moinen sitten ihmetytä.
Agression vaaraa ei siis yleensä "hallitussa häiriössä = diagnisoitu ja ihminen itse tiedostaa ja tunnustaa häiriön itsessään ja hoitaa oireitaan, kun niitä on" ole siis, koska lapset harvoin pyrkivät ohjaamaan isänsä/äitinsä käytöstä. He kuitenkin voivat ihmetellä moista toimintaa ja siksi onkin heti diagnoosin alusta hyvä ottaa koko perhe yhteiseen hoitoprosessiin mukaan.
Jossain vaiheessa, kun "häiriö"on hallinnassa ja terveet kaudet näin ollen pitkiä oirevaihteluiden välissä, perhe voi elää ihan normaalia elämää, eikä häiriö mahdollisesti vaikuta siihen paljon mitenkään. Tietysti tämä kaikki riippuu myös häiriön vahvuudesta. Itselläni esim. häiriö on hyvin lievä mutta on kuitenkin selkeästi olemassa. Olen nainen, jolla neljä teini-ikäistä lasta.
Toivottavasti pystyin vähän valottamaan mieltäsi kyseisen häiriön kanssa elämisessä. Nyt en kuitenkaan tiedä läheisesi häiriön vahvuutta enkä historiaa, joten en ehkä anna ihan oikeaa kuvaa teidän tilanteesta, jos esim. häiriö on vahva ja on tarvittu esim. sairaalahoitoja ym. Itse en ole ollut koskaan missään hoidossa ja lääkityskin on hyvin väliaikainen silloin tällöin.
Tsemppiä vaan :)
sinullekin vastauksestasi. Se selvensi paljon asioita.
Kiitokset myös teille muille vastanneille. Jokainen vastaus toi lisää ulottuvuutta asiaan. Eiköhän kaikki lähde tästä sujumaan pikkuhiljaa.
Me bipot puhumme mielellään aina häiriöstä mielummin kuin sairaudesta/taudista vaikka sillä nyt ei kai ole kuin tietynlainen "sävyero", että mistä puhutaan. Kuitenkin esim. lukihäiriö tai bipolaarihäiriö (mieliala-aaltoiluhäiriö) on miellytävämpi ilmaisu, koska onhan kuitenkin kysymys aivoissa olevasta häiriöstä, mikä vaikuttaa ihmisen käytökseen ja tunnetiloihin.
Vierastamme siis mitään mielisairauteen liittyvää ilmaisua, koska se on vanhahtava ja negatiivinen nimitys häiriölle. Jokainenhan tietää, kuinka kyseisen "leiman" saaneet ihmiset kärsivät inhimillistä kärsimystä aikoinaan tästä leimasta ja millaisiin "ihmisoikeusvastaisiin kidutuksiin" he ehkä joutuivat "tietämättömän" hoidon ollessa mitä oli.
Aivotutkimus ja -tietämys on lisääntynyt huimasti: nykylääkkeillä ja itsetuntemuksella saadaan häiriö oireettomaan muotoon hyvinkin. Häiriöllähän ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa vaan on todettu, että monet suurihmiset: taiteilijat, poliitikot, tiedeihmiset kantavat tätä bipo"ominaisuutta". Se on siis usein lahjakkaiden ihmisten kiusa.
Katso googlesta Helmi-yhdistys ja sieltä "keskustelu" niin saat lisää tietoa häiriöstä. Myös Leena Vähäkylän kirja "Mieli keinussa" voi tuoda lisäulottuvuutta tästä häiriöstä. Keskustelu on nyt kiinni mutta aukeaa viimeistään helmikuussa.
Lisään vielä tuohon aikaisempaan viestiin, että vaikka kaikki on ollut jo monta vuotta hyvin niin eräänä päivänä "eksyin" aihetta käsittelevälle sivustolle ja sain sen käsityksen, että tämä sairaus EI poistu mihinkään. Se saattaa lymytä piilossa jopa vuosia ja sitten sopivassa tilanteessa taas puhjeta.
Kuitenkin haluan uskoa, että aikoinaan sairauden käynnisti juuri epästabiilit olosuhteet ja levoton elämäntilanne. Myös uskon, että pystyn "herkällä kädellä" kontroloimaan omia tunnetiloja ja ikäänkuin toppuuttamaan itseäni jos vauhtia alkaisi tulla. Kuitenkaan nyt moneen vuoteen ei vauhtia ole edes yrittänyt tulla vaan olen touhunnut työ- ja vapaa-ajan asioissa ihan normaalisti.
Siksi pelottaakin nuo ennusteet siitä, että maniavaihe voi odottaa itseään jopa vuosia..jotkut tietävät, että täytyy löytää sopiva lääke, ettei käy hullusti.
Kun muistelen vuosien takaisia tapahtumia, ne ovat pelottavia ja hurjiakin juttuja..toisaalta silloin tunsin Todella eläväni. Eli salaa lähes kaipaan niitä tunnetiloja. Ne olivat nimittäin aivan mahtavia!
Kuitenkin tiedostan selvästi, että silloin tapahtuneiden asioiden "mahtavuus" oli omassa päässäni. Ympäristö saattoi olla niistä eri mieltä.
Huomaan itsessäni sellaisia asioita, että ikäänkuin tavallinen elämä ei meinaa aina riittää..haluaisin tehdä enemmän ja onnistua paremmin. Kuitenkin nykyisen työnkuvani puitteissa...en siis oikeasti ole sekoamassa vaan haluaisin pärjätä hyvin työssäni.
Kadehdin erästä kolleegaani toiselta osastolta, koska hän käyttäytyy kuin pahinkin "maaninen kakara"...ja saavuttaa kvartaali toisensa jälkeen upeita tuloksia. Hemmetti, että tuntuu joskus siltä, että tarvitsen apuja!
Onko niin, että jotkut bisnesmaailmassa ovat näitä maanisia psykopaatteja joita ei diagnosoida mutta he pärjäävät erinomaisesti..kukaan ei huomaa, että he ovat ehkä sairaita, koska itsekin suorittavat koko ajan täysillä?
Ihmettelen näiden psyykkisten sairauksien tai
oireryhmien diagnosointia. Sillä mielestäni sai-
raus, joka on vuosia oireeton tai poissa on silloin
parantunut. Voihan esimerkiksi syöpäkin uusia ja
olla parantuneena jopa kymmeniä vuosia. Mielestä-
ni se, että ihminen ns. leimataan loppuiäksi jonkin
sairuden piiriin on aika rajoittuneista ja leimaa-
vaa. Ihmiselle voi tulla jokin muu sairaus psykit-
rian alueelta tai somaattinen sairus, missä voi
olla psyykkisen sairauden oireita esim. unottomuus.
Mutta jos on psyykkisen sairauden diagnoosi voi
käydä niin, ettei muuta sairastumis mahdollisuutta
edes huomioida. Miten voidaan niin suoralta kädel-
tä määritellä se,että joku sairaus on loppuelämän
kestävää? Aivotutkimukset menevät kaiken aikaa
eteenpäin ja tieto lisääntyy. Ihmisen oma psyyke
korjaa myös persoonaa.