pakko avautua. Tunnen itseni tosi yksinäiseksi, kun en jaksa pitää tiettyihin kavereihin yhteyttä. Ne mukavimmat joita jaksaisin kattoakkin nii on aina sillain, että minä soitan AINA niille tai ainakin melkein aina niin tuntuu aivanko heitä ei jaksaisi kiinostaa pitää yhteyttä tai olla kavereita kanssani, koska minä soitan AINA kirjaimellisesti niille harvoi soittavat minulle onkohan tämä ihan tyhmä tunne tai jotain en tierä. Jotkut taas ovat "tylsiä" he eivät tee mitään muuta, kun olen heidän\hänen kanssaan nii avutuvat koko aika ei osaa mitään muuta ku valittaa kaikesta ja kaipavaat jotain ihme sääliä tai jotain, mutta onneksi minulla on veljet ja siskot joiden kanssa pidän tiukkaa yhteyttä ja joskus hauskaakin.. nii onko tuo ihan pöljä tunne kun ei jaksa "roikkua" ystävissä kiinni nytkään kun en ole pitänyt yhteyttä vähän aikaan niin eipä ole tullut soittoja :'(...
Tosi ystäviä on harvassa
w¨jgårn
111011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kaverisi eivät näemmän ole yksinäisiä, ja kyllä nekin soittaa jos tuntevat itsensä yksinäisiksi.
olen havainnut saman. jos en itse soita, eivät soita muutkaan. että sellaisia "kavereita"...
mikä siinä on, kun he eivät soita koskaan eivätkö halua seuraa vai olenko joku vara kaveri vai ? mikä hemmetti siinä on en jaksa enää soitella, koska tuntuu aivan, kuin olisin joku vara kaveri/tuttu...eipä ole löytynyt yhtään oikeata kaveria elämän aikana paitsi, kuin yksi, mutta hänestäkin tuli samanlainen tai, kun löysi uusia kavereita niin sen jälkeen hänestä tuli semmoinen...vituttaa
oon tullut siihen tulokseen, että kaverit olisi pitänyt hankkia vuosia sitten, kouluaikoina. nyt kun yrittää tutustua opiskelukavereihin, olen kaikille vain se opiskelukaveri, koska muilla on jo ns. omat kaverinsa. eli ne vanhat kaverit. on lähes mahdotonta päästä mukaan näihin jo muodostuneisiin ja vakiintuneisiin porukoihin.
valmiisiin kaveriporukoihin on tosiaankin vaikea päästä mukaa. en viitsi edes aina yrittää kun tuntuu että tuppaan vaan niiden seuraan. peruskoulussa mulla oli vielä kavereita mutta jonnekin ne ovat sitten hävinneet, ehkä siksi kun en koskaan innostunut mukaan ryyppyporukoihin.
älkää päästäkö kaverisuhteitanne haalistumaan, omat kaverini ovat kaikonneet ja olen jo tottunut yksinäisyyteen. erityisesti näin juhlapäivinä on kurjaa olla yksin. kaupungilla ei ole kivaa kulkea ilman kaveria raketteja katsomassa, joten jään aina uutena vuotena kotiin. niinkuin muinakin juhlapäivinä. en haluais olla yksinäinen mutta mistä niitä kavereita löytyisi? yliopiston luennoilla kun ei synny kun luentotuttavuuksia, ei mittän syvempiä suhteita. ja opiskelijoiden viinaillat ei kiinnosta. en jaksaisi enää tätä yksinäisyyttä :(
Toivotaan että ensi vuonna jokainen meistä yksinäisistä löytäisi ainakin yhden uuden ystävän, joka pysyisi ystävänä monena seuraavinakin vuonna.
Eihän se nyt vaan voi mennä noin. :) Olisi aika naiivia ajatella, että koko peli olisi menetetty pelkästään sen takia, että on menettänyt kontaktit vuosia vanhoihin kavereihin. Maailma on täynnä ihmisiä, on monia joihin voi tutustua ja saada hyviä ihmissuhteita.
mahdatkohan tietää mistä puhut? voin sanoa, että kuule. yritetty on. hienoa kuitenkin, jos sinä olet onnistunut löytämään itsellesi ystäväporukan!
Itse olen n.40 nainen, ja minun on hirveän vaikea löytää mitään syvempää ystävyyttä naisten saatika miesten kanssa.
Onhan minullakin ollut ystäviä, mutta ovat kaikonneet kuka minnekin. Eräs nuoruudenaikainen ystäväkin muuttui avioliittonsa myötä jotenkin oudoksi, ja emme ole olleet enää tekemisissä. Yhteydenpito oli liian yksipuolista, joten luovutin.
Tällä hetkellä on oikeastaan yksi ystävä, jonka kanssa emme kuitenkaan ole ns. samalla aaltopituudella. Emme ole koskaan keskustelleet mistään syvällisemmästä, enkä oikein itse saa irti mitään tällaisesta hyvänpäivän tuttavuudesta.
Toisen ns. ystävän kanssa en suoraan sanottuna jaksa olla tekemisissä. Hän käyttää liikaa alkoholia, ja kaataa niskaani aina omat murheensa. Minulla on kuitenkin lähipiirissä eräs alkoholiongelmainen, joten en ymmärrä sitä, että jotkut eivät halua hakea apua, vaan harrastavat itsetuhoista käyttäytymistä. En viihdy näistä syistä edes ravintoloissa katsomassa sitä örveltämistä.
Välillä tuntuu siltä, että sitä on ihan yksin tässä maailmassa kamppailemassa ongelmiensa kanssa. Missä niitä samalla aaltopituudella olevia ihmisiä sitten tapaisi? No onneksi voi edes kirjoittaa tänne.
Parempaa uutta vuotta kaikille.
vituttaa nii kauheasti ennen en huomannut edes, että olen tavallaan yksinäinen, että en käy muualla kuin salilla ja muissa harrastuksissa, mutta sielläkin olevat kaverit ovat ihan erinlaisia. Nyt kun en ole pystynyt käymään salilla enkä harrastuksissa tämän on korostonut TOSI PALJON! olen koko aika yksin melkein meni nyt uusi vuosiki yksin ja kaikki tuntuu olevan perseillään ja pitäisi muka jaksaa lukea kokeisiinkin :'( ei voi muuta sanoa, että eihän se voi kuin perseelleen mennä :( tämä koulupäivä oli aika sairaan tuskallinen kaikki muut oli tehnyt jotain ja kaikki muut luokkalaiset oli tavannut toisensa ja erotuin joukosta vissiin aika selvästi. vituttaa ihan suunnattomasti ette voi uskoakkaan . olen vasta nyt huomannu tämän ja en oikein tiedä miten näin on päässy käymään onniitä kavereita, mutta se yhteydenpito OLI yksisuuntaista ja ei se mennyt edes aina se yhteyden pito perille.... niin eihän siinä voi tulla kuin tosi paska ja yksinäinen olo ja sitten kokeet lyövät vielä syvemmälle kuoppaan kesä lomaki oli niin loistava, mutta senkin vietin melkein yhden ihmisen seurassa koko aika ja nyt hän on jossain missä lie....noh koittaa saada nyt jotain aikaa... hyvät neuvot olisivat nyt tosi hyviä. pitäisikö minun koittaa ottaa yhteyttä johonki kaveriini ? mitä edes ehdottaisin ? jos soittaisin yhdelle tietäisin, että hän tulisi, mutta HÄN aina ruikuttaa juuri jostain tällaisesta paitsi, että hän ruikuttaa, kun ei ole tyttöystävää ! tuntuu aivanko hän kaipaisi jotain sääliä joten en jaksa häntä, mutta kun ei ole muitakaan joten jään yksin...vituttaa!!!..perkele. pärjäilkää inhoan itseäni
Rohkeasti. Tarinasi jotenkin kosketti todella paljon ja oli kuin minun kirjoittama. Olen itse yksinäinen, mutta täysin normaali n. 30-vuotias mies. Olisi kiva tutustua ja LUOTTAMUKSELLA. Ja olen täysin valmis pelkkään ystävyyteen, jos niikseen tulee. Muutkin yksinäiset ja mieluiten naiset voi toki kirjoittaa. [email protected]. On varmasti oma osoite.
Tuttu tunne, vaikka vähän eri lähtökohdista. Ystävät kaikkoaa aina jonnekin, ja olen huomannut, että itseni on vaikea ottaa yhteyttä. Miksi soittaminen ilman varsinaista asiaa on niin vaikeaa??? Osapuoli joka aina soittaa, saattaakin sitten lopettaa yhteydenpidon, näin on minulle käynyt. Muistan tilanteita, joissa kotona yksin mietiskelin vain surkeaa oloani, mutta en pystynyt tekemään mitään. Sitten joku soitti, olo koheni heti, vaikka en pystynyt sanomaan missä mielentilassa juuri olin. Helpotti myös puhelun jälkeen, ei ollut enää niin paha olo.
Olen ajatellut nyt tilannettani, ja olen päättänyt yritää enemmän. Nyt esimerkiksi olen saanut takaisin yhden vanhan-vanhan tuttavuussuhteen. Tapasimme sattumalta, annoin puhelinnumeroni ja sain häneltä myös numeron. Ehkä tuttavuus on tuleva ystävyys? Näin ehkä pikkuhiljaa tilanne muuttuu, edes vähän.
Yksinäisyyteeni liittyy myös se, että mieskin on, mutta emme keskustele paljon. Ei kaikilta osin onnistunut suhde.