raskaanako??

Olen kahden pienen lapsen äiti. Mulla on nyt kuukautiset myöhässä noin viikon. Edelliset kuukautiset oli myöhässä noin 3 viikkoo.
Nyt mulla eilen illalla rupes mahassa tuntuun jotain outoa, aivan kuin raskaana ollessa lapsen pieniä potkuja ja niitä on jatkunut tämänkin päivän. Pelkään olevani taas raskaana.

Mutta mietin että kun kuitenkin minulla oli nuo kuukautiset tuolla marraskuussa. Että eihän sen raskauden luulisi vielä olevan niin pitkällä että nuo liikkeet tuntuisi?!?
3802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on matoja?

Äänestä
  • ootko tosissas????

    Äänestä

Ootan nyt ensimmäistä ja mulla on jo monta vuotta välillä tuntunu mahassa kuin siellä sisällä olis elohiiri. Nyt nuo potkut tuntuu vähän samalta.

Siskollani alkoi kanssa ekan raskauden jälkeen tuntua kuin potkuja ja mainitsi siitä neuvolassa. Tekivät siinä sitten ultran varmuuden vuoksi (täällä on ultra omassa neuvolassa). Ei ollut raskaana ja epäiluvät josko olisi hieman lapsivettä jäänyt. En tiedä miten voi nuo tuntemukset sitten aiheuttaa, mutta näin oli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti kirjoitti:

Olen kahden pienen lapsen äiti. Mulla on nyt kuukautiset myöhässä noin viikon. Edelliset kuukautiset oli myöhässä noin 3 viikkoo.
Nyt mulla eilen illalla rupes mahassa tuntuun jotain outoa, aivan kuin raskaana ollessa lapsen pieniä potkuja ja niitä on jatkunut tämänkin päivän. Pelkään olevani taas raskaana.

Mutta mietin että kun kuitenkin minulla oli nuo kuukautiset tuolla marraskuussa. Että eihän sen raskauden luulisi vielä olevan niin pitkällä että nuo liikkeet tuntuisi?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu