Moni meistä on varmaan viettänyt lapsuutensa maanviljelijäperheessä.
Taloudenpitoon on varmasti tuolloin kuulunut hyötytarkoituksessa myös kotieläimiä.
Mitä eläimistä on jäänyt mieleen erityisesti kun on huolehdittu sairaasta ja terveestä eläimestä, kun eläimen synnytys ei onnistunut, kun eläin nukutettiin ja teurastettiin, kun uroseläin kellistettiin ja salvettiin jne.?
Maalaistalossa hyötyeläimet olivat merkittävä osa omaisuutta ja niitä piti osata hoitaa ja käyttää tarkoituksenmukaisesti eikä joka asiaan kutsuttu eläinlääkäriä. Jokaisessa maalaistalossa oli tässä suhteessa todellinen tieto- ja taitopankki.
Taloudenpitoon on varmasti tuolloin kuulunut hyötytarkoituksessa myös kotieläimiä.
Mitä eläimistä on jäänyt mieleen erityisesti kun on huolehdittu sairaasta ja terveestä eläimestä, kun eläimen synnytys ei onnistunut, kun eläin nukutettiin ja teurastettiin, kun uroseläin kellistettiin ja salvettiin jne.?
Maalaistalossa hyötyeläimet olivat merkittävä osa omaisuutta ja niitä piti osata hoitaa ja käyttää tarkoituksenmukaisesti eikä joka asiaan kutsuttu eläinlääkäriä. Jokaisessa maalaistalossa oli tässä suhteessa todellinen tieto- ja taitopankki.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Keitin tässä toissapäivänä poikineelle lehmälle oikein espresso kahvit, mutta eipä ladylle kelvannut.Ei tahdo enään nuorempi sukupolvi juoda kaffetta, pitäisi vielä tietenkin kokeilla cappuccinoa, irish coffeeta tai jotain muuta extra- hyvää.
Koska eläinten varassa pitkälti elettiin, niiden hyvinvointiin keskityttiin ehkä itseä paremmin. Monitaitoisuus oli myös suurta. Paitsi karjanhoitajia oli myös puuseppiä ja seppiä, myöhemmin myös moottori ja konekorjaajia. Lasten taidotkin kasvoivat käden taitojen osalta. Oma puusepäntaitoni on peräisin lapsuudesta maalaisympäristöstä.
Onko kaupungin kerrostaloissa lainkaan vastaavaan mahdollisuutta? Mistä saadaan monitaitoisia työteliäitä ihmisiä teollisuuden ja muun palvelukseen?
on monen kerrostaloasukkaan askarteluhuone. Nykyisessä asuinympäristössäni olen pannut merkille, että niin nuoret kuin vanhemmatkin käden taitojaan autotallissaan harrastavat. Edellisessä asuinpaikassani taloyhtiöllä oli oma askarteluhuone. Sinne kokoontuivat miehet kunnostamaan vanhaa, nikkaroimaan ja maalaamaan. Harrastukset myös yhdistivät: työvälineitäkin toisille lainailtiin. Eläkkeellä oleva kirvesmies toimi monessa asiassa "työnjohtajana". - Maalla isäni mielipaikka askarrella oli suuri puuvaja, josta löytyivät sirkkelit ja mirkkelit, höyläpenkit ja muut. Tärkeitä ovat nuo askartelupaikat niin maalla kuin kaupungissa: itsellenikin. Minun harrastuksiini kuuluu puutarhanhoito niin maalla kuin kaupungissa. Näkisittepä, mitä kaikkea siihen liittyvää kaupunkitallissanikin on. Vanha autovanhus ei autotallissa ole todellakaan yksin, vaikka en sillä ajakaan. Se kun on jo "eläkkeellä".
Hei!Tässä tulin aivan liian nostalgiseksi vastaamaan tähän viestiin.Niin maalaistalo muistojen lapsuuden koti - onko parempaa kasvupaikkaa lapselle? Tulee mieleeni monen monet tapahtumat eläimistä yms asioista. Muttaa rakas kissani 13 vuoden ajan sai kokea rakkauttani helyyttäni mutta myös kissan elämään kuuluvia toimenpiteitä.Mirri oli näet poikakissa ja sen leikkaaminen oli tosi tapaus.Kylän Eemeli suoritti toimenpiteen.Isälle rukkaset käteen, iso huopanen esille, johon Mirrin pääpuoli tungettiin rukkaset käsissä takajaloista kiinni Eemeli suoritti toimenpidettä, mahtava kiljunta huopasen sisältä ja muutaman minuutin kuluttua Mirrin kalleudet olivat likaämpärissä. Niin sitten Mirri vapautui elämään "ruunan elämää"Psyykeltään Mirri oli koko loppuelämän hellyyttä odottava kehräävä kisuli. Kirsikka
Voi kamala.Kyllä siinä varmasti kiljututtaa ja psyyke menee ylösalaisin, kun ilman puudutusta palleja leikataan.
Meillä oli naapurissa vanha isäntä Antti, jonka kerrottiin osaavan ns. veren seisautuksen. Itse en häntä muista, mutta äiti kertoi, että kun meidän härkämullikalta katkesi sarvi ja verta oli tullut kuin no.. niinkuin härän otsasta. No isä juossut naapuriin Anttia apuun. Ja Antille kun oli sana saatu perille niin heti verenvuoto loppui kerralla. Matti oli vain vilkaissut mietteliäästi ja sanonut, että menehän rauhassa takas kotiisi.
Vieläköhän tällaisia verenseisauttajia on maailmassa. Kepuhan sai, puoluesihteeri Kääriäisen suulla, veretseisauttavan vaalivoiton toissa eduskuntavaaleissa. Käykö näin taas ensi keväänä.
Itsellänikin on jotain tällaisia taitoja. Isäni poisti hevoselta aikanaan ison kasvaimen, tosin vain näkyvän, ihonalaisen. Itse olen saanut syylät poistumaan tuttavieni käsistä, monien, ilman lääkkeitä tai kivuliaita käsittelyjä.
Näistä asioista pitäisi avata oma keskustelu joskus.
ilman lääkkeitä tai kivuliaita käsittelyjä - onko sellainen mahdollista? Haluaisin heti kokeilla. Olen yrittänyt laappista, kietonut mustaa lankaa syylän ympärille, purrut, kynsinyt, kiukutellut. Ei ole auttanut. Sormessa on edelleen. Harmillinen juttu.
Menettely on niin lapsellisen tuntuinen, etten kehtaa sitä näin julkisesti esittää. Tehokas se on ollut kaikissa tapauksissa. Tuttavani käsi oli täynnä syyliä, kaikki hävisivät. Mikään pikaparannus ei kyllä ole kyseessä, se kyllä selviää kun tietää keinon. Jos olisit lähellä Turun seutua niin homma voitaisiin hoitaa.
Voit muuten kirjoittaa aiheesta suoraankin. seriffin osoite on palstan yläreunassa.
Oriin leikkuuhan suoritettiin myös maallikkovoimin ja sen yhteydessä syntyi jo enemmän ääntä ja liikettä.
Toimenpide oli tietysti kivulias, mutta kerranhan se voin kirpaisi.
vm 39, sellaista se arkielämä oli lapsuudessa eläimien ja vähän ihmistenkin hoidossa. Alkeellista kun lääketiede konttasi lapsen kengissä, tuskin niissäkään, ja niinhän se näyttää olevan vähän vieläkin eläkeläisten kohdalla. Mutta aurinko paistaa ja elämä hymyilee, vanhojen asioiden muistelu on aktivointia aivoille ja mielelle.Muistellaan hymyillään ja nautitaan elämästä kuulaita syyspäiviä tv kirsikka
Kyllä lääketiede oli jo tuolloin korkealla tasolla.
Olikin kyse siitä, että tavalliset maaseudun ihmiset pystyivät hoitamaan eläimiä terveinä ja sairaina, tekemään ne tarkoituksenmukaisiksi käyttöä varten, ilman korkeakoulutusta, yksinkertaisin välinein ja perinteisen yksinkertaisesti.
Hyötyeläimen menetys merkitsi aina taloudellista tappiota. Siksi sen kunto oli tärkeä.
Onhan nykyinen eläintenhoito eläinten kannalta jotenkin armeliaampi, kun käytössä on vaikkapa kivun tuntemuksen peittävä narkoosi. Siinä ovatkin jo ammattilaiset asialla. Eipä tosin ole kotieläimiäkään enää siinä määrin.
Olin nuorena tyttönä kesäkauden isossa maalaistalossa lapsentyttönä ja muistan, kuinka sikojen porsimisen jälkeen isäntä otti kaapista määrätynlaiset sakset ja lähti sikalaan. Aikansa sieltä kuului kauhea kiljunta. Eläinrakkaana olin aivan kauhusta kalpeana, eikä minua myöhemmin enää päästetty sellaisella hetkellä navetan lähellekään.
Isäntä salvoi poikapossut omakätisesti. Miten se tapahtui, sitä en tarkalleen saanut tietää, mutta lihotussian liha ainakin parani maultaan. Sanoivat aikuiset.
Niin se oli ennen, mutta kuinkahan on nykyään laita porojen puremisen. Kukahan sen operaation tuntee?
sianporsaiden salvaminen ja torahampaiden katkaiseminen tehdään vielä nykyisinkin samalla tavalla kuin ennen. Inhottavaa porsaiden mielestä, mutta näin on.
Kyllähän porsaille tämä temppu tehdään edelleen samalla tavalla.
Porsas kiljuu siinä tilanteessa luultavasti yhtä paljon siksi, että sitä pidettiin kiinni, aivan kuin kissakin pidettäessä sitä huopikkaassa tuon yksinkertaisen kirurgisen toimenpiteen ajan.
Poron pureminen olikin jo paljon kivuliaampaa porolle, mutta asia hoidetaan nykyisin kivuttomammin.
Eläinrääkkäyksestä tuollaisissa tapauksissa ei voi puhua. Eihän niissä tarkoituksella aiheuteta eläimelle kärsimystä. Tekijät niissä kyllä hallitsevat tehtävänsä.
On siitä poronpurennasta oikein kultturellisiakin seurauksia, nimittäin Joihkhaaminen, kun poro puri takaisin.
Sveitsiläisen Joddlauksen "keksi" vastaavasti kelloseppä, jonka "vitjat" jäivät kaappikelloa vetäessään rattaiden väliin.
Alastikko se kelliseppä sitä kelloa.. ??
Noin käy kun eläimet ja ihmiset sekoitetaan keskenään.
Tarina ei tätä kerro. Ehkä vanhan kansan vitjamunat ylsivät rattaisiin ja poron suuhun vaatteet päälläkin.
Ihmisen kastraatio rangaistuksen osana poistettiin Suomesta vasta jossakin 80-90-luvun vaihteessa.
Sitä ennen sitä sovellettiin siis ihmisiinkin eräänlaisena hoidon muotona ja ilmeisen tehokkaana.
Sen kokeneita ihmisiä elää joukossamme, ennen kaikkea tässä 65 -ikäryhmässä.
Tässä nyt etäännyttiin aiheesta, mutta kun puheeksi tuli, niin piti mainita tämäkin puoli.
Tällainen rangaistusmuoto on, luulen, tietämättämme ollut siis olemassa. Ei sitä ole ymmärtääkseni sovellettu ainakaan. Mekö muka KOKENEET tällaisen. En Ruuna vaan Ruuneperi - entäs muut?
lupasi täyttää eunukin kolme toivomusta.
- Kiitos, sanoi eunukki. - Mutta kaksi riittää.