Mitä judo on? On selvää että sambo-paini on tuonut piirteitä judoon, joilla voitetaan otteluita. Mutta mitä seuraavaksi? Miten voitetaan sitten kun osataan torjua Kata-otoshi?
Raimo Summasen kirjassa mainitaan kirjainyhdistelmä W-I-N (What Is Next?). Siinä on voiton avain. Jos vaan aina tehdään niin kuin muut tekee, niin ei varmasti menestytä. Pitää keksiä jotain uutta ja omaperäistä. Tässä meille kaikille valmentajille todellinen ISO haaste. Ei matkita muita vaan tehdään jotain täysin uutta ja omaperäistä.
Kukaan ei hallitse suomenkieltä, joten haastan kaikki Suomen judovalmentajat antamaan vienkkejä uusista todella omaperäisistä valmenusmetodeista. Nimimerkki "Luta Livre" (tai jotain sinnepäin) on niitä aikaisemmin hienosti esittänytkin. Samoin eräs juniorivalmentaja Judoliiton Open Foorumilla (olisikohan ehkä sama henkilö).
------------
Raimo Summasen kirjassa mainitaan kirjainyhdistelmä W-I-N (What Is Next?). Siinä on voiton avain. Jos vaan aina tehdään niin kuin muut tekee, niin ei varmasti menestytä. Pitää keksiä jotain uutta ja omaperäistä. Tässä meille kaikille valmentajille todellinen ISO haaste. Ei matkita muita vaan tehdään jotain täysin uutta ja omaperäistä.
Kukaan ei hallitse suomenkieltä, joten haastan kaikki Suomen judovalmentajat antamaan vienkkejä uusista todella omaperäisistä valmenusmetodeista. Nimimerkki "Luta Livre" (tai jotain sinnepäin) on niitä aikaisemmin hienosti esittänytkin. Samoin eräs juniorivalmentaja Judoliiton Open Foorumilla (olisikohan ehkä sama henkilö).
------------
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos halutaan saavuttaa menestystä kansainvälisellä tasolla judossa, parasta olisi luoda valmennusjärjestelmä joka löytää 5-8 vuoden iässä lapset joilla on sekä fyysiset että henkiset edellytykset (genetiikka) kehittyä kyseisessä lajissa pitkälle. Tällöin lajissa tarvittava motoriikka (tekniset ja tietyt lajispesifit ominaisuudet) voidaan kehittää oikealla tavalla juuri siinä iässä jolloin motorinen oppiminen ja kehitys on parasta. Tämä on ainoa tapa varmistaa näiden ominaisuuksien optimointi yksilötasolla. Toisekseen, fyysiset ominaisuudet (voima, nopeus ja lajissa tarvittavat kestävyysominaisuudet) voidaan myös pohjustaa siten, että niiden optimaalinen kehitys aikuisiällä on mahdollista. Mielellään 12-15 ikävuoteen saakka judon ohella tulisi teknisiin harjoitteisiin kuulua myös paini, sambo sekä BJJ. Viimeksi mainitun merkitys riippuu lähinnä käytettävissä olevasta mattoajasta, tämänhetkisillä säännöillä ja tuomaroinnilla BJJ on erinomainen oheisharjoittelumuoto mattojudoon. Luonnollisesti näitä harjoitteita voidaan hyödyntää (ja pitäisikin hyödyntää) myös aikuisiällä, mutta niiden oppiminen ja erityisesti opittujen tekniikoiden soveltaminen kilpajudoon on tehokkainta ennen 15 ikävuotta.
Itse uskon ehdottomasti siihen, että em. oheisharjoitteita käytetään kilpailijoiden valmennuksessa, luonnollisesti siten että harjoitteet palvelevat judoa eivätkä haittaa sitä (määrä ja ajoitus).
Eräs valmennukseen liittyvä tekijä jonka kanssa yritämme löytää oikeita ratkaisuja, on nopeusominaisuuksien optimointi ja ajoitus kauden pääkilpailujen suhteen. Tässä asiassa judo poikkeaa erittäin paljon esim. Kr-painista ja kohtuullisen paljon vielä vapaapainistakin, syynä puku ja painimattoa kovempi ottelualusta. Judo on nimittäin kaikkein vaativin ja herkin laji nopeusominaisuuksien kannalta. Lähtötilanne analyysi tulisi olla todellinen ottelutilanne. Sehän ei ole 3 tai 4 minuutin yhtäjaksoinen kamppailu, vaan koostuu useimmiten 10-20 sekunnin intervallityyppisistä jaksoista. Tästä johtuen en itse käytä kilpailijoillamme perinteisiä kestävyysharjoitteita lainkaan, ne kun tahtovat valitettavasti aina heikentää nopeusominaisuuksien optimointia ja aika mitä käytetään perinteisesti esim. juoksemiseen voidaan uskoakseni hyödyntää huomattavasti paremminkin kun tavoitteena ei ole kestävyysjuoksussa menestyminen. Tiedän jo seuraavan kysymyksen, miten vedetään kovat ja usean minuutin (5-10) randoriharjoitukset ilman kovaa peruskestävyyttä? Emme me vedäkään. Mikäli haluaisin judokoita jotka pystyvät hengästymättä ottelemaan 4-5 minuuttia, perinteinen malli olisi melko hyvä. Itse olen enemmän kiinnostunut judokoista joilla on fyysiset ja tekniset valmiudet saada aikaan yksi tai muutama pisteitä tuottava suoritus ottelun aikana. Siihen tarkoitukseen huippuunsa kehitetyt kestävyysominaisuudet eivät ole paras ratkaisu. Uskoakseni ratkaisu löytyy muualta.
Itse ajattelen niin, että viimeistään 17-18 vuoden iässä pystytään tekemään tarkka profiili tietyn urheilijan "kilpailukyvyistä". Tämä tarkoittaa ensinnäkin teknistä analyysiä joka pitää sisällään tekniikoden osaamisen sekä urheilijan kyvyn hyödyntää vahvoja tekniikoita kilpailutilanteessa. Tässä vaiheessa on tärkeää analysoida tekniikat myös urheilijan vartalonsuhteisiin nähden (raajojen pituudet ym.) ettei painoteta tekniikoita joiden käyttö ei ole pitkällä tähtäimellä järkevää biomekaaniselta kannalta. Tämän jälkeen voidaan peilata voima- ja nopeusominaisuuksia sekä niiden kehittämisen vaikutuksia edeltävään tekniikka-analyysiin. Tämän jälkeen todennäköisesti pystytään määrittämään kyseiselle urheilijale optimaalinen lihasmassan määrä eli tätä kautta myös tuleva painoluokka. Tämä on merkityksellistä sen vuoksi, että voimaa voidaan kehittää sekä neuraalisella tasolla että rakenteelliseella tasolla (lihasmassan lisääntymisen kautta). Jokaisella yksilöllä on tietty optimaalinen määrä lihasmassaa, jonka ylittäminen alkaa vaikuttaa negatiivisesti lajiteknisiin suoritteisiin. Tämän vuoksi on tärkeää analysoida jokainen urheilija yksilöllisesti tässä suhteessa. Voimataso sinällään ei ole ratkaiseva tekijä, mutta sen jalostaminen nopeudeksi ja räjähtävyydeksi kilpailusuoritteen aikana on todennäköisesti merkityksellisin yksittäinen tekijä, olettaen että tietty teknisen osaamisen taso on olemassa suhteessa siihen millä tasolla yksilö kilpailee.
Kokonaisuus luonnollisesti rakennetaan lyhyen, keskipitkän sekä pitkän aikavälin harjoittelun oikealla ohjelmoinnilla. Tämä tarkoittaa harjoittelun tehon, määrän sekä toistuvuuden ohjelmointia yksilötasolla, kaikki osa-alueet huomioonottaen.
Muutamia ajatuksia.
Ristiinharjoittelusta. Olen samaa mieltä siinä, että junnuille ristiinharjoittelu painin, sambo/lukkupaini ja judon välillä olisi kehityksen kannalta erinomainen yhdistelmä. Itse lisäisin lajivalikoimiin vielä telinevoimistelun ja painonnoston punttikoulun. Ideaalia olisi jos jokainen tosissaan kisaava junnu saataisiin punttikouluun n. 10-12 vuoden iässä. Telinevoimistelu taas on mielestäni laji jota judokan tulisi harjoittaa jollain tasolla läpi koko uransa. Tietystikään em. yhdistelmä ei ole käytännössä kaikilla paikkakunnilla edes mahdollista, mutta kuitenkin varmasti nykyistä laajemmassa mittakaavassa.
Kestävyydestä. Totta, kestävyys todellakin tahtoo syödä nopeusvoimaominaisuuksia. Kestävyys on kuitenkin merkittävässä osassa sillon kun turnauksissa otteluja tulee päivää kohde jopa 5 - 7 kpl, pahimmillaan melko lyhyilläkin palautuksilla. Kestävyyden merkitys tulee esille myös harjoittelusta palautumiskyvyssä. Esimerkiksi voimaharjoittelu muuttuu hyödyttömäksi mikäli palautuminen lajiharjoituksista ei ole ollut täydellistä. Tässä on ollut ja on varmaan nykyäänkin syy siihen miksi monet judokat vieroksuu voimaharjoittelua kilpailukaudella. Huonosti palautuneena voimaharjoitukset vetää jumiin, tekniikat sekoaa, herkkyys katoaa ja pahimmillaan tulee loukkaantumisia. Aika yleinen kaava. Toisaalta taas, mikäli voimaharjoittelu on kausiluonteista, vain pk-kausille ajoittuvaa, jää tulokset auttamatta vaatimattomiksi. Itse painin aikoinaan kovasti tämän ongelman kanssa pääsemättä koskaan kunnolliseen lopputulokseen. Näin jälkeenpäin ajatellen pidän pahimpana ongelmani peruskestävyyden puutetta kun loppukevään ja alkukesän pitkäkestoiset pk-harjoitukset jäi tekemättä. Mutta siinä olen kanssasi kyllä yhtä mieltä, että harjoitelussa painopiste mielummin enemmän nopeusvoiman ja räjähtävyyden kuin kestävyyden suuntaan. Se ei mielestäni kuitenkaan poissulje hyvää peruskestävyyttä. Käsittääkseni noista 10kpl/5min - tyylisestä harjoittelusta ollaan alettukin jo luopua ja tilalle on tullut erilaiset lyhytkestoiset intervallityyppiset tehtävärandorit. Tosin kovilla kansainvälisillä leireillä taitaa olla ainoastaan noita 5minuuttisten tahkoamista(korjatkaa jos olen väärässä) ja niiden harjoitusten läpivieminen kehittävällä tavalla vaatii myös kovaa kestävyyspohjaa.
Viimeinen kappale joka koski urheilijan ominaisuuksien profilointia oli täyttä asiaa ja valtava haaste seuravalmentajille. Meidän olisi todellakin kyettävä määrittelemään urheilijan yksilölliset ominaisuudet ja vahvuudet paljon nykyistä aikaisemmassa vaiheessa, ja kyettävä luomaan yksilöllisiä harjoitusohjelmia näiden ominaisuuksien mukaan jo junnusta lähtien. Näkisin, että tässä on se viisastenkivi jolla piskuinen Suomi voisi ottaa parhaiten kiinni suuria judomaita. Tietoa ja taitoa meillä kyllä löytyy, kunhan vain tajutaan hyödyntää sitä. Ja tässä viittaan nimenomaan siihen, että käytetään rohkeasti hyväksi muiden lajien osaamista. Välillä saa nähdä judokoilla niin luokattomia rinnallevetoja, tempauksesta puhumattakaan, että ihan pahaa tekee. Junnuna väärinopittuja p-nostotekniikoita ei korjata enää aikuisena. Tässä kohdin on tosin sanottava, että vastaava ongelma koskee muitakin lajeja, judo ei ole poikkeus. Venyttely-, koordinaatio- ja liikkuvuusharjoittelussa apuja kannattaa hakea voimistelijoilta( esim. harva judoka osannee vieläkään venytellä OIKEIN ) ja painonpudotuksessa painijoita( kuinka moni judoka Suomessa toteuttaa Karilan painonpudotusmuistion ohjeita? ). Tässä muutamia mieleenjuolahtaneita kehitysehdotuksia, joita omanuran aikana tullut vastaan. Olen ymmärtänyt, että em. asiat ovat kyllä kunnossa kärkiporukalla(mm. olympiaryhmä), mutta seuratasolla junnuvalmennuksessa kehittämisen varaa löytyy.
Kestävyys vs. nopeus optimaalisen balanssin löytäminen näiden kahden tekijän välille on varmaankin avain hyvään ottelu/turnaus menestykseen.
Itse vain hiukan jäin ihmettelemään erästä nimimerkin Luta Livre kommenttia, nimittäin
" Itse olen enemmän kiinnostunut judokoista joilla on fyysiset ja tekniset valmiudet saada aikaan yksi tai muutama pisteitä tuottava suoritus ottelun aikana. Siihen tarkoitukseen huippuunsa kehitetyt kestävyysominaisuudet eivät ole paras ratkaisu. Uskoakseni ratkaisu löytyy muualta. " .
Entä, jos tämä ainoa tai nämä muutamat suoritukset eivät tuota ipponia vaan pienempiä pistesuorituksia? Silloin pitää puolustaa tätä pistejohtoa ja se ei onnistu, jos kestävyys loppuu. Kun vastustaja painaa päälle kuin herhiläinen, mutta itsellä ei riitä paukut puolustaa tai tehdä vastatekniikkaa silloin ottelu hävitään...
Huipulla, kun vielä kaikki tärkeimmät vastustajat on videoitu ja heidän tokui-wazat analysoitu, niin on suhteellisen helppoa eliminoida vastapuolen useimmin käyttämät ja siten parhaimmin hallitsemat tekniikat. Pari kolme onnistunutta blokkia ja vastustajan takki on tyhjä.
Muutama miete nimimerkin "Dan" ajatuksista. Punttikoulu on erinomainen tapa omaksua tietyntyyppistä voimaharjoittelua nuorella iällä. Luulen että parempikin tapa on olemassa mutta se vaatii melkoista perehtymistä kyseiseen asiaan. Telinevoimistelusta sen verran että se on myös lajina ja tietynlaisena perusharjoitteena hyvä oheisharjoite kamppailulajeille. Oman poikani kanssa kävi vain niin (7-vuoiaana), että kun menimme seuraamaan kyseistä lajia ja osallistumaan harjoituksiin (aikomuksena harjoitella 1-2 vuotta kyseistä lajia), hänen permantovoimistelutaitonsa olivat sen verran samanikäisiä lajia harrastaneita edellä ettei hän kokenut harrastusta mielekkääksi. Tämä taas johtui siitä, että painiseurassa jossa hän harjoitteli panostettiin ensimmäisten 2 vuoden aikana eritttäin paljon permantovoimisteluun painin ohella. Tämä on yksi tekijöistä miksi paini on erinomainen oheisharjoite lapselle vaikka lajiksi tulisikin judo vanhemmalla iällä. En pysty kommetoimaan telinevoimistelun tasoa yleisesti tuossa iässä, kävimme ainoastaan yhden seuran harjoituksissa.
Vielä kestävyydestä. Itse olen seurannut myös mielenkiinnolla kilpailijoidemme kykyä rutistaa läpi useita kovia otteluja, joskus lyhyelläkin palautuksella. Ainakin tähänastisen kokemuksen perusteella tämä ei kuitenkaan vaikuta ongelmalliselta vaikka emme kestävyyysharjoittelua sinällään teekään. Johtuu luultavimmin siitä, että ottelut ovat kuitenkin intervallityyppisiä kuormitukseltaan. Jos tarkastellaan esim. maksimaalisia suoritteita yleisesti huippu-urheilussa, niin kestävyyslajien urheilijat pystyvät lisäämään aerobisen energiatuoton osuutta vielä 15-20 s. jälkeenkin, mihin ns. nopeuslajin urheilija ei enää pysty. Mielenkiintoista on, että vaikka kestävyysurheilijoilla on n. 10% suurempi aerobinen energiantuotto, se kompensoi vain n. 30% laktisessa energiantuotossa olevasta erosta (nopeusurheilijoihin verrattuna). Toisin sanoen hyvä hapenottokyky saattaa teoreettisesti ajateltuna olla hyödyksi judossakin, mutta mikäli sen hankkiminen vaatii runsasta harjoittelua, on huomattavasti hyödyllisempää käyttää kyseinen harjoitteluaika anaerobisen kapasiteetin lisäämiseen. Tässä uskoisin olevan asian ytimen ja ratkaisumallin löytyvän näistä puitteista. Olemme itsekin vasta alussa asian kanssa mutta toivottavasti opimme joka vuosi jotain uutta. Luonnollisesti harjoittelu tällä tavalla vaatii hieman erilaista kausirytmitystä sekä hyvinkin erilaista lajiharjoitteiden rytmitystä kuin perinteinen judoharjoittelu on.
Voimaharjoittelu on ehkä yksittäisenä osa-alueena se, josta löytyisi eniten kehitettävää. Se voidaan totetuttaa myös niin, että voima- ja siihen liittyvien nopeusominaisuuksien kehittäminen pystytään ylläpitämään myös kilpailukauden aikanakin. Olen samaa mieltä Danin kanssa siitä, että se ei kyllä oikein onnistu printeisellä metodiikalla.
Olen seuraillut tätä judopalstaa oikeastaan sen perustamisesta lähtien passiivisesti elikkä en ole kirjoittanut vaan ainoastaan lukenut ja pohtinut omassa mielessäni seuratessani eri "asiantuntijoiden" kvasitieteellisiä selityksiä. Nyt oli kuitenkin kiusaus liian kova tarttua näppikseen, nimittäin on varsin hassua, että Luta Livre, jolla tuntuu olevan hyvin selkeät päämäärät omissa ajatuksissaan, joita esittelee ei kuitenkaan vaivaudu kommentoimaan kestävyydestä nimimerkille Ihmettelijä sanallakaan vaikka hän mielestäni esitti aiheeseen liittyvän varsin maanläheisen ja selkeän kysymyksen. Se tosin asetti ehkä hieman kyseenalaiseen valoon Luta Livren omat teoriat. Ilmeisesti kirjoittelu tällä palstalla ei oikeasti vie mitään tietämystä eteenpäin, mikäli kaikki "gurut" uskovat sokeasti vain omiin oppeihinsa eivätkä kuuntele oppia testaavia kysymyksiä herkällä korvalla.
- Toisaalta ehkäpä palsta on tarkoitettu enemmänkin viihteeksi....
Tämän viestiketjun alussa esitettiin ksymys johon vastasin omalta osaltani, onko tämä keskustelu sitten viihdettä, sen voi jokainen lukija päättää itse
En ole missään yhteydessä itseäni asiantuntijaksi väittänyt, olen ainoastaan ollut tekemisissä asioiden kanssa joista esitän omat kommenttini. Onnekseni olen myös saanut olla tekemisissä ja yhteistyössä (ja olen edelleenkin) todellisten asiantuntijoiden kanssa, joka edesauttaa ymmärtämään tiettyjä valmennukseen liittyviä asioita.
Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä esim. minun esittämissäni asioissa on kvasitieteellistä. Käytännön valmennuksessa jota teemme on paljon uusia sovelluksia joita ei ole esim. judovalmennuksessa käytetty, se ei tee niistä kuitenkaan kvasitieteellisiä teoreettiselta pohjaltaan tai sovelluksina, koska ne nimeenomaan pohjautuvat olemassolevan tutkimustiedon uudenlaisiin sovelluksiin.
Se miksi en kommentoinut nimimerki "ihmettelijän" kirjoitusta käy kyllä täysin ilmi edellisestä viestistäni "Lisää harjoittelusta". Mutta kerrataan samaa asiaa. On luonnollista että mikäli ottelijoilla ei ole suuri tasoero (johtuupa se fyysisistä tai muista ominaisuuksista) on Ipponin aikaansaaminen usein hyvin vaikeaa. Tällöin ratkaisevat pienempiarvoiset suoritukset joita toivon ottelijoidemme ottelun aikana aikaansaavan. Tämä on lähtökohta. Mikäli näitä suorituksia ei saada aikaan, on riski hävitä liian suuri. Tämän vuoksi näen itse tärkeimpänä ominaisuutena kyvyn tehdä suorituksia ottelun aikana. Ymmärrän kyllä, että suoritusten lisäksi täytyy pystyä puolustamaan saavutettu pistejohto jotta ottelu voitetaan. Taas kerran, ottelua käydään intervallimaisesti josta johtuen uskon anaerobisen kapasiteetin kehittämisen olevan selkeästi parempi vaihtoehto kuin perinteisen kestävyysharjoittelun omine sovelluksineen. Tällä tavoin luodaan juuri ne ominaisuudet, joilla ottelu pystytään läpiviemään ihmettelijän mainitsemalla tavalla. Tämä kyllä selviää todellakin edellisestä kirjoituksestani jonka vuoksi en sitä uudelleen kirjoittanut vastaukseksi ihmettelijälle.
Olen samaa mieltä kanssasi sitä, että omiin oppeihinsa uskovat gurut eivät välttämättä näe metsää puilta. Tämän vuoksi pyrinkin itse etsimään fyysisen valmennuksen pohjan anatomiasta, fysiologiasta ja biomekaniikasta sekä seuraamaan alan viimeisimpiä tieteellisä tutkimuksia ja pitämään yhteyttä tutkijoihin viimeisimmän tiedon saamiseksi (jo ennenkuin se ehtii julkaisuihin saakka aina kun mahdollista). Tähän saakka tämä tapa on tuottanut hyviä tuloksia sekä painissa että judossa, tulevaisuudesta emme vielä tiedä.