Satoiko Langkawilla?

Matkain

Langkawilta palanneet,oliko sateista kuten
nuo ennusteet täällä osoittavat eli
onko maailmansäät sekoamassa?
Oltiin 7 vuotta sitten,onko jo paljonkin
hotelleja ja muita villityksiä?

1

696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vähän

      Oltiin 23.12.05 - 6.1.06 siellä.
      Kahtena päivänä satoi klo 16.00 alkaen n. puoli
      tuntia. muutoin keli oli ihan hyvä.
      Tokihan siellä leijui useina päivinä ohuita yläpilviä (n. 8000 m)korkeudessa ja alempana joitakin kumpupilviä varjostaen aurinkoa silloin tällöin.
      Eipä sillä ollut juuri merkitystä.
      Vuosi sitten samaan aikaan siellä oli selkeää koko ajan. Tähän reissuun ja rusketukeen nähden sillä ei ollut mitään eroa. Itse asiassa tuntui vähän helpottavalta kun tuli välillä vähän varjoa.
      Hotellimääristä en osaa sanoa seitsemän vuoden takaa muuta, kuin että niitä on sopivasti pitkin rantoja ja ruuhkaa rannoilla ei pahemmin ollut.
      Biletykset saa siellä unohtaa se on lepolomapaikka. "Villitykset" liittyvät lähinnä
      vesiurheiluun ja retkeilyyn sekä hotellin omiin
      touhuihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2513
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1455
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1388
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1202
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      923
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      34
      785
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      781
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe