Olen itse jo lähemmäs kolmekymmentävuotias ja odotan esikoistani. Luin juttuja palstallanne ja en oikein ymmärrä kaikkien mielipiteitä. Miksi nuoret vanhemmat eivät olisi hyviä vanhempia? Kautta aikain on tehty lapsia nuorena, nykyään vaan synnyttäjien ikä on humpsahtanut vähän turhankin korkealle. Onko nykyään niin, ettei koskaan ole hyvä hetki saada lapsia?
Minun mielestäni nuoret vanhemmat ovat yhtä hyviä vanhempia kuin vanhemmatkin äidit ja isät. Tuntuu muutenkin kuin nuoruus olisi synti nykyään. Työpaikoilla saa kuulla olevansa nuori ym. Ymmärrän kyllä että on olemassa perheitä, joissa jopa kaksikymmentävuotiaita pidetään aivan lapsina ja he käyttäytyvätkin siten. Mutta eivät kaikki ole sellaisia. Itse olin nuorena ainakin hyvin kypsä ja paljon kokenut elämässä. Tsemppiä teille nuoret äidit.
Minun mielestäni nuoret vanhemmat ovat yhtä hyviä vanhempia kuin vanhemmatkin äidit ja isät. Tuntuu muutenkin kuin nuoruus olisi synti nykyään. Työpaikoilla saa kuulla olevansa nuori ym. Ymmärrän kyllä että on olemassa perheitä, joissa jopa kaksikymmentävuotiaita pidetään aivan lapsina ja he käyttäytyvätkin siten. Mutta eivät kaikki ole sellaisia. Itse olin nuorena ainakin hyvin kypsä ja paljon kokenut elämässä. Tsemppiä teille nuoret äidit.
Vastaukset 2
Vanhimmat
lienee yleisesti todettu asia että nuoret ovat lapsellisempia KESKIMÄÄRIN kuin aiemmin. Tästä syystä joitakin ikärajoja esim avioitumisikää nostettiin jo aikoja sitten kummallakin 18vuoteen.
Muutenkin kun katsoo noita noin parikymppisiä laajemmin niin kyllä pallo on hukassa monella tapaa ja edes itsestä ei osata pitää huolta.
Aina on poikkeuksia ja vastuu kasvattaa ellei sen vastuun alle luuhistu. Mutta jos todella mietit millaisia oli nuoret ennen ja nykyään niin ero on todellaa huima KESKIMÄÄRIN.
Työkavereissani on samanikäisiä neitokaisia kuin olen itse ollut esikoisen saadessani varsin nuorena jo silloisellakin mittapuulla eli 23v. En voisi kuvitella heitä vanhempana eivätkä hekään itseään! Tosin meillä on teiniperhe lähipiirissä ja homma toimii heillä hyvin tavallisine perhe ja parisuhdeongelminene joita kyllä aikoinaan ratkottiin tiiminäkin kun oma ajatusmaailma oli aika naiivia...
Monella asenne on se jossa nimenomaan on korjaamista ei niinkään luonteessa tms. Juuri esim työssäkäynti ja muut elämisen perustaidot osoittavat sellaisen minä-keskeisen ajatusmaailamn jossa asiat joko huvittaa mua tai sitten ei ja sen mukaan toimitaan. Sitten katsotaan silmät pyöreinä kun sanotaan että sulle maksetaan tästä huvitti tai ei eikä meitä muitakaan aina huvita!! Teinivanhemmat lienee juuri tässä se poikkeus koska tietty "moraali" toiminnassa ja vastuu on oltava lapsen kanssa. Pois jätetään tässä vaiheessa luvuista ne jotka hoidattaa tenavansa mummoilla!
Nuoret vanhemmat ovat siis ihan yhtä hyviä kuin vanhemmatkin yleensä, mutta poikkeuksia löytyy aina. Teiniäitiys ei silti mielestäni ole mitkään tavoiteltava asia monestakaan eri syystä, mutta kun puhutaan päälle parikymppisistä niin olla jo asialinjalla yleisellä tasolla. Kolmekymppisellä on todella omia murheita jo odotuksessa sun muussa ja tilanne ihan toinen eikä aina positiivisesti. Monella vielä kun tulee ongelmia raskaaksi tulossa niin lapsen harteille kasataan taakkaa jo ennen syntymää!
Vielä painotan lopuksi että ikä ei sinällään ratkaise, mutta kyllä silläkin merkitystä on! Alkaen siitä miksi sitä lasta halutaan...
Kyllähän sitä arvostelua satelee silloin kun saa lapsen nuorena. Itse olin siitä onnellisessa asemassa (sain lapseni 17-vuotiaana), että perhe, suku ja läheiset olivat sekä minun, että isukin puolelta vilpittömän onnellisia perheenlisäyksestä, eikä iästä juurikaan puhuttu. Ja olihan sentään lapsen isä jo 19. Mielestäni tämä seikka vaikutti suhtautumiseen ainakin puolituttujen kohdalta melkolailla. Meillä oli auto, vuokrakämppä, eikä kummankaan vanhempien tarvinnut kantaa vastuuta lapsen holhoojan osasta. (Jos olisimme molemmat olleet alaikäisiä, olisi jomman kumman vanhempien pitänyt olla lapsemme holhoojia. Itse siis esim. olin vain huoltaja siihen saakka kun täytin 18)
Yksi asia mihin olen nuorena äitinä kiinnittänyt huomiota on, että se on yleinen linjaus kautta maan, että nuoria isiä ei katsota niinkään kieroon kuin nuoria äitejä. Edelleen ajatellaan ehkä vanhanaikaisesti, että naisen tulisi viime kädessä huolehtia ehkäisystä. Toiseksi nuoren naisen elämän katsotaan menevän "pilalle", kun lapsi tuo yhtäkkiä suuren vastuun. Nuoria isiä katsotaan läpi sormien. Miehiähän ei tuomita kovin jyrkästi, jos hän lähtee lätkimään äitin ja lapsen luota. Miehiinhän muutenkin liitetään suorastaan positiivisia ilmauksia; oman tiensä kulkija, kulkuri jne.
Mieheni ei ole kokenut minkäänlaista syrjintää, kieroon katsomista, arvostelua tai vastaavaa, koko isyytensä aikana. Minun kohdalleni taas on muutamia tapauksia sattunut, lähinnä tuntemattomien osalta.
Nyt, kun olemme 20 ja 22, ei ihmiset juurikaan kiinnitä enää huomiota ikäämme. Teiniäitiys on iän puolesta siis ohi. Muutenkin taloudellinen tilanne on kohentunut ja näin ollen nämä pintapuoliset asiat kunnossa. Ihmisethän valitettavasti katsovat aina näitä pintapuolisia asioita (esim. yksi harhaluulo köyhä perhe=moniongelmainen perhe). Parisuhde on vahvistunut ja tilanne on tältäkin osin hyvä. Vanhemmuus on meille luonnollinen asia jne.
Kyllähän noita hauskoja ilmeitä vieläkin tulee vastaan, kun uudelle tuttavuudelle kertoo, että meillä on lapsi. Ei siinä muuten olisi mitään, mutta kun sanoo, että lapsi täyttää tänä talvena jo kolme vuotta... Olen ottanut tavaksi, että sanon aina olleeni melko ehtiväinen nuori, paljon muutakin olen kokenut iästäni huolimatta äitiyden lisäksi.
Tässäpäs oli tällaisia ex-teiniäipän ajatuksia. Kiitos kirjoituksestasi ja tsemppiä myös sinulle!