kritiikkiä

Sama juttu tääl. En koe vammaisten palstaa omakseni kun ei ole vikaa jaloissa vaan korvissa.
Kyl tänne voi kirjoitella riippumatta siitä miten paljon kuulee vai kuuleeko ollenkaan. On mielenkiintoista lukea muidenkin kuin kuurojen ajatuksia ja mielipiteitä.
Hienoa, että oot pärjänny noin hyvin vaikka toinen korva on kuuro ja toisessa kuulolaite.
Ja olet vielä yliopistossakin. Kerropa kokemuksiasi siellä opiskelusta huonokuuloisena.
Ainaki Kuulonhuoltoliiton sivuil taitaa olla semmonen moottorikorvat.net palsta huonokuuloisille. SInne pitää kirjautua ja antaa henkilötiedot ennenku pääsee keskustelemaan.

Nollakorva kirjoitti:

Sama juttu tääl. En koe vammaisten palstaa omakseni kun ei ole vikaa jaloissa vaan korvissa.
Kyl tänne voi kirjoitella riippumatta siitä miten paljon kuulee vai kuuleeko ollenkaan. On mielenkiintoista lukea muidenkin kuin kuurojen ajatuksia ja mielipiteitä.
Hienoa, että oot pärjänny noin hyvin vaikka toinen korva on kuuro ja toisessa kuulolaite.
Ja olet vielä yliopistossakin. Kerropa kokemuksiasi siellä opiskelusta huonokuuloisena.
Ainaki Kuulonhuoltoliiton sivuil taitaa olla semmonen moottorikorvat.net palsta huonokuuloisille. SInne pitää kirjautua ja antaa henkilötiedot ennenku pääsee keskustelemaan.

Lue lisää

Siis kysyit opiskelusta huonokuuloisena yliopistossa. Ei ole sen kummempaa kuin lukiossakaan, ainakaan mun mielestä. En koskaan ole halunnut erottua kuulovammani takia. Olen kuitenkin syntymästäni asti ollut tällainen, mutta aina olen yrittänyt mennä siinä missä muutkin. Tietystihän aina joskus tulee vaikeita tilanteita, mutta se ei ole ehkä niin paha näin, kun ei tiedä millaista se olisi "terveenä". Yliopistossakaan en tiedä, että kuinka moni tietää tästä, kun olen aina vähän salaillut tätä. Lukionkin läpäisin ja kaverit tiesivät ja jonkinlainen joukko muitakin, mutta en ole koskaan mainostanut. Jos joku kysyy niin selitän ja saatoin (ja saatan) muutenkin selittää, että miksi en osallistunut kielten kuunteluihin yo:ssa tai minkä vuoksi minut on vapautettu armeijasta. Kuitenkin loppujen lopuksi olen siitä onnekas, että pystyn melko "normaaliin" elämään. Tietysti aina tulee vaikeita tilanteita esimerkiksi kaikuvien tilojen kanssa ja esimerkiksi musiikkia en ole koskaan kuunnellut. En yksinkertaisesti tykkää siitä niin paljoa, kun en lauluista erota sanoja. Pahin ongelma itselleni onkin juuri sanojen erottaminen. Kuulolaitteella saadaan äänet koviksi, mutta tarkkuus kärsii ja tulee ongelmia erottamisen kanssa. Välillä sitä vaipuu itsesääliinkin, kun käy kateeksi ns. normaalikuuloiset ihmiset, mutta sitten pitää aina kammeta itsensä ylös ja ajatella, miten paljon huonomminkin asiat voisivat olla.

Pitääpä joskus joutessaan käydä tuolla moottorikorvat -sivuilla. En tosin ole hirveästi ollut mukana missään toisten vastaavassa tilanteessa olevien kanssa, kai sekin johtuu siitä, että yrittää olla jotakin mitä ei oikeasti ole. Lapsena olin kerran kuulovammaisten leirillä ja se oli eka ja vika kerta. Rupesi ahdistamaan niin paljon, mutta nyt olisi mukavaa tuntea joku muukin samassa tilanteessa oleva. Miten sinulla itselläsi on mennyt?

eräs sellainen kirjoitti:

Siis kysyit opiskelusta huonokuuloisena yliopistossa. Ei ole sen kummempaa kuin lukiossakaan, ainakaan mun mielestä. En koskaan ole halunnut erottua kuulovammani takia. Olen kuitenkin syntymästäni asti ollut tällainen, mutta aina olen yrittänyt mennä siinä missä muutkin. Tietystihän aina joskus tulee vaikeita tilanteita, mutta se ei ole ehkä niin paha näin, kun ei tiedä millaista se olisi "terveenä". Yliopistossakaan en tiedä, että kuinka moni tietää tästä, kun olen aina vähän salaillut tätä. Lukionkin läpäisin ja kaverit tiesivät ja jonkinlainen joukko muitakin, mutta en ole koskaan mainostanut. Jos joku kysyy niin selitän ja saatoin (ja saatan) muutenkin selittää, että miksi en osallistunut kielten kuunteluihin yo:ssa tai minkä vuoksi minut on vapautettu armeijasta. Kuitenkin loppujen lopuksi olen siitä onnekas, että pystyn melko "normaaliin" elämään. Tietysti aina tulee vaikeita tilanteita esimerkiksi kaikuvien tilojen kanssa ja esimerkiksi musiikkia en ole koskaan kuunnellut. En yksinkertaisesti tykkää siitä niin paljoa, kun en lauluista erota sanoja. Pahin ongelma itselleni onkin juuri sanojen erottaminen. Kuulolaitteella saadaan äänet koviksi, mutta tarkkuus kärsii ja tulee ongelmia erottamisen kanssa. Välillä sitä vaipuu itsesääliinkin, kun käy kateeksi ns. normaalikuuloiset ihmiset, mutta sitten pitää aina kammeta itsensä ylös ja ajatella, miten paljon huonomminkin asiat voisivat olla.

Pitääpä joskus joutessaan käydä tuolla moottorikorvat -sivuilla. En tosin ole hirveästi ollut mukana missään toisten vastaavassa tilanteessa olevien kanssa, kai sekin johtuu siitä, että yrittää olla jotakin mitä ei oikeasti ole. Lapsena olin kerran kuulovammaisten leirillä ja se oli eka ja vika kerta. Rupesi ahdistamaan niin paljon, mutta nyt olisi mukavaa tuntea joku muukin samassa tilanteessa oleva. Miten sinulla itselläsi on mennyt?

Lue lisää

Ihan tavallista elämäähän tää on kuin muillakin, paitsi että en kuule. En koe tätä kuuroutta ongelmaksi. Olen hyväksynyt asian jo aikoja sitten ja tyytyväinen nykyiseen olotilaani. Tietysti arkielämässä tulee välillä ongelmia, mutta en ota siitä stressiä. Pärjään aika hyvin puheellakin. Pitempiin asiointeihin käytän viittomakielen tulkkia. Onhan sitä nyt kaikenlaisia apuvälineitä, että pärjää hyvin ilman kuuloakin.
Kuurojen yhdistyksellä tulee käytyä säännöllisen epäsäännöllisesti. Suosittelen sinullekin hakeutumista huonokuuloisten pariin. Voit ainakin saada sieltä vinkkejä ja kuunnella muiden kokemuksia. Tsemppiä sulle!

Hei "eräs sellainen". Kiinnoistaisi kovasti kuulla vähän tarkemmin mimmoinen kuulo siinä kuulokojekorvassasi on? Millaisella tasolla liikkuu kuulokäppyräsi? Kertoisitko miten huonosti kuuleminen on vaikuttanut kaverisuhteissa kuulevien kouluympyröissä? Oletko kokenut jääväsi ulkopuolelle jossain tilanteissa? Oletko käyttänyt viittomia? jne.

Meillä on lapsi, jonka molemmat korvat ovat kuurot, mutta toisella korvalla kuulee kojeen(implantti) avulla melkolailla hyvin. Lapsi käy tavallista koulua tavallisessa luokassa. Fm laite on käytössä ajoittain, istumapaikka on katsottu kuulemiselle edulliseksi. Muita erityistoimia ei ole tehty. Ajattelen, että lapsemme tilanne on ehkä samanlainen kuin sinulla. Sen vuoksi kuulisin mieluusti tarkemmin koulunkäynnistäsi.

Nollakorva kirjoitti:

Ihan tavallista elämäähän tää on kuin muillakin, paitsi että en kuule. En koe tätä kuuroutta ongelmaksi. Olen hyväksynyt asian jo aikoja sitten ja tyytyväinen nykyiseen olotilaani. Tietysti arkielämässä tulee välillä ongelmia, mutta en ota siitä stressiä. Pärjään aika hyvin puheellakin. Pitempiin asiointeihin käytän viittomakielen tulkkia. Onhan sitä nyt kaikenlaisia apuvälineitä, että pärjää hyvin ilman kuuloakin.
Kuurojen yhdistyksellä tulee käytyä säännöllisen epäsäännöllisesti. Suosittelen sinullekin hakeutumista huonokuuloisten pariin. Voit ainakin saada sieltä vinkkejä ja kuunnella muiden kokemuksia. Tsemppiä sulle!

Lue lisää

Ja tervetuloa tänne palstalle!Täällä onkin pitkän aikaa ollu aikas hiljasta....Kyllä täällä kirjoittelevat,niin kuurot kuin huonokuuloiset ja joskus jotkut kuulevatkin....Että tämmöstä.
Täällä pitkästä aikaa....Missäköhän kaikki "tutut"
ovat??

äiti kirjoitti:

Hei "eräs sellainen". Kiinnoistaisi kovasti kuulla vähän tarkemmin mimmoinen kuulo siinä kuulokojekorvassasi on? Millaisella tasolla liikkuu kuulokäppyräsi? Kertoisitko miten huonosti kuuleminen on vaikuttanut kaverisuhteissa kuulevien kouluympyröissä? Oletko kokenut jääväsi ulkopuolelle jossain tilanteissa? Oletko käyttänyt viittomia? jne.

Meillä on lapsi, jonka molemmat korvat ovat kuurot, mutta toisella korvalla kuulee kojeen(implantti) avulla melkolailla hyvin. Lapsi käy tavallista koulua tavallisessa luokassa. Fm laite on käytössä ajoittain, istumapaikka on katsottu kuulemiselle edulliseksi. Muita erityistoimia ei ole tehty. Ajattelen, että lapsemme tilanne on ehkä samanlainen kuin sinulla. Sen vuoksi kuulisin mieluusti tarkemmin koulunkäynnistäsi.

Lue lisää

Hei!
En muista tarkkaan sitä kuulokojekorvan kuuloa, mutta muistelen että jotain 40-60 prosenttia, siltä väliltä, kuitenkin sillä tavalla, että kuulokojeen kanssa pärjään. Toisinaan olen, varsinkin pienempänä olin enemmänkin, ilman kuulokojetta kotona, onnistuihan se kun tv on normaalia kovemmalla ja muut puhuvat sen verran kovemmin, ja eivät ihmettele jos en kuule. Lähikeskustelussa se onnistuu hyvinkin, mutta ei etäältä. Nyttemmin käytänkin kojetta aina, kun tiedän että ilman sitä tulee aina hankalia ja noloja tilanteita kun saatan vastata puutaheinää, kun arvaan väärin, mitä toinen on kysynyt, kun en kunnolla kuullut. Muutenkin ehkä tullut semmoinen päättelykyky, eli huomaan joskus, että kun joku sana jää vähän epäselväksi, niin se tulee usein muutaman sekunnin viiveellä, varsinkin puuttuvien alkutavujen kohdalla on näin.

Minullekin on joskus mietitty implanttivaihtoehtoa, mutta ei tosin edes vakavasti, kun lääkäri sanoi, että kun kerran kuulokojeen kanssa pärjään niin ei ihmeessä kannata riskeerata. Kysyit myös viittomista, en osaa niitä ollenkaan, ei ole koskaan edes tullut vastaan. Olen kyllä monesti miettinyt, että voisi olla hyvä osata. Ainakin siltä varalta, että jos vaikka kuulo vielä esim. vanhempana heikkenee, niin olisi edes silloin valmiina. Muutenkin vähän pelottaa vanheneminen jo näin 20-vuotiaana kuulon mahdollisen heikkenemisen vuoksi. Itsellä oli Fm-laite ala-asteella, mutta en henk.koht. tykännyt siitä, kun roikkui aina mukana mainoksena kuulovammasta ja toisekseen en sillä lailla itse kokenut sitä hyötyä. Oli muuten iso helpotus itselle, kun yläasteelle mennessä sain jättää laitteen pois, kun itse olin mukamas "kypsä" arvioimaan, että en tarvitse sitä. Siihen asti muut sanelivat käytön ja sen myötä sen leiman otsaan lähes ilman hyötyä, vaikka ala-asteella se ei sillä lailla häirinnytkään, kun koko luokka tiesi asian ja oltiin vielä sopeutuvaisia lapsia. En tiedä nykyisistä laitteista, mutta ainakin tuolloin minua häiritsi, se että laitteen kanssa en sitten kuullut niin hyvin luokan puhetta, kun se vahvisti vain sen opettajan puheen. Sama ongelma on muuten tullut eteen aina uutta kuulokojetta hommatessa, kun en tykkä näistä uusimmista laitteista, kun ne vaimentavat kovia ja vahventavat hiljaisia ääniä. Kaikki oli sitten niin tasapaksua mössöä ja kaupassakin tuntui niin hiljaiselta kuin ruumishuoneella vaeltaisi.Piti ihan katsoa, että avautuuko ihmisillä suut! ;) Kuuloneuvoja sitten kyllä sanoikin, että se on yleinen ongelma semmoisilla, jotka ovat tottuneet käyttämään kojetta, joka vahvistaa kaikki äänet samalla lailla. Semmoinen minulla sitten nytkin on.

Kysyit myös kaverisuhteista. No, tietystihän se sikäli vaikuttaa, että en ole koskaan mikään keskipiste ollut, ja perusluonne muovautunut semmoiseksi taustavaikuttajaksi. Kavereita kyllä on ja he tietävät asian, vaikka en sillä lailla itse siitä tykkääkään puhua julkisesti. On se toisaalta ehkä niinkin, että sillä lailla sitten "testautuu" ne todelliset kaverit. Ala-aste meni ihan hyvin, mutta yläaste ei ollut ainakaan itselle mieluisa vaihe. Tietäähän sen, kun siellä on ihmiset semmoisessa iässä, ettei kärsi kovin olla erilainen. Ainahan sitä välillä huomasi selän takana puhumista ja osoittelemista ja välttelyä, mutta onneksi sen (yläasteen) jälkeen kaikki on mennyt hyvin ja on taas saanut olla kuin kuka tahansa muu, ihmiset kasvavat myös henkisesti hyväksymään erilaiset joukkoonsa. Yläasteellakin oli onneksi ne muutamat kaverit, joihin saattoi luottaa.

Taisinkin jo mainita, että olen aina vähän piilotellut tätä ja nytkään en tiedä, kuinka moni edes tämän kuulolaitteen on nähnyt, kun sen takia olen jo vuosia koittanut vähän "normaalia" pidempiä hiuksia pitää. Sivariksihan siinä vähän taitaa leimautua, mutta enhän minä kuiteskaan ole armeijaan menossa... ;) Kysyit myös ulkopuolisuuden tunteesta. Kieltämättä joskus tulee tilanteita, joissa haluaisi olla mukana, kun itseltäni on esimerkiksi kovaääniset festarit ja muut paikat, joissa musiikki on kovalla, kielletty kuulon huononomisen pelossa. Ja muuutenkin toisinaan tulee välteltyä joitakin paikkoja, kun jännittää että kuulenko vai enkö, nolottaa jos käyttäytyy sitten jotenkin "väärin", vastaa väärin tai jotain, ja siksi mieluummin liikunkin pienemmässä porukassa, jossa ei ole niin paljoa häiriöääniä. Joskus tällaisista paikoista poisjäänti tietysti harmittaa, mutta ei tässä hyvin auta itsesääliinkään vajota. Lisäksi minulle on tullut tavaksi, että mietin aina etukäteen, millä puolen toista henkilöä kävelen ja miten istun pöydässä ja minne istun koulussa jne. Sitä näköjään ihminen on perimmiltään aika sopeutuvainen. Joskus olen miettinytkin, että ne jotka eivät tiedä tätä, niin eivät tiedäkään, miten paljon toinen "järjestelee" asioita huomaamatta, miettii ruokalaan kävellessään istumispuolta jne.

Kaiken kaikkiaan olen aina pyrkinyt elämään "normaalia" elämää ja aika hyvin siinä onnistunutkin. Tietysti on se etu, että kuulokojeen avulla kuulen melko hyvin, vaikka esim. suuntakuuloa minulla ei ole johtuen siitä, että toinen korva ei kuule. Siinä on muuten yksi onglmatilanteiden aiheuttaja lisää. En itse tiedä niin hyvin implanttisysteemistä, kun minulle ei ole sitä tarkemmin esitelty, mutta varmaan lapsenne pärjää sen avulla ihan hyvin. Käsittääkseni niillä on saatu aika loistaviakin tuloksia. En tiedä, minkä ikäinen hän on, mutta varmaan ainakin myöhemmin sitä pikkuhiljaa tekee mielessään itselleen selväksi oman tilanteensa ja suhtautumisen asiaan. Itse olen aina halunnut olla kuin muut ja sen vuoksi vain kerran ollut kuulovammaisten leirillä ja sekin oli ahdistava kokemus, kun vanhemmat sinne pakottivat ja kuulo oli koko ajan puheenaiheena, mutta se jäi onneksi yhteen kertaan. Nyttemmin olisi tietysti ihan mukava tavata muitakin samassa tilanteessa olevia, mutta silti meinaan ainakin itse elää mahdollisuuksien mukaan "tavallisessa" maailmassa. Lapsellenne varmaan muodostuu oma kuva asiasta, kunhan aika kuluu, tiedän sellaisia joille toisten vertaistuki on korvaamatonta ja parhaat kaverit on kuulovammaisten joukossa, mutta sitten on myös tämä toinen ääripää ja varmaan iso osa siitä väliltä. Ihan vain vinkiksi, että kannattaa miettiä, miten itse arvelee olevan fiksun suhtautumistavan asiaan ja vaikka jutella asia selväksi. Itsekin olen vanhemmilleni ja sukulaisille joutunut monta saarnaa pitämään siitä, että ei tätä tarvitse mainostaa ensimmäisenä asiana minusta ja mieluummin vasta ajan kanssa, jos ollenkaan. Toinen asia on sitten ollut se, että jotkut sukulaiset melkein huutavat ja yrittävät korostetun selkeästi puhua kun luulevat etten mitään kuule, sekin on ärsyttävää, mutta onneksi asia on korjautunut ajan kanssa. Kai se jotenkin on pelko leimautumisesta. Vähitellen ne sitten oppivatkin sen miten itse haluan asiaan suhtauduttavan. Jokainen ihminen on erilainen ja paras toimia sen mukaan.

Nyt tästä tuli kyllä jo romaani, mutta toivottavasti oli edes jotakin hyötyä! ;)

eräs sellainen kirjoitti:

Hei!
En muista tarkkaan sitä kuulokojekorvan kuuloa, mutta muistelen että jotain 40-60 prosenttia, siltä väliltä, kuitenkin sillä tavalla, että kuulokojeen kanssa pärjään. Toisinaan olen, varsinkin pienempänä olin enemmänkin, ilman kuulokojetta kotona, onnistuihan se kun tv on normaalia kovemmalla ja muut puhuvat sen verran kovemmin, ja eivät ihmettele jos en kuule. Lähikeskustelussa se onnistuu hyvinkin, mutta ei etäältä. Nyttemmin käytänkin kojetta aina, kun tiedän että ilman sitä tulee aina hankalia ja noloja tilanteita kun saatan vastata puutaheinää, kun arvaan väärin, mitä toinen on kysynyt, kun en kunnolla kuullut. Muutenkin ehkä tullut semmoinen päättelykyky, eli huomaan joskus, että kun joku sana jää vähän epäselväksi, niin se tulee usein muutaman sekunnin viiveellä, varsinkin puuttuvien alkutavujen kohdalla on näin.

Minullekin on joskus mietitty implanttivaihtoehtoa, mutta ei tosin edes vakavasti, kun lääkäri sanoi, että kun kerran kuulokojeen kanssa pärjään niin ei ihmeessä kannata riskeerata. Kysyit myös viittomista, en osaa niitä ollenkaan, ei ole koskaan edes tullut vastaan. Olen kyllä monesti miettinyt, että voisi olla hyvä osata. Ainakin siltä varalta, että jos vaikka kuulo vielä esim. vanhempana heikkenee, niin olisi edes silloin valmiina. Muutenkin vähän pelottaa vanheneminen jo näin 20-vuotiaana kuulon mahdollisen heikkenemisen vuoksi. Itsellä oli Fm-laite ala-asteella, mutta en henk.koht. tykännyt siitä, kun roikkui aina mukana mainoksena kuulovammasta ja toisekseen en sillä lailla itse kokenut sitä hyötyä. Oli muuten iso helpotus itselle, kun yläasteelle mennessä sain jättää laitteen pois, kun itse olin mukamas "kypsä" arvioimaan, että en tarvitse sitä. Siihen asti muut sanelivat käytön ja sen myötä sen leiman otsaan lähes ilman hyötyä, vaikka ala-asteella se ei sillä lailla häirinnytkään, kun koko luokka tiesi asian ja oltiin vielä sopeutuvaisia lapsia. En tiedä nykyisistä laitteista, mutta ainakin tuolloin minua häiritsi, se että laitteen kanssa en sitten kuullut niin hyvin luokan puhetta, kun se vahvisti vain sen opettajan puheen. Sama ongelma on muuten tullut eteen aina uutta kuulokojetta hommatessa, kun en tykkä näistä uusimmista laitteista, kun ne vaimentavat kovia ja vahventavat hiljaisia ääniä. Kaikki oli sitten niin tasapaksua mössöä ja kaupassakin tuntui niin hiljaiselta kuin ruumishuoneella vaeltaisi.Piti ihan katsoa, että avautuuko ihmisillä suut! ;) Kuuloneuvoja sitten kyllä sanoikin, että se on yleinen ongelma semmoisilla, jotka ovat tottuneet käyttämään kojetta, joka vahvistaa kaikki äänet samalla lailla. Semmoinen minulla sitten nytkin on.

Kysyit myös kaverisuhteista. No, tietystihän se sikäli vaikuttaa, että en ole koskaan mikään keskipiste ollut, ja perusluonne muovautunut semmoiseksi taustavaikuttajaksi. Kavereita kyllä on ja he tietävät asian, vaikka en sillä lailla itse siitä tykkääkään puhua julkisesti. On se toisaalta ehkä niinkin, että sillä lailla sitten "testautuu" ne todelliset kaverit. Ala-aste meni ihan hyvin, mutta yläaste ei ollut ainakaan itselle mieluisa vaihe. Tietäähän sen, kun siellä on ihmiset semmoisessa iässä, ettei kärsi kovin olla erilainen. Ainahan sitä välillä huomasi selän takana puhumista ja osoittelemista ja välttelyä, mutta onneksi sen (yläasteen) jälkeen kaikki on mennyt hyvin ja on taas saanut olla kuin kuka tahansa muu, ihmiset kasvavat myös henkisesti hyväksymään erilaiset joukkoonsa. Yläasteellakin oli onneksi ne muutamat kaverit, joihin saattoi luottaa.

Taisinkin jo mainita, että olen aina vähän piilotellut tätä ja nytkään en tiedä, kuinka moni edes tämän kuulolaitteen on nähnyt, kun sen takia olen jo vuosia koittanut vähän "normaalia" pidempiä hiuksia pitää. Sivariksihan siinä vähän taitaa leimautua, mutta enhän minä kuiteskaan ole armeijaan menossa... ;) Kysyit myös ulkopuolisuuden tunteesta. Kieltämättä joskus tulee tilanteita, joissa haluaisi olla mukana, kun itseltäni on esimerkiksi kovaääniset festarit ja muut paikat, joissa musiikki on kovalla, kielletty kuulon huononomisen pelossa. Ja muuutenkin toisinaan tulee välteltyä joitakin paikkoja, kun jännittää että kuulenko vai enkö, nolottaa jos käyttäytyy sitten jotenkin "väärin", vastaa väärin tai jotain, ja siksi mieluummin liikunkin pienemmässä porukassa, jossa ei ole niin paljoa häiriöääniä. Joskus tällaisista paikoista poisjäänti tietysti harmittaa, mutta ei tässä hyvin auta itsesääliinkään vajota. Lisäksi minulle on tullut tavaksi, että mietin aina etukäteen, millä puolen toista henkilöä kävelen ja miten istun pöydässä ja minne istun koulussa jne. Sitä näköjään ihminen on perimmiltään aika sopeutuvainen. Joskus olen miettinytkin, että ne jotka eivät tiedä tätä, niin eivät tiedäkään, miten paljon toinen "järjestelee" asioita huomaamatta, miettii ruokalaan kävellessään istumispuolta jne.

Kaiken kaikkiaan olen aina pyrkinyt elämään "normaalia" elämää ja aika hyvin siinä onnistunutkin. Tietysti on se etu, että kuulokojeen avulla kuulen melko hyvin, vaikka esim. suuntakuuloa minulla ei ole johtuen siitä, että toinen korva ei kuule. Siinä on muuten yksi onglmatilanteiden aiheuttaja lisää. En itse tiedä niin hyvin implanttisysteemistä, kun minulle ei ole sitä tarkemmin esitelty, mutta varmaan lapsenne pärjää sen avulla ihan hyvin. Käsittääkseni niillä on saatu aika loistaviakin tuloksia. En tiedä, minkä ikäinen hän on, mutta varmaan ainakin myöhemmin sitä pikkuhiljaa tekee mielessään itselleen selväksi oman tilanteensa ja suhtautumisen asiaan. Itse olen aina halunnut olla kuin muut ja sen vuoksi vain kerran ollut kuulovammaisten leirillä ja sekin oli ahdistava kokemus, kun vanhemmat sinne pakottivat ja kuulo oli koko ajan puheenaiheena, mutta se jäi onneksi yhteen kertaan. Nyttemmin olisi tietysti ihan mukava tavata muitakin samassa tilanteessa olevia, mutta silti meinaan ainakin itse elää mahdollisuuksien mukaan "tavallisessa" maailmassa. Lapsellenne varmaan muodostuu oma kuva asiasta, kunhan aika kuluu, tiedän sellaisia joille toisten vertaistuki on korvaamatonta ja parhaat kaverit on kuulovammaisten joukossa, mutta sitten on myös tämä toinen ääripää ja varmaan iso osa siitä väliltä. Ihan vain vinkiksi, että kannattaa miettiä, miten itse arvelee olevan fiksun suhtautumistavan asiaan ja vaikka jutella asia selväksi. Itsekin olen vanhemmilleni ja sukulaisille joutunut monta saarnaa pitämään siitä, että ei tätä tarvitse mainostaa ensimmäisenä asiana minusta ja mieluummin vasta ajan kanssa, jos ollenkaan. Toinen asia on sitten ollut se, että jotkut sukulaiset melkein huutavat ja yrittävät korostetun selkeästi puhua kun luulevat etten mitään kuule, sekin on ärsyttävää, mutta onneksi asia on korjautunut ajan kanssa. Kai se jotenkin on pelko leimautumisesta. Vähitellen ne sitten oppivatkin sen miten itse haluan asiaan suhtauduttavan. Jokainen ihminen on erilainen ja paras toimia sen mukaan.

Nyt tästä tuli kyllä jo romaani, mutta toivottavasti oli edes jotakin hyötyä! ;)

Lue lisää

Tuhannet kiitokset perusteellisesta vastauksestasi. Oli eka kerta, kun sain tällaista pohdittua, rehellistä oman käden tietoa sellaiselta henkilöltä, jonka tilanne on kohtuullisen samanlainen kuin 8- vuotiaan lapsemme. Vastauksestasi kävi ilmi juuri sellaisia tilanteita, joita meilläkin jo on ollut: lapsi ei halua erottua joukosta, ei ensimmäisenä esittele kojettaan,...kertoo sitten aikaa myöten, kokee olevansa kuten muutkin kaverinsa jne.

Ilman kojettaan meidän lapsemme on kivikuuro, mutta implantin avulla kuulee noin 25-30 dB vajeella vähän kuten sinä. Tuntuu hyvältä, että vähän voi peilata lapsen tulevaisuuteen ja mahdollisiin kokemuksiin, sillä sain vastauksestasi paljon tietoa ja ajattelemisen aihetta. Sitä paitsi kokemuksesi kuulostivat hyvältä. Tulevaisuus näyttää implantin(kin) avulla valoisalta.

äiti kirjoitti:

Tuhannet kiitokset perusteellisesta vastauksestasi. Oli eka kerta, kun sain tällaista pohdittua, rehellistä oman käden tietoa sellaiselta henkilöltä, jonka tilanne on kohtuullisen samanlainen kuin 8- vuotiaan lapsemme. Vastauksestasi kävi ilmi juuri sellaisia tilanteita, joita meilläkin jo on ollut: lapsi ei halua erottua joukosta, ei ensimmäisenä esittele kojettaan,...kertoo sitten aikaa myöten, kokee olevansa kuten muutkin kaverinsa jne.

Ilman kojettaan meidän lapsemme on kivikuuro, mutta implantin avulla kuulee noin 25-30 dB vajeella vähän kuten sinä. Tuntuu hyvältä, että vähän voi peilata lapsen tulevaisuuteen ja mahdollisiin kokemuksiin, sillä sain vastauksestasi paljon tietoa ja ajattelemisen aihetta. Sitä paitsi kokemuksesi kuulostivat hyvältä. Tulevaisuus näyttää implantin(kin) avulla valoisalta.

Lue lisää

Ja onkin valoisa. Itse olen yrittänyt ajatella, kuten aina opetetaan, että toisilla on huono näkö ja toisilla huono kuulo. Valitettavasti vain silmälasipäiset ovat niin paljon yleisempiä, että siihen ei kiinnitetä niin huomiota, vaikka nehän ne paljon näkyvämmät ovat! Vaikeaahan näin joskus on itseäänkin huijata, mutta minkäs mahdat. Ja kyllä huonokuuloisenakin pystyy sellaiseen elämään kuin itse haluaa.

eräs sellainen kirjoitti:

Ja onkin valoisa. Itse olen yrittänyt ajatella, kuten aina opetetaan, että toisilla on huono näkö ja toisilla huono kuulo. Valitettavasti vain silmälasipäiset ovat niin paljon yleisempiä, että siihen ei kiinnitetä niin huomiota, vaikka nehän ne paljon näkyvämmät ovat! Vaikeaahan näin joskus on itseäänkin huijata, mutta minkäs mahdat. Ja kyllä huonokuuloisenakin pystyy sellaiseen elämään kuin itse haluaa.

Lue lisää

Mielenkiintoista lukea nimierkki "Eräs sellaisen" kokemuksista elämästä huonokuuloisena. Näkee ,että hän positiivisena ihmisenä on pärjännyt hyvin kuulon vajauksesta huolimatta.
Pitää kuitenkin muistaa että kaikki ihmiset ovat erilaisia eivätkä kaikki huonokuuloisetkaan pärjää välttämättä niin hyvin elämässä kuin tuo nimimerkki. Se on paljon luonteesta ja taustoistakin kiinni miten pärjää elämässä huonokuuloisena.Samoin sekin vaikuttaa millainen koulu on ja millaiset opettajat ovat.
Siinäkin on haittansa, jos yrittää väkisin olla samanlainen kuin muut vaikka ei ole. Tunnen ihmisiä joilla on ollut erilaisuutensa takia aika rankkaa murrosikäisenä tavallisessa koulussa. Sitten on sellaisia joilla koulunkäynti on sujunut vaivattomasti.

Nollakorva kirjoitti:

Mielenkiintoista lukea nimierkki "Eräs sellaisen" kokemuksista elämästä huonokuuloisena. Näkee ,että hän positiivisena ihmisenä on pärjännyt hyvin kuulon vajauksesta huolimatta.
Pitää kuitenkin muistaa että kaikki ihmiset ovat erilaisia eivätkä kaikki huonokuuloisetkaan pärjää välttämättä niin hyvin elämässä kuin tuo nimimerkki. Se on paljon luonteesta ja taustoistakin kiinni miten pärjää elämässä huonokuuloisena.Samoin sekin vaikuttaa millainen koulu on ja millaiset opettajat ovat.
Siinäkin on haittansa, jos yrittää väkisin olla samanlainen kuin muut vaikka ei ole. Tunnen ihmisiä joilla on ollut erilaisuutensa takia aika rankkaa murrosikäisenä tavallisessa koulussa. Sitten on sellaisia joilla koulunkäynti on sujunut vaivattomasti.

Lue lisää

Niinpä, ihan oikeassa olet. Itse en osaa tarkemmin sanoa, kun en ole niin paljoa muiden huonokuuloisten porukoissa pyörinyt. Taisinkin kuitenkin jo mainita, että jokaiselle muodostuu oma kuvansa omasta tilanteestaan. Muiden olisi parasta suhtautua sen mukaan. Itse mieluummin yritän sulautua valtavirran joukkoon, jollekin toiselle on paras keino pysyä muiden huonokuuloisten joukossa. ja suurin osa (ehkä!???) siltä väliltä. Itseäni ärsyttäisi suunnattomasti, jos pääpuheenaihe olisi minun huono kuuloni ja pärjäämiseni ja jos aina kyseltäisiin kuulon vaikutusta porukan istumapaikkoihin jne. Osaan tehdä omat ratkaisuni ja jos tilanne (esim. jotkut festarit tai istuminen takarivisä) eivät ole minulle hyvä asia niin saatan mainita, että menen tuonne istumaan tai että en taida lähteä. Onneksi ihmiset ympärillä osaavat suhtautua ja siitä ei mitään sen enempää kysellä. Joku toinen varmaan vastaavassa tilanteessa haluaisi etsiä toisenlaiset, mahdollisesti myös huonoluuloiset porukat tai tekisi jonkun muun ratkaisun. Siksi olisi tärkeää osata suhtautua oikealla tavalla yleensäkin tämäntyyppisiin asioihin.

Tuo on jännä, miten eri ihmiset ovat erilaisissa, mutta kuitenkin samanlaisissa tilanteissa. Sinä et ilmeisesti siis tule toimeen ilman fm-laitetta. Itse olin siitä onnekas, että halusin siitä eroon ja onneksi ala-asteen jälkeen tarjoutui tilaisuus. Toisaalta sinulla on ehkä helpompaa, kun kaikki tietävät mistä on kyse. Itse olen ajautunut salailulinjalle ja nytkin mietin paria ihmistä (olen miettinyt jo useamman kuukautta) että kerronko vai enkö. Sitä on ehkä saanut sellaisen uneksijan maineen, että mietin niin keskittyneesti opetusta, että en tajua mitä joku sanoo. No, siitä on tullut hyvä veruke. Kuulolaitteet ovat onneksi niin pieniä, etteivät kaikki heti huomaa, jos on pitemmät hiukset ennen kuin joskus vahingossa, kun on hiukset huonosti.

Hienoa, että olet pystynyt hyväksymään itsesi kuulovammaisena. Itsekin olen periaatteessa hyväksynyt asian, mutta silti aina välillä tuntuu niin toivottomalta koko asia ja toivoo, että olisi syntynyt "normaaliksi", mutta minkäs mahdat. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin.

Hei!

Täällä kyseltiin huonokuuloisten omasta keskustelupalstasta, käykää sivuilla www.moottorikorvat.net

Sieltä ajankohtaisia aiheita ja voit kirjoittautua sisälle juttelemaan.

Omppula kirjoitti:

Hei!

Täällä kyseltiin huonokuuloisten omasta keskustelupalstasta, käykää sivuilla www.moottorikorvat.net

Sieltä ajankohtaisia aiheita ja voit kirjoittautua sisälle juttelemaan.

Lue lisää

MAINOSTAA!!!