Olen mielenkiinnolla aina silloin tällöin seuraillut näitä aiheita täällä kanavilla ja päätinpä kantaa korteni kekoon.
Vuodesta -92 asti olen ollut VW:n kanssa melkein naimisissa, eikä suurempia ongelmia ole ollut.
Vuonna -00 sitten oli aika vaihtaa merkkiä, ja peugeotilta löytyikin mielestäni sopiva malli, 307 ja paljon tilavampi kuin golfini,, ja suht samaan hintaan, olin kiinni, kaunis muotoilu, ja valittu vuoden autoksikin. Ei yhtään hullumpi vaihtoehto siis, ajattelin silloin. Ja kaupat syntyi.
Kahden viikon ajon jälkeen, alkoi pakoputkistosta kuulua resonanssi ääntä, korjaamolle ja putkea aikansa säädeltyään, oli ääni poissa, no eipä ollut kummoinen vika, ja liikenteeseen, kotiin ja autoa seuraavan kerran pestessä, oli putken pää polttanut takapuskurin alareunan aika ruman näköiseksi. siispä uusi puskurin osto esissä, takuuseen meni. Kuukausi ja oven lista oikea takaovi, liukui eteenpäin ja ovea avatessa rikkoontui, takuuseen meni kuten myös takaoven maalaus. Talviaamuna jäi kuljettajan ovenkahva käteen, ja takaluukun avaajan solenoidi oli työtuntinsa täyttänyt, takuusen meni.
Pari kuukautta menikin moitteitta, kunnes virtalukko alkoi temppuilla, mutta kun ruiskutin itse öljyä, pelasi taas viikon kunnolla, kunnes jumittui kokonaan. moottorin ohjainyksikkö jouduttiin vaihtamaan puolen vuoden päästä, ilmeni nykimistä ja käyntihäiriöitä.
Kevätloskassa irtosi vasen sisälokasuoja ajossa, muovikiinnikkeet eivät ilmeisesti kestäneet sohjon painoa, ja pettivät, uusi lokasuoja,ja maalaus, takuuseen meni. On muuten muovia, eipä ruostu.
No itse olisin halunnut auton seisovan mieluummin kotona tallissa, jossa ei muuten kovin pitkiä aikoja kerrallaan ollut, tykkäsi ilmeisesti omaisistaan liikaa, ja oli korjaamolla suurimman osan ajasta, minkä auto oli omistuksessani. Ajoin noin 15000 km ja en tyytyväinen. Nyt olen palannut taas Golfiin, hieman ahtaampaa, mutta ei ainakaan vielä mitään ongelmia, nyt reilu 20000kn mittarissa ilman huolenhäivää, tarvitsen autoa työssäni, ja vaadin toimintavarmuutta, oli keli mikä oli. kun on lähdettävä, niin silloin lähdetään, niin yksinkertaista se on.

Vastaukset 8
Vanhimmat
-96 totesin, että edessä olis duuni jossa tarvitsen lutettavaa autoa jolla on hyvä ajaa ja johon mahtuu isompikin äijä.
Ostin 406 pökötin dieseli-koneella.
Nyt yli 300 tkm takana. Ainoa vika koko aikana toistaiseksi on käsijarrun jarrukengän pinnan irtoaminen. Joitakin lamppuja on tietysti vaihdettu ja hehkutulpat pari kertaa. Ei muuta.
Kone edelleen kuin uusi samoin auto muutoin, mitä nyt maalipinnassa on joitakin naarmuja muistona parkkipaikoilta.
307:än tuli myyntiin vasta -01, joten joko muistat vuoden väärin, tai sinulla ei ole ollut kyseistä autoa ollenkaan.
Kun Peugeotin tehdas myy sulle auton jota ei ollut tuolloin vielä edes esitelty. Miten tuollaiseksi pääsee?
- 307:aa ei tehty vielä vuonna -00
- pakoputken pää ei pysty polttamaan takapuskuria, lämpö ei riitä
- miksi takaovi olisi pitänyt maalata listan irrottua ?
- miksi lokasuoja olisi pitänyt uusia sisälokasuojan irrottua ?
...että tällä palstalla kirjoittelee muutama trollipeikko, jotka saavat syvää tyydytystä kirjoittelemalla mitä paskaa hyvänsä.
Tälläisten säälittävien otusten motiiveja ei jaksa edes arvaila; -katkeria kuitenkin tuntuvat olevan, koska jaksavat niin meuhkata. Oikein tuntuvat panostavan välillä.
Minä en viittis, eikä varmaan 99,9 % tämän palstan lukijoista. Mutta kun pienenä kuljetettiin jenkkikassissa ja unohdettiin nostaa kantojen kohdalla, niin johonkin se paha olo pitää purkaa. Tällä kertaa Pösöihin.
En ota kantaa ensimmäiseen kirjoitukseen 307:n vioista, vaikka kyllähän niitä jotain aina on.
Mutta että liian kallis jollekin?Hei haloo eihän se ole kuin keskituloisten hintaluokassa oleva kärry, joita jokaisella autovalmistajalla on hallinsa täynnä. En lue keskituloisiksi toyota dx:n ja tercelin virittelijöitä!
Silti jos totta puhutaan niin löytyyhän niitä ylellisempiä merkkejä joten hinnan tuomasta lisästatuksesta ei kannata lähteä taistelemaan.
Ehkäpä tuokin on katsellut ja ihaillut jossain liikkeen ikkunassa uuta 307:aa ja kuolannut... Sitten turhaantunut kun ri rahat riitä... sitten tuli tänne purkaan paineita...
Luin tässä pari vuotta vanhaa hymyä, tiesittekö, että lamborginissä on juuri samanlaisia ongelmia. Vai onko tämä suoraa hymystä...