Miten ihmeessä ihmisestä voi tulla tällainen? Minulla oli aikakausi jolloin tuntui, että olen jotenkin kasvanut ihmisenä ja että olisin jotenkin itsevarmempi. Siitä on pari vuotta. Nykyään koen päivittäin suurta vihaa ja inhoa itseäni kohtaan. Olen kaikinpuolin ruma, sisältä sekä ulkoa, minulla ei ole mitään taitoa jonka osaisin kunnolla, olen keskiverto KAIKESSA, aina vain keskiverto. Olen aina ollut ujo ja hiljainen, sellainen tarkkailija-tyyppi. Nykyään tunnen olevani senkin takia astetta muita huonompi. Etenkin koen olevani epämielenkiintoinen, olen hajuton ja mauton. Sellainen jota kukaan ei voisi koskaan pitää mielenkiintoisena tai tutustumisen arvoisena ihmisenä. Tunnen itseni yksinäiseksi ja huomaamattomaksi jopa perheeni seurassa. Minulla on vain yksi hyvä ystävä, edes kavereita ei ole enempää. Näemme harvoin. Olen näkymätön kaikkialla!
Hyviä päiviä ei oikeastaan ole, kaikki on tasaisen harmaata kuukaudesta toiseen. Ainoa mikä piristää hetkeksi on viikon jumpassa käynti. Kaikki mitä yrittää menee piloille joka vitun kerta. Toivoisin, että sormia napsauttamalla voisin nukahtaa sikeään uneen ja herätä uudestaan parin vuoden kuluttua. Ei minusta kuitenkaan ole mitään hyötyä ollut koskaan missään asiassa eikä tule olemaankaan.
Hyviä päiviä ei oikeastaan ole, kaikki on tasaisen harmaata kuukaudesta toiseen. Ainoa mikä piristää hetkeksi on viikon jumpassa käynti. Kaikki mitä yrittää menee piloille joka vitun kerta. Toivoisin, että sormia napsauttamalla voisin nukahtaa sikeään uneen ja herätä uudestaan parin vuoden kuluttua. Ei minusta kuitenkaan ole mitään hyötyä ollut koskaan missään asiassa eikä tule olemaankaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kirja. On hyvä. Et voi tietää mitä rakkaus on jos et ole sitä koskaan kokenut etkä saanut. Omana itsenäsi siis.
mitä sinulla ei ole. Ja itse opetat toisille sen, miten sinua tulee kunnioittaa. Aamen.
Mikä on kirjan nimi?
Minulla on aina ollut huono itsetunto ja itseluottamus,mutta ne paranivat,kun sain ystäviä ja hiukseni kasvoivat pitkiksi jolloin koin itseni vihdoin kauniiksi.Mutta sitten alkoi uudelleen alamäki.Nyt hiukseni on kynitty lyhyeksi,koen itseni rumaksi kun painokin on lääkkeiden takia noussut; olen aika hiljainen ja minulla on vain muutama ystävä.Tunnen,etten ole kenenkään silmissä mitään.Tiedän kyllä, että nämä ovat oireita masennuksesta ja ehkä jostain muustakin.Jos haluat kirjoitella ja vaihtaa ajatuksia,laita vastaus tähän.Miksei muutkin samoin kokevat.
Minulla on juuri tuo sama, en ole kenenkään silmissä mitään. Tulin pari päivää sitten Etelä-Amerikasta, jossa olin siskojeni, vanhempieni ja erään pariskunnan kanssa. Koko viime vuoden aikana vain siellä olen tuntenut hetkittäisiä ilon hetkiä. Kun tulin kotiin kaikki muuttui sillä samalla sekunnilla harmaaksi ja vastenmieliseksi, oikein ällötti.
Toisaalta en tunne itseäni sillä tavalla masentuneeksi, kuten masennus sairautena miellettään, mutta en onnelliseksi enkä iloiseksikaan. Olen "perus-masentunut", sellainen kyllästynyt murjottaja jota pännii päivästä toiseen. En saa millään ajatuksista selkoa, en ikään kuin saa selvää miksi olen tällainen ja mitä tämä on. Olen vain päivittäin murheellinen, ilkun ja halveksun itseäni ja ällöksyn niitä jotka osoittavat onnellisuutensa. Miksi heidän pitää sitä levitellä, olisivat hiljaa.
Minulla ainakin on sellainen kun rajatilapsykoosi.Sulla ei varmaan tuota psykoosia ole,mutta rajatila taitaa olla aika yleinen.Etsiskele siitä tietoa netistä kun en oikeen itsekään ole varma mitä se tarkoittaa.
Jos haluat vaihtaa enemmän ajatuksia,laita mulle sähköpostia.Ehkä voidaan tavatakin jos satutaan asumaan lähekkäin? e-mail: [email protected]