Ovatko yksinäiset ihmiset jollakin tapaa muista poikkeavia ? Ulkonäöllisesti, huumorintajultaan, sosiaalisilta kyvyiltään, itsetunnoltaan jne ? Minusta yksinäisyyteen ei päde mikään luokiteltava ominaisuus. Voit olla kaunis/ komea, tosi mukava, ihmisten rakastama, fiksu, hurtin huumorin omaava, sosiaalinen jne... Mutta silti hyvinkin yksinäinen.
Yksinäiset
Jake81
4212087
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Veikkaisin, ettet löydä sellaista ihmistä joka on kaunis/komea, tosi mukava, ihmisten rakastama, fiksu, hurtin huumorin omaava, sosiaalinen jne., mutta silti yksinäinen. Ellei hän ole yksinäinen omasta tahdostaan. Vai tunnetko jonkun tälläisen tapauksen?
Eihän sitä voi tietää ? Ehkä Jake81 puhui omista kokemuksistaan, itsestään ?
...noista piirteistä voisi yksinäinen hyvinkin omata. Nykyisinhän riittää että on vain sen verran outo ettei jostain syystä pidä juomisesta. Ei viinaa=ei kavereita=syrjäytymistä=vielä vähemmän mahdollisuuksia saada kavereita. Ja kun tämä kierre jatkuu vuosia on jo riittävän outo tähän yhteiskuntaan.
paikkaansa, jos jättäisi tuon sanan "sosiaalinen" kokonaan listan ulkopuolelle. Kun ihmisellä on sosiaaliset taidot hallussa, hän saa kuin saakin kavereita! Riippumatta ollenkaan siitä, minkälainen hän on oikeasti. Jotkut ihmiset ymmärtävät sanan "sosiaalinen" sellaiseksi, kuinka hyvin ihminen tulee toimeen toisen ihmisen kanssa kaksistaan (osaako huomioida, onko empatiaa jne.), mutta itse ymmärrän sanan "sosiaalinen" sellaiseksi, kuinka hyvin ihminen toimii ryhmässä.
Itse olen esimerkiksi (tuossa yhteydessä) täysin epäsosiaalinen... siksi on myös vähemmän kavereitakin.
yläasteella, mutta ei mielestäni enää lukiossa!
Jos yläaste ikäisistä puhutaan, tekstisi on täyttä totta, mutta muuten ei. Tai sitten en halua vain uskoa sitä...
terv. absolutisti, jolla niukka kaveripiiri
Tuo listahan voi pitää minusta täysin paikkansa. On asioita, joille ei yksinkertaisesti itse mahda mitään. Mitä se sitten onkin ? Kohtalon ivaa, elämä hylkii... Mitä vain, mutta niinkin voi olla.
kyllä se pätee mielestäni vielä yliopistossakin, muutamia jonkinlaisia kavereita toki on mutta muuten tuntee itsensä välillä aika ulkopuoliseksi
Tuo viina nyt on yksi pienimmistä asioista elämässä mutta koska noinkin pienillä asioilla on vaikutusta niin voi arvata että mitä vaikutuksia saattaa olla suuremmilla asioilla kuten terveydellisillä ongelmilla tai omilla ominaisuuksilla kuten sillä että tuleeko miten toimeen ihmisten kanssa, onko tyhmä/viisas, ruma/kaunis jne.
Näyttelee tuo viina nykyisin aika isoa roolia kaikissa tilanteissa ja tapahtumissa että ei sitä ole rajattu mihinkään tiettyihin ikäluokkiin.
Maailmassa on oikeastaan ihan yhdentekevää että onko lapsi vai aikuinen kunhan pärjää. Yleensä kaikista typerimmätkin yksilöt omaavat jonkinlaisen selviytymisvaiston vaikka siellä aivoissa ei juuri muuta toimintaa olisikaan.
Toisaalta tuommoiset asiat kuten viina ym. eivät ole pääasioita, että aina voi tutustua erilaisiin ihmiin ja niihin joille ei ole merkitystä oma käyttäytyminen tuossa asiassa. Vähän samanlaisena asiana voisi pitää uskoa tai ihonväriä. Aina on ihmisiä joihin niillä on myönteinen/kielteinen vaikutus mutta toisaalta harvemmin ne ovat pääsyitä yksinäisyyteen. Ongelmat ovat pikemminkin omassa itsessään tai sitten mahdollisesti ympäristössä.
toimeen toisten ihmisten kanssa. Sosiaalisuus EI ole sama kuin seurallisuus. Yksinäisyys ei sulje pois kumpaakaan ominaisuutta. Itsetunnon puute on yksi merkittävä tekijä. Se, että jotkut pärjäävät omalla areenallaan ja omaavat aina ystäväpiirin, kertoo myös positiivisuuden kierteestä. Mieti asiaa päinvastoin. Ystävyyden laatu voi taas suuresti vaihdella. Monella on lapsuudenystäviä. Kun vaihtaa paikkakuntaa, muuttaa muualle ystäväpiiristä siinä sitä joutuu puntariin.
totta puhut. totta puhut. kun vanhat kaveruussuhteet viilenneet olisi kiva tutustua opiskelukavereihin. en käytä alkoholia, ei kutsuta minnekkään. luennoilla ei tutusta vaan niissä karkeloissa, joissa en halua käydä. ja kun olen käynyt, muut ovat todenneet minun olevan tylsä!
Oikein hyvin toimin ryhmässä. Vaan silti olen yksinäinen. Tuollaiset sosiaaliset taidot kun tuntuu olevan ihan hyvin lapasessa.
"Sosiaalinen" on kai monitahoinen juttu. Kuten se sosiaalisen verkoston huolto ja ylläpito. Jos sitä ei hallitse, eipä kohta ole ryhmiä joissa osata tai ei osata toimia.
Empatia: Toimii
Ihmisten kanssa toimeen tulo: Toimii
Ryhmässä toimiminen: Toimii
Sosiaalisen verkon ylläpito: No vittu Critical error
Ja yksin ollaa
Mä oon omasta mielestäni ihan ok tyyppi, ulkonäöllisesti ja ehkä henkisestikkin. Oon ihan sika yksinäinen. On mulla kauheesti kavereita ja hyvät välit perheeseen, mutta oon ollut ilman seurustelukumppania jo kohta 5 vuotta. Osittain kiireiden takia ja sitten suurimpana syynä tooooooosi iso ujous ja änkyräkännäys, jolla koitan kerätä rohkeutta, sekään ei toimi kuin noin kerran vuodessa ja sit tulee oltuukin niin sekasin et ei meinaa "tärppää". En tarkota sitä että saisin tussua, vaan ihan juttu seuraa edes illaksi. Yleensä kyllä saan tytöt mukavalle tuulelle JOS satun niille puhumaan. Ongelma on just se et hyvännäköisille en uskalla puhua ja "rumien" kanssa tuun sit tosi hyvin juttuun. Nyt alkaa jo "metsästäminenkin" tuntumaan niin toivottomalta, että jään mielummin himaan dokaamaan ja laitan puhelimen kiinni, ettei kukaan saa mua kii. Helpotus on päästä töihin ja kankkunen vie kivasti ajattelukyvynki pois ja pelkkä vitutus täyttää mielen. Se vitutuskin on 100x parempi ku se yksinäisyyden tunne. Sellanen tarina. Niin sitä vielä, että en hae tussua tuolta kyliltä vaan ihan haluaisin aloittaa hiljaa, mutta eihän sitä moni nykypäivinä ymmärrä.
Sosiaalinen ja ihmisten rakastama voidaan varmaan omalla kohdallani jättää pois. Ihmisten rakastamasta en tiedä kun en ole ihmisiin yhteydessä mutta kovin näyttää siltä ettei ketään todellakaan kiinnosta.
Ei yksinäinen välttämättä ole kuin elämän kolhima tai ahdistunut, hyvin epäsosiaalistavia tekijöitä molemmat.
Itse en taida olla mukavimmasta päästä, hankala ja ahdistunut. Kuitenkin luulisin että kahden kesken jutellessa voin hyvänä päivänä olla ihan huumorintajuinenkin, tosin voi olla etten enää seuraavana päivänä "tunnekaan". Johtuen osittain siitä että en yleensä muista uusia ihmisiä kuin etäisesti, toisaalta luulen ettei mulle kuitenkaan haluta puhua. (tässä en ehkä ole kovin väärässäkään)
Mitäs olet niin kusipää! Pysy yksin!
Aika asiaton kommentti kaiken kaikkiaan.
Tätä juuri kaivattiin...
Vielä jos saisin kysyä mitä ihmettä sinä täällä teet? En muistaakseni pyytänyt mielipiteitä, niitä toki otetaan vastaan jos ÄO ylittää sadan. Harvinaisen tyhmä kommentti.
Sitä vaan sanoin että ole yksin sitten jos ei ihmisten kanssa oleminen kiinnosta! Mene kerälle koppaasi ja pysy siellä.
Aloitus on minusta vähän typerä sillä kuullostaa aivan samanlaiselta kuin sanoisi että voit olla erittäin hyvä laskemaan ja silti olet huono matematiikassa tai sitten olet erittäin hyvä kirjoittamaan/lukemaan ja silti olet huono äidinkielessä. Eihän ne asiat nyt noin mene.
Yksinäiseksi voi tuntea vaikka olisi kuinka ihmisten keskellä, mutta jos puhutaan ns. aikusten oikeesti yksinäisistä niin silloin suurimmaksi kysymykseksi taitaa nousta huono sosiaalinen kanssakäyminen ja toinen tärkeä asia on myös terveys. Mitä huonompi terveys sitä todennäköisemmin on yksin.
Sairaudet voi toki jakaa moniin alaluokkiin että on vähemmän haittaavia sairauksia (yksinäisyyden kannalta) vaikka ne voivatkin olla erittäin vaarallisia ja sitten on enemmän haittaavia sairauksia vaikka ne eivät olisikaan vaarallisia.
Huono itsetunto voi olla myös yhdistävä tekijä, joka saattaa tulla jo luonteenpiirteistä tai sitten muista syistä esim. ulkonäköongelmat ym.
Tuossa oli pääsyyt. On tietysti lisäksi muita syitä kuten ulkonäkö ongelmat ym. ongelmat jotka vaikuttavat ainakin jollakin tasolla henkilön ystäväpiiriin. Yleensä nuo asiat tekevät persoonan joten siinä mielessä se ei aina ole huono asia.
Yksinäisyys saattaa johtua paljolti myös omasta syystään sillä kaikilla on jotkut kriteerit ystävilleen ja kaikkia ei hyväksytä. Yleensä se on ensimmäinen kymmenen minuuttinen/yksi viesti missä ajassa pitäisi tehdä vaikutus toiseen ja jos ei tunnu sitä vaikutusta tapahtuvan niin silloin ei ajatella asiaa sen pitemmälle. Yleensä ihmiset ovat varsin pinnallisia noissa asioissa ja tutustuvat toiseen vasta kun nuo tietysti ennalta asetetut kriteerit täyttyvät. Huvittavasti voikin todeta että tosi yksinäisen tunnistaa vasta siitä kun ei ole varaa valita ystäviään.
Tähän ei mitään lisättävää. Yksinäisyyteen on yhtä monta syytä kuin yksinäistäkin.
En tunne yhteistä kaikkien kanssa. Puhun ihan sisäpiiri asiasta. Ei tunne kuuluvan joukkoon joten en halua edes olla heidän ystäviä. Tarkoitan juuri sellaisia jotka ovat niin kutsuttuja ystäviä mutta eivät oikeesti ole aitoja ystäviä. Oma valintani että olen yksin. Toiseksi en ole tähän asti pärjänny ryhmissä. Jään jalkoihin. Olen epäsosiaalinen siinä mielessä kans. Yksinäisyys katoaa jos saan huomiota ja joku pitää minusta ihmisenä.
Sun syy on se että olet vitun ahdistunut ja vitun hankala ja vitun tyhmä tiukkapipo. huomaatko nyt missä mättää?
Tiukkapipo? *räkätystä*
Joo, no tavallaan kai olen ja tavallaan en :D
En sen kummemmin viitsi lähteä spesifioimaan, tyhmä en luultavasti ole, päästäni vialla ennemmin. Tyhmyydestä mielestäni kertoo enemmän omien kommenttiesi arvosteleva sävy, lyhyys ja kirosanojen määrä suhteutettuna tekstin pituuteen.
Olen myös valitettavan tietoinen omasta käytöksestäni, myös siitä miten helposti itseltäni lähtee homma käsistä. Pieni rajoite tämäkin.
Luehan muuten itse oma tekstisi, kerro sitten mullekin missä tuossa kerrotaan miten minä itse olen tilanteeseen vaikuttanut ja missä mättää.
Itse en löytänyt kuin pari vittua sieltä-täältä, voisi melkein kuvitella että olet jostain mulle suuttunut? Kummallista sinänsä, kun en kanssasi ole koskaan jutellut tai sinua tavannut. Älä suotta mun elämää noin henkilökohtaisesti ota, kun en sinulle ole näitä kohdistanut vaan purkanut omaa pahaa oloani.
Vaikea sanoa mikä aiheuttaa yksinäisyyden.
Muiden ihmisten seurasta nauttivat varmaankin poikkeuksetta ne, jotka kokevat kanssakäymisessä omasta mielestään enemmän onnistumisia kuin pettymyksiä. Tämä on hyvä lähtökohta ihmissuhteiden luomiseen.
Onnistumista ja menestystä ihmissuhteissa edesauttavat varmasti jo aikaisemmissa viesteissä mainitut sosiaaliset taidot: huumorintaju, nokkeluus, tunteellisuus, tasapainoisuus, jne.
Pettymään puolestaan joutuvat useimmin kenties ne, joilla on eniten sosiaalisten taitojen esilletuomista ehkäiseviä, onnistumisia vaikeuttavia tekijöitä: puutteelliset sos. taidot, rujo ulkonäkö, itsearvostuksen vähyys, itsensä häpeäminen, ahdistunut mieli, tai poikkeuksellisen kapea-alainen suuntautuminen elämiseen (vrt. uran luomiseen omistautunut tutkijapersoona, joka jättää ihmissuhteet taka-alalle ja keskittyy mieluummin älyilyyn).
Tie yksinäisyydestä seurallisuuteen ja jopa onnellisuuteen onkin ihmissuhde-onnistumisten määrän kasvattaminen ja -epäonnistumisten vähentäminen. Myönnettäköön, ettei tämä ole mikään kohtuullinen tavoite, vaan oikeastaan vain ajattelemisen aihe.
Sellaisen huomion olen tehnyt, että yksinäiset ovat usein ja kohtalaisen säännönmukaisestikin todella saamattomia ja turhauttavia nahjuksia, joita on lähestulkoon mahdoton saada tulemaan ihmisten ilmoille pois kotoa homehtumasta, kun ei kertakaikkiaan mikään kiinnosta, ja tekosyiden lista on loputon, miksei voisi lähteä esim. konserttiin, ruokaravintolaan, kahvilaan, baariin, uimahalliin tms. Siis nyhjöttävät vain kotona ja valittavat netissä sitä miten yksinäisiä ovat ja miten joutuvat kotona nyhjöttämään, mutta ihmisten ilmoille tuleminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen ei vain kiinnosta sitten millään. Usein tekee mieli repiä hiukset päästä teidän yksinäisten selkärangattomien nyhjöttäjien takia.
Onhan tälläkin palstalla joskus suunniteltu miittejä, mutta niihin on ilmaantunut korkeintaan 1 henkilö silloin harvoinkin kun paikasta/ajasta on päästy selvyyteen.
baariin, vaikka olenkin aika selkärangaton, mutta joukkotapaamisiin en lähde.
Baariin on ainakin seuranhakutarkoituksessa parempi lähteä omin päin, kuin kavereiden kanssa juttelemaan ja iltaa viettämään. Kannattaa myös vaihtaa baaria (eikä edes tilata juomia) niin kauan kunnes löytyy sellainen baari, jossa on yksikseen tyttöjä istumassa, sitten vain tilaamaan juotavaa ja rohkeasti juttelemaan. Kannattaa myös valkata baarin mukavimmalta vaikuttava tyttö johon kiinnittää kaiken huomion ja olla vilkuilematta muita, ja jos ei tärppää niin vaihto seuraavaan baariin. Tällä menetelmällä ainakin itse onnistuin kolmisen viikkoa sitten löytämään seuraa, ja tällä hetkellä en enää pysty baareihin lähtemäänkään. Tsemppiä.
Olen itse tyttö :)
En yksin oikein uskalla lähteä, vaikka kyllähän silloin harvoin kun olen baariin päässyt on aina joku yrittänyt juttelemaan.
Eiköhän se sama menetelmä toimi tytöilläkin sillä erotuksella, että baaria ei välttämättä tarvitse edes vaihtaa jos selvästi ilmenee että ensimmäinen mies jonka seuraan yrittää tyrkyttäytyä, ei syystä tai toisesta olekaan kiinnostunut, vaan huomion voi kiinnittää seuraavaan ihan samassa baarissakin.
"silloin harvoin kun olen baariin päässyt on aina joku yrittänyt juttelemaan."
Minullekin baareissa melkein joka kerta joku tyttö tulee sanomaan sanan tai pari, yleensä pyytämään tulta tai pummaamaan tupakkaa, mutta sen jälkeen katoaa jonnekin esim. poikakaverinsa kanssa. Sellainen ei vielä riitä iskuyritykseksi, vaan pitää vain jäädä toisen vierelle ja keksiä muutakin juteltavaa, eikä kadota heti ja liian hätäisesti.
Olenko minä yksinäinen? Mistä sen tietää? Kuka tahansa voi joskus olla yksinäinen, sinä, minä tai ihan kuka vain. Minä en ainakaan tunne KETÄÄN ihmistä, jolla olisi AINA seuraa ja AINA hauskaa. Yksinäisyys ei ole mitenkään huono asia pienillä määrin. Jokainen tarvitsee omaa rauhaa, tosin ei liikaa sitä. Muuten ihmisistä tulee ujostelevia ja epäseurallisia. Tosin joukossa on myös niitä, joita aina syrjitään ja joilla ei ole ehkä yhtäkään ystävää. Yleensä ihmiset, joitten kauneusvirheet tulevat paremmin näkyville, ovat ihmisiä, joita syrjitään. Myös vammaisia ihmisiä syrjitään. Ajatelkaa, he eivät voi vammautelleen mitään. Koitetaan olla iloisia ja ystävällisiä risukasoillekkin. Elämä on raakaa, mutta älä sentään (sus siunatkoon) sinä ole raaka! Rakasta lähimmäisiäsi ja kohtele heitä niin kuin toivoisit muiden kohtelevan sinua.
En usko, että kysymys on ihmisen objektiivisista ominaisuuksista.. pikemminkin siitä, mitä hän itse itsestään ajattelee. Huono itsetunto heijastuu ulospäin ja usein tyyppiä, joka arkana käpertyy nurkkaan pidetään - erehdyksessä - jonkin asteen ylimielisenä k*päänä.
Kun ei puhu, saati uskalla moikata esimerkiksi puolituttuja (esim. työ- tai kurssikaverit), siitä helposti jää toisille vaikutelma, että "tämä kaveri ei tosiaan tarvitse seuraa" ... tai jotain. Ja toisaalta on melkoisen hankala lähestyä tyyppiä, joka ei millään tavalla anna ymmärtää, että näin saa tehdä. Siinä jää helposti vieraaksi sellaisillekin ihmisille, joita tapaa päivittäin.
Vielä pahempi on tilanne, jossa yksinäinen ihminen on myös luonteeltaan harvasanainen. Viritä siinä sitten keskustelua. Tilanne on hyvin tuskallinen, eikä sitä kehtaa mennä toisten seuraan hengailemaan ja sitten olla sanomatta yhtään mitään. Sepä vasta outoa onkin.
Enkä usko, että yksinäiset olisivat jotekin vähemmän sosiaalisia - eivät kai he siitä silloin niin paljon kärsisi.
Tämä kaikki omasta kokemuksesta. Enkä ole siitä mihinkään päässyt. Hulluahan se on...
Yksinäisiin ei vaan kukaan halua tutustua. Menet minne tahansa, aina sut ajetaan pois. Yrität jutella, sua katsotaan halveksavasti ja käsketään painua helvettiin.
Kun on ollut melkein koko elämänsä ilman kavereita, niin voi sanoa ettei enää löydä syytä elää.
Kaikkensa voi yrittää, ei siitä silti mitään tule. Kerran yksin, aina yksin..
En minä ole mitenkään oudon näköinen. Huumorin tajunikaan tuskin niin poikkeava on.
Sosiaaliset kyvyt ja itsetunto lienevät mulla se mikä rajoittaa.
Itsetunto on paska. En tiedä miksi.
Sosiaaliset kyvyt on sitten monitahoisempi asia. Minä pystyn iskemään juttua niin viisi vuotiaan kerholaisen, ikäiseni (tälläisen 20 ), tai vanhuksen kanssa.Sukupuoleen,sosiaaliseen tilanteeseen tai mihin vaan katsomatta. Siis juttu kulkee niin vanhan puliukon kuin nunnankin kanssa. Tai luulisin, yhtään nunnaa en itseasiassa ole jututtanut.
Vanhemmilta ihmisiltä tulee kommenttina, että harvinaisen älykkäästi keskusteleva kaveri.Lapsien mielestä olen hauska. Ja loput siltä väliltä tapaavat pitää minua jonain siltä väliltä.
Joo kuulostaisi että sosiaaliset kyvyt kohdallaan.Mutta sosiaalisen verkostoni ylläpito kyky on maagisen huono, ja se lienee se kaikkein tärkein sosiaalinen taito.
En tiedä miksi vetäydyn syrjään, en pidä kontakteja yllä. Olen kuin erakko.
Mutta enhän mä vittu haluais.Ei kai kukaan täyspäinen ihminen halua päätyä tilanteeseen että ei ole ketään joka muistaa.
Ei ole yhtäkään ihmistä jota kutsuisin enää kaveriksi/ystäväksi.Pelkkiä tuttuja joihin törmään baarin pöydässä. Pari sanaa vaihtuu. Tai näkee kadulla niin moikkaa. Se siinä.
Alkoi siitä kun se ala-asteelta lähtien kasassa ollut,todella tiivis, ydinporukka hajosi melko pian peruskoulun jälkeen. Se ei korvaantunut millään.
Synkäks se välillä vetää. Lieneekö taustalla joku lievä masennus tai jotai, siis siinä syrjään vetäytymisessä.Itese diagnoosissa en ole etevä.Mikä sitten masennukseksi luokitellaan.
Musta on jotenki kiva lukea näitä kommentteja (lukuun ottamatta siis näitä "vittu hankkikaa elämä luuserit"-kommentteja, joiden kirjoittajia oma äiti ei varmaan koskaan oo halannu). Tajuaa ettei oo ite aivan yksin yksinäisyytensä kans ja se oikeasti helpottaa, vaikka ikävä on tietysti silti lukea toisten yksinäisyydestä. Toivottavasti teillä kaikilla joskus helpottaa! :)
Olin penskana rumaksi haukuttu ja kovaääninen, enkä ikinä alistunu luokan pomojen käskyihin tai mieltymyksiin. Niinpä oon nyt yks niistä ylimeikkaavista vaatteiden perässä juoksevista naikkosista, joita kaikki luonnostaan pitää kusipäinä, koska siltähän me näytetään. En kertakaikkiaan omista enää minkäänlaista itsetuntoa ilman ripsiväriä, mikä on äärimmäisen naurettavaa ja surullista, tiedetään.
Mun kohdalla yksinäisyys siis johtuu paljolti vain siitä paskasta, mitä on kiitos ala-asteaikaisten koulukiusaajien kertyny korvien väliin.
Älkää ikinä aliarvioiko ruman lauseen vaikutusta!
Älkääkä varsinkaan hymyn vaikutusta.
Minä olen erittäinen kaunis ja hyvännäköinen. Miesten sanojen mukaan. Olen myös erittäin empaattinen, kannan huolta joidenkin puolituttujenkin asioista.
Tästä huolimatta olen aivan tajuttoman yksinäinen.. Minulla on ehkä 1 "ystävä" ja mieheni.
Taustalla on koulukiusaamista ja syrjintää, jotka varmaan selittävät osittain miksi olen tähän tilanteeseen tullut.
Niin... minäkin olen monen ja ehkä vähän itsenikin mielestä kaunis nainen parhaassa iässä. En ehkä ole mikään yltiösosiaalinen, mutta mielestäni ihan hauska, luotettava ja toisia huomioiva. Olen koulutettu ja ihan hyvässä duunissa. Minulla on kivat duunikaverit ja joitakin vanhoja ystäviä joihin pidän satunnaisesti puhelimella yhteyttä. Muutama puolituttu joiden kanssa käyn harvakseltaan jossain kodin ulkopuolella. Minä olen 99% se joka pyytää muilta seuraa, minua pyydetään todella harvoin mihinkään. Jos minä en pidä yhteyttä, yhteydenpito jää. Kaikilla perheellisillä tai seurustelevilla on niin omat kuvionsa, ei heillä ole aikaa / tahtoa seurustella yksinäisen sinkun kanssa.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että minun yksinäisyyteni tunne kumpuaa siitä, että minulla ei ole ollut yli 4 vuoteen seurustelukumppania. Haluaisin oikean ja kunnollisen kenties lopun elämääni kestävän suhteen jossa tuntisin olevani sille toiselle tärkeä.
En kaipaa ihmisiä koko ajan ympärilleni, välillä on ihan kiva olla kotona ihan omissa oloissaan, mutta kun SE JOKIN puuttuu, niin yksinäisyys piinaa vaikka olisitkin toisten seurassa esim harrastuksissa.
Ja tämän yksinäisyydenkin voi muuten aika hyvin peittää.
Jos joku minut tunteva henkilö tietäisi, kuka tämän on kirjoittanut, äimistyisi varmaan todellakin.
En usko että kukaan tietää, eikä tule tietämään miten yksinäinen oikeasti olen.....
Kuulostaapa tutulta sun kirjoitus. Mulla samanlainen tausta. Olen kolmekymppinen hyvässä työssä käyvä ja mulla on joitain harrastuksia. En siis ole linnoittautunut kotiini. Toisin kuin sinä, asun avoliitossa. Töissä olen sosiaalinen ja pidetty, tasa-arvoinen muiden työkavereiden kanssa. Mutta ystävää en ole työpaikalta löytänyt enkä opiskeluaikanakaan ystävystynyt kunnolla kenenkään kanssa.
Kukaan ei varmaan uskoisi, että olen yksinäinen.
Yksinäisyyteni vuoksi olen pitänyt itseni kiireisenä. Jään ensimmäisenä ylitöihin ja harrastuksia on parhaimmillaan kaksikin samassa illassa. Yksinäisyys iskeekin sitten viikonloppuna ja lomilla.
Viihdyn yksin, luen kirjoja ym, mutta kaipaan läheistä ystävää. Kouluaikainen ystävä on vieraantunut vaikka yhteyttä pidetäänkin jonkin verran. Pitäisi vaan rohkeammin hakeutua toisten seuraan. Jos ei olisi avomiestä, niin olisin kyllä todella onneton.
Tsemppia sulle! Toivon, että löydät hyvän ihmisen itsellesi.
Ai kuinka jännä. Ihan oikein AVOMIES sulla. Todella mielenkiintoista.... NOT.
Minua ei haittaa ruumeeteni, tyhmyyteni, nonsosiaalisuuteni tai että olen tylsä ja en muita huomioiva, olen oman tieni kulkijja ja en osaa tai voi enää muuttua. Jos haluan seuraa saan sitä, jos taas haluan olla yksin en näe sitä ongelmana. En odota, että muut lähestyvät minua se olisi jo itsestä liikoja luultu, parempi kun itse pitää yhteyttä, jos kokee itsensä yksinäiseksi.
Oikeastaan en koe yksinäni ollessanikaan olevani yksinäinen muuta kuin siinä tilanteessa, jos sairastun tai olen avuton. Mikään muu yksinäisyydessä ei minua pelota kuin se, että silloin kun tarvitsisi toisen apua sitä ei välttämättä olekaan saatavilla.
Itte ainkin ole selvä. Ja siitä kait johtuukin yksinäisyys, koska olen selvänä 365 päivää vuodes..Ja vaikka juon ei persoonallisuus ole silloinkaan muuttunut
yhtään riehakkaaksi, lähinnä kauhulla ja säälillä olen katsonut entisiä
kavereita jotka 3 promillen hönössä juovat kilpaa omaa kustaan (30 miehet).
Se olkoon minun poikkevuuteni ...Osapäivä absolutismi.