Haluan jälleen kritisoida hetken viranomaistoimintojen heikkoutta mm. mielenterveydenhoidossa ja miksi ei muuallakin, varsinkin niiltä osin joissa kyseenalaiset toimenpiteet kohdistetaan alle 35-vuotiaisiin joilla saattaisi olla vielä realistisia mahdollisuuksia normaaliin elämään. Harva tulee ajatelleeksi sitä, että kuinka tuskalliseksi ihmiselämä voi muuttua ennalta suunnittelemattomiin ja leimaavien toimenpiteiden jälkeen. Melko harva kykenee palauttamaan elämäänsä normaaliksi ympäristön reaktioiden kohdatessa hoidon jälkeen. Siksipä turha hoitokäytäntö vie pikemminkin mahdollisuudet normaaliin elämään kuin, että palauttaisi kuvitteellisen hyvinvoinnin sairauden taikka muun mielikuvitusongelman tieltä. Se, että joku on sekoittanut kuulansa mt-alan opiskeluissa taikka edennyt elämässä seniilivaiheeseen, niin ei tarkoita sitä, että se nuorempi ja kykeneväisempi osa kansaa kärsisi velttokullisyndroomasta.
Seniilit hoitoon
dfg5
5374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei ollut päätä eikä häntää sun jutuissas
Ihailen kyllä sinun suunnatonta älykkyyttäsi.
Täytyyhän se kirjoittaa kun vuosi vaihtui...
Miten on mennyt?
Mutta palatakseni tähän 'seniilit hoitoon'.
En tiedä miksi, mutta useimmat "nuoremmat" -35 ovat jostain syystä (voisin luetella monia syitä) alkaneet kärsiä mt-ongelmista todella paljon?
Kyseessä ei mielestäni ole mitkään "kyseenalaiset toimenpiteet" paitsi tietysti ääritapaukset.
Taitaa nämä mt-sairaudet/ym. kuulua ihan joka ikäluokkaan 0-112v. Ei valitse aikaa eikä paikkaa.
Raaka totuus on se että jotkut ihmiset putoavat jäihin ilman jääpiikkejä. Ei sille mitään voi eikä se ole reilua. Pitäisikö elämän olla reilua?
En tiedä. Kirjoitan tämän vaan ihan....
Näistä mt-ongelmista... Kaikilla meillä on taakka kannettavana, mutta miten sen kantaa ja miten sen jaksaa kantaa? Oli kyseessä kouluikäinen skidi tai aikuinen niin heitä pitäisi auttaa. Tilanteen mukaan? Yksilöllistä kuten sormenjälki.
Sormenjälkihän on jokaisella erilainen.
No jaa... olen vähän kaljoissa joten asiavirheitä ehkä on.
Hyvää jatkoa.
tv: Del
Uskallan väittää, että yli puolet alle 36-vuotiasta on sairaalassa hoidettu väärillä taikka vajaavaisilla perusteilla.
taas uskallan väittää että reilusti yli puolet, n. 90% on hoidettu täysin oikeilla perusteilla ja hyvällä hoidolla. Oli sitten sairaala tai tavallinen tk ym.
Jos luku olisi alle puolet. Asiaan olisi puututtu ankaralla kädellä aikoja sitten.
Tavallista kiirettä lääkäreillä tai sairaanhoitajilla ei voi laskea epäkohdaksi. Hoitajista muutenkin pulaa.
Poikkean asiasta toiseen ongelmaan kun otit tuon ikäkysymyksen esiin. Väärinkäytöksiä taitaa nykyään löytyä enemmän vanhainkodeista joissa pakkosyötetään lääkkeitä. Väitän kylmästi että hoitajat menettelevät näin että asiakkaita helpompi käsitellä.
Tähän tulisi puuttua ja nimenomaan omaisten.
Oma mummoni muuttui aivan vieraaksi heti vanhainkotiin jouduttuaan. En vaan nuorempana tajunnut sitä.
Tämähän on aivan kuin entisaikoina :) Kumpikin näköjään pitää näkökulmastaan kiinni vieläkin.