vaiva muuttaa tottumuksiaan niin, että päätielle liittyvä oma tie aurattaisiin kotiinpäin, eikä tiellepäin. Liittymistä tielle kantautuneet lumikasat jäätyvät ja jäätynyt lumi voi rikkoa autoja ja muutenkin vaarantavat liikennettä kun niitä joutuu viimetipassa väistelemään.
Esimerkiksi viikonloppuna teillä oli kymmeniä tälläisiä lumikasoja. Myös pääteiden auraajat ovat syyllistyneet ajattemattomuuttaan jättämällä auran levyisiä, puolen metrin korkuisia lumikasoja levikkeille.
POLIISINKIN tulisi tiellä liikkuessaan reagoida tähän yleistä turvallisuutta vaarantavaan tekijään, tielle auratut lumikasat, pimeät perävaunut, levikkeille jätetyt nosturit ja vaarallisiin paikkoihin perustetut puutavaravarastot kielivät ihmisten asenteeiden muutoksesta huonompaan suuntaan. Vanhan kansan automiehet olivat paljon vastuullisempia näissä tapauksissa. Liikenneturvallista Uutta Vuotta.
tv automies

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sekin olis mukava jos lumia ei työnnettäis pensasaitoihin niin että ne taipuu ja katkeilee.En ole vielä valittanut vaikka 15vuotta olen aidan pätkää kasvattanut ja joka talvi suurin osa pensaista on tärvääntynyt kun lumet on nosteltu päälle.Niin että säälikää vähän pensasaitaa.Kiitos!