Jäälyhtyjä

Tein pakkasten paukkuessa erinäisiä kokeiluja talvisen puutarhan kaunistukseksi. Yksi parhaista oli jäälyhtyjen tekeminen. Laiton korkeareunaiselle pullapellille vettä ja siihen asettelin kuivuneita kukintoja, varpuja, risuja ja ties mitä mielisen näköiseksi "tauluksi" ja odotin jäätymistä. 4 tällaista jäädytystä tein ja sitten kokosin ne lyhdyksi, sisälle hautakynttilä ja jo oli todella kaunis palamassa jouluaattona ja -päivänä. Leuto sää tosin tuhoaa nämä, mutta pakkasten kiristyessä taas uusia peltejä jäätymään...
85604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jäälyhtyjä voi kyllä valmistaa helpomminkin, otetaan ämpäri, pohjalle vettä ja päälle toinen ämpäri. Tähän päällimmäiseen laitetaan esim. kivi painoksi ja kahden ämpärin väliin jäävään tilaan voi halutessaan asetella vaikka mitä, havuja, kukkia, tms. sitten tuo väli täytetään vedellä ja annetaan jäätyä. päällimmäinen ämpäri ensin pois ja sitten kumotaan alimmainen nurin narin, kanteen pieni reikä, että ilma vaihtuu. Voi myös värjätä esim. karkkiväreillä tai jopa punajuuriliemellä jos tahtoo värillisiä lyhtyjä.

Äänestä
  • Ihanaa, kun tulee uusia idiksiä, seuraavien pakkasten tullen kokeilen lyhtyjen tekoa näin. Kiitti vinkistä!

    Äänestä

  • Ellu kirjoitti:

    Ihanaa, kun tulee uusia idiksiä, seuraavien pakkasten tullen kokeilen lyhtyjen tekoa näin. Kiitti vinkistä!

    Mielestäni yksinkertaisin tapa valmistaa jäälyhtyjä on täyttää sanko vedellä ja viedä ulos. N. 10 asteen pakkasessa jäätyy yön aikana, lauhemmalla ilmalla vie vähän kauemmin. Kun lyhty on jäätynyt, kumoa sanko ja kaada vesi pois lyhdyn sisältä. Jos lyhty on ehtinyt jo jäätyä pohjasta umpeen, tee jollain terävällä reikä niin että saat veden pois ja laitettua kynttilän lyhtyyn.
    Hienoja koristeita saat myös jäädyttämällä maitopurkissa vettä. Voit laittaa myös jään sisään koristeita tai värjätä niitä. Laita veden sekaan jäätymään naru niin voit ripustaa roikkumaan esim. puun oksalle.

    Äänestä

  • näinkin kirjoitti:

    Tuota yksinkertaista ämpärivaihtoehtoa olen harrastanut jo menone vuonna, ja nyt halusinkin vaihtelua. Maitotölkki-idea on taas uusi juttu. Pihalla alkaakin vähitellen olla jos jonkinmoista jäälyhtyä ja -koristetta. Kiitti!

    Vielä, jos haluat jäälyhtyjä,käytä värjäykseen värillisiä musteita,karamellivärejä,leimasinväriä jne.Huurteisen lyhdyn saat kun sekoitat veteen tilkan maitoa.
    Viinimarjamehusta saat punaisia lyhtyjä, mustikka-ja mustaviinimarjamehusta tummanpunaisia,Värisävyt riippuu väriaineen määrästä.
    Kakkuvuuilla saa myös kauniitä pieniä lyhtyjä.

    Äänestä

  • elli kirjoitti:

    värisiä lyhtyjä.

    Äänestä

kiitos vinkistä

Äänestä

Lukekaapas kohdasta "jäisiä koristeita". Siinä on myös kiva vinkki tehdä jäisiä koristeita.

Korkealle pullapellille piparkakkumuotteja, jotka peittyvät melkein kokonaan veteen. Naru vielä muotin yläreunaan ja ulos jäätymään.
Näitä sitten jäädyttyään pihakuuseen ripustamaan :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ellu kirjoitti:

Tein pakkasten paukkuessa erinäisiä kokeiluja talvisen puutarhan kaunistukseksi. Yksi parhaista oli jäälyhtyjen tekeminen. Laiton korkeareunaiselle pullapellille vettä ja siihen asettelin kuivuneita kukintoja, varpuja, risuja ja ties mitä mielisen näköiseksi "tauluksi" ja odotin jäätymistä. 4 tällaista jäädytystä tein ja sitten kokosin ne lyhdyksi, sisälle hautakynttilä ja jo oli todella kaunis palamassa jouluaattona ja -päivänä. Leuto sää tosin tuhoaa nämä, mutta pakkasten kiristyessä taas uusia peltejä jäätymään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu