Kuinka moni meinaa viettää tipattoman Tammikuun, minä ainakin. Se on ihan fiksua ja viisasta olla nauttimatta alkoholia Tammikuussa, ja varmasti jatkuu tipattomuus osaltani myös Helmikuussa, jA VASTA Maaliskuussa vois ottaa vähäsen. Ei tule siis ravintoloihinkan mentyä ja kotonakaan en juo enkä Alkossa asioi.
Viettäkäämme kaikki Tipaton Tammikuu ja vaikka koko vuosi ilman Alkoholia.
Nyt alkoi hyvä ja kunnollinen elämä.
Viettäkäämme kaikki Tipaton Tammikuu ja vaikka koko vuosi ilman Alkoholia.
Nyt alkoi hyvä ja kunnollinen elämä.
Vastaukset 96
Vanhimmat
Monelle ns. kohtuukäyttäjällekin se tekisi terää. Yksikin tuttu ottaa pari moukkua joka ikinen päivä, ja laskee itsensä kohtuukäyttäjäksi, koska nykyisin riskirajaksi katsotaan juuri tuo kaksi annosta päivässä. Päivittäin kaljaa lipittävätkin hämmästyisivät kuivan kuukauden päästä, miten energisyys ja jaksaminen lisääntyvät. Kaljasta olen yleensä sitä mieltä, että se jos mikä on valtiovallan organisoimaa kansan myrkyttämistä. Suomalainen olut turautetaan kiihdytetysti entsyymeillä 5 vuorokaudessa, kun taas luonnollinen käyminen keski-Euroopassa vaatii 15 vuorokautta, ja siellä se on luomuolutta.
Suomalainen olut on todellinen balsamointilitku entsyymi-, hartsi-, yms. kemikaalijäämineen.
kesästä asti olen juonut päivittäin 5-10 pulloa kaljaa. Nyt olen ollut 3 viikkoa täysin ilman, enkä tunne itseäni sen energisemmäksi, saati terveemmäksi. No aion kuitenkin jatkaa ilman, vaikka ei minusta mitään absolutistia tule. Saas nähdä tulenko sitten jotenkin paremmaksi..tuskin.Syy juomattomuuteen on taloudellinen, laskeskelin paljonko kuukaudessa menee rahaa olueen, ja tulos oli noin 180e, joten siksi.
Immeiset kuvittelevat, että ruokakaupan kaljaahan se vaan, janojuomaa. Itsepetosta se on. Päivittäin 5-10 kaljaa kuukausitolkulla - se on silkkaa kännäämistä, vaikka töissä kävisikin, ja velvoitteensa hoitaisi. Sinun matokuurisi jälkeen aluksi tulee tyhjyydentunne ja passiivisuus, jopa väsymys. Toiset kolme viikkoa lisää, niin kirjoita sitten, mikä on vointi. Vanhat juopot tietävät totuuden: Krapula (ts.palautuminen) kestää niin kauan, kuin on ryypännytkin. Ja se on tosi.
olen päättönyt olla juhannukseen saakka ottamatta
Tuo mitään lisä arvoa elämään.Kyllähän se mahdollistaa elämisen eritavalla,mutta jos ei elämmää ole ollut ei se raittius sitä tuo.
raittius ei sinänsä tuokaan mitään sen kummempaa kuin esim. hyvän ja tasapainoisen olon. Toisaalta raittius estää ihmistä alkoholisoitumasta. Alkoholismi syntyy vain alkoholia juomalla. Raitis ihminen ei juo ja välttää mahdollisen riskin. Alkoholi ei sovi kaikille, raittius sen sijaan on luonnollinen ja aito olotila, tätä ei liene kiistäminen! Heille, keille alkoholi sopii, nostan maljan ja iloitsen, he, jotka ovat valinneet raittiuden, olkaa vahvoja ja pysykää hyvässä päätöksessänne!
Aikoinaan valitsin huikattoman helmikuun. Tammikuu turhan pitkä itsensä kiduttamiseen.
Motto: Kun otat et aja, kun et aja niin OTA!!
Ihanko totta???? viisi viiva kymmenen pulloa kaljaa??? Se on hirveen paljon. Jos joisin neljä pulloa kaljaa päivässä, pitäisi mennä oksentamaan. Olen kaksi kertaa eläissäni juonut yli 2 pulloa kaljaa ja seuraus oli tosiaan se, että tuli ylös. Miten oikeen voit elää normaalia elämää ja juoda 10 pulloa olutta päivässä? En tajua. Ollaan me kyllä niin erilaisia kaikki, että joskus ihmetyttää onko kaikki ihmiset todellakin samaa sukua.
Kirjoittaja puhui asiaa. Ehkä sen takia vaikea tajuta näitä viinajuttuja kun on aina ollut elämää eikä huvittaisi ikinä tuhlata sitä juopuneena olemiseen eikä juuri muutenkaan alkoholin kanssa touhuumiseen.
Minun on todella vaikea käsittää sitä määrää viinaa, jota rahdataan kotiin esim. Virosta. En varmaan koko elämässäni ole juonut niin paljon alkoholia kuin joku tuo sieltä juodakseen ne muutamassa kuukaudessa. Onneks en tunne ketään, joka juo lastin muutamassa viikossa....
Eipä tuo minua kovasti haittaa. Mutta ajattelin kirjoittaa kun tällainen aihe tos otsikoissa oli. Ehkä hiukan alkanut vaivata alkoholi sen takia, että mies juo arki-iltoina viskiä tai olutta. Ei joka ilta mutta omituisen usein. Hän ei myöskään tajua, että kaverinsa on alkoholisti koska juo 4 kk vuodesta ollen jatkuvasti tuolloin kännissä (aamuoluet).
Raittius ei ole semmoinen asia, mikä valitaan. Se on asia, joka on vaan, eikä sille voi mitään.
Alkoholi vie minulta esim. tuntoaistin ihosta. Jo pieni määrä tekee sen tunteen, että en ole yhtä herkkä kuin normaalisti. Enempi alkoholia ( alle viinipullollinen) aiheuttaa oksentamisen ja todella voimakkaan lattian keinumisefektin. Ei tällainen ihminen paljon viinaa vois juoda.
Kaiken lisäksi en tule edes humalaan. Sen verran mitä uskallan joskus ottaa alkoholia, ei tee humalaa ja jos otan enemmän, alkoholi tulee ylös. Niinpä. Kukaan ei ole koskaan nähnyt minua humalassa, enkä myöskään tiedä, mitä tarkoitetaan hyvänolon tunteella tai itsetunnon nousulla, joka viinasta tulee. Minulle tulee vain sairas tai epämiellyttävä olo.
Raittiutta ei valita vaan se on luonnostaan.
Olen ollut raitis vuodesta 1984 lähtien.Elämä on sujunut ihan hyvin ilman alkoholia ja tupakkaa.Rahaa säästyy kaikkeen muuhun kivaan,esim.itsensä hemmotteluun,harrastuksiin,matkoihin,koruihin.Elämä on ihanaa ilman päihteitä.
Hutikassa helmikuu
Maistissa maaliskuu
Humalassa huhtikuu
Tajutonna toukokuu
Kännissä kesäkuu
Huojuen heinäkuu
Estotta elokuu
Sumeana syyskuu
Loiskuen lokakuu
Muki mäikäten marraskussa
Juoden joulukuu
Kyllä sitä muuten janoon kuolee
juon minäkin ihan yleensä kerta vuoteen ku non firman tarjoamat pikkujoulut, sieläkin kyllä niin että järki säilyy. tupakatta olen ollut nyt jo 18 vuotta, aika säästö. välillä laitan tupakka rahat säästöön, n.4€ päivässä nopeasti saan kasaan tarvitsemani summan johonkin hankintaan. jos haluan ostaa uudet esim.kengät niin ajattelen sen yleensä juoman hintana, paljonko olis mennyt jos joisin vaikka mäyriksen viikonloppuisin, siis on varaa ostaa ne kengät...
näin ajatellen joka juo ja polttaa, siihen on aina varaa, miksi sitten ei vataa hankkia jotain tarvitsemaansa tavaraa??
mutta jos on oikeasti rahaa tarpeeksi, eli ei tarvi mitään enempää. Millä motivoida itseään olla juomatta???? Itellä oikeasti motimaatio on siinä jotta ihan kiva olis isompi pemari mutta ei se riitä raitistumiseen.
Tiapton tammikuu tottakai. maksalle vahän siimaa ja lompsakin tykkää, muijan karvalompsa kanssa;) No joo....
Yleiset kansanjuhlat on ohi, ja läpi koko rälläkän tämä jäbä on paiskinut hommia, nenä valkoisena.
Taitaa olla aika vetää oikeen kunnon perskännit?
niih, mie olen valinnut kokonaan tipattoman elämän. Suosittelen lämpimästi kaikille samaa =)
Absolutistina olen elänyt nyt 8 vuotta ja en kadu päätöstäni, selvinpäin on oikeasti hauskempaa (ja halvempaa) juhlia!
Ei tippa tapaa eikä pulloon huku! Elämä on kosteana hauskempaa! Pienet sille! T:tippaisa tammikuu
Vois varmaan todella moni pitää tipatonta aikaa paljon pidempäänkin.Suomalaiset juopot täyttävät kaikki sairalat, joka 3 on hoidossa alkoholista tulevien sairauksien seurauksena. Kulut itse maksettaviksi, jos joutuu sairalahoitoon alkoholin käytöstä johtuvista sairauksista. Meillä oikein hyysätään noita juoppoja, ovat manipuloineet koko sosiaalitoimen avustusten suhteen.Ruoka kortille niille, joilla on selvästi ongelma ja jotka ovat kyvyttömiä vastaamaan itsestään. Tulisi halvaksi hoitopaikat kun ei tarvitsisi monta eri ammattilaista palkata hoivaamaan yhtä juoppoa.Näinhän meillä nyt tehdään.-Ensin sairala- sitten katkaisu- ja vielä kuntoutushoito.Monta eri ammattilaista tarvitaan. Ja hupsis laskut sosiaalitoimeen.Tämä on varsinaista holhousta.Mutta olemmehan holhousvaltio, näin kai se nähtävä.Aika kallista juotavaa tulee kun laskee kaikki kustannukset.Ei varmaan alkoholivero kata kustannuksia.
Alkoholismi on myös sairaus (aivan kuten esim. anoreksia) jolle kaikki eivät mahda mitään. Tämä ois syytä muistaa mutta totta on kyllä se että millä rahoilla kaikki rapajuopot juosivat jos valtio ei heitä tukisi? Olen samaa mieltä siitä että joku raja juoppojen nykyseen holhoamiseen olis vedettävä ja asialle tehtävä jotain!!
Minä aloitin karkittoman tammikuun. Varmaan on ihan yhtä tarpeellinen kuin tipaton. Huh sitä määrää mitä on tullut makeaa syötyä joulun aikana. Mutta korjaan asian tässä ja nyt, ja päätös ei ollut edes vaikea.
Juon yleensä n. kerran kuussa mutta joulukuussa tuli harvase viikonloppu käytyä baarissa.
Tipatonta tammikuuta, kun tuli nautittua uutena-vuonna sitä viinasta, ja menihän se jopottelu vuoden 2006 puolelle ja tammikuulle.Itsensä pettämistä ja valehtelua se on jos nyt alottaisi tipattoman tammikuun, kun kuitemnkin on juonut tammikuussa.
Aion pitää tipattoman tammikuun. Erittäin pikkujouluisen joulukuun jälkeen se ei tunnu edes vaikeelta. Hyvä vähän puhdistaa kehoa ja vapauttaa maksa puhdistamaan kehoa kaikesta muusta moskasta! Ja viikonloppuna aion silti mennä baariin! Säästän taksimaksun kun ajan itse!
ootko ihan viisas...
kykenee pitämään hauskaa baarissa selvänä. Siihen ei tyhmät kykene.
Siellä baarissa voi oikeasti olla hauskaakin ilman tipan tippaa. Kokeilin joskus itsekkin eräs tipaton viikonloppu sitten. En kyllä enää muista milloin sekin ihme tapahtui... No kuitenkin. :D
Olut on elintarvike kuten viinikin. Sitä paitsi pari grogia päivässä pitää pumpun käynnissä ja mielen virkeänä. Absolutismi on sairaus, ei terveyden enne.
Ehei...ajatelkaa nyt...punaviinin hedelmäinen, täyteläinen aromi...
Olen myös punkun himoisa ystävä, mutta kyllä pidän nyt nenänvalkaisun. Ei punkku maailmasta lopu, sitä on aina saatavilla. Elimistön puhdistus on aina hyvä asia. Jos ei halua puhdistautua niin kannattaa juoda ´vettä ainakin 3 litraa päivässä.
muuten hyvä,mutta kun avovaimo ei anna pimppiä kun humalassa,elikkä joutuu otamaan itsekin,tosin kestää pitempään.
Minä ja mieheni pidämme helmikuun puoleenväliin tipatonta, vaikka olemme viinin ystäviä. Sitten voi ottaa. Onhan maksankin joskus levättävä ja säästyyhän rahaakin ja mahdollisesti pientä painonpudotustakin on näköpiirissä. Suosittelemme
muillekin.
Toisaalta tipaton tammikuu kuulostaa ihan hyvältä, koska on taas viime aikoina tullut vähän liikaa sekoiltua räkä kännissä.
Välillä on ollut liiankin rajua menoa ja,
aamulla hirveet morkkikset illan tapahtumista..
:(
VOI KAUHIA PAIKKA..AIVANKO EI VOIS OLLA ILMAN MITÄÄN VÄKEVIÄ,JÄRKI HOI MITÄS TEILLÄ OIKEIN ON KORVIEN VÄLISSÄ IMISET ?
Otin saunaoluen eilen kun saunoin ja edellisestä kerrasta on melkein vuosi,että kyllä sitä pärjää ilmankin!!
PAREMPAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!
PS:Enkä ole uskovainen,hauskaa voi pitää ilman " väkeviäkin" :)
hyvä ihminen ainakin suihkussa useammin vaikket saunaan meniskään kun kerran vuodessa!!!!
noin minäkin kaameassa kankkusessa aina ajattelen.että ei enää ikinä viinaa,mutta ...
Äläs nyt. Tämä likka on lähdössä viihteelle lauantaina... ;)
Ehdottomasti pitää pyrkiä olemaan selvinpäin'muuten koko elämä on jotenkin vaikeasti hoidettava asia.Itse aion melko lie...
Siis täähä on iha kusetusta..taas kerran! Teoreettisesti jos ryyppää uudenvuodenaattona niin pitäis siis lopettaa ennen kello 12 yöllä, jotta tämä väite vois pitää paikkansa.
Muutenhan on jo vetäny viinaa Tammikuuss !?
Hyvää uutta vuotta kuitenki =)
onnistuu ongelmitta eli olin uuden vuoden aaton selvänä ja tässä kuussa on töitä niin paljon ettei aikaa eikä onneksi tilaisuutta juomiselle tule. Muutenkin pidän usein usean kuukauden taukoja..
Itse en ole viettämässä tipatonta tammikuuta tai muutakaan sellaista. Koska nautin toisinaan pari olutta vaikkapa illalla tv:tä katsellessa rentoutuen päivän tai viikon päätteeksi, enkä senkään takia että kyseinen asia ei aiheuta ongelmia elämäni muilla alueilla vaan voin hyvällä omalla tunnolla ottaa sen oluen tai pari.
Mä puolestani vietän tipitöntä tammikuuta. En jätä senttiikään tippii koko kuussa.
elämässä ei selviä hengissä ....siis veljet kantakaa minut baariin..ponua ja kossua niin paljon kuin sielu kestää!!!!!!!
30 vuotta tipattomana.fi Pyrkikää samaan.
ihan oikein rauhottua.
Hyvä idea miettiä näitäkin asioita, itsellä on takana reilu puoltoistavuotta ilman viinaa/olutta tms alkoholipitoista tavaraa, se ei ollut alunperinkään mulle mikään ongelma.. join kuten tavallinen suomalainen.. känni päälle. Mut se mikä pisti just vituttaan oli se kännihaku ja ryyppääminen, eli siis juotiin juomisen ilosta.
..tässä puolentoista vuoden aikana ehkä pari kertaa käynyt mielessä että "ehkä maistuis".. mut ei ole vielä toteutukseen asti edenny.
ILO ILMAN VIINAA EI OLE TEESKENTELYÄ
Ei ole mitään ongelmia alkoholin kanssa, joten ei ole tarpeen pitää tipattomia kuukausia.
Vaikka ei ookkaan alkoholisti niin voisi olla ihan hyvä elimistöä ajatellen olla juomatta tippaakaan jonkilainen jakso. Mutta, juo ainakin vettä alkoholin lisäksi n. 3 litraa päivässä.
..niin hyväksyn kirjoituksesi. Kunhan et ala kirjottelemaan mitään pornojuttuja.
Nyt vasta hokasin, että olin ottanut nimesi.Anteeksi pyydän kaunis sinä! En katsonut nimimerkkejä ja se varmaan hyväksyttiin , kun en laittanut pistettä perään. En käytä sitä enään.
Miksei voisi ottaa tasaisen vähän ettei tarvi pitää mitään tipattomia kuita...
Mulla on tapana vetää kerran kuussa känni ja se on siinä, ei mitään tissuttelua.
Viimeks join viinaa joulukuun alussa yksis pikkujouluissa, seuraavan kerran vois ottaa joskus Tammikuun puolivälissä.
Ymmärrän kyllä niitä jotka vetää viinaa joka viikonloppu, heille yks kuukausi ilman voi tehdä ihan hyvää.
helmikuussa,kun se on kaikkein lyhkäsin .
Kyllä ehdottomasti kannatan tipatonta tammikuuta. Monen tulee joulun ja uudenvuoden aikaan juotua enemmän kuin runsaasti, ainakin meidän. Siispä tipaton tammikuu on paikallaan. Pidimme miehen kanssa myös tipattoman syyskuun.. heti lomien jälkeen.
en viitsi pitää kokonaan tipatonta tammikuuta! jätään ottamatta joka toinen päivä niin tulee puolikas kuukausi tipattomana!
Kyllä tipaton tammikuu on paikallaa. tekee hyvää sielulle ja elimistölle.
...touhutippoja, sitten en ikäväkyllä voi suostua ja samalla taidan jatkaa myös oluen lipittämistä.
Te voitte kyllä rauhassa todistella itsellenne että pystytte olemaan ilman, eikös se ole ekoja merkkejä alkoholismista että pitää itselleen todistella...?
Minä kanssa. Ainoat tipat jotka menee( toivottavasti saan...) ovat ..ne...tehotipat.
Paljon enemmän minulla on hinkua niihin pariin tehotippaan...näin unta..
Tipaton tammikuu on amatöörien sähellystä
laitoin itselleni realistiset uv-lupaukset: vähennän juomista 2:n känniin kuukaudessa. tipaton tietty ensin kävi mielessä mutta arvasin ettei minusta siihen kuitenkaan ole. :P
Meinasin joo pitää mäkin...eilen retkahdin...
On todella hyvä asia, että suositaan raittiutta yms. yms. Alkoholin käyttö on jokaisen henkilökohtainen asia, ja tässä ei raittiuspuheet paljoa auta. Minä en pidä tipatonta tammikuuta, koska minun ei tarvitse. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että jos ei pysty olemaan juomatta ilman tällaista kamppanjointia, kannattaa miettiä päihdehuollon palveluita tai jotain aa-kerhoja.
Kyllä minullekin viina maistuu, että tämä ei ole mitään alkoholista irtipäässeen varoituspuhetta tai katkeraa tilitystä. Saatan joskus ottaa parikin päivää peräkkäin. Itsekuria haluan tähdentää.
Sitä vaan olen miettinyt, että jos on oikein kova juoppo, niin tuleeko viinaan samanlainen himo, kuin tupakkaan? Minun oli tosi vaikea päästä tupakasta eroon, mutta sitten oivalsin, että itsestä se lopettaminen on kiinni, eikä mistään tilanteista tai muista ihmisistä.
Tipaton tammikuu ei auta "oikeaa kunnon alkoholistia" eikä siitä paljon kostu sellainenkaan, joka ottaa muutenkin harvakseltaan. Jos sen sijaan alkoholia tulee käytettyä useana päivänä viikossa vaikkei edes humalaan asti yleensä joisi, niin elimistö alkaa rasittua salakavalan huomaamattomasti. Tarpeeksi kauan ja ahkerasti käytettynä holi alkaa tietysti tuntua ja näkyä päällepäinkin. Tällöin on hyvä katkaista tapa ja antaa elimistön palautua. Kuukausi on oikeastaan minimiaika, josta on kokonaisvaltaista hyötyä. Maksa ja muut elimet ehtivät toipua kunnolla. Kuukausi on myös hyvä testi henkisesti: ellei kuukautta kestä ilman holia, niin on syytä hakeutua hoitoon.
Tammikuu on tavallaan luonnollinen paikka nenänvalkaisukaudelle, sillä takana on monenmoista juhlaa sisältänyt syyskausi, joka on päättynyt kovin monella riehakkaaseen ja loppuiltaa/yötä kohti sammakkaaseen uudenvuodenjuhlintaan. Tammikuussa ei juhlakalenteriin juuri merkintöjä kerry, joten tilaisuus tekee pyhäkoulupojan...
Itse en ole lupautunut mitään tipatonta viettämään, aion vain kokeilla miten pitkään voin olla ottamatta. Eräänlainen tavoite on helmikuun lopulle ajoittuva ulkomaanmatka. Jos sinne saakka jaksaa elää ihmisiksi, niin on tavallaan ansainnut ne muutamat oluet ja viinit jotka reissussa tavanomaisiin ruokajuomiin kuuluvat. Oikein kunnon kännejähän matkalla ei kannata vetää, tai jää liian vähän muistikuvia...
Meitä on porukka, joka on selvistelly koko viime vuoden. Aloitetaan tämä vuosi Tipallisella Tammikuulla. Kippis!
Vuoden vaihteen alettiin ottaa klo 24 jälkeen. Nyt loppiaisena tänään ja huomenna ja siitä sitten joka viikonloppu. Kivaa!
Oli niin hirveä uusvuos, että tällä morkkiksella pitäisi olla tipattomana vuoteen 2016 saakka... Ei perkele, kun syö naista. Ei ole mikään illanistujainen tämän olo arvoista.
Aina jos tekis mieli vähän maistaa, niin yritän muistutella itseäni tästä fiiliksestä.
on se aika paska hommaa tollanen.... kato mistäs se alko sitten rahaa saa???
mie myös ---->
Mitä ihmeellistä siinä on jos ei juo? On tämä maailma mennyt aivan hulluksi kun ryyppäämisestä ja muista päihteistä on tullut elämää suurempi juttu!
Itse alkoholistien pilaaman nuoruuden kokeneena ja alkoholisoituneen pojan äitinä olen totisesti nähnyt, mihin juopottelu johtaa...
Osa omaisistani on jo kuollut alkoholin seurauksena.
Kukaan toinen ei väkisin työnnä juomia kurkkuun. Ole viisas: ÄLÄ OTA SITÄ ENSIMMÄISTÄ!
"Raitis ja reilu ei horju, ei heilu."
Tipaton tammikuu
Hepitön helmikuu
Munaton maaliskuu
Humalaton huhtikuu
Tuopiton toukokuu
Krapulaton kesäkuu
Heijariton heinäkuu
Eritteetön elokuu
Seksitön syyskuu
Lasiton lokakuu
Mulkuton marraskuu
Juomaton joulukuu
on lyhyempi!!!!!!!!!!!!!!!!tipattomax
viime juhannuksena, eikä ole aikomustakaan ottaa mitään. Alkoholin makukin on niin kamala, että se maistuu vielä seuraavana ja sitä seuraavana päivänä.
just joo... mä ajattelin nyt alkaa pitämään tipatonta arkipaiviä ellei sitten ole vapaata... eli jos nyt pystyis ottaa vaa pe ja la ja ehkä lievä loivennus su... alkanut tulee noottia töissä ku myöhästelen krapula aamuina ja välillä vedän pystyt varsinkin ma päivinä... on kenelläkään muulla samaa ongelmaa???
Tuolla kerrotaan:
http://www.silikonitieto.net/artikkeli_haku.phtml?arID=240&ID=27
Myös niissä jatkolinkeissä on paljon mielenkiintoista asiaa.
ihan tutulta vaikuttaa...
Mäkin vietän tipatonta tammikuuta. Nyt tosiaan joudun aina ottamaan hörpyn tuopista kun sitä tippaakaan ei saa ottaa. :)
Mulla ei ole tarvetta.
Näin tutkimusten mukaan, juopot ei siihen pysty. Pystytkö sinä ?? :D
Naisille ja homoille myös hepitön helmikuu
Kuka jatkaa...?
huumeeton huhtikuu... eikäkö...
huoraton huhtikuu... eikäkö...
humpaton huhtikuu... eikäkö...
humuton huhtikuu... eikäkö..
ja mikäli asia minusta riippuu, niin kuluva tipaton tammikuu saa vielä monta kaltaistansa seuraajaa.
Jatkan tietenkin ´helmetön helmikuu`-, ´mallasjuomaton maaliskuu`-, ´hapoton huhtikuu`- jne. tyyliin.
Alkanut jo 29.12. Joululomalta palattaessa ulkomailta, jossa ei nautittu kuin yhtenä iltana hieman pikkuisen liikaa (tuntui päässä)! Ikääkin on 50, joten ei ihan nuorta leikkiä...
Nyt kaikki ok ja ulos lähdössä. On tullut a) ulkoiltua B) luettua C) hyvin= terveellisesti syötyä ja kaikkea mieluusti - ei liioitellusti ja väkisin...Jotta toivottelen muille hyvää tipatonta ja yritän pysyä mukana
Itselläni on tipaton joo... Otin yhen saunaoluen tosin eilen, joten en ota sitä niin vakavasti. Uskoisin, että pystyn vähentämään alkoholin ottoa jonkin verran. Jospa aloittaisin jonkun uuden harrastuksen?? Joo ei mene rahat kurkusta alas pilaamaan kuntoani ja terveyttäni vaan kunnon ylläpitoon ja reippailuun=)! Kuulostaa hyvältä... Jospa hmmm... nyrkkeily tai "kuntonyrkkeily"... potkunyrkkeilykin on kiinnostavan olonen?? Joo antaa tippojen tästä lähin pysyä pullossa! ;)
vietän tipattoman tammikuun ja helmikuun,maaliskuun,huhtikuun,kesäkuun..puoli vuotta aion siis olla ilman mitään alkoholia!ps. yrittänyttähän ei laiteta ;)
Tipaton tammikuu, herpeksetön helmikuu, maatuskaton maaliskuu, huoraton huhtikuu, tolkullinen toukokuu, kupaton kesäkuu, hiivaton heinäkuu, syfiliton syyskuu, londiton lokakuu, martolaton marraskuu, jouhimadoton joulukuu.
Hyvejä hygieniahavitteita kautta kauden 2006.
Mulla oli periaate, että vietän tipattoman tammikuun, mutta kuinkas kävikään. Oltiin siskon ja hänen jätkäkaverinsa kanssa viettämässä iltaa poikaystäväni luona. En tiennyt, että poikaystäväni oli ostanut juotavaa meille kaikille. Sitten hän tyrkkäsi lonkero lasin käteeni ja sanoi, että otappa tosta. Ajattelin olla kohtelias ja juoda sen, kun oli oikein lasiin kaatanut ja mitä sitä tipatonta aikakautta viettämään kunhan itse tietää missä se raja menee.
Toi on ihan paskaa! Mä en usko tohon!
Kyllä taas menee överiksi koko tipaton vouhottaminen, tammikuun puolenvälin jälkeen on taas tiedossa helvetin kärttyistä ja vihaista porukkaa kun pitää yrittää nostaa itsetuntoa tipattomuudella.
jos tosiaankin täytyy jo turvautua tällaiseen hössötykseen.
En oikein ymmärrä, että mikä se oikein on se juttu tässä tipattomassa tammikuussa? Osoittaa itselleen, että pystyy olemaan viinasta erossa vai jotain muuta?
Itse ainakin jatkan laadukkaan punaviinin nauttimista hyvän ruuan kanssa ja otan jatkossakin muutamat saunakaljat viikossa, niinkuin teen ympäri vuoden.
Minä pidän ehdottomasti tipattoman tammikuun joka kestää 6 viikkoa aina ystävänpäivään asti ihan kuten viimekin vuonna. Jos oikein tsemppaan niin ehkä olen tipattomana aina maaliskuun alkuun asti jolloin lähdemme kuukaudeksi Aasiaan. Kun vielä tässä samalla pystyisi olemaan ruokavalion kanssa yhtä tiukkana, jotta saisi nipistettyä pari kiloa ennen lomaa...
Oikeastaan ainut mitä tipattomassa kaipaan on pari lasia hyvää punaviiniä ruoan kanssa...
vittuks valitat ota viiniä
tollaset tipattomat tammikuut. Amatöörit harrastavat tuollaista ihme kiihkoilua. Juon silloin kun siltä tuntuu tai olen juomatta. Joululta jäi myös paljon hyvää juomatonta konjakkia sekä viskiä. Eihän niiden viitsi antaa lasittua.
Vai että tipatonta tammikuuta täällä noin innokkaasti vietellään...No kippis, otetaas sille.
Jees, nostakaamme malja tipattoman Tammikuun kunniaksi.