Opetusministeriön tilastollisen analyysin Yliopistot ja koulutusalat 1998-2000 mukaan Helsingin yliopiston osuus kaikista vuosina 1994-1998 suoritetuista psykologian alan ylemmistä korkeakoulututkinnoista oli noin 20 % ja opettajista noin 30 %, kun taas vastaavat luvut esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa olivat päinvastaiset (noin 30 % maisterin tutkinnoista ja noin 20 % opettajista). Psykologian tohtorin tutkintoja suoritettiin molemmissa yliopistoissa enemmän kuin on niiden suhteellinen osuus alan opettajavoimista. Helsingin yliopiston psykologian laitos on ainoa alan laitos Suomessa, jossa opettajien suhteellinen osuus ylittää selvästi ylempien korkeakoulututkintojen suhteellisen osuuden.
Psykologian laitoksen "heikko talouskehitys" liittyy humanistisen tiedekunnan ja koko yliopiston talouskehitykseen viime vuosina. Lisäksi humanistisen tiedekunnan perusrahoitus laski ennakoimattomalla tavalla vuonna 1999 noin 7 miljoonaa markkaa edelliseen vuoteen verrattuna muun muassa välillisten kustannusten nousun takia. Tiedekunta joutui tästä syystä rajoittamaan vuonna 1998 käyttöön otetun tiedekunnan sisäisen laskennallisen mallin vaikutuksen /- 4 %:sta /- 2 %:iin, minkä lisäksi dekaani on joutunut myöntämään rakennetukea ns. häviäjälaitoksille.
Laskennallisen mallin ansiosta psykologian laitoksen perusmäärärahat ovat kuitenkin markkamääräisesti pysyneet suurin piirtein vuoden 1997 tasolla. Tiedekunta on vuoden 2000 määrärahojen jaossa ottanut tutkimuksen arvioinnin täysimääräisesti (ilman rajoitinta) huomioon, mikä v. 2000 johtaa käytännössä yli /- 4 %:n muutoksiin laitosten välisessä määrärahojen jaossa. Lisäksi psykologian laitos saa tiedekunnalta mallin ulkopuolista rahoitusta lähes neljänneksen (24 %) kaikista määrärahoistaan. Laitos saa tukea myös PsykoNet-verkostosta ja valtakunnallisesta tutkijakoulusta.
Jos heikolla talouskehityksellä viitataan yliopiston ulkopuoliseen (esim. SA) rahoitukseen, sen hankkiminen on pääosin laitoksen itsensä tehtävä.
Sivu 3:
"Näkemyserot tutkimuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta."
Tiedekunnassa on muitakin kansainvälisesti ja ammatillisesti suuntautuneita laitoksia kuin psykologia. Tutkimuksen arvioinnissa tiedekunta sijoittui kansainvälisesti varsin korkealle. Psykologian laitoksen lisäksi monet muutkin tiedekunnan laitokset/oppiaineet saivat korkean arvosanan. Julkaisukäytäntöjen erilaisuus ei voine olla peruste oman tiedekunnan perustamiselle. Joillakin aloilla monografia on ainoa mahdollinen tai järkevä vaihtoehto.
Selkeästi ammatillista koulutusta saavat humanistisessa tiedekunnassa jo tällä hetkellä psykologien lisäksi ainakin tulevat puheterapeutit, kielenkääntäjät ja opettajat. Työllistymisen korostaminen saa aikaan sen, että tiedekunnan kaikissa aineissa joudutaan entistä enemmän kiinnittämään huomiota myös tutkinnon suorittaneiden ammatillisiin valmiuksiin ja työelämäyhteyksiin.
Sivu 3:
"Haitallisen matala kustannuskerroin."
Kustannuskerroin (1,6/1,8) on sama kuin yliopiston sisällä ja suurempi kuin opetusministeriön laskennallisessa mallissa.
Tiedekunnan sisällä laitosta hyvitetään lisäksi kaikista yli 80 opintoviikkoa (pääaineen ov-määrä muissa aineissa) ylittävistä opintoviikoista (ml. tutkinnon vähimmäislaajuuden ylittävät opintoviikot), vaikka laitos saa jo muutenkin hyvitystä laajemmasta tutkinnosta. Omassa tiedekunnassa laitos saisi hyvitystä vain muiden tiedekuntien opiskelijoiden suorittamista opintoviikoista.
On HY:n psykologian laitoksen oma ratkaisu, että tutkinto on niin psykologia-painotteinen. Johtuvatko asetuksen mukaisen laajuuden (180 ov) ylittävät opintoviikkomäärät siitä, että opiskelijat haluavat opiskella muutakin kuin psykologiaa? Ylimenevät opinnot voisi suorittaa myös täydennyskoulutuksena, jota varten psykologian laitos on saanut resursseja (virkoja) Aikuiskoulutuskeskukselta.
Laitos esittää korkeamman kertoimen perusteeksi "laitoksen tarjoaman ammatillisen ja ryhmäopetuksen suurta määrää". Näin moni muukin laitos tekisi, jos niillä olisi siihen varaa. Kuten edellä on todettu, ammatillisten taitojen varmistaminen vaatii pienryhmäopetusta kaikissa aineissa. Esimerkiksi kieliaineissa tämä on välttämätöntä kielitaidon saavuttamiseksi.
Pylväät sivun 3 jälkeen:
Eri yliopistojen tutkintojen hintoja koskeviin tietoihin liittyy paljon epävarmuustekijöitä riippuen laskentatavasta ja -vuodesta (esim. kokonaisrahoitus vai budjettirahoitus, välillisten ja tilakustannusten huomioon ottaminen jne.). Humanistisen tiedekunnan sisällä humanistisen alan tutkintojen hintaa nostavat pienet aineet, joita varten opetusministeriö on myöntämässä erillistä rahoitusta valtakunnallisten tehtävien perusteella. Psykologian tutkintojen hintaa taas laskee mittakaavaetu: luento-opetus voidaan antaa suuremmille ryhmille.
Tohtorin tutkintojen määrää on edesauttanut Kognitiivisen ja psykofysiologian tutkimusyksikön saama huippuyksikkörahoitus.
Mistä lähteestä on peräisin väite, että psykologian laitos tuottaa yli 50 % humanistisen tiedekunnan referoiduista julkaisuista. Yleisiä viiteindeksejä ei useilla humanistisilla aloilla voi käyttää hyväksi.
Viimeisen pylväikön tiedot eivät pidä paikkaansa, mikäli niillä tarkoitetaan laitoksen humanistiselta tiedekunnalta saamaa rahoitusta. Psykologian laitoksen tiedekunnalta saama perusrahoitus vuonna 1997 oli (säästövelvoite vähennettynä) noin 7 milj. markkaa ja vuonna 1999 noin 6,7 milj. markkaa (vuonna 2000 noin 7 milj. markkaa). Tiedekunnan myöntämä kokonaisrahoitus oli vuonna 1997 noin 10 milj. markkaa ja vuonna 1999 samoin noin 10 milj. markkaa (vuonna 2000 noin 9,2 milj. markkaa). Lasku johtuu tutkimuksen huippuyksikkörahoituksen vähenemisestä lähes 2 milj. markalla. Psykologian laitoksen suhteellinen osuus tiedekunnan määrärahoista on kasvanut.
Sivu 4:
"Psykologian laitoksen hallinnon haasteet"
Laskennallisen määrärahojen jakomallin käyttöönotto on johtanut siihen, ettei erillisiä määrärahoja laitteita varten ole parina viime vuotena ollut. Laitokset ovat voineet hakea ko. määrärahoja suoraan tekniseltä osastolta (ns. Siposen rahat). Tiedekunta on tehnyt rehtorille hanke-esityksiä psykologian laitoksen suuremmista laitehankinnoista, mutta rehtori ei ole myöntänyt rahoitusta niitä varten.
Millä tavalla tiedekunta estää psykologian laitoksen yhteistyötä tiedekunnan ulkopuolisten tahojen kanssa? Tutkimusyhteistyö on pitkälti laitoksesta itsestään riippuva asia. Myös muilla tiedekunnan laitoksilla on yhteistyötä tiedekunnan ulkopuolisten laitosten kanssa.
Tiedekunnan määrärahojen tason heittelehtiminen ei johdu tiedekunnasta, vaan yliopiston määrärahojen laskusta ja laskennallisesta mallista, joka ei ole vielä saavuttanut konsensusta eri tiedekuntien kesken (esim. välillisten kustannusten laskentaperusteet, kustannuskertoimet, eri toimintojen huomioon ottaminen). Tiedekunta ei voi myöskään mitään sille, että hanke- ja tuloksellisuusrahoitus ovat saaneet niin keskeisen aseman opetusministeriön rahoituspolitiikassa.
Erityisesti ulkopuolisen rahoituksen taloushallintoa varten tarvitaan laitoksilla ammattitaitoista henkilökuntaa, mutta se tulisi kustantaa overheadilla.
Sivut 5-7:
"Psykologian omaa tiedekuntaa puoltavia näkökulmia"
Psykologian tutkintoasetus ei ratkaisevasti poikkea humanistisen alan tutkintoasetuksesta, jonka perusteella järjestetään mm. puheterapeuttien koulutus. Myös kognitiotieteen opetus perustuu humanistisen alan tutkintoasetukseen.
Tiedekuntaneuvostoilla - niiden koosta riippumatta - on aikataulut. Tämä on realiteetti, joka on otettava huomioon myös pienessä tiedekunnassa. Humanistisessa tiedekunnassa on joustettu varsin pitkälle asioiden esityslistalle ottamisessa. Viivästyminen johtuu yleensä muusta kuin tiedekunnasta.
Tiedekuntien toimintaa määräävät lait ja asetukset sekä yliopiston sisäiset määräykset, joita on noudatettava niin kauan kuin ne ovat voimassa. Tämä koskisi myös mahdollista psykologian tiedekuntaa.
Tiedekunta ei tiettävästi ole millään tavalla vaikeuttanut psykologian laitoksen ja PsykoNetin yhteistyötä, vaan se on hoidettu lähes kokonaan niiden kesken.
Laitokset voivat jo nytkin tehdä mm. oravannahkakauppaa muiden laitosten kanssa yli tiedekuntarajojen. JOO-sopimus taas on yliopistotasoinen, eikä mikään tiedekunta voi siitä poiketa. Sivuaineopetusta voidaan tarjota myös avoimen yliopiston kautta, jota varten laitos on saanut resursseja Aikuiskoulutuskeskuksesta.
Psykologian laitoksen sisäänottoa lisättiin vuonna 1993 ns. Relanderin rahoilla 12:lla. Vuoden 1993 jälkeen laitos on esittänyt kaksi kertaa sisäänoton korottamista, vuosina 1998 ja 1999. Vuonna 1998 tiedekunta ei esittänyt konsistorille sisäänoton suurentamista (mm. perustelujen niukkuuden vuoksi), kun taas vuonna 1999 laajennusta esitettiin.
Tiedekunta esitti myös laitoksen tutkintotavoitteen 2001-2003 kasvattamista, vaikka laitos ei itse sitä esittänyt. Nykyisilläkin sisäänotoilla tutkintojen määrää voidaan lisätä aikaisempien opintojen perusteella (esim. avoin yliopisto) valittavien kautta.
Uusien opiskelijoiden määrästä tekee esityksen tiedekuntaneuvosto ja siitä päättää konsistori (ei tiedekunnan kanslia).
Tulosneuvottelut laitosten kanssa ovat oleellisesti parantaneet sekä dekaanin että esittelijöiden asiantuntemusta. Dekaanin ja esittelijäjärjestelmän kautta tämä asiantuntemus on myös tiedekuntaneuvoston käytettävissä. Psykologian laitoksella on koko ajan ollut vähintään professoriedustus (usein myös muun henkilökunnan ja opiskelijoiden edustus) tiedekuntaneuvostossa.
Humanistinen tiedekunta on v. 1998 ottanut edellisen dekaanin kaudella käyttöön konsistorin mallista sovelletun tuloksellisuuteen perustuvan laskennallisen määrärahojen jakomallin, koska sen katsottiin parhaiten palvelevan tiedekunnan tarpeita sekä koko yliopiston tasolla että tiedekunnan sisällä. Tiedekunnasta riippumattomista syistä (määrärahojen lasku v. 1999) mallia ei ole voitu soveltaa alunperin ajatellulla tavalla. Itsenäisenä tiedekuntana psykologian laitos olisi mahdollisesti säästynyt koko tiedekuntaa koskeneelta pudotukselta. Tästä ei voi kuitenkaan vetää johtopäätöstä, että tiedekunta olisi toiminut mielivaltaisella strategialla.
Tiedekunnassa on käynnistetty yhteistyössä opetusministeriön kanssa laaja koko tiedekunnan käsittävä monivuotinen työllistymisprojekti.
Psykologian kunniatohtoriehdokas putosi jatkosta korkean iän vuoksi (s. v. 1907), ei siksi, että hän oli psykologian laitoksen ehdokas.
Sivu 7:
”Oman tiedekunnan hyödyt”
Tiedekunnan tasolla hoidetaan paljon sellaisia asioita, joita lait ja säädökset sitovat tiukemmin kuin laitosten toimintaa.
Tohtoripisteiden jaosta tiedekuntien kesken on olemassa käytäntö, jota noudatetaan myös humanistisessa tiedekunnassa laitosten välillä.
Sivut 8-10:
”Psykologian tiedekunnan hallintojohtosääntö”, ”Tiedekuntaneuvoston rakenne”
Tiedekunnilla ei ole omia hallintojohtosääntöjä.
Jos laitos- ja tiedekuntahallinto on sama asia, miten toimitaan asioissa, joissa määräysten mukaan laitos tekee esityksen tiedekunnalle?
Tiedekuntaneuvostolle kaavaillut tehtävät eivät monilta osin ole nykyisten säädösten (yliopistolaki ja –asetus, hallintojohtosääntö) mukaisia ja osa tehtävistä puuttuu kokonaan. Esityksessä on sekoitettu tiedekunta- ja laitostason tehtäviä.
Sivu 10:
”Tiedekunnan koulutusohjelmat”
FM-tutkinto on humanistisen alan tutkintoasetuksen alainen, eikä sitä voisi suorittaa psykologian tiedekunnassa. Kognitiotiede voi olla pääaineena vain FM-tutkinnossa, ei PsM-tutkinnossa. Kognitiotiede on monitieteinen oppiaine, joka on perustettu filosofian, psykologian ja yleisen kielitieteen yhteisestä esityksestä.
Humanistinen tiedekunta ei ole päättänyt, että kognitiotieteen sijoituspaikka on psykologian laitos.
Tutkintoasetuksen mukaan psykologia ei ole koulutusohjelma, vaan psykologian koulutusalan sisällä voi olla koulutusohjelmia (esim. liikennepsykologian koulutusohjelma).
Sivut 12-14:
”Psykologian tiedekunnan perustaminen: taloudellinen näkökulma”
Psykologian laitoksen osuus tiedekuntahallinnon tehtävistä ei ole 11 %, sillä se on yksi laitos/yksikkö 20:stä. Yhden laitoksen irrottaminen omaksi tiedekunnaksi ei olennaisesti vähentäisi kanslian hallintotehtäviä. On myös tehtäviä, jotka joudutaan hoitamaan tiedekunnan koosta riippumatta.
Humanistisen tiedekunnan kansliassa on tiedekunnan kokoon nähden vähän hallintohenkilökuntaa muihin tiedekuntiin verrattuna. Siitä syystä tiedekunnan kansliasta ei ole mahdollista siirtää henkilökuntaa mahdollisesti perustettavaan uuteen tiedekuntaan. Jos psykologian laitos irtautuu humanistisesta tiedekunnasta, se joutuu rehtorilta saamallaan laskennallisen mallin mukaisella määrärahalla huolehtimaan myös niistä tehtävistä, jotka nykyisin rahoitetaan tiedekunnan yhteisistä määrärahoista (esim. hallinto- ja kirjastovirat).
Esitys on ristiriitainen siltä osin, että toisaalta hallinnon ajatellaan kevenevän, mutta toisaalta tarvitaan lisää hallintohenkilökuntaa.
Sivut 15-16:
”Psykologian tiedekunnan perustaminen: vaikutus opetustoimintaan”
Konsistori päättää sisään otettavien määrästä, ei laitos tai tiedekunta.
Pääaineena psykologiaa lukeva voi valmistua opettajaksi.
Esityksessä aliarvioidaan tiedekuntatason opintohallintoon liittyvien tehtävien määrää: esim. opiskelijavalinnat, tiedekuntatentit, opinto-oppaat jne. Lisäksi yhteiskustannukset nousisivat varmasti, jos sekä humanistinen ja psykologian tiedekunta tekisivät omat opinto-oppaansa.
Opinto-ohjausta ja kansainvälisiä asioita ei käsitellä juuri ollenkaan, vaikka korkeakoulujen arviointineuvoston raportin mukaan laitoksella on puutteita kansainvälisessä opiskelijavaihdossa, tutoroinnissa ja opinto-ohjauksessa.
Sivut 17-18:
”Liitteet 1 ja 2: Psykologian tiedekunnan tiedekuntaneuvoston tehtävät” ja ”Psykologian tiedekunnan kanslian tehtävät”
Tehtävät ovat menneet sekaisin: laitos ei päätä dosenteista, opetussuunnitelmasta yms. Esityksen tekijät eivät selvästikään ole olleet tietoisia siitä, millä tasolla mistäkin päätetään.
Mitä tarkoittaa seuraava toteamus: ”Jos Psykologian laitos valitsee hallintomallinsa perusyksiköiksi koulutusohjelmat (=soveltava psykologia, yleinen psykologia ja kognitiotiede), kaikki edellä mainitut päätökset voidaan sijoittaa saman elimen alaisuuteen”?
Tutkimuksen arviointipaneelin raportissa todetaan, että jako soveltavaan ja yleiseen psykologiaan on keinotekoinen. Onko tarkoitus, että vahvistettaisiin tätä jakoa sekä koulutuksen että hallinnon osalta? Kognitiotieteen sijainti psykologian laitoksella ei ole itsestään selvyys, eikä siitä ole tehty koskaan päätöstä.
Psykologian laitoksen "heikko talouskehitys" liittyy humanistisen tiedekunnan ja koko yliopiston talouskehitykseen viime vuosina. Lisäksi humanistisen tiedekunnan perusrahoitus laski ennakoimattomalla tavalla vuonna 1999 noin 7 miljoonaa markkaa edelliseen vuoteen verrattuna muun muassa välillisten kustannusten nousun takia. Tiedekunta joutui tästä syystä rajoittamaan vuonna 1998 käyttöön otetun tiedekunnan sisäisen laskennallisen mallin vaikutuksen /- 4 %:sta /- 2 %:iin, minkä lisäksi dekaani on joutunut myöntämään rakennetukea ns. häviäjälaitoksille.
Laskennallisen mallin ansiosta psykologian laitoksen perusmäärärahat ovat kuitenkin markkamääräisesti pysyneet suurin piirtein vuoden 1997 tasolla. Tiedekunta on vuoden 2000 määrärahojen jaossa ottanut tutkimuksen arvioinnin täysimääräisesti (ilman rajoitinta) huomioon, mikä v. 2000 johtaa käytännössä yli /- 4 %:n muutoksiin laitosten välisessä määrärahojen jaossa. Lisäksi psykologian laitos saa tiedekunnalta mallin ulkopuolista rahoitusta lähes neljänneksen (24 %) kaikista määrärahoistaan. Laitos saa tukea myös PsykoNet-verkostosta ja valtakunnallisesta tutkijakoulusta.
Jos heikolla talouskehityksellä viitataan yliopiston ulkopuoliseen (esim. SA) rahoitukseen, sen hankkiminen on pääosin laitoksen itsensä tehtävä.
Sivu 3:
"Näkemyserot tutkimuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta."
Tiedekunnassa on muitakin kansainvälisesti ja ammatillisesti suuntautuneita laitoksia kuin psykologia. Tutkimuksen arvioinnissa tiedekunta sijoittui kansainvälisesti varsin korkealle. Psykologian laitoksen lisäksi monet muutkin tiedekunnan laitokset/oppiaineet saivat korkean arvosanan. Julkaisukäytäntöjen erilaisuus ei voine olla peruste oman tiedekunnan perustamiselle. Joillakin aloilla monografia on ainoa mahdollinen tai järkevä vaihtoehto.
Selkeästi ammatillista koulutusta saavat humanistisessa tiedekunnassa jo tällä hetkellä psykologien lisäksi ainakin tulevat puheterapeutit, kielenkääntäjät ja opettajat. Työllistymisen korostaminen saa aikaan sen, että tiedekunnan kaikissa aineissa joudutaan entistä enemmän kiinnittämään huomiota myös tutkinnon suorittaneiden ammatillisiin valmiuksiin ja työelämäyhteyksiin.
Sivu 3:
"Haitallisen matala kustannuskerroin."
Kustannuskerroin (1,6/1,8) on sama kuin yliopiston sisällä ja suurempi kuin opetusministeriön laskennallisessa mallissa.
Tiedekunnan sisällä laitosta hyvitetään lisäksi kaikista yli 80 opintoviikkoa (pääaineen ov-määrä muissa aineissa) ylittävistä opintoviikoista (ml. tutkinnon vähimmäislaajuuden ylittävät opintoviikot), vaikka laitos saa jo muutenkin hyvitystä laajemmasta tutkinnosta. Omassa tiedekunnassa laitos saisi hyvitystä vain muiden tiedekuntien opiskelijoiden suorittamista opintoviikoista.
On HY:n psykologian laitoksen oma ratkaisu, että tutkinto on niin psykologia-painotteinen. Johtuvatko asetuksen mukaisen laajuuden (180 ov) ylittävät opintoviikkomäärät siitä, että opiskelijat haluavat opiskella muutakin kuin psykologiaa? Ylimenevät opinnot voisi suorittaa myös täydennyskoulutuksena, jota varten psykologian laitos on saanut resursseja (virkoja) Aikuiskoulutuskeskukselta.
Laitos esittää korkeamman kertoimen perusteeksi "laitoksen tarjoaman ammatillisen ja ryhmäopetuksen suurta määrää". Näin moni muukin laitos tekisi, jos niillä olisi siihen varaa. Kuten edellä on todettu, ammatillisten taitojen varmistaminen vaatii pienryhmäopetusta kaikissa aineissa. Esimerkiksi kieliaineissa tämä on välttämätöntä kielitaidon saavuttamiseksi.
Pylväät sivun 3 jälkeen:
Eri yliopistojen tutkintojen hintoja koskeviin tietoihin liittyy paljon epävarmuustekijöitä riippuen laskentatavasta ja -vuodesta (esim. kokonaisrahoitus vai budjettirahoitus, välillisten ja tilakustannusten huomioon ottaminen jne.). Humanistisen tiedekunnan sisällä humanistisen alan tutkintojen hintaa nostavat pienet aineet, joita varten opetusministeriö on myöntämässä erillistä rahoitusta valtakunnallisten tehtävien perusteella. Psykologian tutkintojen hintaa taas laskee mittakaavaetu: luento-opetus voidaan antaa suuremmille ryhmille.
Tohtorin tutkintojen määrää on edesauttanut Kognitiivisen ja psykofysiologian tutkimusyksikön saama huippuyksikkörahoitus.
Mistä lähteestä on peräisin väite, että psykologian laitos tuottaa yli 50 % humanistisen tiedekunnan referoiduista julkaisuista. Yleisiä viiteindeksejä ei useilla humanistisilla aloilla voi käyttää hyväksi.
Viimeisen pylväikön tiedot eivät pidä paikkaansa, mikäli niillä tarkoitetaan laitoksen humanistiselta tiedekunnalta saamaa rahoitusta. Psykologian laitoksen tiedekunnalta saama perusrahoitus vuonna 1997 oli (säästövelvoite vähennettynä) noin 7 milj. markkaa ja vuonna 1999 noin 6,7 milj. markkaa (vuonna 2000 noin 7 milj. markkaa). Tiedekunnan myöntämä kokonaisrahoitus oli vuonna 1997 noin 10 milj. markkaa ja vuonna 1999 samoin noin 10 milj. markkaa (vuonna 2000 noin 9,2 milj. markkaa). Lasku johtuu tutkimuksen huippuyksikkörahoituksen vähenemisestä lähes 2 milj. markalla. Psykologian laitoksen suhteellinen osuus tiedekunnan määrärahoista on kasvanut.
Sivu 4:
"Psykologian laitoksen hallinnon haasteet"
Laskennallisen määrärahojen jakomallin käyttöönotto on johtanut siihen, ettei erillisiä määrärahoja laitteita varten ole parina viime vuotena ollut. Laitokset ovat voineet hakea ko. määrärahoja suoraan tekniseltä osastolta (ns. Siposen rahat). Tiedekunta on tehnyt rehtorille hanke-esityksiä psykologian laitoksen suuremmista laitehankinnoista, mutta rehtori ei ole myöntänyt rahoitusta niitä varten.
Millä tavalla tiedekunta estää psykologian laitoksen yhteistyötä tiedekunnan ulkopuolisten tahojen kanssa? Tutkimusyhteistyö on pitkälti laitoksesta itsestään riippuva asia. Myös muilla tiedekunnan laitoksilla on yhteistyötä tiedekunnan ulkopuolisten laitosten kanssa.
Tiedekunnan määrärahojen tason heittelehtiminen ei johdu tiedekunnasta, vaan yliopiston määrärahojen laskusta ja laskennallisesta mallista, joka ei ole vielä saavuttanut konsensusta eri tiedekuntien kesken (esim. välillisten kustannusten laskentaperusteet, kustannuskertoimet, eri toimintojen huomioon ottaminen). Tiedekunta ei voi myöskään mitään sille, että hanke- ja tuloksellisuusrahoitus ovat saaneet niin keskeisen aseman opetusministeriön rahoituspolitiikassa.
Erityisesti ulkopuolisen rahoituksen taloushallintoa varten tarvitaan laitoksilla ammattitaitoista henkilökuntaa, mutta se tulisi kustantaa overheadilla.
Sivut 5-7:
"Psykologian omaa tiedekuntaa puoltavia näkökulmia"
Psykologian tutkintoasetus ei ratkaisevasti poikkea humanistisen alan tutkintoasetuksesta, jonka perusteella järjestetään mm. puheterapeuttien koulutus. Myös kognitiotieteen opetus perustuu humanistisen alan tutkintoasetukseen.
Tiedekuntaneuvostoilla - niiden koosta riippumatta - on aikataulut. Tämä on realiteetti, joka on otettava huomioon myös pienessä tiedekunnassa. Humanistisessa tiedekunnassa on joustettu varsin pitkälle asioiden esityslistalle ottamisessa. Viivästyminen johtuu yleensä muusta kuin tiedekunnasta.
Tiedekuntien toimintaa määräävät lait ja asetukset sekä yliopiston sisäiset määräykset, joita on noudatettava niin kauan kuin ne ovat voimassa. Tämä koskisi myös mahdollista psykologian tiedekuntaa.
Tiedekunta ei tiettävästi ole millään tavalla vaikeuttanut psykologian laitoksen ja PsykoNetin yhteistyötä, vaan se on hoidettu lähes kokonaan niiden kesken.
Laitokset voivat jo nytkin tehdä mm. oravannahkakauppaa muiden laitosten kanssa yli tiedekuntarajojen. JOO-sopimus taas on yliopistotasoinen, eikä mikään tiedekunta voi siitä poiketa. Sivuaineopetusta voidaan tarjota myös avoimen yliopiston kautta, jota varten laitos on saanut resursseja Aikuiskoulutuskeskuksesta.
Psykologian laitoksen sisäänottoa lisättiin vuonna 1993 ns. Relanderin rahoilla 12:lla. Vuoden 1993 jälkeen laitos on esittänyt kaksi kertaa sisäänoton korottamista, vuosina 1998 ja 1999. Vuonna 1998 tiedekunta ei esittänyt konsistorille sisäänoton suurentamista (mm. perustelujen niukkuuden vuoksi), kun taas vuonna 1999 laajennusta esitettiin.
Tiedekunta esitti myös laitoksen tutkintotavoitteen 2001-2003 kasvattamista, vaikka laitos ei itse sitä esittänyt. Nykyisilläkin sisäänotoilla tutkintojen määrää voidaan lisätä aikaisempien opintojen perusteella (esim. avoin yliopisto) valittavien kautta.
Uusien opiskelijoiden määrästä tekee esityksen tiedekuntaneuvosto ja siitä päättää konsistori (ei tiedekunnan kanslia).
Tulosneuvottelut laitosten kanssa ovat oleellisesti parantaneet sekä dekaanin että esittelijöiden asiantuntemusta. Dekaanin ja esittelijäjärjestelmän kautta tämä asiantuntemus on myös tiedekuntaneuvoston käytettävissä. Psykologian laitoksella on koko ajan ollut vähintään professoriedustus (usein myös muun henkilökunnan ja opiskelijoiden edustus) tiedekuntaneuvostossa.
Humanistinen tiedekunta on v. 1998 ottanut edellisen dekaanin kaudella käyttöön konsistorin mallista sovelletun tuloksellisuuteen perustuvan laskennallisen määrärahojen jakomallin, koska sen katsottiin parhaiten palvelevan tiedekunnan tarpeita sekä koko yliopiston tasolla että tiedekunnan sisällä. Tiedekunnasta riippumattomista syistä (määrärahojen lasku v. 1999) mallia ei ole voitu soveltaa alunperin ajatellulla tavalla. Itsenäisenä tiedekuntana psykologian laitos olisi mahdollisesti säästynyt koko tiedekuntaa koskeneelta pudotukselta. Tästä ei voi kuitenkaan vetää johtopäätöstä, että tiedekunta olisi toiminut mielivaltaisella strategialla.
Tiedekunnassa on käynnistetty yhteistyössä opetusministeriön kanssa laaja koko tiedekunnan käsittävä monivuotinen työllistymisprojekti.
Psykologian kunniatohtoriehdokas putosi jatkosta korkean iän vuoksi (s. v. 1907), ei siksi, että hän oli psykologian laitoksen ehdokas.
Sivu 7:
”Oman tiedekunnan hyödyt”
Tiedekunnan tasolla hoidetaan paljon sellaisia asioita, joita lait ja säädökset sitovat tiukemmin kuin laitosten toimintaa.
Tohtoripisteiden jaosta tiedekuntien kesken on olemassa käytäntö, jota noudatetaan myös humanistisessa tiedekunnassa laitosten välillä.
Sivut 8-10:
”Psykologian tiedekunnan hallintojohtosääntö”, ”Tiedekuntaneuvoston rakenne”
Tiedekunnilla ei ole omia hallintojohtosääntöjä.
Jos laitos- ja tiedekuntahallinto on sama asia, miten toimitaan asioissa, joissa määräysten mukaan laitos tekee esityksen tiedekunnalle?
Tiedekuntaneuvostolle kaavaillut tehtävät eivät monilta osin ole nykyisten säädösten (yliopistolaki ja –asetus, hallintojohtosääntö) mukaisia ja osa tehtävistä puuttuu kokonaan. Esityksessä on sekoitettu tiedekunta- ja laitostason tehtäviä.
Sivu 10:
”Tiedekunnan koulutusohjelmat”
FM-tutkinto on humanistisen alan tutkintoasetuksen alainen, eikä sitä voisi suorittaa psykologian tiedekunnassa. Kognitiotiede voi olla pääaineena vain FM-tutkinnossa, ei PsM-tutkinnossa. Kognitiotiede on monitieteinen oppiaine, joka on perustettu filosofian, psykologian ja yleisen kielitieteen yhteisestä esityksestä.
Humanistinen tiedekunta ei ole päättänyt, että kognitiotieteen sijoituspaikka on psykologian laitos.
Tutkintoasetuksen mukaan psykologia ei ole koulutusohjelma, vaan psykologian koulutusalan sisällä voi olla koulutusohjelmia (esim. liikennepsykologian koulutusohjelma).
Sivut 12-14:
”Psykologian tiedekunnan perustaminen: taloudellinen näkökulma”
Psykologian laitoksen osuus tiedekuntahallinnon tehtävistä ei ole 11 %, sillä se on yksi laitos/yksikkö 20:stä. Yhden laitoksen irrottaminen omaksi tiedekunnaksi ei olennaisesti vähentäisi kanslian hallintotehtäviä. On myös tehtäviä, jotka joudutaan hoitamaan tiedekunnan koosta riippumatta.
Humanistisen tiedekunnan kansliassa on tiedekunnan kokoon nähden vähän hallintohenkilökuntaa muihin tiedekuntiin verrattuna. Siitä syystä tiedekunnan kansliasta ei ole mahdollista siirtää henkilökuntaa mahdollisesti perustettavaan uuteen tiedekuntaan. Jos psykologian laitos irtautuu humanistisesta tiedekunnasta, se joutuu rehtorilta saamallaan laskennallisen mallin mukaisella määrärahalla huolehtimaan myös niistä tehtävistä, jotka nykyisin rahoitetaan tiedekunnan yhteisistä määrärahoista (esim. hallinto- ja kirjastovirat).
Esitys on ristiriitainen siltä osin, että toisaalta hallinnon ajatellaan kevenevän, mutta toisaalta tarvitaan lisää hallintohenkilökuntaa.
Sivut 15-16:
”Psykologian tiedekunnan perustaminen: vaikutus opetustoimintaan”
Konsistori päättää sisään otettavien määrästä, ei laitos tai tiedekunta.
Pääaineena psykologiaa lukeva voi valmistua opettajaksi.
Esityksessä aliarvioidaan tiedekuntatason opintohallintoon liittyvien tehtävien määrää: esim. opiskelijavalinnat, tiedekuntatentit, opinto-oppaat jne. Lisäksi yhteiskustannukset nousisivat varmasti, jos sekä humanistinen ja psykologian tiedekunta tekisivät omat opinto-oppaansa.
Opinto-ohjausta ja kansainvälisiä asioita ei käsitellä juuri ollenkaan, vaikka korkeakoulujen arviointineuvoston raportin mukaan laitoksella on puutteita kansainvälisessä opiskelijavaihdossa, tutoroinnissa ja opinto-ohjauksessa.
Sivut 17-18:
”Liitteet 1 ja 2: Psykologian tiedekunnan tiedekuntaneuvoston tehtävät” ja ”Psykologian tiedekunnan kanslian tehtävät”
Tehtävät ovat menneet sekaisin: laitos ei päätä dosenteista, opetussuunnitelmasta yms. Esityksen tekijät eivät selvästikään ole olleet tietoisia siitä, millä tasolla mistäkin päätetään.
Mitä tarkoittaa seuraava toteamus: ”Jos Psykologian laitos valitsee hallintomallinsa perusyksiköiksi koulutusohjelmat (=soveltava psykologia, yleinen psykologia ja kognitiotiede), kaikki edellä mainitut päätökset voidaan sijoittaa saman elimen alaisuuteen”?
Tutkimuksen arviointipaneelin raportissa todetaan, että jako soveltavaan ja yleiseen psykologiaan on keinotekoinen. Onko tarkoitus, että vahvistettaisiin tätä jakoa sekä koulutuksen että hallinnon osalta? Kognitiotieteen sijainti psykologian laitoksella ei ole itsestään selvyys, eikä siitä ole tehty koskaan päätöstä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vai niin, mielenkiintoista.
Entäpä sitten kun Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella voi opiskella maisterin tutkintoa varten pääaineena psykologia, suorittaa psykologian sivuaineopintoja sekä jatko-opintoina psykologian lisensiaatin ja tohtorin tutkintoja. Laitoksen opetuksessa painottuvat erityisesti persoonallisuus- ja sosiaalipsykologian, kehityspsykologian, neuropsykologian ja kliinisen psykologian alat. Tutkinto-opetuksessa laitos toimii läheisessä yhteistyössä Suomen psykologian laitosten muodostaman verkkoyliopisto Psykonetin kanssa.
Laitoksen tutkimustoiminnassa ovat edustettuina ihmisen kehitykseen, oppimiseen ja kehityksen interventioihin liittyvät aiheet. Laitoksen tutkimuksen vahvuusalueella toimiva Ihmisen kehitys ja sen riskitekijät-tutkimusryhmä on nimitetty tutkimuksen huippuyksiköksi. Tutkimusohjelmaan kuuluu ihmisen elämänkaaren kattava persoonallisuuden kehityksen tutkimus sekä oppimisvaikeuksien tutkiminen varhaisen kielenkehityksen ja kehitysneuropsykologian näkökulmista. Oppimisen perusteita tutkitaan myös fysiologisen psykologian menetelmin. Kehityksen interventioihin suuntautuu eri psykoterapian muotojen vuorovaikutuksellisiin perusteisiin kohdistuva tutkimus.
Laitoksella toimii Psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikka. Laitoksella on läheinen yhteistyö oppimisvaikeuksien tutkimukseen ja arviointiin erikoistuneen Niilo Mäki Instituutin kanssa. Tutkimusyhteistyötä tehdään myös Jyväskylän yliopiston Perhetutkimusyksikön, Lapsitutkimusyksikön ja Suomen Gerontologian Tutkimuskeskuksen kanssa.
Tiesittekös että Ylioppilastutkintolautakunta antaa lukiolain 18 §:n ja ylioppilastutkintoasetuksen 8 §:n 1 momentin 3. kohdan, 11 §:n 3 momentin, 13 §:n 2 momentin, 14 §:n, 16 §:n 5 momentin, 19 §:n 2 - 4 momentin ja 20 §:n 2 momentin nojalla seuraavat määräykset ja ohjeet.
Ylioppilastutkinto, jonka tarkoituksesta säädetään lukiolain 18 §:ssä (629/1998) ja toimeenpanosta ylioppilastutkintoasetuksessa (1000/1994), muutettu asetuksilla (210/1995), (126/1996), (518/1997) ja (1192/1998), järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, yhtä aikaa kaikissa lukiokoulutusta järjestävissä oppilaitoksissa, joita jäljempänä kutsutaan lukioiksi. (1 §) Kevään tutkinnon kuullunymmärtämiskokeet järjestetään helmikuun puolivälissä ja kirjalliset kokeet maaliskuun jälki- ja huhtikuun alkupuoliskolla. Syksyn tutkinto järjestetään pääasiallisesti syyskuun jälkipuoliskolla. Kokeet pannaan toimeen enintään kahtenatoista eri päivänä lautakunnan kutakin tutkintokertaa varten erikseen päättämänä ajankohtana. Kokeet ovat kirjallisia. Niihin voi kuulua suullisia tehtäviä. (1 §)
Tutkinto on suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana (vrt. 1.2.3 Kokeen uusija ja tutkinnon täydentäjä sekä 1.2.4 Keskeytynyt tutkinto). (16 §) Tutkinnon suorittaminen katsotaan aloitetuksi, kun opiskelija ilmoittautuu ensimmäisen kerran tutkintoon, pakolliseen tai ylimääräiseen kokeeseen.
Tutkintokielet ovat suomi ja ruotsi. (10 §) Kokelaan on suoritettava kaikki tutkintoonsa sisältyvät kokeet samalla tutkintokielellä.
Lautakunta antaa tutkinnon eri kokeita koskevia määräyksiä, joissa ilmoitetaan mm. kunkin kokeen rakenne, tehtävien lukumäärä, arvosteluperusteet ja kokeen toimeenpano-ohjeet. (13 §) Ainekohtaiset määräykset on annettu seuraavista kokeista:
äidinkielen koe
suomi toisena kielenä -koe
kielikokeet
matematiikan koe
reaalikoe
Lautakunta on lisäksi antanut määräykset ja ohjeet seuraavista tapauksista:
kuulovammaiset kokelaat
luku- ja kirjoitushäiriöiset kokelaat
vieraskieliset kokelaat
toisen kotimaisen kielen kokeen korvaaminen ylioppilastutkinnossa.
Lautakunnan yleiset määräykset ja ohjeet sekä ainekohtaiset määräykset ovat luettavissa lautakunnan kotisivulta Internetistä. Sivun osoite on http://www.minedu.fi/yo-tutkinto/.
1.1 Pakolliset ja ylimääräiset kokeet
Ylioppilastutkintoon kuuluvat seuraavat kokeet:
äidinkielen koe
toisen kotimaisen kielen koe
vieraan kielen koe
matematiikan koe
reaalikoe.
Ylioppilaskokelaan on osallistuttava neljään pakolliseen kokeeseen suorittaakseen tutkinnon. Pakolliset kokeet ovat äidinkielen koe, toisen kotimaisen kielen koe, vieraan kielen koe ja kokelaan valinnan mukaan joko matematiikan koe tai reaalikoe.
Pakollisten kokeiden lisäksi kokelas voi osallistua yhteen tai useampaan ylimääräiseen kokeeseen. (10 §)
Tutkintoon saa kuulua vain yksi saman oppiaineen koe. (12 §)
Kokeet laaditaan kussakin oppiaineessa valtioneuvoston lukiolain 10 §:n nojalla antamassa tuntijakopäätöksessä määrättyjen pakollisten ja syventävien kurssien oppimäärien perusteella. (13 §)
Matematiikassa, toisessa kotimaisessa kielessä ja vieraissa kielissä järjestetään vaativuudeltaan kahden eri tason kokeet. Kokelas saa lukio-opinnoistaan riippumatta valita, kumman tason mukaiseen kokeeseen hän edellä mainituissa aineissa osallistuu. Kokelaan on kuitenkin suoritettava vaativampi koe vähintään yhdessä seuraavista pakollisista kokeista: matematiikassa, toisessa kotimaisessa kielessä tai vieraassa kielessä. Toisessa kotimaisessa kielessä ja vieraassa kielessä vaativammalla kokeella tarkoitetaan peruskoulun ala-asteelta alkavan, kaikille yhteisen kielen (A-kielen) oppimäärään perustuvaa koetta. (12 §, 27 §)
Äidinkielen koe
Äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestetään äidinkielen koe. Koe järjestetään suomen, ruotsin ja saamen kielessä. (11 §) Koe suoritetaan kahtena eri päivänä. Suomen ja ruotsin kielen äidinkielen kokeet järjestetään samoina koepäivinä. Saamen kielen äidinkielen koe laaditaan sekä inarinsaamen että pohjoissaamen kielessä. Molemmat saamen kielen kokeet järjestetään samoina koepäivinä. Kokelas voi suorittaa kokeen vain yhdessä saamen kielessä. Saamen kielessä äidinkielen koe järjestetään eri päivinä kuin suomen ja ruotsin kielessä.
Kokelas, jonka äidinkieli on jokin muu kieli kuin suomi, ruotsi tai saame, voi korvata tutkinnossa pakollisen äidinkielen kokeen suomi/ruotsi toisena kielenä -kokeella. (11 §) Myös syntymäkuuro tai varhaislapsuudessa kuuroutunut kokelas voi korvata pakollisen äidinkielen kokeen suomi/ruotsi toisena kielenä -kokeella. Suomi/ruotsi toisena kielenä -koe suoritetaan äidinkielen kokeen ensimmäisenä kirjoituspäivänä.
Toisen kotimaisen kielen koe
Toisen kotimaisen kielen, ruotsin tai suomen kielen, kokeessa on valittavana kahden eri vaatimustason mukainen koe. Toinen kokeista perustuu pitkään ja toinen keskipitkään oppimäärään. Pitkään oppimäärään perustuvalla kokeella tarkoitetaan peruskoulun ala-asteelta alkavan kielen (A1 tai A2) oppimäärään perustuvaa koetta. Pitkään oppimäärään perustuva koe on asetuksen 12 §:ssä tarkoitettu vaativampi koe. (27 §) Keskipitkään oppimäärään perustuvalla kokeella tarkoitetaan peruskoulun yläasteelta, yleensä 7. luokalta, alkavan kielen (B1) oppimäärään perustuvaa koetta.
Kokelas saa toisen kotimaisen kielen kokeen sijasta halutessaan suorittaa äidinkielen kokeen tässä kielessä. (11 §) Siten esimerkiksi kaksikielinen kokelas, joka suorittaa äidinkielen kokeen suomen kielessä, voi korvata toisen kotimaisen kielen kokeensa äidinkielen kokeella ruotsin kielessä. Tämä edellyttää tutkinnon suorittamista hajautetusti, koska suomen ja ruotsin kielen äidinkielen kokeet järjestetään samoina koepäivinä.
Jos kokelas suorittaa äidinkielen kokeensa saamen kielessä, hän voi toisen kotimaisen kielen kokeena suorittaa suomen tai ruotsin kielen kokeen. Toisen kotimaisen kielen kokeen sijasta hän voi suorittaa myös äidinkielen kokeen joko suomen tai ruotsin kielessä. (11 §) Edellä mainituista valinnoista riippuen kokelaan on lisäksi mahdollista suorittaa ylimääräisenä kokeena ruotsin tai suomen kielen koe.
Jos kokelaan toisen kotimaisen kielen opetus on ulkomailla oleskelun tai muun erityisen syyn vuoksi koulussa järjestetty toisin kuin lukion hyväksymässä opetussuunnitelmassa edellytetään, hän voi hakea lautakunnalta lupaa korvata ylioppilastutkinnossa toisen kotimaisen kielen koe muulla kokeella. (14 §) Lautakunnan ilmoittamista perusteista, jotka koskevat toisen kotimaisen kielen kokeen korvaamista, ilmenevät hakumenettely sekä se, missä tapauksissa kyseisen kokeen korvaaminen on mahdollista ja millä kokeilla sen voi korvata.
Vieraan kielen koe
Vieraan kielen koe järjestetään vaativuudeltaan kahden eri tason, pitkän ja lyhyen oppimäärän, mukaisena englannin, saksan, ranskan ja venäjän kielessä. Pitkään oppimäärään perustuvalla kokeella tarkoitetaan peruskoulun ala-asteelta alkavan kielen (A1 tai A2) oppimäärään perustuvaa koetta. Pitkän oppimäärän mukaisesti laadittu koe on asetuksen 12 §:ssä tarkoitettu vaativampi koe. (27 §) Lyhyeen oppimäärään perustuvalla kokeella tarkoitetaan lukiossa alkavan kielen (B3) oppimäärään perustuvaa koetta.
Vieraan kielen lyhyessä oppimäärässä ei ole valtakunnallisesti määriteltyjä pakollisia kursseja. Koska lukion opetussuunnitelman perusteissa kuitenkin on määritelty lyhyen kielen päättövaiheen osaamisen taso, lähtökohtana kokeen laadinnassa on lukion B3-kielen kahdeksan kurssia.
Vieraan kielen lyhyen oppimäärän koe järjestetään edellä mainittujen kielten lisäksi seuraavissa kielissä: saame (inarinsaame ja pohjoissaame), latina, espanja, italia, portugali ja klassinen kreikka. Klassisen kreikan koe järjestetään viimeisen kerran kevään 2002 tutkinnossa. Latinan kielessä järjestetään kaksi eritasoista koetta, lyhyen oppimäärän ja laajemman oppimäärän koe. Koska latinan kielen laajempi koe perustuu peruskoulun seitsemänneltä luokalta alkavaan oppimäärään, se ei ole asetuksen 12 §:ssä tarkoitettu A-kielen oppimäärän mukaisesti laadittu vaativampi koe. Myös latinan kielen laajempi koe järjestetään vieraan kielen lyhyen oppimäärän koepäivänä. Kokelas voi suorittaa kokeen vain yhdessä saamen kielessä.
Kokelas voi samalla tutkintokerralla osallistua vain yhteen vieraan kielen kokeeseen, joka perustuu pitkään oppimäärään. Lyhyeen oppimäärään perustuvia vieraan kielen kokeita hän voi suorittaa enintään kaksi yhden tutkintokerran aikana.
Matematiikan koe
Kokelas saa tutkinnossa suorittaa pitkään tai lyhyeen oppimäärään perustuvan matematiikan kokeen riippumatta siitä, minkä oppimäärän mukaan hän on matematiikkaa lukiossa opiskellut. (12 §)
Reaalikoe
Reaalikoe sisältää tehtäviä, jotka koskevat uskontoa (evankelis-luterilainen ja ortodoksinen uskonto), elämänkatsomustietoa, psykologiaa, filosofiaa, historiaa, yhteiskuntaoppia, fysiikkaa, kemiaa, biologiaa ja maantietoa. Lautakunnan määräysten mukaan reaalikokeeseen voi myös tarvittaessa kuulua tehtäviä, jotka koskevat muita oppiaineita, sekä oppiaineiden rajat ylittäviä tehtäviä. (11 §)
Reaalikokeeseen ilmoittautuessaan kokelas saa mahdollisesta uskontokunnastaan riippumatta valita, vastaako hän evankelis-luterilaisen uskonnon, ortodoksisen uskonnon vai elämänkatsomustiedon tehtäviin. Ilmoittautumisen yhteydessä tehty valinta on sitova, eikä siitä voi koetilanteessa poiketa. Hyväksyttyä tai hylättyä reaalikoetta uusimaan ilmoittautuessaan kokelas saa halutessaan vaihtaa aikaisemmin valitsemansa katsomusaineen toiseen.
1.1.1 Kokeen kesto
Tutkinnon kirjalliset kokeet on suoritettava kuuden tunnin kuluessa. Jos kokelas suorittaa kaksi lyhyeen oppimäärään perustuvaa kielikoetta samana koepäivänä, hänellä on näiden kokeiden suorittamiseen aikaa yhteensä kahdeksan tuntia. Kielten kuullunymmärtämiskokeet järjestetään kolmena koepäivänä. Yksi kuullunymmärtämiskoe on yhteensä noin tunnin pituinen.
1.2. Osallistumisoikeus
1.2.1 Lukion opiskelija
Lukion opiskelija ilmoittautuu ylioppilastutkintoon suorittaakseen koko tutkinnon, ei pelkästään erillisiä kokeita. Opiskelijalla on oikeus osallistua tutkinnon kokeeseen, kun hän ennen kirjalliseen kokeeseen osallistumistaan on opiskellut vähintään asianomaisen oppiaineen pakolliset kurssit. Reaalikokeeseen osallistuvalta edellytetään, että hän on opiskellut vähintään kahden kokeeseen sisältyvän oppiaineen pakolliset kurssit. (7 §) Jos toinen näistä oppiaineista on psykologia, jossa ei ole pakollisia lukiokursseja, edellytetään vähintään kolmen psykologian lukiokurssin opiskelua.
Jos tutkintoon ilmoittautunut kokelas ei täytä säädettyjä osallistumisehtoja, rehtori on kirjallisten kokeiden alkaessa velvollinen ilmoittamaan asiasta lautakunnalle. Koe, johon kokelas on ilmoittautunut mutta johon hän ei ole saanut osallistumisoikeutta, poistetaan lautakunnassa kokelaan aineyhdistelmästä. Tätä ei katsota kokeen yrityskerraksi.
Opiskelijalla on oikeus osallistua vieraan kielen lyhyen oppimäärän kokeeseen, kun hän on opiskellut vähintään kolme lukiokurssia tätä kieltä.
Rehtorin päätöksellä tutkinnon kokeeseen voi osallistua myös sellainen opiskelija, joka ei ole lukiossa opiskellut tämän luvun ensimmäisessä ja kolmannessa kappaleessa mainittuja oppimääriä kyseisessä aineessa. (7 §) Tällöin opiskelija on muulla tavalla, esimerkiksi ulkomailla koulua käymällä, hankkinut riittävät tiedot tässä aineessa. Ennen osallistumisoikeuden myöntämistä rehtorin tulee arvioida opiskelijan edellytykset suoriutua kokeesta.
1.2.2 Muu kuin lukion opiskelija
Myös sellainen henkilö, joka ei ole suorittamassa lukion oppimäärää mutta haluaa suorittaa ylioppilastutkinnon, osallistuu tutkintoon tai siihen kuuluvaan kokeeseen tutkinnon toimeen panevassa lukiossa. (1 §)
Suomalaisen lukion oppimäärän suorittanut
Ylioppilastutkintoon ja siihen kuuluviin kokeisiin saa osallistua henkilö, joka on suorittanut lukion koko oppimäärän. (8 §)
Ulkomaisen lukion oppimäärän suorittanut
Ulkomaisen lukion suorittanut henkilö voi osallistua tutkintoon ja siihen kuuluviin kokeisiin, jos hänen suorittamansa lukion oppimäärän voi koulutuksen pituudelta katsoa vastaavan suomalaisen lukion oppimäärää (koulutusaika yhteensä 12 vuotta). (8 §)
Suomalaisen lukion oppimäärän aineopiskelijana osittain suorittanut henkilö
Ylioppilastutkinnon erilliseen kokeeseen saa osallistua henkilö, joka ennen kokeeseen osallistumista on opiskellut vähintään asianomaisen oppiaineen pakolliset lukiokurssit tai, jos on kyse reaalikokeesta, opiskellut vähintään kahden kokeeseen sisältyvän oppiaineen vastaavan oppimäärän.
Erillisiä kokeita suorittamalla ei voi saada ylioppilastutkintotodistusta.
Ammatillisen tutkinnon suorittanut
Henkilöllä on ammatillisen tutkinnon perusteella oikeus osallistua ylioppilastutkintoon ja siihen kuuluviin kokeisiin ilman lisäopintoja, jos ammatillinen tutkinto on edellyttänyt vähintään kahden ja puolen vuoden opintoja. (8 §)
Kahden vuoden opintoja edellyttäneen ammatillisen tutkinnon suorittaneelta vaaditaan, että hän on suorittanut vähintään kaksi pakollista lukiokurssia niissä oppiaineissa, joiden kokeisiin hän haluaa osallistua. Reaalikokeeseen osallistuvalta vaaditaan kahden pakollisen kurssin suorittaminen ainakin kahdessa reaalikokeen oppiaineessa.
Mikäli kyseessä kuitenkin on kaksivuotisiin opintoihin perustuva vanha opistotasoinen tutkinto, ei lisäopintoja vaadita.
Kaksivuotisten ammatillisten opintojen perusteella tutkintoon tai sen kokeisiin osallistuvalle henkilölle lautakunta määrää hakemuksesta vaadittavat lisäopinnot.
Oppisopimuskoulutuksen suorittaneen henkilön on haettava lautakunnalta osallistumisoikeutta ylioppilastutkintoon. Ennen tutkintoon osallistumista lautakunta yleensä edellyttää häneltä lisäopintoja, jotka ovat vähintään samat kuin kahden vuoden opintoja edellyttäneen tutkinnon suorittaneelta vaadittavat lisäopinnot.
Yhdistelmäopinnot suorittanut
Nuorisoasteen kokeilussa mahdollistettuja yhdistelmäopintoja suorittaa sellainen ammatillisen oppilaitoksen tai lukion opiskelija, joka ei suorita ammatillista tutkintoa eikä lukion koko oppimäärää. Hänellä on oikeus osallistua ylioppilastutkintoon ja sen kokeisiin silloin, kun yhdistelmäopinnot vastaavat laajuudeltaan vähintään kahden ja puolen vuoden opintoja. Jos taas yhdistelmäopinnot eivät kestä kahta ja puolta vuotta mutta ovat kuitenkin kahden vuoden laajuiset, on osallistumisoikeutta haettava lautakunnalta, ja se antaa määräykset lisäopinnoista.
Ammatillisen tutkinnon ja yhdistelmäopinnot suorittaneen osallistumisajankohta
Kahden ja puolen vuoden opintoihin perustuvaa ammatillista tutkintoa tai yhdistelmäopintoja suorittava henkilö voi osallistua ylioppilastutkintoon opintojen ollessa vielä kesken. Häneltä edellytetään kuitenkin vähintään puolentoista vuoden laajuisia ammatillisia opintoja tai yhdistelmäopintoja ennen tutkintoon osallistumista. (8 §)
1.2.3 Kokeen uusija ja tutkinnon täydentäjä
Hyväksytyn kokeen uusija
Ylioppilastutkinnon kokeen hyväksytysti suorittanut saa uusia kokeen yhden kerran, hyväksytyn reaalikokeen saa kuitenkin uusia kaksi kertaa. Hyväksytyn kokeen uusimisella ei ole aikarajaa. (16 §)
Myös kokeen, josta lautakunta on antanut arvosanan laudatur, saa uusia.
Hylätyn kokeen uusija
Hylätyn pakollisen kokeen saa uusia kaksi kertaa tätä tutkintokertaa välittömästi seuraavien kolmen tutkintokerran aikana. (16 §) Jos siis kokelas ajoittaa tutkinnon suorittamisen kolmeen perättäiseen tutkintokertaan ja viimeisellä näistä tutkintokerroista tulee hylätyksi jossakin pakollisessa kokeessa, hän saa uusia hylätyn kokeensa vielä kaksi kertaa kolmen seuraavan tutkintokerran aikana. Pisimmillään tutkinnon suorittaminen voi siis ulottua kuuteen tutkintokertaan. Jollei tutkintoa ole suoritettu säädetyssä ajassa, on se kokonaisuudessaan uusittava. (16 §)
Jos kokelas on hylätty pakollisessa vaativamman tason kokeessa, hän saa hylättyä koetta uusiessaan osallistua saman oppiaineen lyhyemmän oppimäärän kokeeseen. (12 §) Lyhyempään oppimäärään perustuvan kokeen suorittaminen katsotaan alkuperäisen kokeen uusimiseksi. Siten kokelas, joka esimerkiksi on hylätty pakollisessa pitkässä matematiikan kokeessa, voi hylättynä kokeena uusia lyhyen matematiikan kokeen. Tason vaihtaminen edellyttää kuitenkin, että kokelaan pakollisiin kokeisiin sisältyy yksi vaativamman tason koe.
Kokelas, joka on ilmoittautunut vähintään neljään pakolliseen kokeeseen ja tullut hylätyksi jossakin pakollisessa kokeessa, voi osallistua tutkintoon vain hylätyn tai hyväksytyn kokeen uusijana. Kokelas ei voi täydentää tutkintoaan uusilla aineilla, ennen kuin on suorittanut ylioppilastutkinnon hyväksytysti.
Hylätyksi katsotaan myös sellainen koe, johon kokelas on ilmoittautunut mutta jättänyt ilman erityisen painavaa syytä saapumatta tai jossa kokelas ei ole jättänyt suoritustaan arvosteltavaksi. (16 §)
Jos hylätty pakollinen koe on kompensoitu, sen saa uusia kaksi kertaa ilman aikarajaa. (vrt. 1.5.6 Kompensaatio)
Jos kokelas, jonka äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame, on osallistunut äidinkielen kokeeseen mutta tullut siinä hylätyksi, hän saa halutessaan uusia hylätyn kokeen osallistumalla suomi toisena kielenä -kokeeseen.
Kokelas, joka on pakollisen toisen kotimaisen kielen kokeen sijasta osallistunut äidinkielen kokeeseen tässä kielessä ja tullut siinä hylätyksi, saa halutessaan uusia hylätyn kokeen osallistumalla toisen kotimaisen kielen kokeeseen.
Myös hylätyn ylimääräisen kokeen saa uusia kaksi kertaa ilman aikarajaa. Hylätyn ylimääräisen kokeen tasoa ei voi vaihtaa.
Jos kokelas syyllistyy vilpilliseen menettelyyn tai muutoin törkeästi rikkoo järjestystä, kaikki kyseisen tutkintokerran kokeet katsotaan hylätyiksi. (9 §)
Tutkinnon täydentäjä
Ylioppilastutkinnon suorittaneella henkilöllä on oikeus täydentää tutkintoaan kokeilla, joihin hän ei ole aikaisemmin osallistunut. (16 §) Tutkintoa voi täydentää myös saman oppiaineen eritasoisella kokeella. Täydentäminen on mahdollista sen jälkeen, kun tutkinto on suoritettu, muutoin ajankohtaa ei ole rajoitettu.
1.2.4 Keskeytynyt tutkinto
Ylioppilastutkintoa hajautetusti suorittava kokelas, joka on yhden kerran osallistunut tutkintoon mutta joka ulkomailla tapahtuvan päätoimisen opiskelun tai siihen rinnastettavan syyn vuoksi on menettänyt kaksi välittömästi seuraavaa perättäistä tutkintokertaa, voi jatkaa ylioppilastutkinnon suorittamista vielä seuraavina kahtena perättäisenä tutkintokertana. Kokelas säilyttää vastaavasti oikeuden uusia hylätty koe. (16 §) Rehtorin on kirjallisesti ilmoitettava lautakunnalle, kun kokelaan tutkinnon suorittaminen keskeytyy tällaisesta syystä. Ilmoituksesta on käytävä ilmi tutkinnon suorittamisen alkuperäinen aloitusaika sekä ulkomaisten opintojen alkamis- ja päättymisajankohta tai muut syyt.
1.2.5 Tutkinnon suorittamisen aloittaminen alusta tutkinnon ollessa kesken
Jos kokelas, jonka ylioppilastutkinnon suorittaminen on vielä kesken, haluaa aloittaa tutkintonsa suorittamisen kokonaisuudessaan alusta, hänen on pyydettävä siihen kirjallisesti lupa lautakunnalta. Mikäli tutkinnon uudelleen aloittamiseen on esitetty erityisen painava syy, lautakunta voi sallia menettelyn. ( 16 §)
1.3. Ilmoittautuminen
1.3.1 Tutkinnon suorittavat kokelaat
Ylioppilastutkinto järjestetään lukiossa. (1 §) Kokelaan, joka haluaa osallistua keväällä järjestettävään tutkintoon, on viimeistään edellisen vuoden marraskuun 23. päivänä ilmoitettava lukion rehtorille, mitkä kokeet hän kyseisenä tutkintokertana aikoo suorittaa. Kokelaan on samalla ilmoitettava, minkä tasoisina hän nämä kokeet suorittaa sekä mitkä näistä kokeista hän suorittaa pakollisina ja mitkä ylimääräisinä. (12 §, 15 §)
Syksyn tutkintoon on ilmoittauduttava viimeistään kesäkuun 5. päivänä.
Tutkintotodistuksen saaminen edellyttää ilmoittautumista tutkinnon suorittajaksi. Erillisiä kokeita suorittamalla ei voi saada ylioppilastutkintotodistusta.
Jos kokelas suorittaa tutkintoaan ajallisesti hajautetusti, hän voi samalla tutkintokerralla esimerkiksi osallistua joihinkin tutkintoonsa kuuluviin kokeisiin ja uusia sekä hylättyä että hyväksyttyä koetta.
Syksyn tutkinnon kokeisiin osallistuneiden ilmoittautumiset seuraavan kevään tutkintoon voidaan ottaa vastaan syksyn tutkintotulosten selvittyä, kuitenkin viimeistään joulukuun 7. päivänä.
1.3.2 Erillisiä kokeita suorittavat, kokeiden uusijat ja tutkinnon täydentäjät
Erillisiä kokeita suorittavan kokelaan, kokeiden uusijan tai tutkinnon täydentäjän on ilmoittauduttava lukion rehtorille samoja määräaikoja noudattaen kuin koko tutkintoa suorittavan. Kokelaan on ilmoitettava samalla, mitkä kokeet hän aikoo suorittaa ja mikä on kunkin kokeen taso. (12 §, 15 §)
1.3.3 Kirjallinen ilmoittautuminen
Kokelaan on ilmoittauduttava tutkintoon kirjallisesti lukion rehtorin hyväksymää lomaketta käyttäen. Kirjallisesta ilmoittautumisesta tulee selvitä, ilmoittautuuko kokelas tutkintoon, erillisiin kokeisiin, uusimaan hyväksyttyä tai hylättyä koetta vai täydentämään tutkintoaan. Ilmoittautumisesta on käytävä ilmi myös kokelaan valitsemia kokeita koskevat tiedot. Reaalikokeeseen ilmoittautuvan on lisäksi ilmoitettava, valitseeko hän evankelis-luterilaisen uskonnon, ortodoksisen uskonnon vai elämänkatsomustiedon tehtävät. Valinta ei ole sidoksissa mahdolliseen uskontokunnan jäsenyyteen. Kokelas päivää ja allekirjoittaa ilmoittautumistietonsa. Kunkin kokelaan ilmoittautumislomake säilytetään koulussa vähintään kahden vuoden ajan mahdollisia tarkistuksia varten.
(vrt. 1.5.5 Lääkärintodistukset, lukitodistukset, selvitykset vieraskielisyydestä ja muut puoltolauseet)
1.3.4 Osallistumisoikeuden tarkistaminen
Rehtorin velvollisuutena on tarkistaa, täyttääkö kokelas tutkintoon ja siihen liittyviin kokeisiin osallistumiselle ylioppilastutkintoasetuksessa säädetyt edellytykset (vrt. 1.2.1 Lukion opiskelija, 1.2.2 Muu kuin lukion opiskelija ja 1.2.3 Kokeen uusija ja tutkinnon täydentäjä). (7 §, 8 §)
1.3.5 Ilmoittautumisen sitovuus
Tutkintoon ilmoittautuminen on sitova. Koe, johon kokelas on ilmoittautunut mutta johon hän ilman erityisen painavaa syytä on jäänyt saapumatta, katsotaan hylätyksi. (16 §)
Tutkintoa tai erillisiä kokeita suorittamaan ilmoittautunut kokelas on velvollinen maksamaan ylioppilastutkintoon liittyvät maksut. (17 §) (Katso myös 2.2.1 Koekohtaisten maksujen palauttaminen)
Ilmoittauduttaessa tehtyjä valintoja kokeen pakollisuudesta tai ylimääräisyydestä, kokeen tasosta tai reaalikokeen katsomusaineesta ei voi jälkikäteen muuttaa.
1.3.6 Ilmoittautumisen mitätöinti
Ylioppilastutkintolautakunta voi erityisen painavasta syystä mitätöidä kokelaan ilmoittautumisen hakemuksen perusteella. Painaviksi syiksi lautakunta on katsonut esimerkiksi sairauden, ulkomailla tapahtuvan opiskelun tai työskentelyn sekä varusmiespalveluksen aiheuttaman esteen. Hakemukseen on liitettävä todistus esteestä, esimerkiksi lääkärintodistus, josta sairaus ja työkyvyttömyysaika ilmenevät, todistus ulkomailla opiskelusta tai ulkomailla työskentelystä kokeiden aikana tai todistus siitä, että varusmiehelle ei ole myönnetty lomaa tutkintoon osallistumista varten. Opiskelu tai työskentely kotimaassa tai pelkkä varusmiespalvelus ei riitä perusteeksi ilmoittautumisen mitätöintiin. Äidinkielen kokeeseen ilmoittautuminen mitätöidään vain, jos kokelas on lautakunnan hyväksymän syyn perusteella estynyt osallistumasta kumpaankin kokeeseen.
Ilmoittautumisen mitätöinti ei pidennä tutkinnon suorittamiselle säädettyä aikaa. Tutkinto on suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana. Hylätyn pakollisen kokeen saa uusia kaksi kertaa kyseisen kokeen tutkintokertaa välittömästi seuraavien kolmen tutkintokerran aikana. (16 §)
(Katso myös 2.2.1 Koekohtaisten maksujen palauttaminen)
1.3.7 Ilmoittautumishakemuksen hylkääminen ja valitusoikeus
Lukion rehtori voi hylätä tutkintoa tai erillistä koetta suorittamaan ilmoittautuvan kokelaan, kokeiden uusijan tai tutkinnon täydentäjän hakemuksen saada osallistua tutkintoon. Hakemuksen hylkäämisestä on annettava perusteltu päätös. Hakemus voidaan hylätä, jos hakija ei täytä asetuksen 7 tai 8 §:ssä osallistumiselle asetettuja vaatimuksia. (15 §) Hylkäämisen perusteena voi olla myös se, että lukio ei voi tilojen tai valvojien riittämättömyyden takia ottaa vastaan kaikkia erillisen kokeen suorittajia, kokeiden uusijoita tai tutkinnon täydentäjiä. Tällöin rehtorin tulee ohjata opiskelija toiseen lukioon.
Rehtorin tekemään hylkäävään päätökseen saa hakea muutosta valittamalla lääninhallitukseen 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Lääninhallituksen päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. (25 §)
1.4 Koetarvikkeet ja puhtaaksikirjoitus
1.4.1 Koepaperit
Koepapereina käytetään konseptipapereita (A3 taitettuna) tai niiden puolikkaita sekä mahdollisia muita papereita tai lomakkeita, jotka on mainittu eri aineita koskevissa määräyksissä. Lukio antaa paperit ja lomakkeet valmiina kokelaille. Koepapereihin on jätettävä riittävä marginaali.
Koepapereissa tulee olla lukion nimi painettuna tai leimattuna, lukion ja kokelaan numero sekä kokelaan nimikirjoitus ja nimen selvennös (täydellinen nimi), esimerkiksi
Oppisalmen lukio Sami Lehtinen
1989/088 Sami Ilmari Lehtinen
Kielikokeissa käytettäviin optisiin vastauslomakkeisiin kokelaan on merkittävä vastaavat tiedot myös mustaamalla niitä varten lomakkeella olevat soikiot. Mustatuista soikioista optinen lukija tallentaa tunnistetiedot ylioppilastutkintorekisteriin.
1.4.2 Kynät ja puhtaaksikirjoitus
Matematiikan kokeen, reaalikokeen, toisen kotimaisen kielen kokeen, vieraan kielen kokeen ja suomi/ruotsi toisena kielenä -kokeen koesuoritukset kokelas saa jättää arvosteltavaksi lyijy-, muste- tai kuulakynällä kirjoitettuina. Optiset lomakkeet saa täyttää vain sopivan pehmeällä lyijykynällä (HB tai nro 2). Äidinkielen kokeen arvosteltaviksi tarkoitetut suoritukset on kirjoitettava puhtaaksi muste- tai kuulakynällä.
Kokelaan tulee kirjoittaa koesuoritukset selvästi ja siististi. Lyijykynän jälki ei saa olla liian himmeä; sopiva lyijykynä on HB tai nro 2. Samoin kuulakynän jäljen on oltava yhtenäinen ja tahraamaton.
Jos kokelaalla on vamma, joka estää häntä käyttämästä edellä mainittuja tavallisia kirjoitusvälineitä, on lautakunnalta pyydettävä kirjallisesti lupa poikkeaviin koejärjestelyihin. Kyseeseen voi tulla esimerkiksi pistekirjoitus, tekstinkäsittely tietokoneella tai reaalikokeessa sanelu ääninauhalle.
1.4.3 Sallitut apuvälineet
Tutkinnon kokeissa sallitut apuvälineet, kuten laskimet, taulukkokirjat ja sanakirjat, on määritelty lautakunnan antamissa eri kokeita koskevissa ainekohtaisissa määräyksissä. Kokeisiin ei saa tuoda muita kuin lautakunnan hyväksymiä apuvälineitä.
1.5. Koesuoritukset ja arvostelu
1.5.1 Puhtaaksi kirjoitetut koesuoritukset ja suoritusten luonnokset
Kunkin kokeen ainekohtaisissa ohjeissa annetaan tarkemmat ohjeet siitä, miten koesuoritukset kirjoitetaan. Suoritusten luonnosteluun käytettyihin papereihin on merkittävä sana "konsepti". Reaalikokeessa suoritusten luonnosteluun käytetyt paperit on kuitenkin yliviivattava. Luonnoksia ei normaalisti oteta arvostelussa huomioon. Jos puhtaaksi kirjoitetussa suorituksessa ja luonnoksessa on eri vaihtoehto, esimerkiksi erilaiset sanan taivutuspäätteet tai erilainen laskutulos, arvostellaan puhtaaksi kirjoitettu suoritus.
Jos kokelas huomaa puhtaaksi kirjoittaessaan tehneensä virheen, hän korjaa virheen siististi ja yksiselitteisesti. Äidinkielen kokeessa virhe korjataan yliviivaamalla virheellinen kohta ja kirjoittamalla se uudelleen. Muutokset on tehtävä samalla kynällä jolla alkuperäinen teksti on kirjoitettu.
Jos suoritus on kirjoitettu lyijykynällä, virheen voi korjata pyyhkimällä kohdan kumilla ja kirjoittamalla sen uudelleen. Pitkiä jaksoja korjattaessa on kuitenkin suositeltavampaa viivata poistettavat rivit yli ja kirjoittaa kohta kokonaan uudelleen.
Käsialan on oltava luettavaa. Koesuoritusta ei kuitenkaan hylätä pelkästään huonon käsialan vuoksi. Jos vastaus on niin epäselvä ja tulkinnanvarainen, että siitä ei ilmene, mitä kokelas on tarkoittanut, se tulkitaan vähiten pisteitä tuottavan vaihtoehdon mukaan. Tämä koskee esimerkiksi kielikokeissa oikeinkirjoitusta ja taivutuspäätteitä.
Mikäli kokelas ei halua, että hänen koesuorituksensa arvostellaan, hänen on selkeästi yliviivattava suoritus koetilaisuudessa. Koetilaisuuden jälkeen suoritusta ei voi mitätöidä, vaan se lähetetään ylioppilastutkintolautakuntaan arvosteltavaksi.
1.5.2 Koesuoritukset ja tekijänoikeus
Tutkinnon suorittamista varten koetilaisuudessa kirjoitettuja suorituksia ei luovuteta kokelaille takaisin. (Katso kuitenkin 1.5.7 Arvostelua koskevien tietojen antaminen)
Lautakunta voi pyynnöstä luovuttaa hyviä suorituksia lehdissä tai tehtäväkokoelmissa julkaistaviksi, jos julkaisuluvan pyytäjä on hankkinut kirjoittajan suostumuksen ja sopinut mahdollisesta korvauksesta.
Lautakunta voi luovuttaa koesuorituksia myös tieteelliseen tutkimukseen käytettäviksi. Tällöin lautakunta edellyttää, että tutkimuksen tekijä ei ilmaise tietoja, joiden perusteella kirjoittajien henkilöllisyys voisi paljastua. Painetuista tai monistetuista tutkimusraporteista pyydetään yksi kappale lautakunnan arkistoon.
1.5.3 Alustava arvostelu
Kokeen jälkeen lukion asianomaisen aineen opettaja arvostelee koesuoritukset alustavasti. (18 §) Opettajan on merkittävä suorituksiin virheelliset kohdat. Kunkin kokeen ainekohtaiset ohjeet sisältävät tarkemmat ohjeet arvostelun suorittamisesta. Opettaja ilmoittaa arvostelunsa tulokset kokelaille. Reaalikokeesta ja matematiikan kokeesta opettaja ilmoittaa kustakin tehtävästä antamansa pistemäärän, jotta kokelaat voivat tarkistaa, ettei mikään vastaus ole jäänyt huomaamatta. Alustavan arvostelun tuloksia annettaessa on syytä korostaa, että annetut arvosanat ovat suuntaa antavia, eivät lopullisia.
Koesuorituksia on käsiteltävä lukiossa siten, etteivät ne millään tavoin voi vahingoittua. Koesuorituksia ei pidä kopioida, koska ne saattavat kopioitaessa vahingoittua tai tuhoutua, eikä niitä saa luovuttaa kenenkään ulkopuolisen nähtäväksi.
Lukion on toimitettava koesuoritukset alustavasti arvosteltuina lautakunnalle viikon kuluessa kokeen suorittamisesta. Jos opettajalla on alustavasti arvosteltavina vähintään 41 suoritusta, ne on toimitettava lautakunnalle viimeistään kahden viikon kuluessa kokeen suorittamisesta.
Jos kokelas suorittaa vieraan kielen kokeen sellaisessa kielessä, jota lukiossa ei opeteta, suorituksen saa lähettää lautakuntaan arvostelemattomana niiltä osin, jotka vaativat opettajan arvostelua.
Opettajat ja opettajajärjestöt voivat tehdä arvosteluperusteita koskevia ehdotuksia lautakunnalle, joka ottaa ne tutkittavikseen lopullisesta arvostelusta päättäessään.
1.5.4 Lopullinen arvostelu
Lautakunnan sensorit arvostelevat kaikki suoritukset ja antavat niistä pistemäärän kussakin ainejaoksessa yhteisesti päätettyjen arvostelukriteerien mukaisesti. (18 §) Arvosanojen pisterajat lautakunta päättää sitten, kun arvostelutyö on saatu päätökseen, kullakin tutkintokerralla erikseen. Eri arvosanojen suhteelliset osuudet lautakunta pyrkii pitämään perättäisinä vuosina jokseenkin samoina.
1.5.5 Lääkärintodistukset, lukitodistukset, selvitykset vieraskielisyydestä ja muut puoltolauseet
Jos kokelaan suoritukseen on vaikuttanut haitallisesti suorituskykyä tilapäisesti heikentävä sairaus tai muu vastaava seikka, lukion tulee lähettää lautakunnalle kokelaan tai hänen huoltajansa jättämä lääkärintodistus sairaudesta, lukitodistus, selvitys vieraskielisyydestä tai muu asiaa selvittävä puoltolause. (19 §)
Lääkärintodistuksesta tulee selkeästi ilmetä sairaus sekä sen vaikeusaste ja ajankohta. Rehtorin tulee merkitä todistukseen lukion ja kokelaan numero. Lääkärintodistuksia tai niiden jäljennöksiä ei liitetä koesuorituksiin, vaan todistukset lähetetään lautakunnalle samaan aikaan kuin korjaus- ja täydennysluettelot.
Lautakunta ottaa arvostelua lieventävänä seikkana huomioon vain sellaiset sairaudet, joiden vaikutus tuloksiin on ollut selvästi todettava mutta yleensä vain tilapäinen.
Jos kokelaalla on todettu luku- ja kirjoitushäiriö, todistus lukihäiriöstä on toimitettava lautakunnalle ilmoittautumistietojen mukana. Todistusta ei liitetä koesuoritukseen. Lautakunta on erikseen antanut tarkemmat ohjeet lukihäiriön huomioon ottamisesta ylioppilastutkinnossa.
Jos kokelas on vieraskielinen, selvitys vieraskielisyydestä on toimitettava lautakunnalle korjaus- ja täydennysluettelon mukana. Selvitystä ei liitetä koesuoritukseen. Selvityksen lähettämiseen tulee olla kokelaan suo
tämän tekstin loppuun saakka ?
Islam ja nainen
Osa 1
Idässä kiehutaan tänä päivänä suuttumuksesta naisen puuttuvia oikeuksia kohtaan ja naiset vaativat täydellistä tasa-arvoa miehen kanssa. Äänekkäimpiä näistä kiivaista naisten oikeuksien puolustajista ovat ne miehet ja naiset, jotka Islamin nimissä raivoavat mitä typerimmällä tavalla. Jotkut heistä tulkitsevat väärin Islamia ja väittävät, että se joka suhteessa kannattaa sukupuolten täydellistä tasa-arvoisuutta - kun taas toiset - tietämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä Islamia kohtaan - väittävät Islamin olevan naiselle vihamielinen; että se mitätöi häntä ja alentaa hänen statustaan. He väittävät, että Islam pitää naista älyllisesti alempitasoisena ja suo hänelle suurin piirtein eläimen aseman. He sanovat, että hänet on alistettu olemaan vain miehen seksuaalisen tyydytyksen välikappale ja uusia ihmisolentoja tuottava kone. Tämän pitäisi osoittaa, missä palvelevassa asemassa nainen on miehen suhteen; ja tuloksena on, että mies dominoi häntä ja nauttii täydellista yliherruutta häneen nähden.
Molemmat näistä ryhmistä tietävät yhtä vähän Islamista, tai sitten he sekoittavat tarkoituksellisesti oikean ja väärän hämätäkseen muita ja siten synnyttääkseen epäsopua ja levottomuutta yhteiskunnassa, edistääkseen omia alhaisia suunnitelmiaan ja rumaa peliään.
Ennen kuin ryhdymme yksityiskohtaisesti tarkastelemaan naisen asemaa Islamissa, tahdomme ensin lyhyesti käsitellä eurooppalaisen naisliikkeen historiaa, sillä juuri sieltä löydämme niiden vikojen lähteen, joista kaikki modernin idän harhaanjohdetut liikkeet kärsivät.
Naista pidettiin Euroopassa ja muualla maailmassa pelkkänä nollana; ei minään. Hän oli monien keskustelujen aihe "oppineiden" ja "filosofien" keskuudessa, jotka kiistelivät seuraavanlaisista kysymyksistä: "Onko naisella sielu vai ei? Jos hänellä on, mikä tarkalleen on hänen sielunsa luonto, onko se inhimillinen vai eläimellinen? Jos oletetaan naisella olevan ihmisen sielu, millainen sosiaalinen ja inhimillinen asema hänellä sitten tulisi olla suhteessa mieheen? Onko hän syntynyt olemaan miehen orja vai onko hänen asemansa jotenkin parempi kuin orjan?" Tämä tilanne pysyi muuttumattomana myös niinä verrattain lyhyinä ajanjaksoina, jolloin nainen on näyttänyt omaavan keskeisen aseman sen ajan sosiaalisessa järjestelmässä; siis Kreikassa ja Rooman valtakunnassa. Mutta kaikki tämä korottaminen ei merkinnyt ylennystä naiselle sinänsä; se oli pikemminkin joidenkin harvojen etuoikeutettujen naisten ylentämistä, jotka elivät pääkaupungeissa ja tiettyjen persoonallisten ominaisuuksiensa ansiosta olivat omiaan koristamaan sosiaalisia tilaisuuksia. He eivät olleet muuta kuin viihdyttämisen välikappaleita isorikkaille, jotka applodeerasivat heidän sisääntulolleen silkasta turhamaisuudesta ja kopeudesta. Mutta siinä ei osoitettu minkäänlaista kunnioitusta naista kohtaan ihmisenä, vaan pelkästään sen huvin takia, jota hän saattoi miehelle tuottaa.
Eurooppalaisen naisen tilanne pysyi samana maaorjuuden ja feodalismin aikoina. Itse hän oli tietämättömyydessään joskus loiston ja irstaan elämän sokaisema, toisinaan taas tyytyväinen eläessään eläimen tavoin - syömään, juomaan, kantamaan lasta, synnyttämään, tekemään työtä päivin ja öin.
Teollisen vallankumouksen saapuessa Eurooppaan toi se vanavedessään pahimmat kärsimykset, joita nainen oli koko ihmiskunnan siihenastisen historian aikana kokenut.
Eurooppa on kautta aikojen osoittanut sellaista hillittömyyttä ja ahneutta luonnonvaroja kohtaan, joista puuttuu sekä ylevyys että vapaus. Tuo ahneus sai ihmiset sietämään kovia koettelemuksia ilman mitään takuita välittömistä tai tulevista voitoista vastikkeeksi ponnisteluistaan. Taloudelliset elinolosuhteet olivat kuitenkin orjuuden ja feodalismin aikoina sellaiset, että mies oli vastuussa naisen ylläpidosta. Se oli täysin ajan hengen mukaista. Silti naiset työskentelivät siihen aikaan yksinkertaisissa puuvillakutomoissa; sellaisissa, joita on kaikissa maatalousyhteiskunnissa. Sillä tavoin nainen maksoi takaisin miehelle sen, mitä hänen elättämisensä maksoi.
Mutta teollisen vallankumouksen myötä koko sosiaalinen kuva muuttui radikaalisti, eikä yhtään vähemmän maaseudulla kuin kaupungeissa. Perhe-elämä murskaantui täysin ja ne siteet, jotka olivat pitäneet perheen yhdessä, katkesivat, kun naisten ja lasten oli teollisen vallankumouksen takia pakko mennä töihin tehtaisiin. Työtätekevät luokat jättivät vähitellen maaseudun ja maanviljelyksen; elämän, joka oli perustunut molemminpuolisen vastuun ja yhteistyön periaatteille. He muuttivat kaupunkeihin, joissa kaikki viettivät eristynyttä elämää eikä kukaan ollut kiinnostunut naapureistaan. Kukaan ei myöskään ollut halukas auttamaan muita, vaan itse kukin teki työtä ja ansaitsi rahaa elättääkseen itsensä. Enää ei ollut mitään moraalisääntöjä, joita olisi pitänyt ottaa huomioon. Miehet ja naiset heittivät moraaliset pidäkkeensä yli laidan ensimmäisen tilaisuuden tullen tyydyttääkseen seksuaaliviettiään. Tämän seurauksena väheni näiden ihmisten halu avioitua ja elättää perheensä, tai, jos tuo halu vielä oli jossakin sydämen sopukassa, avioliittoa mielellään lykättiin ainakin muutamia vuosia myöhemmäksi.
Näillä sivuilla meidän ei ole tarkoitus viipyä Euroopan historiassa. Olemme vain kiinnostuneita niistä tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet naisen elämään Euroopassa aikojen kuluessa. Kuten aikaisemmin mainittiin, ylikuormitti teollinen vallankumous naiset ja lapset työnteolla. Tämä löyhensi perhesiteitä, mikä vuorostaan johti perhe-elämän täydelliseen hajoamiseen. Mutta korkeimman hinnan sai maksaa nainen. Hän teki töitä kovemmin kuin koskaan ennen ja menetti arvokkuutensa, mutta oli edelleen kaikkea muuta kuin tyytyväinen psykologiseen ja aineelliseen tilanteeseensa. Mies ei ainoastaan vetäytynyt vastuustaan elättää naista - oli tämä sitten hänen vaimonsa tai äitinsä - vaan myös kannusti tätä ansaitsemaan oman elantonsa. Tehtaanomistajat käyttivät naista häikäilemättömästi hyväksi; hänen työpäivänsä oli hyvin pitkä, mutta hänelle maksettiin huomattavasti vähemmän kuin vastaavaa työtä tekeville miehille samassa tehtaassa.
On tarpeetonta kysellä, miksi tämä kaikki tapahtui, kun tiedämme Euroopan aina olleen tunnettu ahneudestaan, tylyydestään ja kiittämättömyydestään. Euroopan ei koskaan ole tiedetty kunnioittavan ihmistä ihmisenä, ei liiemmin vapaaehtoisesti tekevän hyviä tekoja, jos vain rankaisematta saattoi aiheuttaa toisille vahinkoa - mistä sen menneisyys yhtä hyvin kuin nykyisyyskin todistavat. On hyvin mahdollista, että tilanne pysyy ennallaan tulevinakin vuosina, jos ei Allah Kaikkivaltias johdata sitä oikealle tielle ja suoda sen kehittyä henkisesti. Joskus naiset ja lapset, heikkoja ja avuttomia kun olivat, joutuivat mitä häikäilemättömimmän hyväksikäytön kohteeksi.
Oli toki joitakin miehiä, joilla oli omatunto ja jotka eivät vaieten voineet katsella näitä epäoikeudenmukaisuuksia heikompaa väestönosaa kohtaan. He taistelivat lopettaakseen lasten julman kohtelun (huomatkaa lasten, ei naisten!). Sosiaalisesti uudistusmieliset tuomitsivat alaikäisten lasten laittamisen työhön tehtaisiin, joissa raskas työ verotti heidän luonnollista ruumiillista kehitystään ja joissa heille maksettiin niukkaa ja riittämätöntä palkkaa ankarasta ja kuluttavasta raadannasta. Protestit eivät jääneet huomaamatta. Ne kantoivat hedelmää; töiden aloittamisikärajaa nostettiin asteittain, palkat nousivat ja työpäivä lyheni.
Mutta naisilla ei edelleenkään olut ketään puolestapuhujaa, koska sellainen olisi vaatinut älyllistä hienostuneisuutta, jota Euroopasta puuttui. Niinpä nainen pinnisteli tämän kiirastulen läpi tehden työtä yli voimiensa, palkalla, joka oli paljon vastaavan miespuolisen työntekijän saamaa pienempi - samanarvoisesta työstä.
Ensimmäisessä maailmansodassa sai surmansa miljoonia eurooppalaisia ja amerikkalaisia nuoria miehiä, jotka jättivät jälkeensä miljoonia leskiä. Nämä naisraukat saivat kestää mitä pahimpia vastuksia ja koettelemuksia työelämässä. Heillä ei ollut ketään elättäjää tai suojelijaa, sillä elatuksen hankkijat olivat useimmista perheistä joko kaatuneet sodassa tai heistä oli tullut rampoja loppuiäkseen. Tai sitten he olivat niin henkisesti murtuneita pelon, hermojännityksen tai hermokaasujen takia, että heistä ei enää ollut työntekoon. Monet olivat myös juuri vapautuneet sotavankeudesta ja halusivat nyt rentoutua ja huvitella mieltänsä tyydyttääkseen. Kaikki nämä ihmiset olivat menettäneet halun mennä naimisiin ja huolehtia kokonaisesta perheestä, koska se olisi merkinnyt niin psyykkistä kuin aineellistakin epämukavuutta.
Sota oli aiheuttanut niin suuren miespulan, että eloonjääneet tuskin pystyivät täyttämään aukot. Tehtaat eivät saaneet tuotantoaan kunnolla käyntiin ja työvoiman puutteesta johtuen ei sodan vaurioitakaan saatu korjatuksi. Tuli siten naisten osaksi mennä täyttämään miesten paikat, sillä jos he eivät niin tehneet, uhkasi sekä heitä itseään että heistä riippuvaisia vanhoja naisia ja lapsia - nälkiintyminen. Työ tehtaissa vaati kuitenkin naista unohtamaan sekä moraaliarvonsa että naisellisen luontonsa, joista nyt oli tullut este hänen kamppailussaan leivästä.
Loppujen lopuksi eivät tehtaanjohtajat tahtoneet ainoastaan työvoimaa; he halusivat myös tyydyttää seksuaalisia tarpeitaan. Naisen avuttomuus antoi tähän hyvän tilaisuuden, jota he hyödynsivätkin täydelleen. Naisen oli siis pakko täyttää kahta velvollisuutta: työskennellä tehtaissa ja samalla tehdä parhaansa tyydyttääkseen työnantajansa. Naista ei piinannut vain nälkä; seksuaalivietti vaati myös osansa ja tyydytyksensä. Kun miesten lukumäärä oli sodan seurauksena vähentynyt niin katastrofaalisesti, eivät kaikki naiset voineet saavuttaa tätä tyydytystä avioliiton kautta. Mutta Euroopan valtauskonto ei sallinut moniavioisuutta, kuten Islam tekee - sellaisina kriisiaikoina. Eurooppalaisesta naisesta tuli siten tarpeidensa uhri; ja ne pyyhkäisivät hänet mukaansa. Hänen leiväntarpeensa, kuten myös tarve saavuttaa seksuaalinen tyydytys, olivat, lisänä hänen rakkautensa kalliisiin vaatteisiin, kosmetiikkaan jne, tekijöitä, jotka pakottivat hänet ottamaan tämän suunnan elämälleen.
Eurooppalainen nainen jatkoi siis tällä tiellä; työskenteli tehtaissa ja liikkeissä hankkiakseen itselleen, kunniallisesti tai kunniattomasti, haluamansa tavarat. Mutta mitä enemmän hän sai niitä käytettäväkseen, sitä vahvemmaksi tuli hänen intohimonsa niitä kohtaan, ja hän teki yhä kovemmin töitä tyydyttääkseen halunsa. Tehtailijat käyttivät tätä naisen heikkoutta omaksi hyödykseen. He maksoivat tälle palkkaa, joka oli kaukana siitä, mitä he maksoivat miestyöläisille, jotka tekivät samaa työtä samassa tehtaassa - suunnaton epätasa-arvoisuuden osoitus, jota järki tai omatunto ei koskaan voisi oikeuttaa.
Näissä olosuhteissa se suuri vallankumous, joka lopulta Euroopassa puhkesi, oli väistämätön. Se lakaisi pois vuosisadan epätasa-arvon ja epäoikeudenmukaisuuden.
Mutta mitä nainen saavutti tämän vallankumouksen ansiosta? Hän oli fyysisesti loppuunkulunut ja kunnioitus häntä samoin kuin hänen naiseuttaan kohtaan oli hukattu! Häneltä evättiin jopa luonnollinen ilo perheestä, lapsista; heidän kanssaan elämisestä ja todellisen itsensä toteuttamisesta työskentelemällä heidän hyväkseen, ja siten saavuttaa aito hyvinvoinnin ja ylevyyden tunne. Sen sijaan hän sai joka tapauksessa lopulta oikeuden samaan palkkaan; ainoan itsestään selvän oikeuden, jonka Eurooppa on hänelle antanut.
Eurooppalainen mies ei kuitenkaan vapaaehtoisesti luopunut ylemmyydestään - tai pikemminkin egoismistaan - suhteessaan naiseen. Hänet pakotettiin myöntämään naiselle samat oikeudet vasta hyvin sitkeän ja intensiivisen taistelun jälkeen, jossa kaikki tavanomaiset sodankäynnin välineet otettiin täydessä mitassa käyttöön.
Kamppailussa oikeuksiensa puolesta nainen turvautui sellaisiin aseisiin kuin lakko ja yhteistyöstä kieltäytyminen; järjesti julkisia kokouksia ja käytti lehdistöä edistääkseen asiaansa. Sitten hän ymmärsi, että saadakseen asiat oikealle tolalle hänen täytyisi osallistua myös lainsäädäntötyöhön. Niin hän vaati ensin äänioikeutta ja jatkoi sitten vaatimalla oikeutta tulla valituksi kansanedustuslaitokseen. Koska hän oli saanut saman koulutuksen kuin mieskin, tekiväthän he samanlaisia töitäkin, hän vaati nyt loogisesti samaa osuutta myös hallituksen työstä.
Sellainen on kertomus eurooppalaisen naisen taistelusta oikeuksiensa saavuttamiseksi. Se on jatkokertomus, jossa kaikki episodit liittyvät kiinteästi yhteen. On epäolennaista, pitikö mies tästä kaikesta vai ei, mutta myös nainen havaitsi pian olevansa yhtä avuton kuin mieskin tässä uudessa, rappeutuneessa sosiaalisessa järjestelmässä, jossa hän oli menestyksekkäästi suistanut miehen pois johtajan ja auktoriteetin asemastaan.
Kaiken tämän jälkeen lukijat ehkä hämmästyvät sitä tietoa, että vielä tänäänkin - demokratian kehdossa Englannissa - ministeriöissä työskentelevät naiset saavat alempaa palkkaa kuin miehet, vaikka brittiparlamentissa on jo niin monia kunnioitettuja naisjäseniä.
Tarkastelkaamme naisen asemaa Islamissa ja katsokaamme, olisiko siellä joitakin historiallisia, maantieteellisiä, taloudellisia, ideologisia tai juridisia seikkoja, jotka pakottaisivat naisen tarttumaan aseisiin oikeuksien puolesta samalla tavoin kuin hänen vertaisensa Lännessä joutuivat tekemään. Vai onko se vain alemmuuskompleksi ja Lännen sokea jäljitteleminen, jotka saavat nämä Idän naisasianaiset niin kiihkeään sanailuun julkisissa kokouksissa?
Eräs Islamin järjestelmän perusperiaatteista on, että nainen on inhimillinen olento ja naisen sekä miehen sielut ovat samanarvoiset:
"Ihmiset, pitäkää kunniassa Herraanne, joka on teidät luonut yhdestä hengestä ja hänestä luonut hänen puolisonsa ja näistä molemmista antanut lukuisain miesten ja naisten levitä maailmaan."
(Koraani 4:1)
Miehellä ja naisella on siis tarkalleen sama alkuperä; heidän alkukotinsa kuten myös paikka, johon he tulevat palaamaan, on sama ja siten heillä on samat ja yhdenvertaiset oikeudet. Islam antoi naiselle oikeuden elämään, kunniaan ja omaisuuteen, samoin kuin miehelle. Hän on arvokas olento eikä kenelläkään ole oikeutta polkea hänen arvoaan tai panetella häntä. Kenelläkään ei ole oikeutta vakoilla häntä tai mitätöidä häntä hänen sukupuolensa perusteella. Nämä ovat oikeuksia, jotka koskevat sekä miehiä että naisia; niissä ei tehdä mitään eroa heidän välilleen. Laki, joka tästä aiheesta on vahvistettu, puhuttelee sekä miehiä että naisia:
"Te, jotka uskotte, älkää antako ihmisten nauraa toisilleen, olkoonpa, että he ovat näitä parempia: älkööt naiset naurako toisille naisille, vaikka olisivatkin parempia kuin nämä. Älkää etsikö vikoja toisistanne älkääkä kutsuko toisianne pilkkanimillä."
(Koraani 49:11)
"... Älkää vakoilko älkääkä panetelko toisianne! ".
(Koraani 49:12)
"Te, jotka uskotte, älkää astuko muihin taloihin kuin omiinne, ennenkuin olette saaneet niiden asukkaiden suostumuksen ja heitä tervehtineet."
(Koraani 24:27)
Kunnioitettu Profeetta (SAAS) sanoi: "Muslimin on kielletty ottaa toiselta muslimilta hänen elämäänsä, kunniaansa tai omaisuuttaan"
(Bukhari ja Muslim).
Miehet ja naiset ovat myös tasavertaisia oikeuksissaan toteuttaa elämän aineellisia tarpeita, mukaan lukien sama oikeus omistaa ja käyttää omaisuuttaan kuten he haluavat. He ovat vapaat kiinnittämään sen, vuokraamaan sen tai testamenttaamaan sen, myymään, ostamaan ja käyttämään sitä miehen tai naisen omien tarpeiden mukaan:
Hyvien tekojen palkinto on myös sama sekä miehille että naisille:
"Niin kuuli heidän Herransa heitä (ja sanoi): "Minä en anna tekijän työn mennä hukkaan teidän keskuudessanne, olkoon hän mies tai nainen; toinen toisestannehan te polveudutte."
(Koraani 3:193)
"Miehiset perijät saakoot osan siitä, mitä vanhemmat ja lähimmät omaiset ovat jälkeensä jättäneet, ja naispuolisetkin perilliset saakoot osan siitä, mitä vanhemmat ja lähimmät omaiset ovat jättäneet, olkoon perintö vähäinen vai suuri".
(Koraani 4:7)
"Miehille riittäköön rikkautta siitä, mitä he ovat ansaitsemalla hankkineet, ja naisille siitä, mitä he ovat ansainneet."
(Koraani 4:32)
Meidän on pysähdyttävä tähän, ja huomattava kaksi tärkeää seikkaa naisen oikeuksista hallita omaisuuttaan ja käyttää tai hyödyntää sitä omien toiveidensa mukaan. "Sivistyneiden" eurooppalaisten lakijärjestelmä ei antanut näitä oikeuksia naiselle vasta kuin aivan äskettäin. Hän saattoi käyttää omaisuuttaan vain epäsuorasti miehen kautta; aviomiehensä, isänsä tai huoltajansa. Tämä tarkoittaa toisin sanoen sitä, että kun Islam jo oli antanut naiselle nämä oikeudet, oli ne evätty eurooppalaiselta naiselta vielä yli tuhatsata vuotta. Ja kun hän lopulta saavutti ne, ei se tapahtunut helpolla; hän ei voinut tämän kovan taistelun tuoksinassa säilyttää sisintä luontoaan koskemattomana, ei kunniaansa ja arvokkuuttaan ihmisenä. Sen sijaan hänen oli pakko hylätä nämä kaikki arvot sen lisäksi, että hän sai kokea hirveyksien sarjan kovaa työtä, murhaa, kärsimystä ja nöyryytystä saavuttaakseen sen, joka ei ollut muuta kuin itsestäänselvä oikeus, jonka Islam jo oli suonut naisille; ei taloudellisten olosuhteiden perusteella eikä tuloksena maailmalla käytävästä luokkataistelusta. Ei, se saatettiin voimaan Islamin tavoitteen nojalla juurruttaa totuus ja oikeudenmukaisuus, kaksi ihmiselämän tärkeintä asiaa - ja käytännössä eikä unelmamaailmassa.
Toiseksi on kiinnitettävä huomiota siihen tosiseikkaan, että kommunismi erityisesti ja länsimaailma yleensäkin pitävät ihmisen olemassaoloa synonyymina ihmisen taloudelliselle olemassaololle. Tästä seuraa väite, että niin kauan kuin naisella ei ole oikeutta omistaa tai vapaasti käyttää omaisuuttaan, hänellä ei ole liioin lainkaan itsenäistä olemassaoloa ja että hän sai ihmismäisen aseman vasta saatuaan riippumattoman taloudellisen elämän; eli toisin sanoen kun hän lopulta voitti itselleen oikeuden hallita omaisuuttaan suoraan eikä vain miehen kautta ja oli vapaa käyttämään sitä haluamallaan tavalla.
Vaikka emme yhdykään noin kapeaan näkemykseen ihmisen olemassaolosta ja sen alistamiseen puhtaasti taloudelliseksi olemassaoloksi, olemme kuitenkin periaatteessa samaa mieltä näiden ihmisten kanssa - kommunistien ja länsimaisten ajattelijoiden - siitä, että hyvä taloudellinen tilanne vaikuttaa ihmisen tunteisiin ja lisää hänen itsetuntoansa. Islam on ainutlaatuinen siinä, kun se tunnusti naisen riippumattoman taloudellisen aseman ja antoi tälle oikeuden omistaa, käyttää ja nauttia omaisuudestaan kuten tahtoi, ilman uskottua miestä tai välikättä. Eikä vain tässä asiassa, vaan myös naisen elämän merkityksellisimmässä asiassa, nimittäin avioliiton solmimisessa, hänen riippumattomuutensa vahvistettiin. Häntä ei voitu naittaa ilman hänen suostumustaan; mikään avioliitto ei ollut lainvoimainen, jos nainen ei sitä hyväksynyt.
Kunnioitettu profeetta (SAAS) sanoo: "Leskeä ei saa naittaa ilman, että häneltä on kysytty; ja neitoa ei saa naittaa ilman hänen suostumustaan, ja hänen vaikenemisensa on merkkinä hänen suostumuksestaan"
(Bukhari ja Muslim).
Vaikka hän avioliittoseremonian jälkeen antaisi tietää, että hän ei hyväksynyt avioliittoa, se raukeaisi.
Ennen Islamin tuloa naisen täytyi turvautua epäsuoraan ja hankalaan kiertotiehen vapautuakseen miehesstään, joka piti häntä täydellisesti vallassaan, sillä eivät perinnäistavat eikä maan laki antanut naiselle oikeutta jättää miestään vaatimalla avioeroa. Islam antoi naiselle tämän oikeuden selvin ja yksiselitteisin termein ja hän saattoi käyttää sitä milloin tahansa katsoi sen olevan hyväksi. Islam ei tyytynyt tähän, vaan meni askelen pidemmälle antamalla naiselle myös oikeuden itse ehdottaa avioliittoa miehelle, jonka kanssa tahtoi mennä naimisiin. Eurooppalainen nainen sai tämän oikeuden vasta 1700-luvulla ja silloin sitä pidettiin suurena voittona naiselle vuosisatoja vanhoista traditioista!
Islam se jälleen oli, joka koko maailman ollessa hukkuneena tietämättömyyteen ja pimeyteen, korosti tiedon merkitystä ihmiselle; ei jonkin luokan erityisenä etuoikeutena, vaan oleellisena ja välttämättömänä vaatimuksena jokaiselle ihmiselle. Islam teki tiedon hankkimisesta jokaisen ihmsen velvollisuuden; se oli välttämätön ehto, jotta voisi todella uskoa Allahiin ja Islamiin. Islam oli myös ensimmäinen uskonto, joka tunnusti naisen yksilöllisen ja riippumattoman aseman ja painotti hänelle, että hän ei voisi saavuttaa täydellisyyttä ilman tietoa. Tiedon hankkiminen oli yhtä tärkeä velvollisuus niin naiselle kuin miehelle, sillä Islam halusi naisten kehittävän myös henkisiä lahjojaan ja siten kohoavan korkeammalle henkiselle tasolle. Eurooppa sitä vastoin vasta hiljattain tunnusti naisella olevan tämän oikeuden, ja silloinkin vain siksi, että taloudelliset paineet pakottivat siihen.
Yllä sanottu riittää tekemään tyhjäksi sen väitteen, että Islam antaa naiselle vain toissijaisen aseman ja että häntä kohdellaan miehen alamaisena, tai että hänen roolinsa elämässä Islamin näkökulmasta on täysin merkityksetön. Sillä jos se olisi ollut totta, ei Islam olisi pitänyt niin tärkeänä sitä, että nainen hankkii itselleen tietoa. Että sitä pidettiin, todistaa Islamin suovan naiselle kunniallisen ja arvokkaan aseman elämässä; niin Allahin silmissä kuin yhteiskunnankin.
Mutta annettuaan naisille ja miehille avian saman aseman ihmisinä ja käsiteltyään heitä tasavertaisina samoin oikeuksin, tekee Islam eron miehen ja naisen välillä siinä, mitä tulee heidän erityisiin tehtäviinsä elämässä; kannanotto, joka on antanut aiheen suureen huutoon ja rähinään naisorganisaatioiden taholta, tiettyjen kirjailijoiden, "uudistajien" ja nuorten miesten tuella.
Ennen kuin tarkastelemme lähemmin niitä kohtia, joissa Islam tekee eron sukupuolten välillä, käykäämme ensin käsiksi perusongelmaan fysiologisesta, biologisesta ja psykologisesta näkökulmasta.
Kuuluvatko miehet ja naiset yhteen ja samaan sukupuoleen vai ovatko he kaksi eri sukupuolta? Onko heillä elämässä samat tehtävät, vai ovatko ne erilaiset ja erilliset kuten mies ja nainen? Tämä on de facto asian ydin, ongelman polttopiste. Jos naiskonferenssit, niiden tukijat, kirjailijat, uudistajat ja nuoret miehet ovat sitä mieltä, että ei ole kerta kaikkiaan mitään eroa miehen ja naisen fyysisten ja henkisten ominaisuuksien välillä tai heidän biologisten toimintojensa välillä, silloin meillä ei ole heille mitään sanottavaa. Mutta jos he myöntävät, että miehissä ja naisissa todella on eroa, kuten myös heidän vastaavissa toiminnoissaan, silloin voimme vielä hedelmällisellä tavalla yhdessä käsitellä ongelmaa.
Miehen ja naisen tasavertaisuutta koskevaa ongelmaa olen jo perusteellisesti käsitellyt kirjassani "Man between Islam and Materialism". Voi olla paikallaan lainata tähän joitakin otteita siitä:
«Ja seurauksena tästä perustavanlaatuisesta erosta heidän tehtävissään ja päämäärissään, voimme havaita miehen ja naisen kehittyneen niin erilaisiksi sekä mieleltään että ruumiiltaan, että kumpikin on varustettu sillä, mistä hänelle eniten on hyötyä kummankin ensisijaisten tehtävien suorittamisessa.»
«Tästä syystä en voi ymmärtää, miten kaikki tuo tyhjä puhe täydellisestä tasa-arvosta miehen ja naisen välillä koskaan voisi tulla todeksi. Vaatimus miehen ja naisen tasa-arvosta ihmisinä on itsestäänselvä ja looginen. Mies ja nainen ovat kaksi yhtä suuren merkityksen omaavaa ihmiskunnan osaa, ja heillä on yksi ja sama luoja. Mutta mitä tulee vaatimukseen pitää heitä samanlaisina elämäntehtäviltään ja tosiasialliselta käyttäytymiseltään; voisi se milloinkaan olla mahdollista? Se on yksinkertaisesti mahdotonta, vaikka kaikki naiset maailmassa sitä tahtoisivat, pitäisivät konferensseja, lähettäisivät julkilausumia siinä tarkoituksessa. Heidän kokouksensa ja resoluutionsa eivät voi muuttaa miesten ja naisten luontoa, eivätkä liioin vaihtaa heidän tehtäviään niin, että miehet tekisivät saman kuin naisetkin: odottaisivat, synnyttäisivät, imettäisivät ja päinvastoin.»
«Mitään tiettyä biologista toiminta ei voi tapahtua tietyntyyppisen psykofyysisen ympäristön ulkopuolella. Tämä tarkoittaa, että naisen erityistoiminnot, kuten lapsen kantaminen ja imetys, vaativat tietyntyyppisen emotionaalisen ja henkisen laadun, joka tekee hänestä kykenevän täyttämään nämä hyvin vaativat velvollisuutensa.»
«Luonnollisestikaan ei äitiyttä kaikkine siihen liittyvine jaloine tunteineen, ylevine tekoineen, kärsivällisyyden koetuksineen sekä täydellisesti ajoitettuine päätöksineen ja tekoineen, voi olla olemassa ilman sitä fyysistä rakennetta, joka tekee naisesta soveltuvan hänen erityistehtäväänsä, joka merkitsee odotusta ja imetystä - se, mikä muovaa hänen psykologista, älyllistä sekä hänen hermojärjestelmäänsä. Nämä naisen älyllisen, psykologiset, hermostolliset ja fyysiset luonteenpiirteet ovat olemassa yhtaikaa täydentäen toisiaan ja ollen itsessään koordinoituja ja harmonisia. Siksi täytyy olla hyvin harvinainen poikkeus, että joku näistä piirteistä olisi olemassa ilman sen vastaavuuden olemassaoloa.»
«Ja kaikki tämä tunteiden pehmeys, intuitiivinen vastaanottavuus ja hyvin herkkä rakenne, jonka nainen on saanut, osoittaa hänen luonteensa olevan pikemminkin emotionaalinen kuin älyllinen. Juuri tästä emotionaalisesta luonteesta kumpuaa hänen äidillisten ominaisuuksiensa hyvin elävä ja aina vuolas lähde. Lapsen hoitaminen ei niinkään vaadi älyllisiä ominaisuuksia, jotka voivat olla aktiivisia tai passiivisia ja hyödyllisiä tai ei, kun on kyse lapsen tarpeisiin vastaamisesta; mutta sen sijaan tärkeitä ovat voimakkaat tunteet ja intohimot, jotka eivät salli hänen kaikessa rauhassa ruveta mietiskelemään lapsen tarvitessa hänen huomiotaan, vaan saavat hänet vastaamaan lapsen kutsuun välittömästi ja ilman viivyttelyä tai vastahakoisuutta.»
«Nämä ovat itseasiassa naisen todelliset elämän ominaisuudet. Ne auttavat häntä suorittamaan sekä käytännön tehtävänsä että toteuttamaan luovia päämääriään.»
«Miehen on toisaalta otettava hoitaakseen aivan toisia tehtäviä, joita varten hänet on varustettu sopivalla, mutta toisenlaisella, tavalla kuin nainen. Hänen on osallistuttava siihen elämäntaisteluun, jota käydään ulkopuolisessa maailmassa, vaikka se sitten tarkoittaisi villieläinten kesyttämistä viidakossa, luonnonvoimia vastaan taistelemista maalla tai ilmassa, hallituksen muodostamista tai kansantaloudellisten lakien laatimista. Hänen on kamppailtava näiden ongelmien kanssa ansaitakseen elantonsa ja suojellakseen itseään, vaimoaan ja lapsiaan sorrolta.»
«Mies ei sinänsä tarvitse voimakkaan emotionaalista luonnetta elämäntehtävässään. Tunteet voivat olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi hänen velvollisuuksiensa suorittamisessa, sillä tunteille on ominaista vaihtelevuus ja ne kääntyvät nopeasti vastakkaiseksi mielentilaksi.
Niiden avulla ei voi suunnistaa tai toimia pitkää aikaa. Tunteiden vetovoima muuttaa kohdettaan kaiken aikaa. Sellainen jatkuvasti vaihteleva emotionaalinen luonne voi olla sopiva äitiydelle, jolloin käsillä on jatkuvasti vaihtuvia ja vastakkaisia tilanteita. Mutta se ei ole avuksi miehelle, jonka työ vaatii muuttumattomuutta ja kestävyyttä pitkinä ajanjaksoina. Sen sijaan hänen älyllinen rakenteensa osoittautuu hyödylliseksi käytännön elämässä, jossa hänen on taisteltava niin monia vihamielisiä voimia vastaan. Häneltä vaaditaan siis tehokasta suunnittelua, tilanteiden nopeaa arviointia ja suunnitelmiensa kaikkien seurausten huomioon ottamista ennen niiden täytäntöön panemista. Äly on hidasliikkeinen mutta vakaa, sillä siltä ei vaadita äkillisyyttä ja nopeaa toimintaa, vastakohtana niille voimakkaille tunteille, jotka värittävät naisen koko olemassaoloa. Mitä hänen älyltään kuitenkin vaaditaan, on se, että sen tulee päätyä parhaaseen menetelmään päämäärän saavuttamiseksi, oli se sitten villieläinjahti, jonkin välineen keksiminen, uuden talousjärjestelmän perustaminen, uuden hallituksen muodostaminen, sodanjulistus tai rauhan luominen. Kaikki nämä miehen toiminnot ovat riippuvaisia hänen älyllisistä kyvyistään. Mukaan sekoittuvat tunteet ovat omiaan vain tärvelemään ne.»
«Ja siksi mies toteuttaakin itseään vain omistautuessaan todellisille miehisille ponnisteluilleen ja tavoitteilleen elämässä. Tämä voi selittää ne monet erot miehen ja naisen rakenteessa: miksi mies mieluusti suorittaa tehtäviä, joissa hän voi parhaiten käyttää fyysisiä ja älyllisiä taipumuksiaan, samalla kun hänen tunne-elämänsä on häilyvää kuin lapsen? Ja mistä johtuu, että nainen on tyytyväinen vain luontaisten tunteisiin liittyvien toimintojensa parissa ja nauttii suuresti niistä; onko se siksi, että hän vain niiden kautta voi toteuttaa maanpäällisen olemassaolonsa todellista tarkoitusta? Siksi hän myös viihtyy parhaiten sellaisissa ammateissa, jotka sopivat hänen feminiiniselle luonteelleen, kuten sairaanhoito, opetus ja kasvatus. Vaikka hän työskentelisi liike-elämässä, voi sekin viehättää häntä emotionaalisesti, koska hänellä siellä on mahdollisuus tavata etsimänsä miespuolinen seuralainen. Mutta kaikki nämä aktiviteetit ovat vain toissijaisia; ne eivät voi sellaisenaan tyydyttää hänen synnynnäistä tarvettaan saada mies, koti, perhe ja lapsia. On siksi luonnollista, että heti saatuaan tilaisuuden täyttää ensisijainen tehtävänsä, hän jättää työnsä ja omistautuu pelkästään tehtävilleen kotona, jos hänen sitten ei esimerkiksi taloudellisistä syistä ole pakko tehdä kodin ulkopuolista työtä.»
«Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mies ja nainen syvimmältään eroaisivat toisistaan ja olisivat täysin yhteensovittamattoman erilaisia. Se ei myöskään merkitse sitä, että kaikki tietyn sukupuolen edustajat olisivat täysin vailla samoja piirteitä, jotka ovat välttämättömät niiden tehtävien suorittamiseksi, joita vastakkainen sukupuoli yksin on luonnostaan valittu suorittamaan. »
«? Näin ollen havaitaan molempien sukupuolten sekoittuvan. Jos siten löydetään nainen, joka on kykenevä hallitsemaan, luomaan oikeutta, nostamaan raskaita taakkoja tai käymään sotaa - ja jos törmätään mieheen, joka osaa laittaa ruokaa, tehdä kotitöitä tai jolla on erittäin hellät ja äidilliset tunteet lapsiaan kohtaan, tai jonka tunnetilat vaihtelevat nopeasti, on muistettava, että kaikki tämä on täysin normaalia; siinä ei ehdottomasti ole mitään tavatonta. Se on vain looginen seuraus siitä tosiasiasta, että kukin sukupuoli kantaa itsessään molempien sukupuolten geenejä. Mutta se ei ollenkaan todista sitä, mitä harhaanjohdetut länsimaalaiset ja eripuraiset itämaalaiset tahtovat saada meidät uskomaan. Todellinen ongelma on ennemminkin lyhykäisyydessään seuraava: voivatko kaikki ne ylimääräiset toiminnot, joita nainen ottaa tehdäkseen, korvata hänen todellisen ja luonnollisen tehtävänsä? Eikö hän noita toimintoja suorittaessaan tosiaankaan enää tunne kaipuuta miespuoliseen kumppaniin tyydyttääkseen seksuaalista vaistoaan?
Kun nyt olemme todenneet, että eroja miesten ja naisten välillä todella on, palatkaamme niihin kohtiin, joihin perustuu Islamin kahden sukupuolen ja kunkin tehtävien erottelu.
Islamin selkeänä tunnusmerkkinä on sen käytännöllinen elämäntapa, joka on kaikessa varautunut ottamaan huomioon ihmisluonteen, eikä koskaan asetu sitä vastaan tai yritä muuttaa sen luonnollista suuntautumista. Se kehottaa ihmistä puhdistamaan sieluaan ja kohottamaan itsensä sellaiselle olemassaolon tasolle, joka lähenee unelmien ideaalia. Mutta koko ihmisen parantamis- ja kehittämisprosessissa se ei yritä muuttaa hänen luontoaan, eikä se myöskään usko sellaisen muutoksen ihmisluonteessa koskaan voivan olla ihmisen hyvinvoinnille eduksi; jos se ylipäänsä on mahdollista. Se uskoo sen sijaan, että ihmiskunnan jaloin tavoite on sellainen, jonka se saavuttaa oman perusluonteensa kautta ja sen avulla - jalostettuaan ja kohotettuaan itseään korkeammalle tasolle, oltuaan ensin aineellisten tarpeidensa vanki..
Islamin asenne miehen ja naisen suhteen noudattaa sekin täysin ihmisluonnetta. Siten se edistää heidän tasavertaisuuttaan, kun siihen vain on luonnollinen peruste; ja tekee eron heidän välillään silloin, kun sellainen ero näyttäytyy itsestäänselvyytenä. Ottakaamme kaksi tärkeää ilmiötä, joissa Islam tekee eron sukupuolten välillä: perinnön jakaantuminen ja perheen johtajuus.
Perinnöstä Islam sanoo: "Miehelle sama kuin kahdelle naiselle", mikä on aivan luonnollista ja oikeudenmukaista, sillä onhan miehellä yksinään harteillaan kaikki taloudelliset rasitteet. Naisella ei ole mitään velvoitetta käyttää rahojaan mihinkään muuhun kuin itseensä ja henkilökohtaisiin tarvikkeisiinsa, paitsi tietysti silloin, kun hänen täytyy kantaa vast