Olen mielestäni jo aikuinen ihminen (30v),mutta en pääse irti äidistäni;tai päinvastoin,hän ei osaa päästää irti minusta.Ja koska hän on minulle pienenä opettanut että EI SAA SUUTTUA ja ei saa kiroilla,niin nyt kaikki on kerääntynyt sisääni.En osaa purkaa niitä ulos,koska en osaa suuttua.Pelkään,että jonakin päivänä kaikki purkautuu tai pikemminkin räjähtää ulos,enkä silloin vastaa itse teoistani.Äitini on vahvasti uskonnollinen.Olen vuodesta 2000 ollut psyykkisesti sairas,ja äitini ei ainakaan ole parantanut asiaa.Hän ei hyväksy esimerkiksi sitä,että menen psykiatriseen sairaalaan.Silloin tulee hirveä huuto puhelimessa (meillä on välimatkaa 500 km) eikä hän täälläpäin ollessaan käy minua sairaalassa katsomassa.Terapian yksityisellä hän kyllä kustantaa.
En tiedä miten osaisin oppia elämään omaa elämää ilman,että äiti ja hänen vahva persoonansa ja mielipiteensä vaikuttaisivat elämääni.Viimeksi nähdessämme hän yritti vaikuttaa siihen,ketä saan äänestää presidentiksi.Naurettavaa.En kyllä muuttanut mieltäni. Jos joskus vetoan itsenäisyyteeni tai siihen että olen jo aikuinen, tai jos en tahdo kertoa hänelle kaikkea sairaudestani,hän vetoaa siihen,että hän on kuitenkin minun äitini.Mutta eihän se anna oikeutta pitää kiinni!
Nyt minulla on tosi paha vaihe sairaudessa menossa ja haluaisin sairaalahoitoon,mutta mitä teen,kun ei äidin takia uskalla.Pelkään että avomieskin jättää jos menen.
En tiedä miten osaisin oppia elämään omaa elämää ilman,että äiti ja hänen vahva persoonansa ja mielipiteensä vaikuttaisivat elämääni.Viimeksi nähdessämme hän yritti vaikuttaa siihen,ketä saan äänestää presidentiksi.Naurettavaa.En kyllä muuttanut mieltäni. Jos joskus vetoan itsenäisyyteeni tai siihen että olen jo aikuinen, tai jos en tahdo kertoa hänelle kaikkea sairaudestani,hän vetoaa siihen,että hän on kuitenkin minun äitini.Mutta eihän se anna oikeutta pitää kiinni!
Nyt minulla on tosi paha vaihe sairaudessa menossa ja haluaisin sairaalahoitoon,mutta mitä teen,kun ei äidin takia uskalla.Pelkään että avomieskin jättää jos menen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on ollu vähän samat jutut kuin sulla...äitimme ova kovin samanlaisia.
Mä en oo vieläkään päässy kokonaan irti äidistäni, soittelemme joka päivä ja hän tykkää stressata ongelmillani ja asioillani, kunnes tajusin sen, että en enää kerro hänelle kaikkia juttujani. Käyn itsekkin satunnaisesti psykiatrisessa hoidossa, mutta hänelle sitä en ole kertonut, se ei kuulu hänelle, tämä on mun elämä, enkä halua stressata moisella jutulla häntä, koska tiedän mitä siitä sitten seuraisi! Vaikka sinun äitisi sanoo, että hän on äitisi ja hälle kuuluu sun asiat, niin näin ei ole! Kuuluuko hänen asiat myös sinulle?
Kustannan itse myös omat hoitoni. Mikset sinä maksa omia "kulujasi"? tai mikset avomiehesi?
Mene/pyri ihmeessä sairaalahoitoon, jos siltä tuntuu. Jos avokkisi jättää sinut, eikä seiso vierelläsi, niin hän ei ole sinulle se oikea. Avokin kuuluu olla tällasissa jutuissa tukena, turvana ja kannustajana.
Sairastin vaikeaa masennusta ja avokkini tuki kyllä minua, omalla tavallaan.
Äitillesi ei kuulu ketä äänestät presidentiksi, miksi sinä edes kuuntelet häntä?
On hyvä, että asutte 500km päässä toisistanne, olisi kamalaa, jos olisitte esim. vaikka naapureita. Luulisi välimatkan antavan teille molemmillle tilaa elää ja olla puuttumatta toisten elämään.
Ehkä äidilläsi ei ole omaa elämää tai se on hyvin tylsää?! Oman äidin kohdalla asia on näin. Eläkkeellä ollessa hän tykkää "hoitaa" muiden asioista ja puhelimessakin hän kertoo toisten henk.kohtasia asioita muille, kun ei ole muuta puhuttavaa. Eipä munsta enää paljoa muille kerrota, koska en kerro mitään "salaisuuksia" äidilleni.
Minäkään en saa suuttua hänen silmissään ja jos meinaan niin hän sanoo, että vaikeneminen on kultaa. No, nyt asun omassa kodissani ja saan suuttua milloin halua. Heillä kylässä käydessäni kyllä suutun jos on aihetta, mutta yleensä tuon suuttumuksen kotiin...parempi niin.
Onko sulla ystäviä jotka voisivat käydä sua sairaalassa kattomassa?
Tsemppii sulle ja parempaa vuotta 2006!!
Vähäpätöisemmistä äänestyskommenteista ei kannata välitää, päästät asiat vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Itseltäni meni vain voimat kun kaikki työ ja koulutus ja harrastus asiat täysin sotkussa, eikä ollut pienintäkään näyttöä töiden jatkumisesta ja kotiväki alkoi suunnittelemaan puolestani asumisiani, ajamisiani ja koulutuksiani siten, ettei minulla olisi ollut pienintäkään sananvaltaa omissa asioissani puhumattakaan, että hankala työtilanne olisi tunnustettu. Itse olin tietoinen, etten ole niinkään riippuvainen jostakin työasiasta esium. raha-asioiden vuoksi, eikä siksi kannattanut hermoilla tyurhia, mutta se hermoileva osapuoli löytyi kotiporukoista. Tilanne oli tuolloiun edukseni ns. 10-0 siten että olisin voinut tehdä mitä tahansa ja silti jokin palikka sai ajatukseksi heittää minut hoitoon ja nyttemmin tilanne on 0-10 tappiokseni.
Kannattaa keskustella terapeutin kanssa yksityikohtaisesti äidin toimista.
Jokainen on itse oman elämänsä tärkein henkilö, ei äiti, eikä avokki.
Sairauden hoitokeinoista neuvotellaan yksinomaan ammattiauttajien kanssa.
Dominoivat henkilöt käyttävät kaikkia keinoja manipuloidakseen uhriaan. Raha on erittäin tehokas keino vaikuttaa aikuisen ihmisen ratkaisuihin vaikka tämä asuisi toisella mantereella. Ei siis kannata totuttaa itseään lahjoituksiin, joiden vastineeksi joutuu tekemään jotain vastentahtoisesti.
Tuli mieleeni kysymyksiä:
Soittaako äitisi päivittäin tai joka toinen päivä? Jos näin on, sinun kannattaa kirjoittaa hänelle, että toivot harvempaa yhteydenottoa, että saisit henkistä välimatkaa enemmän.
Äitisi ilmeisesti häpeää sairaalaan menoasi ja jos näin on, hän ei oikeasti tue sinua.
Etkö ole käynyt psykiatrian polilla tai miel.terv.toimistossa? Siellä käynnit ovat ilmaisia, joten ei ole pakko tukeutua yksityiseen terapiaan.
Itse kirjoitin äidilleni 10 vuotta sitten, että olen mieluummin ilman "lahjoja"/ annettuja tavaroita, kuin jään kiitollisuuden velkaan ja tulen syyllistetyksi siitä, että otan häneltä kaikkea vastaan. Usein tällaisella syyllistyävällä antajalla on pointtina, että haluaa henkisesti kietoa toisen omaan valtaansa - kun toinen jää kiitollisuuden velkaan. Kirjoittaminen auttoi ja äiti muuttui antamisen suhteen.
Kirjoittaminen on hyvä tapa purkaa tällaisia asioita, koska siinä on aikaa harkita, että tekee homman ystävällisesti mutta napakasti. Jos toinen ei muutu antamisen ja hyväksynnän suhteen, suosittenlen välimatkan lisäämistä (puhelimitse).
Jos mitään ei yritä, ei mitään saavuta. Aina kannattaa yrittää työstää lähimpiä ihmissuhteita, mutta jos ei tule hyvää tulosta, välimatka on omalle mielenterveydelle paras vaihtoehto.