Olen 20 vuotias, opiskelut kesken. Vauvakuume on vaivannut jo useamman vuoden. Viimesen vuoden aikana kuumeilu on ollut ajoittain erittäin kovaa. Tunnen olevani valmis äidiksi ja toivoisin toiveeni lapsesta toteutuvan vuoden sisällä. Tiedonjanokin on kova. Poikaystäväni/avomieheni vaan ei ole varma haluaako hän vielä lapsia. Hän on minua 3 vuotta vanhempi ja valmistuu keväällä. Olemme seurustelleet vasta 8 kk, ja rakastamme toisiamme aina vain enemmän, tuntuu ettei tämä ole enää mitään alkuhuumaa, vaan olemme löytäneet etsimämme. Voin olla väärässäkin, ehkä kaikki muuttuu parin vuoden päästä. Toivottavasti ei. Vaikka poikaystäväni täyttää yhden tyhjiön sisälläni, on jäljellä vielä toinen. "Vauvatyhjiö".
Uskon, että lapsi tekisi minusta (ja poikaystävästäni) erittäin onnellisen ja täyttäisi tämän tyhjiön sisälläni. Nään usein unia joissa olen raskaana ja ERITTÄIN onnellinen asiasta. Herättyäni minut valtaa epätoivo, sillä joudun ehkä odottamaan vielä useamman vuoden vauvakuumeen riepottelemana. Haluan päätöksen vauvan yrittämisestä olevan yhteinen.
Haluaisinkin kuulla heiltä joilla asiasta kokemusta on, että täyttyivätkö odotuksesi siitä, mitä olit ajatellut äitiyden olevan, lapsen saatuasi? Vai ovatko haaveiluni yksinkertaisesti liian ruusuisia...
Uskon, että lapsi tekisi minusta (ja poikaystävästäni) erittäin onnellisen ja täyttäisi tämän tyhjiön sisälläni. Nään usein unia joissa olen raskaana ja ERITTÄIN onnellinen asiasta. Herättyäni minut valtaa epätoivo, sillä joudun ehkä odottamaan vielä useamman vuoden vauvakuumeen riepottelemana. Haluan päätöksen vauvan yrittämisestä olevan yhteinen.
Haluaisinkin kuulla heiltä joilla asiasta kokemusta on, että täyttyivätkö odotuksesi siitä, mitä olit ajatellut äitiyden olevan, lapsen saatuasi? Vai ovatko haaveiluni yksinkertaisesti liian ruusuisia...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miehesi on parempi olla valmis vauvan hankintaan
Hei! Kiva kun olet löytänyt ihmisen, jonka kanssa olet onnellinen.
Itse olen aina halunnut lasta, taitaa olla tällaista sisäsyntyistä vauvakuumetta ;) Tunne on ollut voimakkainta parisuhteideni alkuhuuman helpotuttua ja "kiintymysvaiheen" astuessa kuvioihin. Silloin on tuntunut (joka kerta) siltä, että tämä on nyt se elämäni mies. Vasta nykyisen aviomieheni kohdalla tuo tunne kestikin ensimmäisen vuoden yli ja vielä kolmannen vuoden pahojen kriisien yli.
Kaikkihan me olemme erilaisia, mutta minulle tämä "odottelu" on ollut hyvä asia. Nyt olen paljon varmempi, että tämä meidän juttumme kestää tulevat kriisit, koska niitä on ehditty riittävän kauan yhdessä harjoitella. Nyt aloittelemme vauvan yrittämistä, kun molemmat haluavat lapsen ja meistä molemmista tuntuu siltä, että meillä on yksin ja yhdessä eväät sopeutua lapsen tuloon liittyvän elämänmuutoksen ja vaikeuksiinkin. Itse asiassa näin jälkikäteen tuntuu siltä, että se "vauvan kokoinen tyhjiökin" oli enemmänkin oman ja parisuhteen kasvuntarvetta tai sitoutumisen ja oman pesän rakentamisen kaipuuta. Lapsella ei voi täydentää parisuhdetta tai omia tyhjiöitä.
Miehen oma-aloitteinen halu (ei siis naisen pitkäaikaisesta kinumisesta johtuva) saada lapsi ja asennoituminen ajatukseen isyydestä on mielestäni aika tärkeä asia. Monesti me naiset, vähän itsekkäästikin, haluamme hankkia lapsen "itsellemme" tai kodinrakennusviettimme yhtenä oireena. Minä ainakin tunnustan kohdallani näin monesti olleen..
Harvemmin pienestä odottelusta on haittaa. On sitten sitäkin ihanampi alkaa perustaa sitä perhettä, kun on ajan tuomaa varmuutta oman varmuuden tunteen tukena ja mieskin yhtä paljon suunnitelman takana.
Ihania hetkiä teille yhdessä ihan kahden kesken. Nauttikaa rauhassa toisistanne ja keräilkää elämänkokemusta ja muutamia kriisejäkin yhteiseen ansioluetteloonne. Jos olet löytänyt elämäsi miehen, ajankulun odottelu yhdessä hänen kanssaan tulee olemaan ihanaa :)