Heips! Kertokaa taas mielipiteitänne.
YKSINÄISYYS
Kakkulautaset nököttivät tyhjinä pöydällä. Muutama vaalea murena kiiltävällä posliinilla. Vieraat olivat poissa. Huoneessa leijui jonkun tädin hajuveden löyhä. Pinosin lautaset ja asetit tiskialtaaseen. Kaipasin tiskauksen kilinää pyyhkimään pois hiljaisuuden. Kuuma vesi kirpaisi ihoa. Miellyttävä tekemisen rauha valtasi ajatukseni.
Istuessani syvällä nojatuolin uumenissa yritin kuulostelle astioiden tippumista kuivauskaapissa. Ainoa ääni, jonka tavoitin oli kellon itsepintainen tikitys. Katsoin, miten viisari nytkähteli sekunti sekunnilta. “Miten turhaa! Miten naurettava tehtävä sillä onkaan!" ajattelin. Mitä muka oli aika? Ei se ainakaan ollut mitään sellaista, josta minä olisin sillä hetkellä välittänyt.
Huonekalut tarkkailivat minua ilmeettömin kasvoin. Odottivat silmät tyhjinä, mitä tekisin. Katsoivat hievahtamatta. En vastannut niiden tuijotukseen. Yksinäisyys hiippaili huoneeseen hiljaa. Se istui syliini ja silitti poskeani sierretynein kämmenin. Annoin sen olla: se oli hyvin keveä, kuin unelias kesäpilvi. Hetken istuimme. Yksinäisyys kävi raskaaksi. Se tukki korvani autioiden huoneitteni hiljaisuudella.
Ravistelin yksinäisyyden sylistäni lattialle. Nousin ja kävelin ovelle. Pujotin sandaalit jalkaani ja pujahdin ulos pääskystenlauluiseen ilmaan. Käännyin yksinäisyyden puoleen. Se seisoi oven raossa. Sanoin sille, että tullessani takaisin minulla olisi ystävä mukanani. Suljin oven. Kadulla meluinen poikajoukko ajoi ohitseni polkupyörillään. Yksinäisyys haalistui pois ja tiesin, ettei se odottaisi kotiinpaluutani.
YKSINÄISYYS
Kakkulautaset nököttivät tyhjinä pöydällä. Muutama vaalea murena kiiltävällä posliinilla. Vieraat olivat poissa. Huoneessa leijui jonkun tädin hajuveden löyhä. Pinosin lautaset ja asetit tiskialtaaseen. Kaipasin tiskauksen kilinää pyyhkimään pois hiljaisuuden. Kuuma vesi kirpaisi ihoa. Miellyttävä tekemisen rauha valtasi ajatukseni.
Istuessani syvällä nojatuolin uumenissa yritin kuulostelle astioiden tippumista kuivauskaapissa. Ainoa ääni, jonka tavoitin oli kellon itsepintainen tikitys. Katsoin, miten viisari nytkähteli sekunti sekunnilta. “Miten turhaa! Miten naurettava tehtävä sillä onkaan!" ajattelin. Mitä muka oli aika? Ei se ainakaan ollut mitään sellaista, josta minä olisin sillä hetkellä välittänyt.
Huonekalut tarkkailivat minua ilmeettömin kasvoin. Odottivat silmät tyhjinä, mitä tekisin. Katsoivat hievahtamatta. En vastannut niiden tuijotukseen. Yksinäisyys hiippaili huoneeseen hiljaa. Se istui syliini ja silitti poskeani sierretynein kämmenin. Annoin sen olla: se oli hyvin keveä, kuin unelias kesäpilvi. Hetken istuimme. Yksinäisyys kävi raskaaksi. Se tukki korvani autioiden huoneitteni hiljaisuudella.
Ravistelin yksinäisyyden sylistäni lattialle. Nousin ja kävelin ovelle. Pujotin sandaalit jalkaani ja pujahdin ulos pääskystenlauluiseen ilmaan. Käännyin yksinäisyyden puoleen. Se seisoi oven raossa. Sanoin sille, että tullessani takaisin minulla olisi ystävä mukanani. Suljin oven. Kadulla meluinen poikajoukko ajoi ohitseni polkupyörillään. Yksinäisyys haalistui pois ja tiesin, ettei se odottaisi kotiinpaluutani.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tässä ei ollut niinkään mitään sellaista jota lukisi toiseen kertaan, ajatukset harhailevat tätä luettaessa ja vertauskuvat ovat aika löyhiä. Toivottavasti tämä on osa jotain suurempaa kokonaisuutta ja vain heikko kohta siitä? Älä nyt ota itseesi tästä "arvostelusta"...
Tässä on eteerisin leijuvia lauseita. Esineet elollistuvat Henry Parlandin lyriikan tapaan. Kepeys, joka kannattelee soljuu ja osuu lopulta maaliinsa yksinäisyyden taivuttaessa teräksisen lankansa leijuen ystävyyteen. Tämä tärisytti!!!
Joku tuossa taannoin voivotteli nuoruuden intoa kommentoida kommentteihin. No, minä en voi vastustaa kiusausta. siis:
Hauska nähdä sinua täällä jälleen. Valitettavasti(?) minun täytyy sanoa, ettei tämä pätkä ollut heikko osa suuremmasta kokonaisuudesta. Se on heikko osa ihan yksinään.=) (Itse pidin ajatuksesta. Muuten en olisi sitä kirjoittanutkaan). Ajatuksia kiskottuna suoraan aivoistani, joten ehkä todella vähän harhailevaa.
En ottanut itseeni "arvostelustasi". Jokainen saa sanoa oman mielipiteensä, ja tällaisissa asioissa jokainen on myös oikeassa. Kommenttisi on kaikin puolin asiallinen. Ja loppujen lopuksi: arvostelet tekstiäni, et minua. Ei siitä voi ottaa nokkiinsa.
Taas opin jotakin - ainakin toivottavasti. Aina on parannettavaa. Minun tapauksessani sitä on paljolti, mutta matkalla ollaan. Kiitos mielipiteestäsi!
Kiitos (kai). Tällaista lukiessaan epäilee aina, kuinka tosissaan kommentoija on kirjoittanut mielipiteensä. Narutetuksitulemisenpelko. Viestisi tosin saattoi olla kommentti kommenttiin, tiedä häntä. Esineiden elollisuus viittasi kuitenkin minun tekstiini. (Suo anteeksi lievä hulluuteni tällä nimenomaisella hetkellä).
"...yksinäisyyden taivuttaessa teräksisen lankansa leijuen ystävyyteen." Vai niin. =) Vielä kerran kiitoksia (kai).
Terve vaan, on mukava olla täällä jälleen nyt kun on luovaa kirjoittamista ja pientä taukoa pidetty niin johan on voimakas olo jälleen. Tämäntyylinen uusio-symbolismi (jos sanaa voidaan käyttää tässä yhteydessä) voisi toimia jos saisit enemmän henkeä siihen (?) Tätä on hirmuisen vaikea selittää mitä yritän.. eli tekstissä tuntuu jotenkin siltä, että se on vain osa osalta koottu. Ensin tulee kakkulautanen ja sitten tulee nojatuoli jne. eli se vain kertoo asiasta toiseen ilman sellaista henkistä syvyyttä joka varmasti toimisi koska,
tietyissä lähes yliluonnollisissa mielentiloissa elämän syvyys paljastuu kokonaan silmien eteen avautuvassa näkymässä, onpa se miten tavallinen hyvänsä: näkymästä tulee sen symboli ja tässä yrität kertoa mitä tapahtuu yhdellä katsomalla...
Saikohan tästä nyt selvää? =)
Luulen ymmärtäneeni, mitä tarkoitat. Tarinassa luomani asetelmat ja tapahtumat ovat siis mielestäsi liian irrallaan toisistaan. Millään, mitä kuvailen ei tunnu olevan varsinaista tarkoitusta tai syytä olla, niin kuin ovat. Näytän sinulle kuvan, mutta en kerro, mitä sillä haluan sanoa. Pelkästä kuvasta ei pysty näkemään, mitä taustalla tapahtuu, vaikka kuinka katsoisi. Kaikesta kerrotaan niin tarkasti, että kuvan hahmottaa selvästi, mutta asioiden merkityksiä ei. Tämän takia tarinastani ei saa otetta ja kaikki kakkulautaset nojatuoleineen päivineen vaikuttavat jotenkin merkityksettömiltä. Tätäkö tarkoitit? Kovin ikävää, mikäli tekstini jäi näin pinnalliselle tasolle. Kun ajattelen sanojasi, joudun silti toteamaan, että saatat mitä suurimmassa määrin olla oikeassa. Tämä antoi ajattelemisen aihetta!
Ihmettelen tässä vain sitä, miksi omissa tarinoissani päähenkilö on usein yksin, jopa yksinäinen.
Ehkä jos sinun kirjoitusta katselee, niin otsikon voisi varmasti muotoilla kiinnostavammaksi. On myös vapauttavaa tiedostaa, että keskustelun otsikon voi nimetä toisin kuin itse tekstin.
Kommenttien kommentointi on ainoa keskustelun mahdollistava toiminto, joten mielellään tähänkin kommenttiin saa kommentoida. Ja sitten mä voin vielä kommentoida sitä kommenttia, niin eiks se ole jo vähän kuin "discussion".
Kommentteihin on hauska kommentoida ja kommentteihin on hauska saada vastauksia. Alkuperäiseen aiheeseen viitaten minulla on vain usein tapana puolustella itseäni etukäteen, ettei joku pääsisi nälväisemään "Hah! Tässä tämä taas nähtiin" -tyyppistä kommenttia.
Voi olla, että tarinoihin valitaan yksinäinen päähenkilö siksi, että yksinäisellä on parhaat mahdollisuudet kehittyä yksinäsyydestään johonkin suuntaan. Varmaan vähän samantyyppinen selitys, kuin orvon valitseminen päähenkilöksi. Yhteen aikaan orpous oli kirjallisuudessa varsin suosittua. Olen jostain lukenut tähän selitykseksi sen, että orvolla on mahdollisuus koea enemmän kuin perheellisellä ihmisellä: Orpo ei ole valmiiksi sidoksissa perheeseen ja usein ei myöskään ystäviin. Tästä tilanteesta tarinan on helppo kehittyä erilaisiin suuntiin.
Tiedän, ettei keskustelun otsikoksi tarvitse laittaa tekstin nimeä. Minä olen vain huonohko keksimään otsikoita ylipäätään (myös tarinan/novellin nimiä!). Keskustelunaloituksena esimerkiksi "Tässä taas tällainen juttu" ei ole järin mielenkiintoinen. Tarinan nimen laittaminen myös aloituksen otsikoksi on vain tapani.
Tekstini nimestä sanoit, että sen olisi voinut muokata mielenkiintoisemmaksi. Totta: "Yksinäisyys" voisi olla monenkin tällä palstalla esiintyneen pätkän nimi, eikä siinä sinänsä ole mitään erityistä. Tästä kommentistasi kuitenkin (nokkelasti) päättelen, että tekstini oli mielestäsi mahdollisesti kiinnostava. Jos "sä voit vielä kommentoida tätä kommenttia", niin kuin sanoit, voisit laittaa jonkin mielipiteen itse tekstistä.=) Ja sitten, totta kyllä, se olisi jo vähän kuin "discussion".
Kyllä yksinäisistä voi varmasti kirjoittaa helpommin kehityskertomuksen, se on totta. Eniten minua inspiroi yksinäisyydessä se, että se voi olla valtava voimavara, tai toisaalta loukku.
Monet nerot toimivat yksin ja ovat heikkoja sosiaalisilta taidoiltaan. Samalla moni vanhus, ehkä osa neroja, kuolee yksinäisyyteen. Yksinoleminen haastaa ajattelemaan itseään ja omaa olemistaan. Ajattelu on armotonta ja suoraa.
Sosiaaliset tilanteet ovat täynnä "platonisia toimia", kuten matemaatikkonero John Nash osuvasti ilmaisi rakastetulleen Alicialle elokuvassa Kaunis mieli:
"I find you very attractive. Your assertiveness tells me that you feel the same way about me. But ritual remains that we must do a series of platonic actions before we can have intercourse. But all I really want to do is have sex with you as soon as possible."
Tämä keskustelu ajautuu nyt kerrassaan sivuraiteille, mutta kun nyt mainitsit elokuvan Kaunis mieli, en voi olla kommentoimatta. Usko tai älä, juuri ennen kuin luin viestisi, ajattelin tuota elokuvaa! Kummallista, kuinka ihminen itse usein on itsensä pahin vihollinnen. Yksinäisyys juuri ajaa ihmisen ajattelemaan asioita, jotka hän jättäisi mieluummin ajattelematta. Ja se, mitä elokuvassa sanottiin sosiaalisista tilanteista, on totta. Miten paljon turhaa - mutta ah, niin välttämätöntä - elämä sisältääkään.=) Hyvin vaikuttava elokuva muuten tuo "Kaunis mieli". Maailmassa on monia mielenkiintoisia ihmisiä ja mielenkiintoisia kohtaloita.
Tunnelma välittyi minulle hyvin. Yksinäisyys istuu syliin... siltähän se joskus tuntuu. Lopussa mies (miksihän se minulle on mies?) lähtee kuitenkin kaupungille ihan selvästi naisiin... yhdenillanjuttua hakemaan.... Meninkö asioiden edelle?
No, jos jotain kriittistäkin, niin joissakin kohdissa ehkä sanavalintoja voisi viilata: astioiden tippuminen kuivauskaapissa esim.
Nyt tuli jotenkin haikean kantribiisin tunnelma. Mutta tykkäsin, ihan oikeesti, usko vaan.
Kehut kera moitteiden voi uskoakin.:) Menit asioiden edelle. Tosin tässä tapauksessa lukijalla on periaatteessa vapaus kuvitella päähenkilöstä ja hänen suunnitelmistaan mitä hyvänsä.
Astioiden tippuminen on tosiaan aika tyhmä ilmaus. Siinä menevät lauseenjäsenet sekaisin. Veden tippuminen tai valuminen astioista olisi ehkä parempi. Tuo alkuperäinen sanavalinta taitaa vain olla se, jota itse käytän puheessani. Kiitos huomioistasi!
Hieman murena sana särähti korvaan, sekä astioiden tippuminen. Mutta ihan kelvollinen yksinäisyyden tuntu ja ratkaisun haku.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä murenee 6
T. ®Sherlokki © 2005
Murena on täysin käypä suomenkielen sana (luulisin). Ei kai sillä joka tapauksessa ole niin kauheasti väliä. Ihan kohtuullisen numeronhan murensit. Kiitos kommentistasi! (Lyhyestä virsi kaunis).