Mitä

tarkoitti Koraanissa sanoessaan ettei Jeesus kuollut? 600 jKr kristityillähän oli yleinen näkemys että Jeesus kuoli kolmen päivän ajaksi ja oli kuolleena siis 3 päivää.Jeesushan sanoi myös,
herättäessään erään lapsen kuolleista,että tuo lapsi ei tosiasiassa ollut kuollut vaan nukkui.Eli
Koraanin tieto ei tuossakaan kohdassa ole välttä-
mättä ristiriidassa Raamatun ja Jeesuksen opetus-ten mukaan.Luukas 8.52. Ja kaikki itkivät ja vaikeroivat tyttöä. Mutta Jeesus sanoi: "Älkää itkekö, sillä hän ei ole kuollut, vaan nukkuu.
Enkeli Gabriel tarkoitti todennäköisesti kuitenkin
sitä,sanoessaan Koraanissa että Jeesus ei kuollut,
että Jeesus ei ollut kuolleena kolmea päivää ja yötä vaan hän sai heti,annettuaan henkensä paalus-
sa,herätyksen henkimaailmaan ja joiden kolmen päi-
vän ja yön aikana hän suoritti saarnaamistyötä henkivankilassa olleille hengille.1 Pietari 3 luku
jakeet 18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
3213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuka oli enkeli gabriel?
Minusta enkelit on naisia.)

Ei kukaan enkeli ole kirjoittanut ainuttakaan kirjaa, koska ne on henkimaailman taruja, vaikka sulkakynan ne helposti kyl olisivat voineet rakennella, useitakin!

Äänestä
  • Tässä tietoa kuka oli ensimmäinen nainen joka luotiin.Muomioi että nainenkin luotiin taivaassa
    ennen Luciferia.

    "Ensimmäinen nainen,(myöhemmin Intiassa elänyt oppimisen jumalatar Sarasvati jonka puoliso oli nimeltään Manjushri eli Bodhisattva, Veeda-kirjallisuus(?)) ja joka myöhemmin tunnetaan Esterina,Raamatun Esterin kirjan päähenkilönä,tuli olemassaoloon vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua"

    Äänestä

tietäkö kukaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enkeli Gabriel kirjoitti:

tarkoitti Koraanissa sanoessaan ettei Jeesus kuollut? 600 jKr kristityillähän oli yleinen näkemys että Jeesus kuoli kolmen päivän ajaksi ja oli kuolleena siis 3 päivää.Jeesushan sanoi myös,
herättäessään erään lapsen kuolleista,että tuo lapsi ei tosiasiassa ollut kuollut vaan nukkui.Eli
Koraanin tieto ei tuossakaan kohdassa ole välttä-
mättä ristiriidassa Raamatun ja Jeesuksen opetus-ten mukaan.Luukas 8.52. Ja kaikki itkivät ja vaikeroivat tyttöä. Mutta Jeesus sanoi: "Älkää itkekö, sillä hän ei ole kuollut, vaan nukkuu.
Enkeli Gabriel tarkoitti todennäköisesti kuitenkin
sitä,sanoessaan Koraanissa että Jeesus ei kuollut,
että Jeesus ei ollut kuolleena kolmea päivää ja yötä vaan hän sai heti,annettuaan henkensä paalus-
sa,herätyksen henkimaailmaan ja joiden kolmen päi-
vän ja yön aikana hän suoritti saarnaamistyötä henkivankilassa olleille hengille.1 Pietari 3 luku
jakeet 18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu