Ennen häpesin itseäni kun olin niin ujo, punastelin, jännitin, aivan kauheeta oli. Mutta kun nyt lähestyn kahtakymppiä olen oppinut hyväksymään ujouteni ja huomannut että se on jo karissut pikkuhiljaa pois matkan varrella. Olen siis vieläkin ujo, mutta se ei haittaa ainakaan minua sosiaalisissa tilanteissa enää niin paljon. Olen huomannut että monet pitävät minua hyvin empaattisena, nöyränä ja toiset huomioon ottavana, ja kaikki tämä vain ujouteni ansiosta. Monet miehetkin pitävät ujouttani viehättävänä piirteenä. Tärkeintä mielestäni on, että vaikka on ujo, niin rohkaisee itsensä vaan kaikkiin tilanteisiin, eikä ota sitä niin vakavasti ja jäädä ujoutensa vangiksi. Tsemppiä, tiedän että ei ole helppoa, mutta kyllä se siitä helpottuu. Tärkeintä on että arvostat itse itseäsi, etkä huolehdi siitä mitä muut sinusta ajattelevat.
Ujous on mulle
voimavara!
5967
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
pelkää ujoudessani lainkaan toisia - ihan vain itseäni.
johtuu, että et ole ujo silloin, kun olet yksin.
Minä pelkään itseäni usein yksin.
Minäkin olen kyllä yrittänyt ajatella ujouttani voimavarana. Tiedän, että muiden mielestä olen jotenkin nöyrä, herttainen ja söpö kaikessa kainostelussani, mutta itse koen ujouteni hankalana. Sosiaalisissa tilanteissa yritän aina jotenkin kadota, enkä saa mielipiteitäni sanottua, ainakaan oma-aloitteisesti. Sitä paitsi jotkut tulkitsevat ujouden ylpeydeksi ja töykeydeksi. Tästä on kyllä vielä pitkä matka siihen, että osaisin valjastaa ujouden jotenkin hyödykkeeksi. No joo, onneksi olen sentään vielä nuori.
Minulle ujous on aina ollut rasite tai ainakin melkein..Pelkään esiintyä ja minua on nälvitty ujouden takia..