Sinä sanoit

se tehoaa. Siis se, että tuon kukkia ja istut sylissäni, mutta minä silloin luulin aivan jotain muuta: Olisiko hän kauneutensa vuoksi vain leikittelemässä miesten sydämmillä, mutta oletkin sielultasi kaunis etkä murhetta soisi kenellekkään...olisihan se pitänyt huomata miljoonista kauniista piirteistäsi, jos vain olisi ollut elämänkokemusta. Paljon on maailma muuttunut, mutta tuskaa tunnen, vaikka olet siinä lähellä, mutta niin kaukana.

Tiede. Sehän oli niin tärkeää, vaikka se on aikamoista roskaa. Filosofiakin oli, mutta virheellinen.

Nyt Piirpauke soi: Soi vienosti murheeni soitto. Entistä elämääni ajatellen. Miksi minä niin valitsin, sanoivat, että ei turhaan ja niin sanot sinäkin. Minäkin alan pikkuhiljaa uskoa, että turhaa ei ollutkaan mikään, vaikka tietämättömyydessä vaellan käytännön seikoissa tapahtumista.
3943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ole ollut turhaa. Sinähän tiedät (?), että usko on minulle tärkeää. Kaikkea en todellakaan ymmärrä. Se tekeekin elämästä vaikeaa. Se, ettei ymmärrä ja on niin vaillinainen, mutta silti pitää vaan elää. Ja hyväksyä kai sekin, että toisinaan sattuu ja satuttaa. Mutta kaikkein heikoimpia sitä haluaa viimeiseen asti suojella, ja se on helppo ymmärtää.

Minä rakastan sinua, edelleen. Ja sinulle haluaisin olla kaunis.

Äänestä
  • sinulle tärkeää kuten minulle nykyään ja jo pidemmän aikaa. Kaunis olet edelleen ja minäkin rakastan sinua jos vain olet se henkilö jota etsin. Etkä sinä ole minua satuttanut ja nyt kyllä molempiin sattuu, mutta kohta ei enää. Niin uskon.

    Minun uskoni poikkeaa valtavirtauksista, mutta minusta on selvää, että sinä tiedätkin millainen filosofinen näkemys minulla on. Ja usko.

    Äänestä

Miehet on tyhmiä...Heti jos on kaunis niin miehillä menee pasmat sekaisin.. Kauneus ei tarkoita välttämättä että nainen on muuten ihana..."ken katsoo kauneuteen eikä hyvyyteen,häneltä monta ystävyyttä jääkin pois..."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


että minuun kirjoitti:

se tehoaa. Siis se, että tuon kukkia ja istut sylissäni, mutta minä silloin luulin aivan jotain muuta: Olisiko hän kauneutensa vuoksi vain leikittelemässä miesten sydämmillä, mutta oletkin sielultasi kaunis etkä murhetta soisi kenellekkään...olisihan se pitänyt huomata miljoonista kauniista piirteistäsi, jos vain olisi ollut elämänkokemusta. Paljon on maailma muuttunut, mutta tuskaa tunnen, vaikka olet siinä lähellä, mutta niin kaukana.

Tiede. Sehän oli niin tärkeää, vaikka se on aikamoista roskaa. Filosofiakin oli, mutta virheellinen.

Nyt Piirpauke soi: Soi vienosti murheeni soitto. Entistä elämääni ajatellen. Miksi minä niin valitsin, sanoivat, että ei turhaan ja niin sanot sinäkin. Minäkin alan pikkuhiljaa uskoa, että turhaa ei ollutkaan mikään, vaikka tietämättömyydessä vaellan käytännön seikoissa tapahtumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu