telkkaripainit

Niistä telkkaripaineista nyt sitten taitaa tulla totta. Istuin eilen pitkän palaverin Helsingissä Urheilukanavan Mikko Viitalan kanssa ja hän antoi periaatteessa siunauksen ohjelmalle. Lisäksi Viitala myönsi, että hyvin toteutettuna tämän ohjelmasarja saattaa poikia vastaavia myös muiden liittojen suhteen. "Hyvin toteutettu" tarkoittaa sitä, että ohjelmalla on omat taiteelliset ansionsa. Se ei saa olla ns. "juosten kustu"

Nyt kaikki on kiinni painiliiton päätöksestä. Tai sitten siitä, että paneeko painiliitto hiekkaa rattaisiin jos homma toteuteutetaan ilman sitä.

Syy miksi tänne nyt kuitenkin kirjoitan on se, että nyt pitäisi saada selville niitä seuroja tai seurayhtymiä jotka lähtisivät toteuttamaan tätä projektia. Tähän mennessä halunsa ovat ilmoittaneet: Ilmajoki, Janakkala, Heinola ja Kurikka.

Ilmajoelta tulee kaksi ohjelmaa, joista toinen ei liity tähän sarjaan sillä se koskee Arvo Haavisto -turnausta. Toinen Ilmajoen kisa on tietenkin OP -painit. Kurikasta kaksi ohjelmaa: Myhi -painit ja Flikkapainit. Janakkalassa on hyvä turnaus, kevätpainit ja Heinolan Rantasen junnuturnauksen tuntevat kaikki.

Mutta nyt pitää saada vielä muut paikkakunnat mukaan hommaan ja sitoutumaan asiaan. Tilaa on kuudelle seuralle tai seurayhtymälle. Yhteensä varsinainen sarja käsittää yksitoista kisaa plus Haavisto turnauksen plus kevään 2006 Myhi -painit, jotka ovat eivät vielä liity koko sarjaan. Ne ovat eräänlainen koko touhun pilottijakso, joka saatiin ruinattua bonuksena Urheilukanavalta.

Varsinainen sarja alkaisi syksyllä 2007. Syksyn aikana olisi ohjelmassa neljä kisaa, kerran kuussa ja kaikki vapaapainia. Vapaan päätöskisa olisi Flikkapainit, joka nyt ilmeisesti tulee sittenkin säilyttämään paikkansa joulukuussa. Keväällä seitsemän kisaa ja sarja päättyy kesäkuussa Heinolaan.

Kisojen järjestäminen edellyttää hyviä tiloja. Tarkoittaa että käytössä on sellainen tila, minne mahtuu vähintään kolme painimattoa. Mitään uusia kilpailuja ei myöskään ole tarkoitus järjestää, vaan että toimitaan olemassa olevien kisojen pohjalta.

Esimerkkiksi Ylivieskan Vieska-cup voisi olla yksi tälläinen kisa ja samoiten Karkki-painit Karkkilassa. Kumpikin näistä kisoista on "hyvä kisa" ja olisi sääli jos ne jäisivät ohjelman ulkopuolelle. Myös Aurassa on kivat painit keväisin. Siellä vain pitää miettiä tilaratkaisua. Olen antanut myös itselleni ymmärtää, että Kajaanissa olisi halua ja tahtoa lähteä mukaan tähän projektiin.

Seurojen kannalta hommaan pitää suhtautua vakavasti ja se edellyttää hyvää etukäteissuunnitelmaa ja kaikkien pikkuseikkojen huomiointia. Eli esimerkiksi vaikka sitä että mihin kannattaa sijoittaa haastattelupiste? Lisäksi jokaisen järjestävän seuran pitäisi irroittaa omaan kisaansa yksi henkilö toimittaja Erkki Valtamäelle avuksi. Tämän henkilön pitää olla sellainen, että hän tietää "jotakin" videokamerasta ja sen toiminnasta.

On syytä korostaa, että hyvä etukäteissuunnitelma ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hommasta tehdään tiukkapipoista puurtamista. Ohjelman kun on tarkoitus olla mukava ja rento; sanalla sanoen viihdyttävä. Parhaiten tämä onnistuu siten, että sen tekijöilläkin on ollut kivaa kun sitä on tehty.

Asiasta on tulossa juttua myös Molski -lehteen, jos tämä homma nyt toteutuu. Ja vaikka tässä nyt on hyvin aikaa, niin tämä on kuitenkin muistaa että tämä on nyt sellainen projekti, että siihen pitää saada mahdollisimman aikaisessa vaiheessa asiat selviksi. Tässä jos missä nimittäin pätee vanha sanonta: "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty."

Tärkeää olisi myös se, että kisoja järjestettäisiin ympäri Suomea, sillä tätä kautta eri seura eri puolilta maata pääsisivät framille ja esittelemään toimintaansa. Nyt sitten vain pitäisi saada niitä paikkakuntia ja seuroja esille joita touhu ja siihen sitoutuminen todella kiinnostaa. Pankaa spostia: [email protected]
152331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tästä hyvästä olet Kari ansainnut painiväeltä kohtalaisen ison papukaijamerkin, jonka vaimosi voi ommella MiMo:n tulevaan edustustusverkkariin.

Oma seurani VaaTo tulee ainakin alkuvaiheessa mukaan kisaamaan muutamaan osakilpailuun. Jatkossa voisimme miettiä myös yhden kilpailun järjestämistä Vaasan Kauppiksella, ei kuitenkaan heti ensimmäisenä vuotena.

Äänestä
  • mä olen allerinen papukaijoille,,,ja yleensäkkin kaikkeen sellaiseen liityvälle.

    Äänestä

  • kari o kirjoitti:

    mä olen allerinen papukaijoille,,,ja yleensäkkin kaikkeen sellaiseen liityvälle.

    allerginen, mutta vähä lipsahti..

    Äänestä

hups. kirjotin tuon niin nopeasti että en huomannut että sinne tuli virhe. siis kisasarja alkaa tietenkin syksyllä 2006, eikä 2007. no sattuuhan sitä kun liikaa innostuu...

Äänestä
  • Olet tehnyt hienoa työtä. Pääasia, että homma etenee. Onko jo tullut kiinnostuksenosoituksia muilta seuroilta? Voisiko PSM olla osana tätä ohjelmistoa? Ikään kuin loppuhuipennuksena kaudelle, miksei keskenkin kautta?

    Äänestä

  • tekevälle sattuu kirjoitti:

    Olet tehnyt hienoa työtä. Pääasia, että homma etenee. Onko jo tullut kiinnostuksenosoituksia muilta seuroilta? Voisiko PSM olla osana tätä ohjelmistoa? Ikään kuin loppuhuipennuksena kaudelle, miksei keskenkin kautta?

    Siinä ainakin olisi kunkin ikäluokan huippupainijat esillä!! Joku kaipasi kadetteja esittelyyn, siellä niitä olisi.

    Äänestä

  • KLL:n kisa? kirjoitti:

    Siinä ainakin olisi kunkin ikäluokan huippupainijat esillä!! Joku kaipasi kadetteja esittelyyn, siellä niitä olisi.

    KLL:n kisat ovat hyvinkin mahdolliset tähän kiertoon. Yksinkertaisesti siksi, että siellä on juuri pieniä ja isompiakin painijoita esillä. Lisäksi KLL-kisat ovat minun käsittääkseni myös sellaiset, että siellä tämä painopudotus ei näyttele kovinkaan suurta osaa. Se iun semmoinen asia, jota tähän juttuun ei saisi sotkea mukaan. Mutta katsotaan nyt, että millainen on koko jutun konsepti ensin.

    Äänestä

  • tekevälle sattuu kirjoitti:

    Olet tehnyt hienoa työtä. Pääasia, että homma etenee. Onko jo tullut kiinnostuksenosoituksia muilta seuroilta? Voisiko PSM olla osana tätä ohjelmistoa? Ikään kuin loppuhuipennuksena kaudelle, miksei keskenkin kautta?

    Tärkeintä on se, että kisat jakautuvat ympäri Suomea. Kuten sanottu muutama seura on jo tavallaan varannut nahdollisuuden tähän juttuun. Lisäksi muuten sitten vielä etsitään että mikä seura siltä ja siltä alueelta lähetee mukaan. Tällöin myös pitää painottaa sitä, että mukaan lähdöstä tehdään kirjallinen sopimus, joka on sitova. Se takaa ainakin sen, että jokainen mukaan lähtevä seura satsaa tosissaan tapahtumaan ja sen järjestelyyn.

    Äänestä

Ymmärsinkö oikein, että näihin kilpailuihin kelpuutetaan vain lasten kilpailuja ??

Korjaa, jos olen väärässä. Jos kaikki ikäluokat ovat mahdollisia, niin kyllähän kansalle pitäisi ainakin osaksi näyttää huippupainiakin. Ei sitäkään ole kotimaan kisoista liiemmälti tullut TV:stä.

Äänestä
  • Siis tarkoitus on että ohjelmaan tulee ihan normaaleja ikäkausikisoja. Esimerkiksi Karkkipainit joita olen tähän mukaan yrittänyt houkutella olisi tälläinen tapahtuma. Ja nyt pitää edelleen korostaa, että ohjelmien tarkoituksena on nimeomaan välittää tunnelmia tapahtumasta.

    Näin yksinkertaisesti jo siksi, että ne tulevat ulos nauhoitettuina lähetyksinä pari viikkoa tapahtuman jälkeen. Ei ole mitään järkeä tällöin näyttää vain pelkkää painia painia ja painia.

    Lisäksi on syytä korostaa sitä tästä sarjasta ei saa tehdä mitään "paskantärkeää" jäyhyysohjelmaa.
    Jos siitä tälläistä lähdetään tekemään niin silloin minä ainakin liputan itseni ulos koko touhusta.

    Jos me haluamme painille muitakin katsojia kuin pelkkiä painijoita, niin silloin ohjelman rakenteen tulee olla viihdyttävä. Näyttää niitä suuria tunteita joita matolla ja maton kulmalla eletään. Näin ohjelmasta innostuvat varmasti nekin jotka eivät ole koskaan edes käyneet painimatolla.

    Juttelin mr Arto Savolaisen kanssa ohjelmasta. Hän kertoi eräästä ohjelmapätkästä, jonka BBC toimittajat olivat käyneet tekemässä Suomesta jossain Turun lähellä pidetyistä painikisoista. Alunperin heidän piti tehdä vain 2,5 minuutin pituine lähetys mutta se venyikin lähes kahteentoista minuuttiin. Ohjelman tekijät myös
    palkittiin kansainvälisillä palkinnoilla. He kun olivat saaneet vangittua nauhalle juuri sen tärkeimmän, painikisojen tunnelman.

    Jos sieltä tulee vain totista äijävääntöä, niin silloin ohjelmasta tulee liian kuiva. Näin se vain tänä päivänä on. Kyllä minä ymmärrän täysin vanhojen painijoiden kommetteja, jossa he vaativat kunnon matseja mutta tässä haetaan niiden lisäksi myös muuta. Aika sitten näyttää miten hyvin homma onnistuu.

    Äänestä

  • kari o kirjoitti:

    Siis tarkoitus on että ohjelmaan tulee ihan normaaleja ikäkausikisoja. Esimerkiksi Karkkipainit joita olen tähän mukaan yrittänyt houkutella olisi tälläinen tapahtuma. Ja nyt pitää edelleen korostaa, että ohjelmien tarkoituksena on nimeomaan välittää tunnelmia tapahtumasta.

    HPM on kiinnostunut 23.9 pidettävien Schoolboysien ja tyttöjen ja Cadettipoikien ja tyttöjen turnaukseen liittyen TV hommasta.

    Kilpailun nimi on edelleen haussa, mutta kyllä se päätetään aivan piakkoin.

    Äänestä

  • Hannu kirjoitti:

    Juuri tälläisiä viestejä tässä on juuri odoteltu. Muutamia on tullutkin s postiin...

    Äänestä

  • kari o kirjoitti:

    Siis tarkoitus on että ohjelmaan tulee ihan normaaleja ikäkausikisoja. Esimerkiksi Karkkipainit joita olen tähän mukaan yrittänyt houkutella olisi tälläinen tapahtuma. Ja nyt pitää edelleen korostaa, että ohjelmien tarkoituksena on nimeomaan välittää tunnelmia tapahtumasta.

    Näin yksinkertaisesti jo siksi, että ne tulevat ulos nauhoitettuina lähetyksinä pari viikkoa tapahtuman jälkeen. Ei ole mitään järkeä tällöin näyttää vain pelkkää painia painia ja painia.

    Lisäksi on syytä korostaa sitä tästä sarjasta ei saa tehdä mitään "paskantärkeää" jäyhyysohjelmaa.
    Jos siitä tälläistä lähdetään tekemään niin silloin minä ainakin liputan itseni ulos koko touhusta.

    Jos me haluamme painille muitakin katsojia kuin pelkkiä painijoita, niin silloin ohjelman rakenteen tulee olla viihdyttävä. Näyttää niitä suuria tunteita joita matolla ja maton kulmalla eletään. Näin ohjelmasta innostuvat varmasti nekin jotka eivät ole koskaan edes käyneet painimatolla.

    Juttelin mr Arto Savolaisen kanssa ohjelmasta. Hän kertoi eräästä ohjelmapätkästä, jonka BBC toimittajat olivat käyneet tekemässä Suomesta jossain Turun lähellä pidetyistä painikisoista. Alunperin heidän piti tehdä vain 2,5 minuutin pituine lähetys mutta se venyikin lähes kahteentoista minuuttiin. Ohjelman tekijät myös
    palkittiin kansainvälisillä palkinnoilla. He kun olivat saaneet vangittua nauhalle juuri sen tärkeimmän, painikisojen tunnelman.

    Jos sieltä tulee vain totista äijävääntöä, niin silloin ohjelmasta tulee liian kuiva. Näin se vain tänä päivänä on. Kyllä minä ymmärrän täysin vanhojen painijoiden kommetteja, jossa he vaativat kunnon matseja mutta tässä haetaan niiden lisäksi myös muuta. Aika sitten näyttää miten hyvin homma onnistuu.

    Mahtava homma tämä telkkaripainijuttu.
    Olisiko kuitenkin niin kuten Kari sanoitkin laajamittainen levikki ympäri Suomen kisoilla.
    Isot ja toimivat painiseurat houkuteltava mukaan laajasti. Esimerkkinä lisenssitilaston kärki vuodelta 2005.
    Lisenssit seuroittain 31.12.2005
    VVV 152
    HPM 141
    IK 117
    RV 99
    KOOVEE 92
    JäVo 86
    ViVo 86
    EsU 80
    HaHe 80
    TaVo 78

    Mitäs sanot eikö näissä ole tosi hyviä ehdokkaita? Osa jo varmaan mukaan ilmoittautunutkin.

    Äänestä

  • Tilastonikkarinne kirjoitti:

    niin että katsotaan mitä tästä nyt tulee...

    Äänestä

Upeata, kun joukostamme löytyy aktiivisia ihmisiä tekemään painin eteen töitä, jotta saamme lajille näkyvyyttä ja näin ollen harrastajamäärät tulevat varmasti lisääntymään.

Väliäkös sillä onko kyseessä lasten vai aikuisten kisoista, pääasia, että paini saa positiivista julkisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kari o kirjoitti:

Niistä telkkaripaineista nyt sitten taitaa tulla totta. Istuin eilen pitkän palaverin Helsingissä Urheilukanavan Mikko Viitalan kanssa ja hän antoi periaatteessa siunauksen ohjelmalle. Lisäksi Viitala myönsi, että hyvin toteutettuna tämän ohjelmasarja saattaa poikia vastaavia myös muiden liittojen suhteen. "Hyvin toteutettu" tarkoittaa sitä, että ohjelmalla on omat taiteelliset ansionsa. Se ei saa olla ns. "juosten kustu"

Nyt kaikki on kiinni painiliiton päätöksestä. Tai sitten siitä, että paneeko painiliitto hiekkaa rattaisiin jos homma toteuteutetaan ilman sitä.

Syy miksi tänne nyt kuitenkin kirjoitan on se, että nyt pitäisi saada selville niitä seuroja tai seurayhtymiä jotka lähtisivät toteuttamaan tätä projektia. Tähän mennessä halunsa ovat ilmoittaneet: Ilmajoki, Janakkala, Heinola ja Kurikka.

Ilmajoelta tulee kaksi ohjelmaa, joista toinen ei liity tähän sarjaan sillä se koskee Arvo Haavisto -turnausta. Toinen Ilmajoen kisa on tietenkin OP -painit. Kurikasta kaksi ohjelmaa: Myhi -painit ja Flikkapainit. Janakkalassa on hyvä turnaus, kevätpainit ja Heinolan Rantasen junnuturnauksen tuntevat kaikki.

Mutta nyt pitää saada vielä muut paikkakunnat mukaan hommaan ja sitoutumaan asiaan. Tilaa on kuudelle seuralle tai seurayhtymälle. Yhteensä varsinainen sarja käsittää yksitoista kisaa plus Haavisto turnauksen plus kevään 2006 Myhi -painit, jotka ovat eivät vielä liity koko sarjaan. Ne ovat eräänlainen koko touhun pilottijakso, joka saatiin ruinattua bonuksena Urheilukanavalta.

Varsinainen sarja alkaisi syksyllä 2007. Syksyn aikana olisi ohjelmassa neljä kisaa, kerran kuussa ja kaikki vapaapainia. Vapaan päätöskisa olisi Flikkapainit, joka nyt ilmeisesti tulee sittenkin säilyttämään paikkansa joulukuussa. Keväällä seitsemän kisaa ja sarja päättyy kesäkuussa Heinolaan.

Kisojen järjestäminen edellyttää hyviä tiloja. Tarkoittaa että käytössä on sellainen tila, minne mahtuu vähintään kolme painimattoa. Mitään uusia kilpailuja ei myöskään ole tarkoitus järjestää, vaan että toimitaan olemassa olevien kisojen pohjalta.

Esimerkkiksi Ylivieskan Vieska-cup voisi olla yksi tälläinen kisa ja samoiten Karkki-painit Karkkilassa. Kumpikin näistä kisoista on "hyvä kisa" ja olisi sääli jos ne jäisivät ohjelman ulkopuolelle. Myös Aurassa on kivat painit keväisin. Siellä vain pitää miettiä tilaratkaisua. Olen antanut myös itselleni ymmärtää, että Kajaanissa olisi halua ja tahtoa lähteä mukaan tähän projektiin.

Seurojen kannalta hommaan pitää suhtautua vakavasti ja se edellyttää hyvää etukäteissuunnitelmaa ja kaikkien pikkuseikkojen huomiointia. Eli esimerkiksi vaikka sitä että mihin kannattaa sijoittaa haastattelupiste? Lisäksi jokaisen järjestävän seuran pitäisi irroittaa omaan kisaansa yksi henkilö toimittaja Erkki Valtamäelle avuksi. Tämän henkilön pitää olla sellainen, että hän tietää "jotakin" videokamerasta ja sen toiminnasta.

On syytä korostaa, että hyvä etukäteissuunnitelma ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hommasta tehdään tiukkapipoista puurtamista. Ohjelman kun on tarkoitus olla mukava ja rento; sanalla sanoen viihdyttävä. Parhaiten tämä onnistuu siten, että sen tekijöilläkin on ollut kivaa kun sitä on tehty.

Asiasta on tulossa juttua myös Molski -lehteen, jos tämä homma nyt toteutuu. Ja vaikka tässä nyt on hyvin aikaa, niin tämä on kuitenkin muistaa että tämä on nyt sellainen projekti, että siihen pitää saada mahdollisimman aikaisessa vaiheessa asiat selviksi. Tässä jos missä nimittäin pätee vanha sanonta: "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty."

Tärkeää olisi myös se, että kisoja järjestettäisiin ympäri Suomea, sillä tätä kautta eri seura eri puolilta maata pääsisivät framille ja esittelemään toimintaansa. Nyt sitten vain pitäisi saada niitä paikkakuntia ja seuroja esille joita touhu ja siihen sitoutuminen todella kiinnostaa. Pankaa spostia: [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu