Pahoinvointia

Niin monesti puhutaan raskauden ihanuudesta ja siitä miten nainen tuntee olevansa kaunein kukkanen päällä maan odottaessaan.

Haluaisinkin kuulla mielipidettä niiltä keillä odotus ei ole ollut niin ihanaa !

Olen itse odotuksessa aika alussa ja menossa vasta ensimmäiseen ultraan. Mutta Oksentelu, huono vointisuus, huimaus, pääkivut ja vatsakivut ovat minulle jo joka päiväistä "helvettiä" jo kuukauden ajan. Olen niin huonossa kunnossa etten pääse töihin saatika ruokakauppaan. Toivon vain ettei tätä kestäisi kovin pitkään, mutta olen kuullut että jotkut ovat voineet huonosti koko raskauden ajan.

Onko muilla saman laisia tuntemuksia ollut?
Onko joku saanut lääkitystä huono vointisuuteensa?
Tai onko jotain muuta kerrottavaa tälläiselle huonovointiselle äidin alulle????

Kiitos hyville vastauksille!
3505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse olen nyt 19. viikolla ja silloin tällöin vaivaa vieläkin pahoinvointi, onneksi harvoin. Itselläni pahoinvointi alkoi raskausviikolla 7, ja kesti viikolle 14. Oli todella inhottavaa kun etoi 24h/vrk. Ei voinut kauppaankaan mennä kun siellä on lihatiskillä aivan kaamea lemu. Lääkäri lohdutteli että "ainakin istukka toimii moitteettomasti" ja sillä lauseella tsemppasin itseäni. Yritin luottaa siihen että kyllä se ohi menee ja niin menikin. Tosin nyt on päänsärky riesana :(
Itselleni pahoinvointiin auttoi paljon se ettei päästänyt vatsaa tyhjäksi, vaan söi parin tunnin välein. Aamulla ennen pystyyn nousemista otin banaanin ja vettä. Sitten söin paljon hedelmiä, kuten omenaa ja klementiiniä, sekä mehuja ja vettä, mehujää auttoi jonkun verran. Mansikat, vadelmat ja mustikat olivat suurinta herkkua ja tein usein ruoaksi kiisseliä kun en muutakaan saanut alas. Ulkoilusta ei apua ollut, mutta ei raitis ilma oloa ainakaan pahenna. Kun oikein etoi, laitoin silmät kiinni ja ajattelin mansikoita ja jääpaloja :) Karkkeja tuli syötyä, kun "oikea" ruoka ei maistunut...
Tsemppiä ja onnea raskauteen!

Äänestä

siis se oli kamalaa. vatsaan sattui KOKO AJAN, oksetutti, kaikki hajut teki pahaa, mitään ei tehnyt mieli (ja ois ollu pako syödä että paha olo menee pois), olin itkuinen,selkää särki jne.. ja olin todella väsynyt.
tarinamme päättyi viikolla 8 3 keskenmenoon.

Äänestä

Olen nyt viikolla 36 ja monesti odotusaikana kuullut että toi on sun elämäs parasta aikaa ja aina hiljaa mielessäni ajatellu että toivottavasti ei.

Alkuun oli pahoinvointi joka kesti viikolle 18 asti. Sen jälkeen voin hetken aikaa ihan hyvin, mutta lukuisat allergiat estivät "normaalin elämän". Viikolla 22 alkoi selkäsärky, sitten univaikeudet, sitten pahoinvointi uudelleen, sitten kivut lantiossa, sitten hemoglobiinin nopea lasku, sitten raskausdiabetes (olen muuten normaali painoinen), sitten närästys ja suonenvedot ja... Nyt on kaikki tämä ja vauvan liikkeetkin sattuu...

Pahinta tässä kaikessa on se etten voi edes valittaa kenellekään. Vastaus on aina että raskaus ei ole sairaus ja jos et lopeta valitusta, mennään lääkäriin.

Vaikka ei aina siltä tunnu on odotuksessa ollut hyviäkin asioita ja olen erittäin onnellinen tulevasta vauvasta. Jos tähän toisen kerran alan, en todellakaan tee sitä odottamisen ilosta...

Sinulle toivon kuitenkin onnellista, mukavaa ja vaivatonta odotusaikaa!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huonovointinen kirjoitti:

Niin monesti puhutaan raskauden ihanuudesta ja siitä miten nainen tuntee olevansa kaunein kukkanen päällä maan odottaessaan.

Haluaisinkin kuulla mielipidettä niiltä keillä odotus ei ole ollut niin ihanaa !

Olen itse odotuksessa aika alussa ja menossa vasta ensimmäiseen ultraan. Mutta Oksentelu, huono vointisuus, huimaus, pääkivut ja vatsakivut ovat minulle jo joka päiväistä "helvettiä" jo kuukauden ajan. Olen niin huonossa kunnossa etten pääse töihin saatika ruokakauppaan. Toivon vain ettei tätä kestäisi kovin pitkään, mutta olen kuullut että jotkut ovat voineet huonosti koko raskauden ajan.

Onko muilla saman laisia tuntemuksia ollut?
Onko joku saanut lääkitystä huono vointisuuteensa?
Tai onko jotain muuta kerrottavaa tälläiselle huonovointiselle äidin alulle????

Kiitos hyville vastauksille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu