Voihan hyvänen aika. Nyt on sitten ammattikorkeakoulut englanninkieliseltä nimeltään UNIVERSITYJA!!!!Antakaa mun kaikki kestää!
Jokainen tietää, että ammattikorkeakoulut ovat leikkikouluja verrattuna yliopistoihin. Miksi niitä pitää mennä nyt kutsumaan näillä samoilla englanninkielisillä nimikkeillä???
Jokainen tietää, että ammattikorkeakoulut ovat leikkikouluja verrattuna yliopistoihin. Miksi niitä pitää mennä nyt kutsumaan näillä samoilla englanninkielisillä nimikkeillä???
Vastaukset 54
Vanhimmat
Kenties sen takia että ne ovat kansaivälisestikin olleet samalla tasolla jo PITKÄÄN, senkin pölvästi. AMK-tutkinto on alempi korkeakoulututkinto, esim. B.Sc. eli sama asia kuin kanditaatti. Kannattaisi olla asioista paremmin selvillä ennen kuin huutelee, koska provoksikaan näin huonosta viestistä ei ole.
Ensinnäkin tarkoititko kandidaattia? Kanditaateista en ole aiemmin kuullut.
Toiseksi yliopistot ON yliopistoja ja ammattikorkeakoulut ovat ammattikorkeakouluja. Onneksi tämä sentäs säilyy suomenkielessä. Olisihan se karmeaa, jos amk:jakin ruvettaisiin kutsumaan yliopistoiksi.
Kolmanneksi, jos suoritat sen kandin tutkinnon amk:ssa, niin käykö se yliopistossa kandin työstä?! EI! JOten siinä sulle se olennaisin ero pölvästi!!!!!!!!Tee sä vaan se kandin tutkintos amk:ssa, niin me fiksummat painetaan yliopistossa.
"Pölvästi!!" tässä taas yrittää provoilla, vaikka ilmeisesti yliopiston käyneissäkin on oikeasti näin lapsellista ja tyhmää porukkaa (pilaavat turhaan muiden mainetta). Ei AMK:ssa mitään kandin tutkintoa suoriteta, tuossahan selkeästi verrattiin kandin ja amk-tutkinnon täsmäävyyttä, joka on kansainvälisestikin todettu sataan kertaan. Enpä olisi itsekään yliopistoon päätynyt, ellei sinne olisi ollut niin paljon helpompi päästä kuin muualle... Mutta loppu hyvin...
Ja ennen kuin alkaa korjailemaan kirjoitusvirheitä, kannattaa varmistua omasta kielestään, esim. "yliopistot ovat yliopistoja". Muutenkin on kirjoitustyyli sellaista, että 2. asteen tutkinto taitaa olla lähempänä totuutta.
Englannissahan mentiin vuosia sitten siihen mistä täällä Suomessakin nyt on pelkoa ilmassa. Entiset amikset(AMK) muutettiin yliopistoiksi. Siis "nimettiin" yliopistoiksi. Tuosta oli seurauksena se, että nyt siellä puhutaan vanhoista ja uusista yliopistoista.
Minä ymmärrän sen, että ollaan omasta tekemisestä ylpeitä. Sen sijaan sitä minä en ymmärrä, että jos se oma juttu on niin ihana, niin miksi pitää alkaa harhauttamaan epätietoisempia käyttämällä nimityksiä, jotka ovat vakiintuneet muiden tahojen käytettäväksi. Siis miksi ei reilusti termit amk, tradenomi jne. Kai noille löytyy muutkin englanninkieliset käännökset kuin yliopistosta kopioudut? Mitä sille vanhalle polytechnic'lle on tapahtunut?
Yliopisto ja amk ovat erilaisia. Piste. Miksi sotkea tämä ero harhaanjohtavilla nimityksillä? En ole itse opiskellut amk:ssa, mutta olen nähnyt eron ainakin teoreettisten aineiden vaativuudessa. Opetin aikoinaan muutamalle amk:laiselle matematiikkaa. Kurssi oli kuulemma kaikkein vaikein mitä talosta löytyy. Voin valehtelematta sanoa, että se oli helpompi kuin minun ensimmäinen matematiikan kurssini TKK:ssa. Totta kai ymmärrän, että koulutukset antavat valmiudet erilaisiin tehtäviin. Kyse on kuitenkin siitä, että toisessa paikassa opinnot ovat vaativampia. Siksi kai näillä opinahjoilla on alunperinkin ollut erilaiset nimet. Jos se on onnistunut ennen niin mistä nyt kiikastaa? Kenen kantti ei kestä myöntää sitä, että on vielä korkeampaa koulutusta kuin amk? Ja mitä tulee tuohon vertailuun amk=kandi, niin se on höpöä. Vertaus on yhtä ontuva kuin jos joku väittäisi, että kolme vuotta ylä-asteella antaa yhtä hyvät valmiudet kuin kolme vuotta lukiossa.
"Miksi sotkea tämä ero harhaanjohtavilla nimityksillä?"
Voi elämän kevät mikä sankari taas tässä... Tuollaista kirjoittelee ja juuri aiemmin nimittään AMK:ta amiksiksi... Nokkela yritys provoilla taas. Yhtä harhaanjohtajaa olisi kutsua yliopistossa opiskelevia koululaisiksi.
Ja vielä vertaus Englantiin, ei taida olla tiedossa että alusta asti AMK-tutkinnon suorittanut on ollut kansainvälisesti esim. Bachelor of Science (kanditaatti) siinä missä maisteri on Master of Science.
Totta, ei yliopiston nimeä kannattaisikaan kaikille laittaa, se saisi pysyä ihan omana itsenään. Mutta valitettavasti jo teknillinen korkeakoulukin muuttui yliopistoksi.
Niin ja kandin ja amk-tutkinnon vertaushan on suoraan ulkomaailmasta otettu ja nyt Suomessakin tätä päivää, se ei ole kenenkään Suomi24:lla kirjoittavan latistettavissa höpöksi. Molemmista tulee olemaan sama jatko-opiskeluoikeus maisterin opintoihin jne. Tämä muutos on ollut Suomessa vähän hidas, joskin koko AMK on vielä suht tuore juttu. Ja yliopisto on vasta nyt kunnolla muuttumassa kaksiportaiseksi. Taitaa silti käydä joidenkin hermoille, kun niin kovasti pitää totuuksia vältellä.
Siis "harhaanjohtavaa" ja "kandidaatti"
Joo mikä lie amis (=ammattikoululainen) itse tuo kirjoittaja "Englannissa", ei kukaan korkeakoulua/n käynyt (amk-, yliopisto tai tkk) kirjoittaisi noin lapsellista tekstiä...
Perusteltua ja jäsenneltyä tekstiä vastaan on näköjään aika vaikea hyökätä muuten kuin vähättelemällä sitä? Jos haluat osallistua keskusteluun hieman älyllisemmin niin voit toki korjata virheeni kohta kohdalta vaikkapa vetoamalla johonkin lähteeseen. Omat kokemukseni olen saanut Englannin tiedemaailmasta ihan henkilökohtaisesti olemalla osana sitä.
"vaikkapa vetoamalla johonkin lähteeseen"
Missäpä lienee oma lähteesi? Ainiin, se oli tuo "oma kokemus Englannin tiedemaailmasta". Ei oikein kelpaa. On sitä itsekin tullut mm. Lontoossa oltua, mutta ei se tähän asiaan mitään auta. Varsinkin, kun Suomen koulutusjärjestelmä on muutenkin erilainen (yleensä parempi kuin muualla).
Sen sijaan päivänselviin asioihin lähteitä ei yleensä edes kukaan vaadi. Esim. sellaisiin, että Suomi on pienempi valtio kuin Yhdysvallat. No, jos kuitenkin jotain...
"Asetuksessa korkeakoulututkintojen järjestelmästä (nro 464/1998 1§) säädetään, että ”korkeakoulututkintoja ovat: 1) …yliopistoissa suoritettavat alemmat ja ylemmät korkeakoulututkinnot…; 2) Maanpuolustuskorkeakoulussa suoritetut tutkinnot…; 3) ammattikorkeakouluissa ja väliaikaisissa ammattikorkeakouluissa suoritettavat ammattikorkeakoulututkinnot”."
"Näiden säädösten perusteella yliopistoon tutkinto-opiskelijoiksi hyväksytyt ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet voivat, mikäli asianomainen tiedekunta sen sallii, jättää tutkintoasetuksen nro 794/2004 mukaisen kandidaattitutkinnon väliin ja jatkaa suoraan maisterin tutkintoon. Ammattikorkeakoulututkinnolla ei siis korvata mitään yliopisto-opintoja, vaan se asetuksen mukaan on jo korkeakoulututkinto kuten yliopistojenkin tutkinnot."
http://www.jyu.fi/hum/opiskelu/perustutkinnot/tutkinnot/uusi/amktutkinnot
Suomalainen koulutusjärjestelmä kaaviona:
http://opiskelemaan.tkk.fi/pdf/kaavio.pdf
"Suomen korkeakoulujärjestelmä muodostuu rinnakkaisista ammattikorkeakoulu- ja yliopistosektoreista."
"Silloin kun julkisen viran vaatimuksena on korkeakoulututkinto, tämä vaatimus täyttyy, jos hakija on suorittanut 1) ammattikorkeakoulututkinnon, 2) alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon, 3) lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon tai 4) Maanpuolustuskorkeakoulussa upseerin tutkinnon."
http://www.oph.fi/koulutusoppaat/amkopinnot/mika_on_amk.html
"Bachelor-tutkinto on tasoltaan alempi korkeakoulututkinto. Suomessa vastaavaa tasoa edustavat kandidaatin- tai amk-tutkinto." http://www.ieconline.fi/yleista-tietoa/bachelor-tutkinto-ulkomailla.html
"Myös EU:n tasolla Bachelor ja Master -tutkintojen samantasoisuus on puhuttanut. Suomalaisessa ammattikorkeakoulussa suoritettu insinööri AMK-tutkinto ylittää esim. saksalaisen tulkinnan Bachelor-tasoisesta koulutuksesta." http://network.ilehti.com/uutiset/koulutus/logistiikanopinnotporttikansainvalisyyteen.html
"Suomalainen alempi korkeakoulututkinto (kandin tai amk-tutkinto) on yleensä minimivaatimuksena." http://www.ieconline.fi/yleista-tietoa/master-tutkinto-ulkomailla.html
"Ylempi AMK-tutkinto rinnastetaan ylempään korkeakoulututkintoon ja se tuottaa saman kelpoisuuden julkiseen virkaan kuin yliopistoissa ja muissa tiedekorkeakouluissa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto." http://www.puv.fi/fi/koulutus/ylempiamktutkinto/
Kiitos lähteistä, VAIKKA ne eivät millään tavalla liity siihen asiaan josta kirjoitin. :) Eli sinä nvastasit eri asiaan, josta minä kirjoitin. Toki se on klassinen tapa yrittää voittaa väittely. Tuodaan esille kiistämättömiä tosiasioita. Mitä siitä, että ne eivät liity väittelyn teemaan millään tavalla...
Minun huomiot olivat:
- miksi aletaan kopioimaan termejä yliopistomaailmasta. Riskinä on erojen hämärtyminen. Miksi ei käytetä jo olevia termejä? Minulle jää mielikuva, että hävettäisiin jotain. En minä sano, että amkissa on jotain hävettävää, mutta tuollainen kuva siitä tulee ulkopuoliselle!
-Sanoin, ettei amk vastaa kandia. Toki tiedän sen, että ne ovat rinnasteisia "lain edessä". Sanoin kuitenkin, että opintojen vaativuus ei ole sama. Tästä en jousta! Omat kokemukseni ovat tekniikan saralta. On aivan naurettavaa yrittää väittää, että kanditason opinnoissa ei mentäisi syvempää osaamista vaativiin opintoihin kuin insinööri(amk):n opinnoissa. Ja ei siinä mitään! Opinnothan antavat valmiudet erilaisiin tehtäviin!
Muuten, voisiko joku sanoa kuinka paljon amk-tutkinnosta saa suoraan opintoviikkoja luettua hyväksi, jos jatkaa saman alan opintoja yliopistossa.
- Mitähän mulla vielä oli... Ai niin, yrititko sinä rinnastaa yliopiston ja amk:n yhtä korkeaa opetusta antavaksi laitoksiksi? Mainitsit tuon amk:n jatkotutkinnon ja kuinka se vastaa maisterin papereita. Oletko kuullut, että yliopistossakin on jatkotutkintoja?
Siinä ensimmäisessä jutussani oli ilmeisesti yksi kohta, jota jotkut tuntuvat pitävän provona. Käytin termiä amis(AMK). Ammattikoulujahan ei kai enää virallisesti ole (ammattiopistojako ne ovat?), mutta yleisesti puhutaan amiksista. Viime aikoina olen kuitenkin kuullut usein monessa yhteydessä ihmisten kertovan, että he opiskelevat amiksessa esim. tradenomiksi. Ajattelin tuolla termillä tarkentaa sen laitoksen jota kirjoituksessai tarkoitan. Eikö Joensuuhun ole siis vielä levinnyt tuon amis -termin käyttö amkin yhteydessä? Kielihän elää ja kehittyy koko ajan, joten saattaahan tuo olla paikallinenkin ilmiö.
Ehkä noin kirjoitetaan asetuksissa, mutta tosiasiallisesti käytäntö toimii aivan eri tavalla. Yliopisto on se KORKEIN koulutusaste Suomessa ja sillä on aivan eri arvostus, kuin jollain amk-pellekoululla. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Jokainen tietää, että jos samaa työpaikkaa hakee esim. tradenomi ja ktm, niin ktm menee pätevämpänä tradepellen ohi ja kirkkaasti!!!!!!
Amk on amiksen jatke. Sinne hakeutuu tyhmempää porukkaa kuin yliopistoon ja se on fakta.
Siinä taas yksi pelle provoilee joka ei ole vielä peruskouluakaan selvittänyt... Mene takaisin mutsis helman alle itkemään kun et kestä tosiasioita edes netissä, saatika sitten että osaisit lukea niitä vaikkapa lehdistä.
Se on ihan sama vaikka puhuisit eskarilaisista, oman tyhmyytensä sillä vaan paljastaa. Ammattikoulut (entinen koulutaso) ovat nykyisin 2. asteen oppilaitoksia virallisesti ja nimissään ne ovat käyttäneet muun muassa ammattiopistoa ja ammatti-instituuttia.
Amis-sana ei todellakaan ole muuttunut mihinkään, päin vastoin. Amiksen kuva on sen kuin vahvistunut nimenomaan kuvaamaan näitä 2.asteen tyyppejä, kun on kaikenmaailman "amis-corollat" "amis-poppi" "amis-lippis" "amis-viikset" ym.
Mitä taas noihin yllä oleviin linkkeihin tulee, niin mun silmiin ne oli ihan asiaan liittyviä, kun kerran tuolle linjalle alussa lähdettiin.
Vaikka täällä Suomi24:lla toivottavasti EI olekaan ketään oikeasti yliopistossa käynyttä (se olisi jo noloa), niin jos on, niin hyvin näkyisi että kirjaoppineisuus tai "viisaus" on kaukana fiksuudesta ja järkevyydestä.
Juuripa sitä minäkin meinasin. Ihme tekstiä akateeminenkin näköjään suoltaa. On se niin "ikävää" kun joku tuntee elitistisen asemansa uhatuksi moisen takia...
Sinä täällä taidat olla se suurin pelle ja lapellisinkin vielä! Kasva aikuiseksi ja tule vasta sen jälkeen kommentoimaan, niin tiedät ensinnäkin mitä asiaa kommentoit.
Amk on kova markkinoimaan itseään, mutta valitettavasti kaikki perustuu valheelle. Kaiken maailman "X-NOMEJA" valmistuu amk:sta kuin sieniä sateella, siis aivan liikaa, ja vain murto-osalle riittää koulutusta vastaavaa työtä. Yliopistoväen työllistyminenkään ei ole varmalla pohjalla, mutta kuitenkin paljon varmempaa verrattuna amk-pelleihin. Voihan esim. yliopistossa luoda itselleen omaleimaisen, yksilöllisen tutkinnon toisin kuin amk:ssa, jossa kaikki tutkinnot ovat samanlaista massaa. Tradenomejakin alkaa Suomessa olemaan jo niin paljon, että heitä notkuu kaupan kassoilla, koska muuuta duunia ei ole tarjolla.
Tämäkin on amk:n oma moka. MItäs pitävät opiskelijakiintiöt edelleen liian suurina (mutta pitäähän rahaa saada, jotta pellekoulu pysyy pystyssä). Ei työelämä näitä amk-pellejä tarvitse kymmeniätuhansia vuosittain - ei heille ole tilausta työmarkkinoilla!
Väittelyn klassiset opit:
- tuo keskusteluun tosiaseikkoja, joita kukaan ei voi kieltää, vaikka kukaan ei ole niitä kiistänytkään. Eli sanomalla hauki on kala yrität todistaa toisen näkökulman vääräksi, vaikka toinen ei ole sanonut mitään hauesta. Tuon teit jo.
- jos tuo ei toimi, niin tartu väittelijän persoonaan. Leimaa luuseriksi, hulluksi, miksi tahansa epäuskottavaksi, riippumatta mitä toinen oikeasti on. Tämän sinä teit nyt.
Ok. Me ollaan luettu samat oppikirjat. Lienetkö sinäkin poliitikassa?
Mutta jos nyt vastaisit edes yhteen kysymykseen:
Mitä sinä häpeät amk:ssa, kun halusit sen nimen muutettavaksi polytechinisctä (huom: www.ncp.fi, mistä sanoista se tulee?) universityksi? Miksi et halunnut keskittyä oman tekemisesi laadun parantamiseen vaan keskityt tuollaiseen nimikikkailuun, joka epäilemättä meneekin ulkomailla läpi? University kun kuitenkin mielletään paikaksi, josta voi halutessaan väitellä itsensä tohtoriksi, niin tuo on todella harhaanjohtavaa.
Vastaa tuohon kysymykseen ja jätä epäolennaiset kikkailut pois. Nuo sinun "kikkailusi" ovat liian klassisia, että ne menisivät kellekään läpi.
Siis miksi sinä et halua tehdä (tekemällä laadukasta tutkimusta ja koulutusta) amk:sta arvostettua termiä, jota yliopistot alkaisivat kateellisina käyttämään pärjätäkseen kilpailussa voitokasta amk:ta vastaan?
The end.
Voi apina, älä mee itteäs fiksummaksi tituleeraamaan! Tuollaset idiootit pitäs teloittaa saunan takana niskalaukauksella.. Pelle!
Mistäs moinen kiukunpurkaus? Loppuiko argumentit? :D Sen huomaa kuka on oikeasti se pelle.
Yksi ipana jaksaa höpöttää argumenteista kaikkia muita vastaan. Ei _minkäänlaisia_ mahdollisuuksia, että ylioppilas olisi oikeasti noin pentu...
Joo taitaa taas argumentit loppua on se niin säälittävää kun minun tekstini oli sen sijaan ah niin loistavaa ja vieläpä hyvin jäsenneltyä ja kaikkea muuta... Tämän vuoksi olenkin kohta jo tohtori, paitsi paljon viisaampi kuin kaikki muut tohtorit ja insinöörit yhteensä.
No just joo, näinköhän olet. En kyllä usko ellet voi todistaa sitä esim. kirjoittamalla lisää päteviä argumenttejasi ja jäsentelemällä tekstisi vielä paremmin, silloin uskon mitä vaan. Muista myös haukkua muita opinahjoja mahdollisimman paljon, niin varmasti lisäät uskottavuuttasi niin paljon, että jopa kaltaiseni pelle voi kunnioittaa sinua!
on se kummallista ku ihmisen pitää todistella omaa erinomaisuuttaan jollain koulutustasolla.. taitaa kirjoittaja olla aika epävarma yksilö
Minä olen todellakin herraskaissukua ja kaikkea, kyllä perusteluja löytyy vaikka muille jakaa. Myös isäni ja äitini ovat akateemisesti koulutettuja ja isovanhempani samoin. Suorastaan toivoisin, että maassamme olisi vielä luokkajako, kenties jopa tehokkaampi kuin koskaan olikaan. Kenties Intian kastijaon tyyppinen. Silloin minä olisin sillä pallilla jolla nytkin kuvittelen olevani, eli korkeimmalla. AMIKSET ja muut maan matoset eivät ole mitään minun rinnallani, halveksun kaikkia muita! En tule kenenkään kanssa toimeen, mutta se ei haittaa, koska minä olen suurin ja muut eivät ole mitään. Syljen muiden silmille, kamppaan, ja nousen seisomaan heidän kaatuneiden ruumiidensa päälle!
Siinä varsinainen tavan sankari taas satuilee tietämättä mitään... "amiksen jatke", joopa joo. Työssäni olen nähnyt kolmelta eri amk:n linjalta opiskelijoita useilta eri vuosikursseilta, eikä yksikään ole tullut ammattikoulusta, vaan lukiosta.
Vai miksi muuten tuo nimikikkailu?
Tässä sama teema hieman tasokkaampan keskustelenuna:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1500000000000005&conference=4000000000000023&posting=22000000013236221&view_mode=flat
kun kirjaimetkin lentelevät miten sattuu. Asia kuitenkin lienee tullut selväksi.
Hehee joku sitten innostui käyttämään toisen nimimerkkiä :D. Jos joillekin ihmisille kirjoituksen kieliasu on elämän ja kuoleman asia niin sääliksi käy. Hankkikoon elämän. Joillekin tuntuu tuo yliopisto olevan sellainen jatke lyhyeen sukuelimeen. Yleensä opiskelemaan mennään oman itsensä ja tulevaisuuden takia eikä maineen ja muiden hyväksynnän vuoksi.
Tarkoitin "amksen jatkeella" lähinnä sitä, että AMIKSEN ja AMK:n ero ei kummoinen ole. Opetus on samantasoista. Erona vain, että amk kestää kauemmin.
Ja se kuinka sinä ymmärsit "amiksen jatkeen" ei pidä myöskään paikkaansa. Suurin osa AMK:n opiskelijoista siirtyy sinne amiksesta. Lukiolaisissa on onneksi vielä sen verran älliä, että tajuavat hakeutua yliopistoon.
Paremman pohjan amk:lle antaa juuri ammattikoulu, eikä niinkään lukio.
"Jokainen tietää, että ammattikorkeakoulut ovat leikkikouluja verrattuna yliopistoihin."
Olen itse kummassakkin opiskellut tietotekniikkaa ja ei nämä kyllä toisistaan niin valtavasti eroa. Oikeastaan AMK:ssa oli välillä jopa vaikeampaa asiaa mitä yliopistossa.
Minä en ala haukkumaan. Itse suoritin aikoinaan 80-luvulla merkonomin paperit ja nyt olen jatkokouluttanut itseni työn ohessa tradenomiksi. Meni pari vuotta ja oli oikein kivaa aikaa kaikin puolin. Suosittelen lämmöllä kaikille merkonomeille. Opinnot eivät vaadi sen enempää kuin kopiksessakaan, mutta tuleepahan päivitettyä tietojaan ja saa korkeakoulututkinnon!
.. koska nyt me AMK:laistkin saadaan olla yhtä VIISAITA kun YLIOPISTOLAISET!!!!!
VÄHÄN SIISTIÄ!!! Mä oon viisas, mä oon nimittäin "UNIVERSITYSSÄ.." notta revi siitä huumoria saatana!! HAHAAHAAAA
koska me tiedetään jotain sentään siitäkin miten asiat hoituu käytännössä. Yliopistopellet ei tiedä mistään muusta kuin jostain hemmetin teorista! Ei nobeleilla yhteiskuntaa rakenneta! Herätkää nörtit! Yliopistot tullaan liittämään amk:n yhteyteen ja ne ajetan vähitellen turhina alas.
Niinpä... tuon yhden "engelsmannin" viestejä ei jaksa edes kommentoida, tyypillinen räyhääjä joka ei ole yliopistoa tai amk:ta nähnytkään varmaan...
Restonomit oppivat ainakin keittämään kahvia. Tradenomit oppivat olemaan kassalla.
Ainoa "hyvä" amk-tutkinto on insinööri. Heille jopa riittää töitä ja he osaavat hommansa. TOsin heitäkin taidetaan nykyään kouluttaa liikaa, joten työttömyys on heidänkin uhka.
Niin, käytännön osaajat ovatkin duunareita, alempaa yhteiskuntaluokkaa. Teorian osaajat toimivat johtotehtävissä ja sanelevat näille käytännön duunareille mitä pitää milloinkin tehdä.
Siinähän se ero onkin. Amk kouluttaa paskapalkkaisiin suorittaviin tehtäviin ja yliopisto hyväpalkkaisiin johto- ja asiantuntijatehtäviin. Precis!
Ei ihan niinkään... Kannattaa käydä kouluja vielä, jospa se sieltä selviää...
Etkö parempaa vastausta keksinyt? Kannattanee sinunkin mennä yliopistoon, niin osaat antaa edes parempia vastauksia. Vastauksia, joissa on edes hitusen perusteluja.
Kannattaa niitä hitusia etsiä vaikka talouskoulusta, kunhan yläasteelta selviät joskus.
Sulla taitaa olla kokemusta talouskoulusta, mutta tuskinpa sait sitäkään suoritettua loppuun. Hauskaa loppuelämää amiksessa! Yritähän saada viikset kasvamaan ja pese välillä se Karhun lippis, jookos?
Joo ei sinne kuulemma pääse ihan niin hevillä, että sinulla olisi mahdollisuuksia. Kannattaa ensin huolehtia, että ei jää 9. luokalle. Toki se kymppiluokkakin voisi olla sinulle tarpeen. Ehkä saat korkeakoulutetun miehen itsellesi jonakin päivänä, oletpa sitten nainen tai mies (neiti joka tapauksessa).
Kyllä! Nyt puhuit ensimmäisen kerran asiaa, kun mainitsit sanan KORKEAKOULUTETTU, joka tarkoittaa siis yliopistosta valmistunutta, eikä AMK-pelleä.
Hauskaa loppuelämää sulle. Päästähän se isikin välillä koneelle.
Menitpäs pahemman kerran lankaan. Korkeakoulutettu tarkoitti tuossa nimen omaan amk-koulutettua myös, häh häh hää.
Onneksi oikeassa elämässä ei ole (sattunut) tällaisia (alaikäisiä) häiriköitä. Tänäänkin olivat amk-insinöörit, maisterit ja muut oikein hyvissä tunnelmissa tuolla kentällä keskenään, ilman kenenkään aliarviointia.
Kyllä kaikki ymmärtävät korkeakoulutettu termin niin, että se on YLEMPI KORKEAKOULUTUTKINTO. Ei siis amk-tutkinto, joka on ALEMPI korkeakoulututkinto.
Jos puhutaan korkeakoulutetuista ihmisistä, niin kyllä se on synonyymi maistereille.
Ylempi korkeakoulututkinto on myös vaatimus lähes kaikille (kunnan/valtion) johtotason tehtäville, kuin myös yksityisellä sektorilla pätee sama sääntö. Niihin sinä et valitettavasti pääse kajoamaan amk-pelletodistuksellasi. Valitan!
MUAHHAH kylläpäs olet varsinainen klovni itse, kun et tajua sarkasmia. Tietenkin alempi ja ylempi ovat erillisiä, mutta korkeakoulutettuja ovat kaikki korkeakoulun käyneet ja korkeakouluja ovat sekä tiede-, että ammattikorkeakoulut (tämän todistavat Kela ja vaikkapa yliopistotkin). HUUTAMISTA tai ei, senkin teinix. :)
Heh heh, mitä turhuutta. Onneksi joku yksittäinen Suomi24-teini ei voi järjestelmää romuttaa.
Suomen korkeakoulujärjestelmä on kolmisyklinen:
3. sykli Tohtorin tutkinto (240 op)
(voi sis. lisensiaatin tutkinnon)
---------
2. sykli Ylempi korkeakoulututkinto (120 op) / Ylempi amk-tutkinto (60-90 op)
---------
1. sykli Alempi korkeakoulututkinto (180 op) / Ammattikorkeakoulututkinto (210, 240 tai 270 op)
(Opetusministeriö 2005:25)
Ei itseään kunnioittava ylioppilas morkkaa kumpaakaan korkeakoulua.
Pykälien mukaan asia on noin, kuten esitit, mutta tosiasiallisesti yliopiston arvostus on aivan eri luokkaa kuin amk:n. Sille ei voi mitään. Yliopistolla on vankat perinteet ja amk uutena instituutiona ei voi vastata tähän millään tasolla. Sitä paitsi amk kouluttaa aivan liikaa porukkaa ja heille ei tälläkään hetkellä löydy koulutusta vastaavaa työtä. Kauhulla voi vain kuvitella, mikä tilanne on esim. 10 vuoden päästä, jos opiskelijakiintiöt pidetään saman suuruisena kuin ne nykyään ovat. Joten jos haluat työllistyä hyväpalkkaisiin töihin, niin silloin kannattaa valita yliopisto. Se takaa paljon paremmat mahdollisuudet saada työtä tästä maasta, josta "käytännönläheiset"(lue duunari, amk)) työt karkaavat ulkomaille. Tulevaisuuden Suomessa tarvitaan työnsuunnittelijoita, teoriaosaajia...varsinainen duuni tehdäänkin sitten ihan jossain muualla tai sitten sen tekevät ulkomaalaiset puolta halvemmalla.
Tuosta AMK-koulutuksesta...
Moni nuori oli tutkija Päivi Vuorisen mukaan kokenut, että vasta opiskelua
kokeiltuaan sai tietää, oliko koulutus "mun juttu".
Ammattikorkeakouluihin hakeneista lähes neljännes ei hakuvaiheessa
tiennyt lainkaan, minkälaisiin ammatteihin he voisivat valmistumisen
jälkeen sijoittua.
Vuorisen mielestä etenkin tietämättömien amk-hakijoiden osuus on korkea
- onhan kyseessä nimenomaan ammatillinen korkeakoulutus.
Lukioiden ja ammattioppilaitosten opinto-ohjauksesta löytyy puutteita,
tutkija arvioi. Hän pitää ongelmallisena myös ammattikorkeakoulujen
markkinahenkistä imagojen ja brändien luomista, joka on voinut jättää
sisältöasiat vähemmälle huomiolle.
Hyvä ja osuva kirjoitus Hesarissa. Amk:n markkinointi on todellakin harhaanjohtavaa; luvataan siis liikaa ja tietämättömät opiskelijat uskovat tämän paskan. Tiedän niin paljon näitä amk-losereita, jotka kuvittelevat menevänsä suoraan johtajaksi johonkin yritykseen kunhan käyvät ensin esim. tradenomitutkinnon. Opettajatkin hehkuttavat koulussa, että kyllä töitä löytyy jokaiselle! PASKAT!
Amk on niin hakoteillä kuin olla voi. Opetus on ala-arvoista ja opiskelijakiintiöt aivan liian suuria, mikä johtaa siihen, että töitä ei riitä läheskään kaikille valmistuneille.
Mielestäni koko amk-koulutusta ei tarvittaisi Suomessa. Ammattikoulut ja yliopistot riittäisivät aivan hyvin. Miksi siinä välissä pitäisi olla vielä joku helvetin ammattiKORKEAkoulu, joka on melkeinpä sama asia käytännössä kuin amis. Koulutuspolitiikka on kusenut Suomessa ja pahasti! Ja sitten näitä amiksia pitäisi vielä kutsua nimikkeellä UNIVERSITY. Voe helevettiläinen...
entisistä teknikkotason työntekijöistä. Siinä olisi sopiva väliporras ammattikoulusta valmistuvien ja yliopistosta valmistuvien väliin. Harmi vaan, että tuokin piti ajaa alas. Syynä taisi olla tämä vanha tuttu Euroopan yhdenmukaistaminen. Sääli, että tuollaisilla perusteilla laukkautetaan ihan toimiva järjestelmä.
Mutta kunnia kaikille, jotka itsensä omalla työllään elättävät. Toisilla ei ole päätä tai halua lukea pitemmälle, ja toiset taas haluavat päästä asioiden ymmärtämisessä mahdollisimman pitkälle. Kaikkia meitä tarvitaan (no, toiveajattelua, kun kaikki siirtyy Kiinaan), mutta harmi, että tuolla markkinoinnilla tietyillä sektoreilla on saatu opiskelijoille väärä kuva tulevasta työpaikasta. Valmistumisen jälkeen saattaa olla kova paikka, jos sitä luvattua kovapalkkaista johtajan tai asiantuntijan pestiä ei tipukaan vaan tarjolla on vain perusmyyntityötä. Ymmärrän täysin vitutuksen.
Kyllähän se niin on, että vaikka mitenkä pellekoulu olisi tuo ammattikorkeakoulu, niin taitaa ne työttömät kuitenkin löytyä sieltä akateemikkojen puolelta enemmänkin kuin ammattikorkeakoulututkintojen suorittaneiden joukosta. Mutta minkä mahtaa tälle ikuiselle loputtomalle taistelulle. Itse olen opiskellut molemmissa instituutioissa ja arvostan kyllä samalla tavalla kummankin koulutuksen saaneita. Harmi vaan että akateemikot arvostavat itsensä ammattikorkeakouluopiskelijoita ylemmälle tasolle.. Kukin tavallaan..
Ottakaa se huomioon tapellessanne, että ammattikorkeakoulussa voi opiskella muutaksikin kuin insinööriksi tai tradenomiksi.Yliopistossa ei ole mahdollista lukea sairaanhoitoa, fysioterapiaa tai esimerkiksi bioanalytiikkaa. Ei kaikki mene AMK:hon sen takia etteikö äly riittäisi yliopistoon. Yliopistossa ei vaan yksinkertaisesti ole vastaavia koulutusohjelmia.
Jep, olet erittäin oikeassa. Kiinni koko amkki joutais pistää ja jollei kiinni, ainakin nimen vois vaihtaa PKK:ksi (pellekorkeakoulu). Ottaa perhanasti päähän kun nuo pellet saapi nimitellä itteään virallisesti korkeakoulutetuiksi. Etenkin se ottaa päähän että ne oppilaat on keksineet vaihtaa tutkintonimikkeensä niin, että joku engelsmanni saattaa luulla vielä niitä fiksuiksi. Toivottavasti kaikki amkkilaiset alasta riippumatta, nyt ja tulevaisuudessa jää työttömäksi kunhan valmistuuvat. AMK henkilöt ovatkin mielestäni epähenkilöitä, kun sellaisessa pellepaikassa käyvät leikkikoulua. Ei terve ihminen hakeudu suorittamaan sellaista tutkintoa, josta ei saa akateemista arvonimikettä. Peloittaa että joskus vahingossa törmään amkkilaiseen.. Mistäköhän sellaisen tunnistaa, että osaa varoa juttelemasta liikaa?