näen toistuvasti unta,jossa jo vuonna 2000 kuollut isäni elää ja juuri kun olen pelastamassa isää ,hän kuolee taas.
Olisin kiinnostunut kuulemaan mielipiteenne.
KIITOS
Olisin kiinnostunut kuulemaan mielipiteenne.
KIITOS
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei Utelias.
Unessasi käsittelet traumaa, jonka isän kuolema sinulle on jättänyt. Ehkä tunnet jonkinlaista syyllisyyttä isäsi kuolemasta. Ehkä olet pohtinut, että "Jos olisin toiminut niin tai näin, isäni ei olisi kuollutkaan." Ehkä sinulla jäi jotain sanomatta isällesi.
Läheisen kuolema on raskas asia kohdattavaksi ja aina sitä ei voi kunnolla tietoisesti käsitellä. Traumattisia tilanteita unet kuitenkin pyrkivät kompensoimaan. Näet unia toistuvasti, koska tietoisuudessa et vielä ole tuota henkilökohtaista kokemusta saanut käsiteltyä.
Ongelmalliseksi kuoleman käsittelyn tekee oma kuolema, jonka samalla joutuu kohtaamaan. Tavallaan siinä joutuu käymään läpi kaksi tuskallista ja traumaattista elämälle olennaista tekijää. Itse olen havainnut kuoleman pohtimisen johtavan lopulta elämänpohdintoihin.
Sadan vuoden kuluttua maapallolla on kuusi miljardia kuollutta lisää. Me muiden joukossa.