1960- luvun lopulla sain käsiini astrologiaa käsittelevän kirjan, mutta sen nimi on osittain unohtunut, ja siksi käännyin tämän palstan lukijoiden ja kirjoittajien puoleen. jos te voisitta minua auttaa Kirjan nimi oli jotenkin näin. " Tunne itsesi ja ymmärrä lähimmäistäsi" Olen vuosien varrella yrittänyt saada kirjaa haltuuni, mutta tuloksetta. Saatan muistaa nimen väärinkin, mutta aihe oli asrologia, psykologia ja sivuttiin siinä hieman lääketiedettäkin
Haluaisin vielä kerran selailla tuota kirjaa, se nimittäin antoi minulle tarvittavan itseluottamuksen elämässä jaksamiseen, silloin, kun sitä kipeimmin tarvitsin.
Nykyisinhän on saatavissa alan kirjallisuutta vaikka kuinka paljon, mutta en jaksa enää juuri lukea suuria teoksia. Kiitän jo valmiiksi avusta, sillä tiedän, että tämän palstan lukijoilla ja kirjoittajilla on tieto kadonneesta kirjasta. Kun se löytyy, toivon siitä ilmoitusta palstalla ja sovitaan ehdoista ja tavasta , kuinka minä voisin vielä nähdä kyseisen teoksen.
KIRJA HUKASSA
JOSKUS LUETTU
2
1108
Vastaukset
Auttaisin mielelläni mutta nyt ei tule kyllä mitään kirjan nimeä mieleen!
- Anonyymi
Tuohon aikaan suomenkielisiä astrologian kirjoja oli pari hassua. Olavi Asikaisen Tähdet ja kohtalomme oli ilmestynyt ja von Gerichin vanha astrologia-kirja (vuodelta 1925 muistaakseni) joka oli melko sanatarkka käännös saksalaisesta von Klöcklerin kirjasta vaikka von Gerichin nimissä kulki. Vähän tunnettu oli Alma Tuomen pieni kirjanen, nimeä en muista. Ehkä joku muu unholaan vajonnut, mutta siinä se.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi2835042Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1142601Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1321612- 1011140
Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.3391039Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle140987Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu
Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N275958IS Viikonloppu 4.-6.4.2026
Nyt on Viitamäeltä pääkuvaton ristikko. Nimimerkki happonen kehui kovasti "On kyllä laadukas pahis, iso kiitos tästä ja88821Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin
Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si33817- 40801