Raimo heräsi hirveässä krapulassa. Hän makasi kyljellään katsoen ikkunaan päin. Maku Raipen suussa oli sanoin kuvaamattoman hirveä. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut edellisenä iltana kissanpaskan syönti- olympialaisissa ja selvinnyt sieltä voittajana. Siinä maatessaan hän alkoi muistella edellisillan tapahtumia, muttei muistanut muuta kun edellisen aamupäivän.
– Kuinkas helvetissä minä kotiin pääsin, Raimo sanoi itselleen. – Toikohan se Jalmari minut?
Ja samassa Raimon olkapäälle tuli naisen käsi. Tai eihän se kädeltä tuntunut vaan norsun kärsältä. Se oli paksu ja KARVAINEN.
– Huomenta baby, nainen sanoi Raimon selän takaa. – Mie siut kotiin toin… Meirän kotiin.
Raimo ei uskaltanut kääntyä koska pelkäsi, minkälainen lehmä hänen selkänsä takana oli.
– tästä se meijän onni alkaa, nainen sanoi väsyneellä äänellä ja haukotteli perään.
Raimo pakotti itsensä kääntymään. Samalla kun hän pääsi selälleen, nainen pyörähti hänen päälleen.
– Miten ois pikkanen aamupano, nainen kysyi.
– Anteeks nytten mutta kukas hemmetti te olette, Raimo kysyi inhoten naisen ulkokuorta. Nainen alkoi nauraa, tai eihän se naurulta kuulostanut vaan räkätykseltä.
– Eksä mua muka tunne? Mie oon siun vaimos… Paula.
– Paula, Raimo toisti.
– Nii.
– Vaimo?
– Nii.. Myö tavattiin eilen baarissa.. Myö rakastuttiin ja mentiin naimissiin… Se oli rakkautta ensi siliimäyksellä… Mie en oo koskaa ollu näin onnellinen..
Raimo alkoi hieroa silmiään. Hän yritti muistaa eilistä iltaa, mutta tuntui kun hänen muistinsa olisi pyyhitty pois.
– öööh… Paula… Tuoota noin… Ku minä… Siis… Ku minä en muista eilisestä yhtään mitään… Joten voisitkos sinä hieman selittää..
– Eiku nyt mie en selittele mitään.. Nyt me nussitaan ku eläimet…
Paula tarttui Raimoa munasta. Raimo onnistui kuitenkin ryömimään pois Paulan alta. Paula oli hämillään. Raimo nousi sängystä ja huomasi hänen makuuhuoneensa olevan kuin pyörremyrskyn jäljiltä.
– Kuules nyt… Paula… Minä en tiedä mitä eilen tapahtui ja en haluakaan tietää, mutta oli miten oli, minä haluan että poistut asunnostani.
– Etkös sää rakastakaan minnuu, Paula sanoi kyynelten valuessa hänen silmiltään.
– Kuules nyt Paula.. Minä en edes tunne sinua…
– Eilen sie sanoit, ettei se haittaa, sanoi Paula vollottaen.
– Mutta kun minä olin humalassa… Ja kun ihminen on humalassa, sanoo hän yhtä ja toista..
Paula ei sanonut mitään. Hän ryömi peiton alle ja alkoi itkeä sellaisella äänellä jonka naapurikin varmaan kuuli.
– Miks kukaan ei rakasta minnuu, nainen huusi.
Raimo tiesi vastauksen, muttei halunnut loukata Paulaa enempää. Samassa hän huomasi nimettömässään sormuksen. Se oli varmasti ainakin kymmenen karaatin timanttisormus. Se oli hienoin sormus jonka Raimo oli ikinä nähnyt. Samassa hän näki Paulan lompakon sängyllään. Hän nosti sen hitaasti, Paulan huomaamatta. Raimo avasi lompakon. Hän ei ollut uskoa silmiään. Lompakko oli täynnä satasen ja viidensadan euron seteleitä. Lompakossa oli myös Paulan henkilökortti. Samassa Raimo tajusi Paulan olevan yksi Suomen rikkaimmista leskistä. Kaiken lisäksi hän oli Paulan kanssa naimisissa, joka teki hänestäkin rikkaan. Ja niin hän eli elämänsä loppuun saakka rikkaana miehenä…. Ainiin Paula kuoli sydänkohtaukseen viikkoa naimisiin menon jälkeen, jolloin Raimo peri kaikki rahat. Loppu!
– Kuinkas helvetissä minä kotiin pääsin, Raimo sanoi itselleen. – Toikohan se Jalmari minut?
Ja samassa Raimon olkapäälle tuli naisen käsi. Tai eihän se kädeltä tuntunut vaan norsun kärsältä. Se oli paksu ja KARVAINEN.
– Huomenta baby, nainen sanoi Raimon selän takaa. – Mie siut kotiin toin… Meirän kotiin.
Raimo ei uskaltanut kääntyä koska pelkäsi, minkälainen lehmä hänen selkänsä takana oli.
– tästä se meijän onni alkaa, nainen sanoi väsyneellä äänellä ja haukotteli perään.
Raimo pakotti itsensä kääntymään. Samalla kun hän pääsi selälleen, nainen pyörähti hänen päälleen.
– Miten ois pikkanen aamupano, nainen kysyi.
– Anteeks nytten mutta kukas hemmetti te olette, Raimo kysyi inhoten naisen ulkokuorta. Nainen alkoi nauraa, tai eihän se naurulta kuulostanut vaan räkätykseltä.
– Eksä mua muka tunne? Mie oon siun vaimos… Paula.
– Paula, Raimo toisti.
– Nii.
– Vaimo?
– Nii.. Myö tavattiin eilen baarissa.. Myö rakastuttiin ja mentiin naimissiin… Se oli rakkautta ensi siliimäyksellä… Mie en oo koskaa ollu näin onnellinen..
Raimo alkoi hieroa silmiään. Hän yritti muistaa eilistä iltaa, mutta tuntui kun hänen muistinsa olisi pyyhitty pois.
– öööh… Paula… Tuoota noin… Ku minä… Siis… Ku minä en muista eilisestä yhtään mitään… Joten voisitkos sinä hieman selittää..
– Eiku nyt mie en selittele mitään.. Nyt me nussitaan ku eläimet…
Paula tarttui Raimoa munasta. Raimo onnistui kuitenkin ryömimään pois Paulan alta. Paula oli hämillään. Raimo nousi sängystä ja huomasi hänen makuuhuoneensa olevan kuin pyörremyrskyn jäljiltä.
– Kuules nyt… Paula… Minä en tiedä mitä eilen tapahtui ja en haluakaan tietää, mutta oli miten oli, minä haluan että poistut asunnostani.
– Etkös sää rakastakaan minnuu, Paula sanoi kyynelten valuessa hänen silmiltään.
– Kuules nyt Paula.. Minä en edes tunne sinua…
– Eilen sie sanoit, ettei se haittaa, sanoi Paula vollottaen.
– Mutta kun minä olin humalassa… Ja kun ihminen on humalassa, sanoo hän yhtä ja toista..
Paula ei sanonut mitään. Hän ryömi peiton alle ja alkoi itkeä sellaisella äänellä jonka naapurikin varmaan kuuli.
– Miks kukaan ei rakasta minnuu, nainen huusi.
Raimo tiesi vastauksen, muttei halunnut loukata Paulaa enempää. Samassa hän huomasi nimettömässään sormuksen. Se oli varmasti ainakin kymmenen karaatin timanttisormus. Se oli hienoin sormus jonka Raimo oli ikinä nähnyt. Samassa hän näki Paulan lompakon sängyllään. Hän nosti sen hitaasti, Paulan huomaamatta. Raimo avasi lompakon. Hän ei ollut uskoa silmiään. Lompakko oli täynnä satasen ja viidensadan euron seteleitä. Lompakossa oli myös Paulan henkilökortti. Samassa Raimo tajusi Paulan olevan yksi Suomen rikkaimmista leskistä. Kaiken lisäksi hän oli Paulan kanssa naimisissa, joka teki hänestäkin rikkaan. Ja niin hän eli elämänsä loppuun saakka rikkaana miehenä…. Ainiin Paula kuoli sydänkohtaukseen viikkoa naimisiin menon jälkeen, jolloin Raimo peri kaikki rahat. Loppu!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lopetus oli järkyttävän huono, hätäinen, kömpelö ja täysin suunnittelemattomalta vaikuttava. Tuntuu kuin sinulla ei olisi enää ollut intoa kirjoittaa enempää, vaan sutaisit äkkiä vaan lopun? Tarina oli muuten aika karski ja hienostelematon. Ehkäpä hieman liian lyhyt noinkin suureen asiaan. Ei napannut ollenkaan, mutta jos loppu olisi hieman suunnitellumpi ja muutenkin parempi niin voisihan tästä jotkut tykätäkkin!
Tää tarina synty sillä tavalla, että mä avasin wordin ja aloin vaan kirjottaa. Elikkä halusin kokeilla minkälainen tarina mmulta syntyy ku mä "vaan annan mennä." Tommonen tuli ja ihan hyvät arvostelut :)En suunitellu tuota mitenkään.
Kirjoitus näyttäytyy mulle vähän erilaisessa valossa. Mä olen lukenut pitkinä päivinäni vähän sitä ja tuota, ja olen tullut lukeneeksi vähän Freudia (en sillä tavalla jotta olisin luennoitsija, vaan pikemminkin Kelaton potilas). Psyyken teoriat ovat kaikessa näennäisessä yksinkertaisuudessaan niin hätkähdyttäviä (ei ainoastaan Freud), että joskus tulin katsoneeksi maailmaa niiden lävitse - mikä ei ole käsittääkseni kovinkaan viisasta - mutta silti vastustamattoman hauskaa (ahmin samalla kun kirjoitan jokaisen pisteen ja pilkun kohdalla itseeni eilistä spagettia Wokilta Bolognese-kastikkeessa - mikä sotku maailmoja).
Asiaan: Mielestä kumpuavat kirjoitukset ovat ensimmäinen ikkuna itseensä, omiin toiveisiinsa ja haluihinsa. Kuvat, tilanteet ja asetelmat, ovat jo sinun päässäsi kuin tauti. Et itseasiassa tehnyt mitään muuta kuin toteutit sisintäsi kuin siihen tilattu kynä.
Rahattomuus, naisettomuus... usko ihmeelliseen ihmepelastumiseen realiteeteista, elää vahvempana kuin koskaan kädessäsi.
Suosittelen lisää kirjoittamista, sillä se on matka itseesi - kuin peili omakuvalla jota et tunne - tai tunnet. Mistä minä sen tietäisin, kunhan otin kantaa.
Täytyy sano että ton sun viestin jälkeen mä vähän samaistuin tohon tarinassa esiintyvään Raimoon. Taidanpa kirjottaa lisää improvisoiden. Kiitos! :)
Näin kuliranistina toivoisi joskus krapula vaihtoehdoksi muutakin kuin kissan paskaa.
Mielikuvitusta please.
Lehmää ja muita nimityksiä käyttävä tuskin teitittelee inhottavaa karvakättä.
Vihille nyt ei taida ihan kesken baari-iltaa taida päästä, se kohta ontuu.
Loppu on aivan liian keskeneräinen ja hätäisesti vetäisty, Raimon olisi pitänyt hätäinen vetäistä hampaat irvessä.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä hätäilty 4
T. ®Sherlokki © 2005