Hiki virtasi tuhotulvan lailla pitkin Idi Aminin valtavaa ihraista kehoa. Subuhubuksi nimetty, tavanomaista hellettä kuumempi ja kosteampi ilma piinasi Ugandaa jo kuudetta kuukautta. Aina niin runsasvetisen Victoria-järven pinta oli laskenut kaksi metriä ja Kampalassa ihmisten huhuttiin juovan virtsaansa.
Saadakseen helpotusta tukalaan oloonsa Amin oli määrännyt takavarikoitaviksi kaikki Kampalan sairaalan jääkaapit ja pakastimet, jotka nyt lääkkeistä ja muusta tarpeettomasta siivottuina hurisivat ovet ja luukut selällään Aminin työhuoneessa tuomatta helpotusta Suuren Johtajan tukalaan oloon.
Mielessään Amin, Skotlannin Kuningas, Raskaansarjan Maailmanmestari manasi katkerasti kaksi kuukautta aiemmin menettämäänsä tilaisuutta saada Ugandalle viileäilmastoinen siirtomaa.
-Valkonaamat pettää aina, Amin huusi katkeralla äänellä ja päätti iltapäivällä omin käsin mestata Kampalan meteorologisen laitoksen viimeisenkin meteorologin, joka vielä kidutuksen jälkeenkin oli sekopäissään epäillyt Subuhubun jatkuvan.
Aminin syvä katkeruus kumpusi kaksi kuukautta aiemmin New Yorkissa pidetyn YK:n yleiskokouksen yhteydessä sattuneista yllättävistä tapahtumista. Ryypätessään näet YK:n rakennuksen ala-aulan lobby baarissa Amin törmäsi sattumalta erään Finlandia nimisen maan ulkoministeriin ja tämän seurueeseen. Muutaman yhteisen drinkin jälkeen ulkoministeri kutsui Aminin maansa suurlähetystöön jatkoille ja tähän pyyntöön Amin mielihyvin suostuikin.
Suurlähetystössä jatkuneen lyhyen, mutta rajun juopottelun jälkeen Finlandian suurlähettiläs houkutteli Aminin mukaansa saunaksi kutsumaansa huoneistoon. Odottamiensa lihallisten ilojen sijaan paikassa vallitsikin hirvittävä keinotekoinen Subuhubu. Toivuttuaan ihmetyksestään Amin päätteli finlandialaisten olevan sekä humalaisia että hulluja.
Saatuaan vähän myöhemmin uimaltaalla kuulla Finlandiassa vallitsevast hyvin viileästä ilmastosta, Aminin aivoissa syntyi uusi kiehtova ajatus; Uganda voisi hankkia itselleen, tai siis hänelle, Dadalle, oman viileän siitomaan Subuhubujen varalle.
Yhtään epäröimättä Amin suuntasi juuri uima-altaaseen oksentavan Finlandian ulkoministerin puheille ja läimäytti tätä tervehdyksesi valtavalla kämmenellään hartioihin.
Ulkoministerin hiukan toettua Amin kertoi tälle haluavansa ostaa palan Finlandiaa, tuollaiset vaatimattomat muutaman kymmenen tuhatta hehtaaria. Maksuksi maapalasta Amin tarjosi saman kokoista aluetta Ugandan viidakoista.
Umpihumalaisesta Finlandian ulkoministeristä tarjous kuulosti todella hyvältä ja tämä päätti heti soittaa Finlandian presidentille ja kysyä muodollista vahvistusta kaupalle. Lähes psykoottisessa perjantaihumalassa olleelta presidentiltä lupa irtosi hetkessä, joskin presidentti toivoi vielä jotain pientä ikään kuin kaupanpäälliseksi. Amin lupasikin järjestää jokaiselle ulkoministerin seurueeseen kuuluvalle miehelle elinikäisen omistusoikeuden kolmeen ugandalaiseen kaunottareen ja seurueen ainoalle naiselle, ulkoministeriön kehitysapuosaston toimistopäällikölle, Amin lupasi Kampalan Sex Clubin parhaan sex machinen, josta hänellä oli jopa näyttää mustavalkoinen valokuva. Tyytyväinen ulkoministeri seurueineen oli nyt valmis liittämään alun perin ajattelemansa Ahvenanmaan lisäksi Aminin alueisiin myös koko Lapin. Naispuolinen toimistopäällikkö olisi ollut henkilökohtaisesti valmis luopumaan myös osasta Pohjanmaata.
Seuraavana päivänä, kun kaupasta piti tehdä viralliset paperit, Amin ei löytänyt finlandialaisia mistään. Amin tutki YK:n päärakennuksen läpikotaisin, mutta yhtään hullua ja humalaista valkonaamaa ei näkynyt paikalla. YK:n pääsihteerin, Aminin vanhan kaverin ja natsin kuulutettua Finlandian ulkoministeriä pitämään maansa linjapuhe tätä ei kuulunut eikä näkynyt missään. Sen sijaan finlandialaisten katoamisesta raivostunut Amin ryntäsi puhujapönttöön ja julisti suorasanaisesti sodan Ugandan ja Finlandian välille aiheuttaen suurta hämmennystä diplomaattien ja polittikan tutkijoiden keskuudessa. Myöhemmin Amin sai raivonsa päälle vielä kuulla luotettavista Zulu-lähteistä, että Finlandian delegaatio oli luimuillut koko päivän eräässä bronxilaisessa baarissa krapulaansa parannellen.
Istuessaan siinä keskellä kuumaa työhuonettaan ja kiroillessaan menettämäänsä viileää onnea konttasi Aminin luotto-orja huoneeseen.
-Mitä orja, Amin ärähti.
-Rakas Dada, kaksi ulkomaalaista kehitysavun tuojaa pyytää päästä puheillenne.
-Heittäkää krokotiileille!
-Ovat naisia.
-Toimita tänne.
Kohta Aminin luokse taapersi kaksi lihavaa valkonaamaista naista hiusnutturat tomerasti pystyssä heilahdellen.
-Mitäs helvetin akkoja te olette? Amin ärähti.
Vanhempi ja rumempi naisista kumarsi ja kakoi kurkkuaan.
-Herra presidentti, olemme Afrikan kiertomatkallamme tulleet nyt teidän köyhien ugandalaisten avuksi ja tahtoisimme luovuttaa teille ja kansallenne joitakin kehitysapulahjoja kuten sata paria tukijoukkojemme kutomia lapasia. Minä Sonja ja sisareni Lyyli Leivonen edustamme Lakeuden luterilaisen marttapiirin pakana-avun osastoa ja olemme siis Suomi-Finlandiasta...
-Vihollisen kätyreitä! karjaisi Amin ja ryntäsi niiltä sijoiltaan kauhistuneiden eukkojen kimppuun. Tällättyään akat lattiaan Amin kutsui paikalle orjansa, joka raahasi kitisevät martat tyrmään.
Seuraavana päivänä Amin, Kaikkien Herkkujen Isä, veti jokaviikkoiseen tapaansa itse kehittelemäänsä, Kampalassa hyvin suosittua poppamieskokkisota-ohjelmaa. Ohjelma toteutettiin kehitysapuvaroin rakennetun valtavan, satatuhatta katsojaa vetävän amfiteatterin näyttämöllä.
Suuren luilla ja pääkalloilla koristellun näyttämön molemmin puolin kiehui erittäin kookas nokinen pata. Kumpaakin pataa hämmensi joku Ugandassa jo nimeä saanut poppamieskokki. Tällä kertaa valmistettavan sopan raaka-aineena ei ollutkaan edellisessä ohjelmassa hävinnyt kilpailija, vaan Amin marssitti ylpeänä näyttämölle edellisenä päivänä pidättämänsä vihollisen naisvakoojat, ja valtavista täyden katsomon antamista suosionosoituksista ei meinannut tulla loppua.
Ilman sen suurempia seremonioita kumpikin sätkivä akka heitettiin omaan pataansa ja kilpailevat poppamieskokit aloittivat liemiensä maustamisen. Kahden tunnin ajan poppamieskokit lisäilivät epätoivon vimmalla keitoksiinsa erilaisia yrttejä, suoloja ja eritteitä.
Kilpailuajan loputtua Amin kaivoi esille suuren kultaisen lusikan ja maistoi sillä lientä lähimmästä padasta tärisevän poppamieskokin katsellessa vierestä. Amfiteatterissa vallitsi täydellinen ja odottava hiljaisuus.
Välittömästi saatuaan lientä suuhunsa Aminin kasvot värjääntyivät vihreiksi ja valtava oksennus lensi Suuren Johtajan suusta eturivin ringsideläisten vaatteille. Järkyttynyt ja pahoinvoiva Amin juoksenteli päättömästi pitkin näyttämöä ja ampui automaattipistoolillaan summittaisesti kohti katsomoa.
Hieman toivuttuaan kokemastaan gastronomisesta järkytyksestä Amin vielä ilmoitti, että teatterin kahdella ylimmällä rivillä istuneet noin kymmenen tuhatta katsojaa tullaan teloittamaan seuraavana päivänä koska hänen korkeutensa oli kuullut naurun pyrskähdyksen jostain niiltä paikoilta.
Seuraavana päivänä teloitusseremonioiden välissä Idi Amin, Ugandan Armeijan Ikuinen Ylipäällikkö, Kaikkien Tieteiden Professori ilmoitti julistavansa ikuisen rauhan Ugandan ja Finlandian välille, koska kansa, joka maistuu niin pahalle, ei ole arvollinen käymään sotaa Hänen kanssaan.
Finlandiassa tieto rauhasta otettiin vastaan suurella riemulla ja valtavin ilotulituksin. Paikallinen presidentti julisti päivän afrikkalaisuuden ja monikultturisuuden merkkipäiväksi sekä kansalliseksi vapaapäiväksi.
Iivana Julma
Saadakseen helpotusta tukalaan oloonsa Amin oli määrännyt takavarikoitaviksi kaikki Kampalan sairaalan jääkaapit ja pakastimet, jotka nyt lääkkeistä ja muusta tarpeettomasta siivottuina hurisivat ovet ja luukut selällään Aminin työhuoneessa tuomatta helpotusta Suuren Johtajan tukalaan oloon.
Mielessään Amin, Skotlannin Kuningas, Raskaansarjan Maailmanmestari manasi katkerasti kaksi kuukautta aiemmin menettämäänsä tilaisuutta saada Ugandalle viileäilmastoinen siirtomaa.
-Valkonaamat pettää aina, Amin huusi katkeralla äänellä ja päätti iltapäivällä omin käsin mestata Kampalan meteorologisen laitoksen viimeisenkin meteorologin, joka vielä kidutuksen jälkeenkin oli sekopäissään epäillyt Subuhubun jatkuvan.
Aminin syvä katkeruus kumpusi kaksi kuukautta aiemmin New Yorkissa pidetyn YK:n yleiskokouksen yhteydessä sattuneista yllättävistä tapahtumista. Ryypätessään näet YK:n rakennuksen ala-aulan lobby baarissa Amin törmäsi sattumalta erään Finlandia nimisen maan ulkoministeriin ja tämän seurueeseen. Muutaman yhteisen drinkin jälkeen ulkoministeri kutsui Aminin maansa suurlähetystöön jatkoille ja tähän pyyntöön Amin mielihyvin suostuikin.
Suurlähetystössä jatkuneen lyhyen, mutta rajun juopottelun jälkeen Finlandian suurlähettiläs houkutteli Aminin mukaansa saunaksi kutsumaansa huoneistoon. Odottamiensa lihallisten ilojen sijaan paikassa vallitsikin hirvittävä keinotekoinen Subuhubu. Toivuttuaan ihmetyksestään Amin päätteli finlandialaisten olevan sekä humalaisia että hulluja.
Saatuaan vähän myöhemmin uimaltaalla kuulla Finlandiassa vallitsevast hyvin viileästä ilmastosta, Aminin aivoissa syntyi uusi kiehtova ajatus; Uganda voisi hankkia itselleen, tai siis hänelle, Dadalle, oman viileän siitomaan Subuhubujen varalle.
Yhtään epäröimättä Amin suuntasi juuri uima-altaaseen oksentavan Finlandian ulkoministerin puheille ja läimäytti tätä tervehdyksesi valtavalla kämmenellään hartioihin.
Ulkoministerin hiukan toettua Amin kertoi tälle haluavansa ostaa palan Finlandiaa, tuollaiset vaatimattomat muutaman kymmenen tuhatta hehtaaria. Maksuksi maapalasta Amin tarjosi saman kokoista aluetta Ugandan viidakoista.
Umpihumalaisesta Finlandian ulkoministeristä tarjous kuulosti todella hyvältä ja tämä päätti heti soittaa Finlandian presidentille ja kysyä muodollista vahvistusta kaupalle. Lähes psykoottisessa perjantaihumalassa olleelta presidentiltä lupa irtosi hetkessä, joskin presidentti toivoi vielä jotain pientä ikään kuin kaupanpäälliseksi. Amin lupasikin järjestää jokaiselle ulkoministerin seurueeseen kuuluvalle miehelle elinikäisen omistusoikeuden kolmeen ugandalaiseen kaunottareen ja seurueen ainoalle naiselle, ulkoministeriön kehitysapuosaston toimistopäällikölle, Amin lupasi Kampalan Sex Clubin parhaan sex machinen, josta hänellä oli jopa näyttää mustavalkoinen valokuva. Tyytyväinen ulkoministeri seurueineen oli nyt valmis liittämään alun perin ajattelemansa Ahvenanmaan lisäksi Aminin alueisiin myös koko Lapin. Naispuolinen toimistopäällikkö olisi ollut henkilökohtaisesti valmis luopumaan myös osasta Pohjanmaata.
Seuraavana päivänä, kun kaupasta piti tehdä viralliset paperit, Amin ei löytänyt finlandialaisia mistään. Amin tutki YK:n päärakennuksen läpikotaisin, mutta yhtään hullua ja humalaista valkonaamaa ei näkynyt paikalla. YK:n pääsihteerin, Aminin vanhan kaverin ja natsin kuulutettua Finlandian ulkoministeriä pitämään maansa linjapuhe tätä ei kuulunut eikä näkynyt missään. Sen sijaan finlandialaisten katoamisesta raivostunut Amin ryntäsi puhujapönttöön ja julisti suorasanaisesti sodan Ugandan ja Finlandian välille aiheuttaen suurta hämmennystä diplomaattien ja polittikan tutkijoiden keskuudessa. Myöhemmin Amin sai raivonsa päälle vielä kuulla luotettavista Zulu-lähteistä, että Finlandian delegaatio oli luimuillut koko päivän eräässä bronxilaisessa baarissa krapulaansa parannellen.
Istuessaan siinä keskellä kuumaa työhuonettaan ja kiroillessaan menettämäänsä viileää onnea konttasi Aminin luotto-orja huoneeseen.
-Mitä orja, Amin ärähti.
-Rakas Dada, kaksi ulkomaalaista kehitysavun tuojaa pyytää päästä puheillenne.
-Heittäkää krokotiileille!
-Ovat naisia.
-Toimita tänne.
Kohta Aminin luokse taapersi kaksi lihavaa valkonaamaista naista hiusnutturat tomerasti pystyssä heilahdellen.
-Mitäs helvetin akkoja te olette? Amin ärähti.
Vanhempi ja rumempi naisista kumarsi ja kakoi kurkkuaan.
-Herra presidentti, olemme Afrikan kiertomatkallamme tulleet nyt teidän köyhien ugandalaisten avuksi ja tahtoisimme luovuttaa teille ja kansallenne joitakin kehitysapulahjoja kuten sata paria tukijoukkojemme kutomia lapasia. Minä Sonja ja sisareni Lyyli Leivonen edustamme Lakeuden luterilaisen marttapiirin pakana-avun osastoa ja olemme siis Suomi-Finlandiasta...
-Vihollisen kätyreitä! karjaisi Amin ja ryntäsi niiltä sijoiltaan kauhistuneiden eukkojen kimppuun. Tällättyään akat lattiaan Amin kutsui paikalle orjansa, joka raahasi kitisevät martat tyrmään.
Seuraavana päivänä Amin, Kaikkien Herkkujen Isä, veti jokaviikkoiseen tapaansa itse kehittelemäänsä, Kampalassa hyvin suosittua poppamieskokkisota-ohjelmaa. Ohjelma toteutettiin kehitysapuvaroin rakennetun valtavan, satatuhatta katsojaa vetävän amfiteatterin näyttämöllä.
Suuren luilla ja pääkalloilla koristellun näyttämön molemmin puolin kiehui erittäin kookas nokinen pata. Kumpaakin pataa hämmensi joku Ugandassa jo nimeä saanut poppamieskokki. Tällä kertaa valmistettavan sopan raaka-aineena ei ollutkaan edellisessä ohjelmassa hävinnyt kilpailija, vaan Amin marssitti ylpeänä näyttämölle edellisenä päivänä pidättämänsä vihollisen naisvakoojat, ja valtavista täyden katsomon antamista suosionosoituksista ei meinannut tulla loppua.
Ilman sen suurempia seremonioita kumpikin sätkivä akka heitettiin omaan pataansa ja kilpailevat poppamieskokit aloittivat liemiensä maustamisen. Kahden tunnin ajan poppamieskokit lisäilivät epätoivon vimmalla keitoksiinsa erilaisia yrttejä, suoloja ja eritteitä.
Kilpailuajan loputtua Amin kaivoi esille suuren kultaisen lusikan ja maistoi sillä lientä lähimmästä padasta tärisevän poppamieskokin katsellessa vierestä. Amfiteatterissa vallitsi täydellinen ja odottava hiljaisuus.
Välittömästi saatuaan lientä suuhunsa Aminin kasvot värjääntyivät vihreiksi ja valtava oksennus lensi Suuren Johtajan suusta eturivin ringsideläisten vaatteille. Järkyttynyt ja pahoinvoiva Amin juoksenteli päättömästi pitkin näyttämöä ja ampui automaattipistoolillaan summittaisesti kohti katsomoa.
Hieman toivuttuaan kokemastaan gastronomisesta järkytyksestä Amin vielä ilmoitti, että teatterin kahdella ylimmällä rivillä istuneet noin kymmenen tuhatta katsojaa tullaan teloittamaan seuraavana päivänä koska hänen korkeutensa oli kuullut naurun pyrskähdyksen jostain niiltä paikoilta.
Seuraavana päivänä teloitusseremonioiden välissä Idi Amin, Ugandan Armeijan Ikuinen Ylipäällikkö, Kaikkien Tieteiden Professori ilmoitti julistavansa ikuisen rauhan Ugandan ja Finlandian välille, koska kansa, joka maistuu niin pahalle, ei ole arvollinen käymään sotaa Hänen kanssaan.
Finlandiassa tieto rauhasta otettiin vastaan suurella riemulla ja valtavin ilotulituksin. Paikallinen presidentti julisti päivän afrikkalaisuuden ja monikultturisuuden merkkipäiväksi sekä kansalliseksi vapaapäiväksi.
Iivana Julma
Vastaukset 1
Vanhimmat
mielenkiintoinen. Jäin lukemaan tätä keskellä tuntia. tällaisia enemmän fantasiatarinoiden keskelle! :)