Näin unta, jossa luin lehdestä minulle ja poikaystävälleni osoitetun onnittelun naimisiin menon johdosta. Ilmoituksen oli lehteen laittanut poikakaverini veli perheineen, joita ei oikeasti ole edes olemassa. Äkkiä se "veli" oli siinä kertomassa minulle henkilökohtaisesti niitä onnitteluja ja minä myönsin, että näin on käynyt, vaikka tajusin, että eihän minulla ole edes sormuksia. Olen lukenut, että häät symbolisoivat epäonnea ja pahaa mieltä ja niin on hääunien jälkeen tapahtunutkin usein. Nyt en tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella.
Minulle osoitettu onnitteluilmoitus lehdessä
???
1141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei häät mitään pahaa tarkoita. Viittaa sen tärkeyteen, että olisi solmittava liitto oman itsen kanssa eri puolien kanssa, oman maskuliinisen puolen kanssa naisen ollessa kyseessä ja päin vastoin. Tasapainon etsimisen tärkeyttä siis. Ja tunnut sitä löytäneenkin unen perusteella:)