Kouluun paluu

Hei "munasarjasyöpäläinen" sekä muut ja hyvää uutta vuotta myös kaikille.

Sairastuin kohta kaksi ja puolivuotta sitten aivokasvaimeen ja olen ollut melkein kokonaan sen ajan sairaslomalla. Yhden kuukauden pystyin olemaan välistä töissä, muutoin saikulla. Päätin heti sairaalassa ollessani että en peittele sairauttani mitenkään, ja että olen asiasta avoin kaikille jotka siitä haluavat kuulla. Siksi otin itseäni niskasta kiinni ja aloin puhumaan asiasta kaikkien kanssa niin että itse otin asian puheeksi sillä monet eivät vain yksinkertaisesti tienneet mitä olisivat sanoneet. Työmaalla kaikki ottivat minut erittäin hyvin vastaan. Niin pomo kuin kanssatyöntekijät. Tokihan joku joskus saattoi laukaista jotain ajattelematonta, mutta kun ne muutamat kommentit antoi mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin hyvin kaikkien kanssa tulee toimeen. En mitenkään jaksa uskoa että kukaan haluaa pahentaa toisen tilannetta kun puhe on näinkin vakavasta aiheesta. Mikäli haluaa, niin en usko että kukaan haluaa sellaista henkilöä kaverikseen, tai saatika jututtaa enempää. Joten suosittelen ehdottomasti kertomaan asiasta avoimesti itse. Jos jollakin on kysyttävää, niin aina parempi. Sillä niitä ennakkoluuloja poistetaan ja kaikki huomaavat että olet edelleen sama ihminen kuin ennen sairastumista. Voimia ja jaksamisia kouluun, ja usko pois että hyvin se menee. Mikäli haluat jutella enemmän niin ota yhteyttä vaikka maililla os. [email protected]

-Q-

Olin ysiluokasta noin puolet pois koulusta vaikeiden sairauksien ja muunmuuassa sen syöpäepäilyn vuoksi. Mulla vaan kävi niin, ettei patti ollutkaan syöpää, vaan jotain munasarjakystiä. Jälkiseuraamukset tällaisesta hoitovirheestä olivat niin suuret, etten pystynyt puoleen vuoteen ajattelemaankaan koulua. Kun sitten palasin sinne, kaikki oli unohtanu mut. Kukaan ei kysyny, et miten voin tai mitään muutakaan. Kaikki oli jo tottunu siihen, et olen aina pois, mikä musta tuntui niin järjettömän kauhealle. Se tuntui varmaan siksikin niin pahalle, koska tilanteeni todella oli ollut sellainen, ettei huomista voitu varmaksi luvata ja sitten mua tullaan näin koulus vastaan. =( Jotenkin sitä kai kuvitteli, et kaikki on onnellisia paluustani, pitäisivät mua sankarina, koska kestin kaikki vaiheet kunnialla. Että he tulisivat sanomaan muutakin kuin tylsän moi -sanan...

Tämä voi olla tosin sun paluullesi täydellinen vastakohta ja toivon sitä myös. Tsemppiä!

Mulla ei vastaanotto ollut kovin mukava kun töihin palasin. Mulla oli imusolmukesyöpä, ikää 20 ja poissa olin 8 kk. Meillä on kymmenisen henkilöä töissä ja kaikki tiesivät sairaudestani. Minusta tuntui etten ollut laisinkaan tervetullut,jätettiin ulkopuolelle kaikesta, minulle ilkeiltiin yms. Se oli erittäin raskasta, hoidot olivat vasta loppuneet eikä kunto ollut vielä kovin hyvä. Nyt on asiat paremmalla mallilla ja toivotaan että pysytään terveinä! Kaikkea hyvää! :)

Heips,

Palasin itse koulun penkille noin vuoden tauon jälkeen, pieni hermostus ja jännitys vaivasi itseänikin. Yllätys yllätys, luokkalaiset ja muutkin ihmiset koulussa osasivat suhtautua asiaan ns. normaalisti. Ei ollut ns. syöpäläisen leimaa tullut, ja kaikki kohtelivat minua samana ihmisena kuin aiemminkin. Ei ollut mitään suuria tunteenpurkauksia, saati sääliä, joka kuultaisi läpi puheista. Kouluun paluu oli kaikkiaan erittäin virkistävää, huomata juuri se asia, että ei sairaus muuta sitä, minkälainen olet, eikä se muuta ihmisten suhtautumista sinuun. Totta kai joukkoon mahtu niitä, jotka eivät osaa suhtautua asiaan, mutta silloin voit selittää ihan rehellisesti minkälainen asia on kyseessä, ja minkälaisia hoitoja esim. sytot ovat.

Voimia sinulle ja älä turhia murehdi :)

Heippa kaikille!

Tosiaan koulu alkoi viime viikon maanantaina. Tuntuu kyllä hyvältä kun on jotain tekemistä. Tähän asti on ainakin ollut mukavaa koulussa.

Kerroin heti eka päivänä luokalleni että minulla on syöpä. Muutama ihminen ei osaa suhtautua minuun normaalisti mutta kyllä se suhtautuminen ajan kanssa varmaan menee parempaan suuntaan. Pari ihmistä puhuu minusta ja syövästäni aika ilkeään sävyyn. Ilmeisesti siksi että jos joku on kysynyt ja halunnut tietää jotain asioita esim. sytoista tai leikkauksesta olen aina vastannut. Mutta nämä pari ihmistä tuntuvat ajattelevan että olen tietoisesti tahtonut tämän taudin että voin sitten esittää kaikkitietävää kun joku kysyy jotain.

Toisena koulupäivänä joku puhui minusta ruokalassa myös ilkeään sävyyn. Kyllä se sitten tuntui pahalta. Ihmiset eivät tunnu käsittävän että syöpä ei ole mikään pikku juttu. Se vaatii oikeanlaista asennoitumista ja taistelutahtoa. Ja sytoista tuleva huono olo pitää myös kestää.

Olen kuitenkin päättänyt olla välittämättä näistä lapsellisista ja ilkeistä ihmisistä. Elän täysillä joka päivän. Suunnittelen tulevaa, nytkin olen varannut ystävieni kanssa loman etelään toukokuuksi. Ja taistelen. Aion selviytyä.
Tämä tauti ei minua voita jos minä sen saan päättää. Pitää pysyä kovana eikä luovuttaa.

Toivottavasti muutkin syöpää sairastavat ajattelevat samoin kuin minä.
Taistelkaa elämästänne!!