MITÄMITÄMITÄ???

Mikä mun kalamiestäni oikein vaivaa? Ollaan tunnettu muutamia kuukausia ja olen ihan hulluna siihen, vaikka ikävä kyllä seurustelenkin tahollani. Olen pähkäillyt, että mitä oikein teen, jatkanko elämääni mieheni kanssa vai antaudunko kalalle kokonaan, ja päätin tehdä jälkimmäisen. Ennen joulua on jo pussattu ja molemmille on ihan selvää, että haluttais olla yhdessä, kala on (puoli)leikillään puhunut jo naimisiinmenosta ja yhteen muuttamisesta jne., minä (neitsyt) tapani mukaan olen vaan toppuutellut mutta hykerrellyt itsekseni.

Pyhät oltiin erossa kun olin lapsuudenkodissani, mutta nyt pitäisi taas nähdä. Koko loman oon saanut siltä suloisia viestejä, ja ajattelin että nyt (kun oma tilanteeni on selvä), oksat vaan pois ja hurjaa menoa, mutta MITÄ IHMETTÄ??? Kala haluaakin mennä iltapäivällä KAHVILLE! En ole koskaan päässyt edes sen kotiin, pussaillakin pitää jossain hemmetin kadunkulmassa, vaikka ollaan kolmekymppisiä! Jos en tuntisi miestä, luulisin että sillä on monta muutakin naista kierroksessa, mutta se ei oikein sovi henkilökuvaan, mun olisi todella vaikeaa uskoa sitä. MISTÄ ON KYSE???
71553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tokihan neitsyt hoitaa asiat niin kuin ne kaikkien yhteiskunnan sääntöjen ja yleisten normien mukaan kuuluukin hoitaa. Niinpä esimerkiksi kahville meneminen iltapäivällä ei missään nimessä tule kysymykseen, koska eiväthän nyt kolmekymppiset hyvänen aika enää sellaista harrasta.

Kalat on ikuinen visionääri, idealisti, joka haluaa rikkoa rajoja nyt ja tulevaisuudessa, siitä voit olla varma. Ei tekisi pahitteeksi neitsyellekään hieman heittäytyä virran mukana uusiin mielenkiintoisiin kokemuksiin.

Sinun on hyvä tietää, että kalat elävät ihan muissa maailmoissa, eivätkä tee mielellään mitään tylsää ja tavanomaista. Niinpä, jos olet tyyppiesimerkillinen pikkutarkka, jalat maassa elävä neitsyt, ei suhteestanne pidemmän päälle tule mitään, koska kala ei välttämättä ikinä halua juurtua paikoilleen ja esim leikkiä tylsää kotia.

Äänestä
  • kyllä kolmekymppisetkin voi kahvilla käydä, mutta itseni tekee ainakin mieli jo jotain ihan muuta!!!

    Äänestä

Niin, samaa mietin minäkin tässä muutamia vuosia sitten. Ensin annetaan ymmärtää että ollaan kiinnostuneita, suloiset tekstarit ja ihanat silmäykset. Ei siitä loppujen lopuksi mitään tullut.

Siihen tulokseen kuitenkin tulin, että kalat ovat romanttisia melkeinpä kaikille, ei se välttämättä tarkoita että he olisivat valmiita suhteeseen kanssasi. Tai sitten tarvitsevat TODELLA paljon harkinta/mietintä aikaa, hidas sytytys heillä ehkä?

Äänestä
  • ..kuumerkiltään Vaaka.

    Äänestä

Älä huoli kyllä kalat mies sut kotiin päästää kun on varma susta ja on päättänyt että kestätä kaiken sen hulluuden mitä kotona tapahtuu.
itse olin samassa pisteessä kerran ja kalat mies selitti että koti on hänen omaa valtakuntansa..siellä hän saa olla juuri sellainen kuin haluaa..ja tehdä mitä haluaa (yleensä juoksee alasti ympäri taloa), ja kaikki se tekeminen ei ole tarkoitettu muiden silmille. Itse kalana ymmärrän hyvin tämmöisen mutta toisaalta en. Ja mitä tähän kahvitteluun tulee niin voisinpa vaikka vannoa että kyse on siitä että kaloilla haaveellisina ihmisenä on tapana hiukan värittää tätä todellista tunnetta ominen mielikuvitus juttujensa kanssa, eikä varmasti voi pettyä jos vaan pitää asiat haaveina :) eli täyspäivänen jänöjussi :) joten jos sussa on ytyä ja naista niin tee niistä haavetuntemuksista totta tälle kalalle. jotain psyykkistä ja fyysistä täydellistä yhteen sulautumista, niin a'vot.

Kehotan sua hiukan tutustumaan kalat ihmisten maailmaan koska voin sanoa että ollaan niiiiin sairaan ihania vaikeita tapauksea..eikä yhtään helpota että mitä luutavammin ei itekkään olla perillä omista ajatuksistamme.

Äänestä
  • kiitos viestistäsi ihana kalaihminen! tuolta se kyllä tuntuukin, luulen että luet ihan oikein kalaani, vaikka et sitä edes tunne, kuten minä joskus kuvittelen tekeväni. tuo pettymyksen välttäminen mm. tuntuu osuvan aika oikeaan.

    hankalaa on vain se, että mäkin neitsyenä olen aika nihkeä pistämään asioihin vauhtia näin alussa, etenkin kun elämäntilanteeni on hiukan hankala - mikä todennäköisesti jarruttanee myös kalapoikaa. ja hei, sitäpä juuri odotan, että saisin näyttää kalalleni, kuinka paljon ytyä ja ennen kaikkea naista mussa onkaan, ja kuinka hyvin se yhteensulautuminen meiltä sujuisikaan paitsi näin psyykkisellä, myös sillä fyysisellä tasolla! tuntuu, että sitä pelottaa. onko vinkkejä, miten pojan saisi rauhottumaan?

    sen sijaan olen kyllä jo huomannut, että olette todellakin mitä ihanimpia tapauksia!

    hyvää vuotta 2006 sinulle ja kaikille vastanneille ja lukijoille!

    Äänestä

Joo,pyöritti useampaa naista yhtäaikaa ja oli kaikille heille se ainoo oikee.Naimisiin menoa ja yhteen muuttamista niinpä niin.Tiettyjen paikkojen välttelyä,tekstareita pukkas solkenaan ja niistähän se kiinni sitten reppana jäi,hah.Oliskohan 4 naista mun lisäksi...Vaihto kaupunkia sen jälkeen...Pelkuri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettä kirjoitti:

Mikä mun kalamiestäni oikein vaivaa? Ollaan tunnettu muutamia kuukausia ja olen ihan hulluna siihen, vaikka ikävä kyllä seurustelenkin tahollani. Olen pähkäillyt, että mitä oikein teen, jatkanko elämääni mieheni kanssa vai antaudunko kalalle kokonaan, ja päätin tehdä jälkimmäisen. Ennen joulua on jo pussattu ja molemmille on ihan selvää, että haluttais olla yhdessä, kala on (puoli)leikillään puhunut jo naimisiinmenosta ja yhteen muuttamisesta jne., minä (neitsyt) tapani mukaan olen vaan toppuutellut mutta hykerrellyt itsekseni.

Pyhät oltiin erossa kun olin lapsuudenkodissani, mutta nyt pitäisi taas nähdä. Koko loman oon saanut siltä suloisia viestejä, ja ajattelin että nyt (kun oma tilanteeni on selvä), oksat vaan pois ja hurjaa menoa, mutta MITÄ IHMETTÄ??? Kala haluaakin mennä iltapäivällä KAHVILLE! En ole koskaan päässyt edes sen kotiin, pussaillakin pitää jossain hemmetin kadunkulmassa, vaikka ollaan kolmekymppisiä! Jos en tuntisi miestä, luulisin että sillä on monta muutakin naista kierroksessa, mutta se ei oikein sovi henkilökuvaan, mun olisi todella vaikeaa uskoa sitä. MISTÄ ON KYSE???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu