Jos oot yksin

UPDATE_7404700 kirjoitti:

Jos oot yksin

Jos sulla ei ketään oo, ei ketään kuka sua rakastais,
Anna silloin mun tulla sun unelmiis, anna hetki mun luonas olla,
Älä pelkää, vain hetken luonas olla.

Ota mua kädest kii, ota kii ja lennetään yhdessä unelmiin,
Purista hieman lujempaa, ota rohkeasti kiinni vain,
Älä pelkää, että sut pudottaisin, lennetään yhdessä ain.

Katso mua silmiin, hei katso pidempään,
Huomaatko hei, huomaatko jo, mehän unelmiimme lennetään,
Minä ainakin tunnen jo sen, joko sinäkin tunnet rakkauden,
Usko pois, se sydämiimme iäks jää, hei katso mehän jo lennetään.

Kerron tarinan tuosta vanhasta miehestä, jonka hartiat ikä on jo painanut kumaraan,
Tuli tuolta alhaalta yksinäisyydestä, tänne edesmennyttä vaimoaan tapaamaan,
Näetkö hänen kostuneet silmänsä, katso, se ei johdu tuosta sadepilvestä,
Vaan ilosta ja onnesta, nuoruutensa muistoista,
Sillä täällä hän voi viettää hetken, ja tuntea yhä vaimonsa rakkauden.

Katso tuota pientä tyttöä, Mari hänen nimensä,
Äitinsä yksinhuoltaja, on tuhansine huolineen,
Ne hän yrittää unohtaa, lasisine juomineen,
Mari tänne silmät kyynelehtien saapui, kun äiti yöllä huolet unohtaen sänkyynsä kaatui,
Täällä äiti Marin prinsessa asuun puettaa ja tytön hiukset letille laittaa,
Täällä Mari kavereineen jatkaa leikkejään, tietäen, ettei koskaan yksin jää,
Jos sä katsot mua nyt, näät silmäni kostuneet,
Se ei johdu tuulesta tai sateesta, vaan tuosta pienestä Marista.

Mul olis vielä yksi juttu, tuo Laura, mun lapsuuden vanha tuttu,
Laurankin tapasin aiemmin täällä, unelmissaan pilvien päällä,
Niissä tyttönä kahdeksan vuotiaana, vanhemmilleen niin rakkaana,
Hän koulusta kotiin kiiruhtaa, näyttäen äidilleen piirrustuksiaan,
Laura teki ne tunnilla kuviksen, leikkien niissä kanssaan omien lapsien,
Ei silloin kukaan voinut aavistaa, hänen kohtaloaan synkkää ja ikävää,
Hän 17-vuotiaana huumekoukkuun kiinni jää, nuoruuttaan elää, mutta pelkää jo elämää,
Kaikista niistä huumeneuloista ja valvotuista öistä, jäljet Lauran käsivarsiin ja kasvoihin jää,
Ei vanhempiaan enää nää, siks, ettei tahdo tuottaa heille häpeää,
Myöhemmin sain lukea lehdestä, ristin vierestä nimen Laura Mikkonen,
Ristin alla runon ja sanat, äidin, isän muistokirjoituksen,
Mä muista Lauran mielessäni yhä, pikkutyttönä kahdeksan vuotiaana,
Itsekin lapsi silloin mä vielä, pidin Lauraa kuitenkin mulle niin rakkaana,
Ja kun tuon tekstin lehdestä luen, eräänä talvisena sunnuntaina,
Kädet ristiin laitan ja mietteisiini jään,
Silmäni kiinni painan ja Lauran ystävänä parhaana yhä edessäni nään.

Toisinaan unelmat ja joskus myös haaveetkin, matkammekin päättyy tää,
Sydäntäs vie mä en, älä pelkää, vaan sulle omakses se jää,
Hetken katsomme toisiamme silmiin,
Kuiskaan vielä sulle rakas ja katoan takas unelmieni pilviin.

Kätees jätän vielä viestin tään, toivon, että mieltäs se lämmittää,
Kiitos, että kanssas kulkea sain hetkisen, sain tuntea sun lämpös rakkauden,
Et voinut mitenkään sitä aavistaa, kun sattumalta toisemme kohdattiin,
Miten yksinäinen minäkin ollut oon, ja yhdessä yksinäisyytemme hetkeksi unohdettiin,
Jos joskus vielä tarvitset mua, jos tuhannen yön yksinäisyys luokses saapuu,
Tai jokin asia pelottaa sua, etkä siks selviä yöstäs aamuun,
Kutsu mua, vaikka on myrskyinen yö, ei haittaa, jos salamatkin taivaalta lieskojaan lyö,
Myrskyssä matkani ei kesken jää, en salamoitakaan mä pelkää,
Pian mä jo luokses tuun, kohta rauhassa voit nukkua yösi aamuun.
PeterPan.fly

Tämä runollinen tarina oli lyhennettynä omassa profiilissa lokakuussa 2005.
Lyhennettynä siksi, koska sinne ei kovin pitkä tarina mahdu.
Pitäkää itsestänne ja lähimmäisistänne huolta. Moi....

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä