Niin, että poliisi ei ole paikalla edes käynyt?
Onko hälytyskeskuksen työntekijöillä oikeus pyytää puhelun perusteella esitutkintaa?
Pelokas
3319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kerrataanpa vähän sitä Esitutkintalakia. Sen 2:ssa pykälässä sanotaan, että poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoitusen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.
Esitutkintalaki ei kerro sitä kuka ei ilmoitusta saisi tehdä. Muissa laeissa on kuitenkin ammattiin liittyviä salassapitovelvollisuuksia, mutta hälytyskeskuksen työntekijä ei ole tällainen, jonka ammattinsa puolesta pitäisi salata joku rikos tai rikollinen teko.
Puhelu soitettiin kotoamme uudenvuoden päivänä, jossa meillä (=avopari) oli riita käynnissä. Puhelun aikana päivystäjä saattoi kuulla erinäisiä "uhkauksia". Sovimme kuitenkin päivystäjän kanssa, että pärjäämme ilman poliisia. Tuleeko nyt siis laittomasta uhkauksesta syytteet perään? Olisivatko jo soittaneet kuulusteluihin, mikäli ilmoitus poliisille on tehty?
Laiton uhkaus on asianomistajarikos, eli se tutkitaan vain jos rikoksen asianomistaja ilmoittaa asiasta poliisille ja vaatii tekijälle rangaistusta.
Eli asia ei johda mihinkään ellei avopuolisosi ilmoitusta tee.