Aion tänä keväänä hakea Jyväskylän yliopistoon psykologiaa lukemaan, mutta ruotsista kirjoitin syksyllä vaivaisen A:n ja kursseistakin olen saanut vitosta ja kutosta. Muut aineet ovat menneet todella hyvin, reaalistakin sain syksyllä ällän vastaamalla pelkästään psykologiaan. Mieleeni hiipi kuitenkin ajatus, etten pääsisi yliopiston pakollisia ruotsin kursseja näin huonoilla pohjatiedoilla läpi. Onko mahdollista valmistua yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineena psykologia, mikäli en läpäise ruotsia? Miten muut ruotsissa lukiossa huonosti menestyneet olette pärjänneet virkamiesruotsissa?
Virkamiesruotsi
Abiturient
61156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mielestäni sinun ei kannata tuon ruotsin takia alkaa panikoimaan! Virkamiesruotsi on toki suoritettava, mutta kyllähän siitä ovat kaikki muutkin, kuka milläkin lähtötaidoilla, selviytyneet. Yliopistoissa (ainakin Helsingissä, mutta varmasti muuallakin) on myös tarjolla paljon erilaisia kertauskursseja, joilla voit vahvistaa osaamistasi ennen varsinaiselle virkamiesruotsinkurssille osallistumista. Kyllä sinä selviät!
Itse muistan myös täällä kyselleeni miten minun käy. En kirjoittanut ruotsia ollenkaan, ruotsin arvosana pyöristyi vitoseen.
Minulle kerrottiin, että ei opintoni ainakaan siihen ruotsiin tyssää, ja ei varmana tyssääkkään.
En ole tosin vielä jaksanut vaivautua ko. kielen kurssille. :)
Itse kirjoitin lukiossa ruotsista a:n ja pääsin juuri ja juuri lävitse. Kurseista 6-7 arvosanoja.
Yliopistossa kävin ruotsin kertauskurssin ja virkamiesruotsi meni "hienosti" arvosanalla 2 lävitte. Ei siis todellakaan tuota kannata panikoida. Suullinen osuus tuosta kursista oli itselleni kuitenkin paha, vaikka siitäkin kunnialla selvittiin.
Näin sitä suomalaista korkeakoulu/yliopisto-opiskelijaa kiusataan ruotsinkielen pakko-opetuksella á la RKP.
On se kumma, että maassa jossa reilusti yli 90 prosenttia puhuu äidinkielenään suomea, väitetään että maa on kaksikielinen ja ruotsin osaaminen kuuluu sivistykseen.
Täysin naurettavaa olivat Henrik Laxin änkytykset tänään vaalitentissä. Että muka täällä ollaan ammoisista ajoista puhuttu ruotsia. Mikä idiootti!
"Miten muut ruotsissa lukiossa huonosti menestyneet olette pärjänneet virkamiesruotsissa? "
Samat paperit oli mulla ja virkamiesruotsi meni lapi. Puhuin kuulemma paljon mutta ihan pieleen. Ei haittaa :D
miksi sitä pitää opiskella????!!!
Virkamiesruotsinkurssin opetukset unohtuvat tasan parissa päivässä tentin jälkeen.
Osaavatko kaikki nyt sitten puhua viisikymppisenäkin suomenruotsia jos joku tomaatinviljelijä sattuu haluamaan jossain virastossa palvelua ruotsiksi? EI.
Suomi ei ole kaksikielinen maa!
Niin sanottu kaksikielisyys on pelkkää sanahelinää ja jäänne ruotsinvallan ajalta.
Ennen Aleksis Kiveä ei kukaan uskonut, että suomeksi voi kirjoittaa kirjoja, suomalaisia pidettiin tyhminä ja hitaina, kieltä täysin kehittymättömänä ja ala-arvoisena. Suomea ei suvaittu (fennomaanit sitten tosin suvaitsivat ja enemmänkin).
Kummallista on, että meille vieläkin kehdataan pakkosyöttää suomenruotsia (jota puhuu muuten koko maailmassa noin 300 000 ihmistä).
Åbo Akademissakaan ei saa puhua ruotsia, vaan siellä käskevät muuttamaan puhetapaa ja aksenttia lähemmäs suomenruotsia. Itse kielessä ja suomenruotsalaisissa ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta tässä suomenruotsin pakkosyötössä on. Samoin eräitä omituisuuksia liittyy suomenruotsalaisten aloituspaikkoihin Åbo Akademissa. Myös opetuksen taso on paikoittain parempaa Åbo Akademissa. Miksi sinne syydetään niin paljon rahaa?
Muutamat Akademissa opiskelevat suomenruotsalaiset tutut ovat ihmetelleet samoja asioita.
Me olemme kaikki suomalaisia, kielestä riippumatta. Suomenruotsalaista kulttuuria pitää tukea järjellisissä rajoissa (samoin myös muiden vähemmistöjen kulttuuria, jotka nyt joutuvat kärsimään rahapulasta, koska kaikki rahat syydetään pakkoruotsiin ja muihin omituisuuksiin).
Pakkoruotsin opetus yliopistoissa on jäänne. Se tulee häviämään yliopistoista, mutta kyse on vain siitä, kuinka nopeasti.