hoitoon haluaa hän

olen ajatellut. kyllä, minä olen väsynyt. haluan hoitoon.

en halua parantua. en halua lopettaa.

olen kuolemanväsynyt. onko minulla mahdollisuus hoitoon? kenellä on? (tarkoitan nyt osasto-hoitoa - terapiat ja muut on kahlattu jo turhautumiseen asti läpi, ei enää niitä)

millaista se on?

en silti halua parantua.

mutta muuten en jaksa.
9559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olet oikealla tiellä.

Ei sinun tarvitse haluta hoitoon: tuskin kukaan varsinaisesti haluaa käydä niin rankkaa prosessia läpi. Riittää, että tunnistat tilanteesi vakavaksi ja itsesi hoidon _tarpeessa_ olevaksi, kuten selvästi jo teet.

Aivan varmasti sinulla on mahdollisuus päästä hoitoon. Varaa aika terveyskeskuslääkäriltä, tai mieluiten opiskelijaterveydenhuollosta, ja nauti rauhassa siitä kun saat vihdoin kertoa koko salaisuutesi jollekin. Sitten sinun ei enempää tarvitse kantaa asiasta huolta, kyllä ne siellä sitten pistävät pyörät pyörimään.

Äänestä

Sulla on erittäin hyvät mahdollisuudet päästä osastohoitoon! Ja varsinkin jos itse pyydät pääsyä osastolle, on se melko varmaa. Osastolle otetaan loppuun asti väsyneitä ihmisiä, eli silloin kun ihminen kokee ettei pärjää/jaksa enää. Osasto ei voi sulkea ovea sun nenän edestä kiinni. Usko pois, mä tiedän. Voimia sulle!

Äänestä

sulla on niin samankaltaisia tunteita kuin mulla.Haluaisin niin parantua mut en kuitenkaan halua, en vaan enää jaksais tätä paskaa,tää vie niin voimia!!

mutta voimia sulle ja jaksamista eteenpäin! toivottavasti saat motivoitua itsesi paranemaan päin ja auttavaisten pariin...

Äänestä

Mä olen onnellinen, että haluat eroon bulimiasta, mutta että osasto hoidolla..?
Olen itse käynyt bulimiasta osastohoidon, ja en kyl menis uudestaan, vaik en päässytkään siitä eroon!! Mun säännöt:
Ei vessaan kahteen tuntiin ruuan jälkeen, vierihoitoa (koko ajan joku vierellä), jos säännöt ei muuten onnistunut, että oksensit lattialle, laatikoihin, tai kaappeihin,lääkkeitä, joiden jälkeen ei tuntiin vessaan. Et saa ahmia, vaikka kuinka tekisi mieli, ja olisi paha olo. Keskustelua terapeutin kanssa, miksi teet tätä, jos et osaa vastata, joudut huonehoitoon, eli et saa poistua huoneesta, ja parhaimmillaan se tyhjennetään, KOKO HUONE!!!Lasket, niin 5 kertaa päivässä ruokailu, ja kolme kertaa lääkkeet, niin kuinka monta kertaa kerkeät käymään vessassa päivässä??? Ja jos oikein kova hätä iski noina aikoina, niin eikun hoitaja mukaan vessaan, joka tölläsi vierestä... Ei se tietysti kaikilla samanlaista ole, mutta varotan, mutta jos todella haluat eroon bulimiasta, ja olet valmis todella rankkaan jaksoon, niin eikun ONNEA!!! Sitä tulet varmasti tarvitsemaan...

Äänestä
  • kuinka kauan olit hoidossa??

    jotain tuollaista olen kuullutkin/lukenut. nyt on sellainen hetki etten enää halua osastolle. tulin siihen tulokseen että ne lihottavat siellä ruuillaan minut kuoliaaksi.

    olen tässä varmasti ikuisuuden. kuolemaan.

    kiitos sinulle.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    kuinka kauan olit hoidossa??

    Hei, en mä nyt sitä tarkoittanut!!!!!!!! Jos haluat apua niin hae vain sitä... Tarkoitin, että haluatko osastohoitoa, vai riittäisikö vain terapia yms.? Mä olin silloin kun kirjotin niin tosi kiukkunen itselleni, olin päättänyt lopettaa oksentamisen, mutta en pystykkään siihen, vaikkakin joka sana siitä osastosta oli totta... Mutta muista minä olin pakkohoidossa, jos menet vapaaehtoisesti ja haluat apua ongelmaasi, niin sulla voi olla ihan erillaista! Kysele nimettömänä osastoilta, soita ja kysy minkälaista hoitoa siellä tarjotaan, ja minkä pituisia jonoja vapaaehtoisille on... Eihän sinne sitten ole pakko mennä, voisit miettiä ihan rauhassa! Minkä ikäinen oletkaan?

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    kuinka kauan olit hoidossa??

    jotain tuollaista olen kuullutkin/lukenut. nyt on sellainen hetki etten enää halua osastolle. tulin siihen tulokseen että ne lihottavat siellä ruuillaan minut kuoliaaksi.

    olen tässä varmasti ikuisuuden. kuolemaan.

    kiitos sinulle.

    Niin olin siis 4 vuotta osastolla!!! Pakkohoidossa, olihan mulla sitten muutakin; masennusta ja itsetuhoisuutta ( vaikkakin itsetuhoisuudeksi luokitellaan bulimiakin). Mutta bulimiasta kaikki oli lähtöisin... Kyllä bulimia kannattaa hoitaa, siitä tulee myöhemmin todella paha olo! Mäkin yritin itsemurhaa, vain ja ainoastaan sen takia, että en olisi vain enää jaksanut oksentaa, mutta pakoo mikä pakko.. Nyt olen onnellinen etten onnistunut yrityksessäni, koska maailmassa on paljon positiivisikin asioita. Edelleen bulimia on jokapäiväistä elämääni, ja haluaisin apua siihen, mutta en tiedä olenko valmis siihen!!! Jaksamisia sulle! Laita, jos haluat kirjoitella "privaatisti", niin sähköpostiosoitteesi, niin kirjoitan sinulle! Mutta älä odota kuolemaa, mene mielummin vaikka osastolle...osastokin on paljon parempi vaihtoehto kuin kuolema!!!Maailmassa on paljon positiivisiakin asioita... Mieti rauhassa vaihtoehtoja, ei se tilanne yleensä muutu parissa päivässä, tai edes viikossa, niin paljoa, ettetkö voisi miettiä!

    Äänestä

  • Minä vain... kirjoitti:

    en teidä saatko tätä viestiä enää koskaan, itse satuin vain huomaamaan, että olit vastannut.

    [email protected]

    minulle voi postitella, tai liittää meseen, mutta tuon annan mieluummin spostin kautta.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    en teidä saatko tätä viestiä enää koskaan, itse satuin vain huomaamaan, että olit vastannut.

    [email protected]

    minulle voi postitella, tai liittää meseen, mutta tuon annan mieluummin spostin kautta.

    Joo, sain osoitteesi, ja mailailen heti kun kerkeän!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaikkei halua kirjoitti:

olen ajatellut. kyllä, minä olen väsynyt. haluan hoitoon.

en halua parantua. en halua lopettaa.

olen kuolemanväsynyt. onko minulla mahdollisuus hoitoon? kenellä on? (tarkoitan nyt osasto-hoitoa - terapiat ja muut on kahlattu jo turhautumiseen asti läpi, ei enää niitä)

millaista se on?

en silti halua parantua.

mutta muuten en jaksa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu