Toivon saavani asiallisia vastauksia mieltä painavaan ongelmaan. En saa unta. Minulla on suuri huoli kahdesta lapsesta((v. ja !!v.) jotka hoitoon tulivat luokseni. Itse en ole vl, lasten perhe on. Lapset vaikuttivat kovin väsyneiltä. Kyselin huolissani syytä. Pitkän maanittelun jälkeen he kertoivat, että tuntevat olonsa väsyneeksi, koska joutuvat hoitamaan erittäin paljon pikkusisaruksiaan vapaa-ajalla. Äidilleen he eivät ole tästä kehdanneet kertoa, koska äidillä on kuulemma kädet täynnä töitä. Isä ei kotitöitä ole kuulemma tottunut tekemään. Lapsista toinen on minusta myös masentunut.
Miten saisin kerrottua/lapset kertomaan vanhemmilleen tästä ongelmasta niin, etteivät he loukkaantuisi. Koen, että asialle on pakko tehdä jotain. En muuten saa mielenrauhaa.
Miten saisin kerrottua/lapset kertomaan vanhemmilleen tästä ongelmasta niin, etteivät he loukkaantuisi. Koen, että asialle on pakko tehdä jotain. En muuten saa mielenrauhaa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Heitähän on joka lähtöön tässä maassa. On oikein, että puutut asiaan.
itse keksittyyn viestiin!!
keksittyä, vaan täysin totta. Olen huolestunut kahden lapsen jaksamisesta. Tänne tulee paljon säälittäviä, keksittyjä kysymyksiä, mutta tämä kertomani on tosi. Eikö sinua huoleta lasten jaksanminen? Minä vastaisin mielelläni itselleni, jos osaisin.
En näe syytä mennä kertomaan "sossutantalle", koska tämä loukkaisi lasten vanhempia varmaankin keinoista eniten.
pikkulapsia! Ei ollut hyvin keksitty juttu!
Lue tämä viesti muutamaan kertaan niin jopas alkaa väsyttään. Haukoooootusssss.....
Hohhoijaaaaaa...
Kysyt äidiltä tai isältä reilusti, ovatko huomanneet lapsissaan väsymystä. Jos väsymys on sitä luokkaa kuten kuvaat, vanhemmat varmasti ovat sen huomanneet itsekin, samoin masennuksen kanssa. Kukapa vanhempi ei haluaisi lapselleen parasta ja lapsen parhaaksihan se koituisi. Pitkä pimeä syksy saattaa myös viedä lapsen voimat, samoin jos on pitkään ollut flunssakierrettä( kokemusta tältä syksyltä)jossa hemoglobiini on päässyt matalaksi.
Niin paljon ei lapset pienempiä sisaruksia joudu hoitamaan, että se voimat veisi. Mutta hyvä on kun on näitä tätejä, jotka huomaavat kaikenlaista. Se on sitä yhteisöllistä vastuuta, jota paljon peräänkuulutetaan. Vanhukset ja lapset ja yleensä nämä heikoimmat tarvitsevat juuri tätä.
Sanoit asiallisessa viestissäsi melko varmaan sävyyn:
>>> Niin paljon ei lapset pienempiä sisaruksia joudu hoitamaan, että se voimat veisi.
Oletko varma? Olen keski-ikäinen aikuinen, suuren perheen esikoistytär. Voin vakuuttaa että viiden pikkuveljen ja kahden sisaren hoitaminen otti voimille.
Sen kuitenkin jaksoin joten kukten, tunnollinen kun olin. Surullisinta oli että minut perheessä sivuutettiin enkä saanut osaani vanhempien rakkaudestaja huomiosta. Jokasien lapsen kuuluisi saada olla lapsi. Isä ei ollut koskaan kotona ja äiti oli aina raskaana, sairaalloinen ja joutui huomioimaan ensi siijalla pienimmät.
tämä aloitus, jos on niin pieniä lapsia että tulevat hoitoon, niin ei heillä voi olla taas vielä pienempiä kovinkaan montaa,joita nuo isommat pienet ovat joutuneet hoitamaan?
Tuli kyllä uskottavuus ongelma!
taisivat jäädä ymmärtämättä sinulla.
Lapsilla on 6 pikkusisarusta.
Ei tunnu mukavalle, että tällaista huolta et ota tosissaan.
kouluikäisiä, ja tuskin tarvitsevat "hoitopaikkaa"
Ei tunnu uskottavalta tuo juttu.
Ei ole kyse hoitopaikasta nyt, vaan siitä, että tulivat tänne muuten vain tuttavan luo "hoitoon" vai pitäisikö sanoa yökylään, koska muu perhe lähti reissuun. Ei tuon ikäiset kovin pitkiä aikoja voi kaksin olla kotona?
Itse hoidin vl-perheessä lapsia ei uskovana, sääntöjä tuntui olevan, niistä vain ei ääneen saanut puhua.
Olo oli hiukan nurinkurinen, lasten kasvoilta luin mitä lauluja saatettiin laulaa uudelleen, mitkä oli syytä unohtaa.
Jos olet kunnan/kaupungin perhepäivähoitaja tai vastaava. Pyydä ohjaajan kautta yhteistä keskustelutilaisuutta, jossa ohjaaja on kolmantena osapuolena.
Ilman lapsia, mieluiten molemmat vanhemmat paikalle, vaikkei se isä lastenhoitoon osallitu, hänen asenteensa kuitenkin muokkaa perheen arkikäytäntöä, jolloin miehen on hyvä kuulla missä mennään.
Yksin sinun on aivan turha lähteä perhettä "neuvomaan" he ohittavat sanasi "piian" puheena. Minua nimitettiin piikalikaksi, jonka kuultuani purin työsopimuksen, ihan mihin tahansa ei palkollisenkaan tarvinne tyytyä.
vl-kodeissa lasten varsinkin murrosikäisten tai sitä lähestyvien tyttöjen masennus on erittäin yleistä, siitä ei luonnollisesti puhuta juuri missään, mutta tuo tulevaisuuskuva lapsilaumoineen ahdistaa aika montaa lasta joka on jo lapsuutensa viettänyt "pikkuäitinä"
Jos ratkaisua ei löydy päivähoidon ohjaajan tai vastaavan esimiehesi kautta, voit ottaa yhteyttä kunnan sosiaalitäteihin, sieltäkin saa keskustelu apua ja ohjeita kuinka tilanteessa edetään.
vanhoillis lestadiolaisuus on elämän tapa, tuosta syystä kannattaa aina lasten kuullen, nähden ja näiden läheisyydessä varoa loukkaamasta kulttuuria. Lapset ovat osa sitä, ja ulkopuolinen joka ei kuulu kulttuuriin voi aiheuttaa puuttumisellaan lapselle suurempia ongelmia kuin puuttumatta jättämisellä.
Koska tuollaisessa tilanteessa lapsi äärimmäisen helposti ottaa syyn kantaakseen, hoitajan annettua ymmärtää että hänen vanhempansa toimisivat jotenkin väärin. Kysehän ei ole oikeasta tai väärästä vaan lapsen jaksamisesta.
Muista siis olla erittäin hienotunteinen, älä loukkaa asianosaisia, yritä pitää omat asenteesi ja tunteesi piilossa, käsittele asiaa asiana, älä kulttuurillisena epäkohtana.
Itse ei vl:laisena seitsemän lapsisessa katraassa kasvaneena sanon ettei nuorempien hoito tapa se vain rasittaa, minulla vaihtoehto elämä alkoi kun muutin kotoani. Kuljin hyvän matkaa aikuisuuteen ennenkuin edes harkitsin lasten hankintaa. Että jäi siitä jälkensä "piikomisesta".
vl-tyttöjen masennuksia ainakaan sen takia että on vl. Satun nimittäin tuntemmaan paljon vl-nuoria ja tervehenkisiä. Heillä on kotona vertaistukea riittämiin.
Kyllä se murrosikäisten tyttöjen masennus näkyy ihan muualla, ja siihen ei ole usko syynä vaan aivan muut asiat,esim, alkoholi.
Kysyppä vl tytöiltä aikovatko nämä tehdä suuren perheen noin 50% kammoaa ajatusta ja todella se vertaistuki kyllä tulee sille toiselle 50%:lle.
kiitos! En kaipaa typeriä kommentteja, jotka eivät ongelman ratkaisemisessa auta.
Puhut vastoin omaa kokemustani. Tunnen useamman vanhoillislestadiolaisen nuoren tytön, jotkä kärsivät psyyken ongelmista. Yhdellä on äärimmäisen vakava anoreksia joka on vienyt hänet sairaalaan saakka useaan kertaan. Hänellä juuri on paljon omassa perheessään "esikuvia" miten naiselle käy: siskoilla on isot perheet, ja yksi siskoista sattui naimisiin väkivaltaisen vl-miehen kanssa.
En jaksa uskoa että vl-nuoret olisivat enemmän suojassa mielenterveyden ongelmilta kuin muutkaan tämän naisille ankaran aikakauden nuoret.
Usko tulee kuulosta... ei viesteistä, siksi vl:t ei sua usko...
Eiks ookin mukavaa ku ne ottaa tosissaan kaikki ongelmat... ai juu nehän lakaistaan maton alle. He eivät halua myöntää omiensa virheitä...
kertoa tuollaisesta asiasta.
Lestadiolaisissa ei heidän omasta mielestään ole mitään vikaa. Päinvastoin vl- usko parantaa kaikki vaivat ja viat.
Siis: lestadiolaislapset eivät VOI olla väsyneitä. He ovat iloisia ja pirteitä. Sillä sipuli.
Kerro huolesi kunnan sosiali-ihmisille.
Kun netistä kyselee neuvoja, saa monenlaisia vastauksia. Tämän varmasti tiesitkin. Mihin kysymyksiin netin keskustelupalsta on oikea paikka hakea vastauksia, sitä voi kukin miettiä tykönänsä.
En usko, että kukaan realistisisti maailmaa tarkasteleva vanheoillislestadiolainenkaan kuvittelee, etteikö vanhoillislestadiolaisuudessa tai vl-perheissä olisi ongelmia. Olemmehan ihmisiä siinä missä muutkin. Kuvaamasi tilanne on varsin mahdollinen - olen itse yli kymmenlapsisen perheen esikoinen ja tyttö, joten lapsia olen oppinut hoitamaan ja kotitöitä tekemään sekä kotonani että naapureissa.
Tiedän myös, että moni kaltaisessani asemassa kasvanut vl-nainen on aikuistumisen yhteydessä läpikäynyt kriisin valtavan vastuun-, syyllisyyden- ja velvollisuudentunnon ym. vuoksi. Kyllä varhaisnuoruus ja nuoruus on minullakin mennyt pikkuvanhempana ja sen ajattelemiseen liittyy myös surua.
Ei varmastikaan kukaan vanhemmista käytä lapsiaan tahallisesti työvoimana, vaan ehkä huomaamattaan kuormittaa heitä. Monilapsisessa perheessä vanhempien työtaakka on suuri ja sitä helpottaakseen vanhemmat pyytävät lapsiaan tekemään töitä.
Tällaisessa tapauksessa, jos sinulla on lapsista aito huoli eikä halu mustamaalata vl:iä, tiedät varmasti, mistä oikeanlaista apua näille lapsille löytyy. Jos et tiedä, voit soittaa kunnan sosiaaliviranomaiselle tai vaikkapa Mannertheimin lastensuojeluliittoon.
neuvoista.