vastauksia

Yhä uudelleen keskustellessani vl- ihmisten kanssa, saan heidät sulkeutumaan hiljaisuuteen.

Kysymykset jotka mieltäni kaihertavat koskevat uskoa, uskomista, uskon näyttämistä ympäristölle.

Kun tullaan oikeasti vakavien kysymyksien äärelle kuten tuolla alempana olevaan olemmeko kaikki muut pakanoita, vaikka uskomme tavallamme. vl-ihminen vaikenee.

Onko heillä joku ylin päätäntävalta siitä kuka on uskova?

Perheen kesken kysymykset johdatetaan puhujille ja vanhimmille, mutta nämäkään eivät vastaa, antavat vain jakeita raamatusta, jossa asiaa käsitellään.

Mutta kun avaan raamattuni vastaukset eivät minun silmiini ole sitä mitä ne ovat vl-ihmisen silmiin.

Kun palaan kysymyksineni, vl-ihminen hermostuu ja poistuu. Sanoo ettei kysellä saa?

Jos ei voi kysyä suoraan vakavia asioita, mitä usko on? Onko vl-usko tapa toistaa edellisen sukupolven lauseita, kyseenalaistamatta mitään niistä?

Miten te vanhoilliset perustelette itsellenne näitä asioita kun ongelmia tulee eteen?

Tiedän että myös teillä on uskottomuutta, epäuskoa, epärehellisyyttä ja muita hyvin inhimillisiä ongelmia, onko kaiken vastaus aina yhteisönne ulkopuolella? Eivätkö mitkään todelliset ongelmat ole teistä itsestänne lähtöisin.

Ovatko kielletyt ajatuksetkin toisten aivoihinne laittamia, pääseekö niistä muutamalla tunnustuksella? Vai pitääkö asia todella käsitellä, hyväksyä oma vajavaisuutensa ihmisenä, vai voiko aina ja kaikkialla syyttää vain pakanoita, jotka maallisuudellaan pilaavat maailman.

ovatko vl uskovat ajatelleet miksi kummassa koko maailma ei täyty uskovista, jos se olisi hyvä ja oikein?

Miksi niin moni tuohon uskoon syntymätön epäilee kaiken taustoja, kokee enemmän inhoa uskoanne kohtaan kuin kokisi sen vapauttavana jumalan turvaan saattavana tapana elää?
0147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ja kysymyksiä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu