lapsenusko

Miltä tuntuu elää keskellä yhteisöä, jonka usko on niin vankka, perinteet niin vahvat, että kysymyksiä ei voi esittää?

Tai voi olla epäuskon aika, voi olla etsintä aika, mutta tulee kohtaan kun koko yhteisö vaikutta hullulta kaavoineen, niin hullulta että alkaa epäillä oman epäuskonsa olevan hulluutta, vaikenee ja lopulta hyväksyy olevan, koska on tullut perhe perustettua, eikä yhteisön ulkopuolelle voi astua.

Kun tuohon totuuteen pysähtyy kysymyksineen jääkö muuta kuin lause, "hyvä on pidän kiinni lapsen uskostani, en kyseenalaista, en kysele, en epäile. Uskon koska muuta minulla ei ole. Muuten en voi ihmisille vastata, en uskoani selittää, sanon että turvaan jumalaan kuin lapsi, lapsen usko."

Mutta entä kun aivoihin paukahtaa tieto siitä kuinka lapsi kyseenalaistaa kaiken, kyselee etsii syvempää syytä. Onko lapsenusko lainkaan oikea termi sille että lakkaa kyseenalaistamasta väsyttyään ympäripyöreisiin vastauksiin, eikö se ole vain periksi antamista vahvan yhteisön edessä.

Entä onko tuo oikein yksilöä kohtaan, Jumalan silmissä?
1234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lapsenuskon käsitteellä tarkoitetaan sellaista kun lapsi uskoo EIKÄ kysenalaista yhtään mitään. Uskoo vain. Se missä vaiheessa aletaan miettimään noita on paljon lähempänä aikuisuutta. Murrosiän lähetessä. Itsekkin olen näitten asioitten kanssa ollut paljon tekemisissä kun olen ollut vl vasta 10-12 vuotiaasta asti. Ja olen sen omassa elämässäni nähnyt että vl ei ole mitään "kulissia" tai "pakkoa" se on oikeasti jotain syvempää. Se rakkaus mikä siellä vallitsee on aivan erilaista kuin missään muualla. Ketään ei pakoteta uskomaan yhtään mitään. Ei minua ainakaan kukaan pakottanut eikä ketään tuntemaani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


usko/elämä kirjoitti:

Miltä tuntuu elää keskellä yhteisöä, jonka usko on niin vankka, perinteet niin vahvat, että kysymyksiä ei voi esittää?

Tai voi olla epäuskon aika, voi olla etsintä aika, mutta tulee kohtaan kun koko yhteisö vaikutta hullulta kaavoineen, niin hullulta että alkaa epäillä oman epäuskonsa olevan hulluutta, vaikenee ja lopulta hyväksyy olevan, koska on tullut perhe perustettua, eikä yhteisön ulkopuolelle voi astua.

Kun tuohon totuuteen pysähtyy kysymyksineen jääkö muuta kuin lause, "hyvä on pidän kiinni lapsen uskostani, en kyseenalaista, en kysele, en epäile. Uskon koska muuta minulla ei ole. Muuten en voi ihmisille vastata, en uskoani selittää, sanon että turvaan jumalaan kuin lapsi, lapsen usko."

Mutta entä kun aivoihin paukahtaa tieto siitä kuinka lapsi kyseenalaistaa kaiken, kyselee etsii syvempää syytä. Onko lapsenusko lainkaan oikea termi sille että lakkaa kyseenalaistamasta väsyttyään ympäripyöreisiin vastauksiin, eikö se ole vain periksi antamista vahvan yhteisön edessä.

Entä onko tuo oikein yksilöä kohtaan, Jumalan silmissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu