Kolmenkympin

En tiedä teinkö väärin kun muutin maalle, ja nyt yritän pitää muutamiin ystäviin yhteyttä tekstiviesteillä. Heillä on perheet. Huonot tulokset, sillä olen vasta nyt saanut pari ketjuviestiä heiltä. Mitään henk.kohtaista muuta kuin pääasiat elämästä, eli häät ja lapset ja asunnon ostot olen kuullut heiltä. Nyt on vaisua. Erosin n. puoli vuotta sitten poikaystävästäni, eikä hän vahingossakaan ota minuun minkäänlaista yhteyttä, vaikka ehkä piinaan häntä hyvää päivänjatkoa-viesteillä; ennen tapasimme päivittäin. En tahdo parisuhdetta enkä lapsia. Kissat riittävät minulle vallan hyvin. Ei ole kokemusta pienellä paikkakunnalla asumisesta. En juuri liiku ulkona, mutta alkaako uusista tyypeistä (vaikka olisivat jo aikuisia) liikkua juoruja - ja miten karkeita- jotka johtavat eristykseen?
61048
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Juoruja kulkee aina ja muutenkin usein suhtautuvat epäluuloisesti älä anna sen häiritä elämääsi.

Äänestä
  • suhdetta etkä lapsia niin joudut kärsimään yksinäisenä kauan.

    Maalla ei todellakaan ole minkäänlaista sinkkukulttuuria,yksinäisiä miehiä ja naisia pidetään surkeina luusereina.Tapana kun on että jo riparilta tai kyläkoulusta asti seukataan sen naapurin pojan/tytön kanssa, häät pari kymppisinä ja kolmekymppisenä onkin jo normaalia että perässä viuhuu liuta kakaroita.

    Hakeudu nyt ihmeessä ihmisten ilmoille. Pienellä paikkakunnalla ei tosin kannata kailottaa mielipiteitään, mikäli ne eroavat noin radikaalisti kyläyhteisön yleisestä linjasta.Todennäköisesti pitävät sinua jo eritote omituisena, maalla kun muuttoliike sinkuilla eritoten on kaupunkiin päin:)

    Vähän kyllä tuli mieleen, että tekstisi ei ole sinun omasi.

    Ystävillesi et voi mitään.Maalla sinkutkin elävät vain ja ainastaan parisuhteen toivossa.Muuttasit nyt vaan reippaasti kaupunkiin.

    Äänestä

  • halua tai tahdo kirjoitti:

    suhdetta etkä lapsia niin joudut kärsimään yksinäisenä kauan.

    Maalla ei todellakaan ole minkäänlaista sinkkukulttuuria,yksinäisiä miehiä ja naisia pidetään surkeina luusereina.Tapana kun on että jo riparilta tai kyläkoulusta asti seukataan sen naapurin pojan/tytön kanssa, häät pari kymppisinä ja kolmekymppisenä onkin jo normaalia että perässä viuhuu liuta kakaroita.

    Hakeudu nyt ihmeessä ihmisten ilmoille. Pienellä paikkakunnalla ei tosin kannata kailottaa mielipiteitään, mikäli ne eroavat noin radikaalisti kyläyhteisön yleisestä linjasta.Todennäköisesti pitävät sinua jo eritote omituisena, maalla kun muuttoliike sinkuilla eritoten on kaupunkiin päin:)

    Vähän kyllä tuli mieleen, että tekstisi ei ole sinun omasi.

    Ystävillesi et voi mitään.Maalla sinkutkin elävät vain ja ainastaan parisuhteen toivossa.Muuttasit nyt vaan reippaasti kaupunkiin.

    Kärsin niin kovasti kaupungissa, mutta viihdyn oivasti täällä maalla, kun ärsykkeitä ei ole niin paljoa. Tiedän kyllä maalaisia, jotka ovat eronneet eli ei elämä täälläkään ole suoraa putkea. Onko ihminen silloin luuseri, jos pmasta vapaasta tahdosta on yksin? Kukaan ei ole painostanut minua hannkimaan suhdetta, tosin en kyllä mennä liehota kukast kukkaankaan. Ja kyllä, teksti oli minun omani, kuinka voin kirjoittaa toisen puolesta?

    Äänestä

  • juoruja liikenteeseen? Luulis heillä olevan maailman tutkimisessa ja omassa elämässäkin tekemistä niin paljon, ettei levittele perättömiä muille!

    Äänestä

  • laittavat sitten kirjoitti:

    juoruja liikenteeseen? Luulis heillä olevan maailman tutkimisessa ja omassa elämässäkin tekemistä niin paljon, ettei levittele perättömiä muille!

    Vaan kun "maailman tutkiminen" on lähinnä naapurien asioiden penkomista ja niistä ympäri kylää esim.Veijo Esson baarissa hölisemistä. monesti ovat aika onnettomia ja saamattomia ihmisiä joiden elämä pyörii kaljapullon tai seurakunnan ympärillä.

    Äänestä

Onhan noita naapureiden kyttääjiä ja juoruämmiä (ja -ukkoja) kaupungissakin. Ei se maalla sen kummempaa ole. Minusta tuntuu että ne ystävyyssunteet maalla on kestävämpiä ja aidompia kuin kaupungissa. Ajattelen vaikka äitiäni, joka jäi yksin ja tiedän että kylältä löytyy ystäviä, jotka oikeasti välittää ja auttaa tarvittaessa.

Lähde vain liikkeelle tutustumaan ihmisiin, ei sitä katsomatta tiedä, kuinka mukavia ihmisiä siellä on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksinäisyys kirjoitti:

En tiedä teinkö väärin kun muutin maalle, ja nyt yritän pitää muutamiin ystäviin yhteyttä tekstiviesteillä. Heillä on perheet. Huonot tulokset, sillä olen vasta nyt saanut pari ketjuviestiä heiltä. Mitään henk.kohtaista muuta kuin pääasiat elämästä, eli häät ja lapset ja asunnon ostot olen kuullut heiltä. Nyt on vaisua. Erosin n. puoli vuotta sitten poikaystävästäni, eikä hän vahingossakaan ota minuun minkäänlaista yhteyttä, vaikka ehkä piinaan häntä hyvää päivänjatkoa-viesteillä; ennen tapasimme päivittäin. En tahdo parisuhdetta enkä lapsia. Kissat riittävät minulle vallan hyvin. Ei ole kokemusta pienellä paikkakunnalla asumisesta. En juuri liiku ulkona, mutta alkaako uusista tyypeistä (vaikka olisivat jo aikuisia) liikkua juoruja - ja miten karkeita- jotka johtavat eristykseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu