Olen aina tätä ennen pitänyt itseäni vain heterona, mutta nyt kulunut vuosi on ollut itsetutkiskelua. Muutin poikakaverini kanssa yhteen. Muutin kaverikämpästä jossa asuin ystäväni kanssa (tyttö). Pari kuukautta yhteen muutamisen jälkeen minulla ja poikakaverilla alkoi olla jo paljon ongelmia. Samalla kaipasin hirveästi ystävääni. Pahimman kiilan suhteeseeni poikakaverin kanssa teki se, että tajusin yhtenä päivänä rakastavani ystävääni paljon enemmän. Kaikki tunteet mitä olin ehkä tuntenut poikakaveriani kohtaan olivat surkeaa imitaatiota sitä kohtaan mitä tunsin ystävääni kohtaan vaikken täysin riutunutkaan kaipauksesta.
Kuten arvata, suhde poikakaveriini loppui ja olen taas omillani (ah ihanaa sinkkuutta), mutta en tiedä oikein missä menen ystänäni kanssa ja mihin suuntaan. Molemminpuolista jännistystä tuntuu olevan ilmassa, mutta pelkään tuhoavani ystävyyteni.
Entä jos tulkitsen itseäni ja ystävääni väärin? Entäs jos tämä on vain voimakas vastareaktio seurustelusuhteen päättymiselle? Jotenkin tuntuu, että olen saanut tarpeekseni miehistä ja heidän tunnesokeudestaan (tai ehkä oma tapaus oli harvinaisen sokea). Mitään ei ole vielä tapahtunut, joten ehkä kaikki on paras jättää siihen jännitteen tasolle etten vain mene pilaamaan mitään.
Kuten arvata, suhde poikakaveriini loppui ja olen taas omillani (ah ihanaa sinkkuutta), mutta en tiedä oikein missä menen ystänäni kanssa ja mihin suuntaan. Molemminpuolista jännistystä tuntuu olevan ilmassa, mutta pelkään tuhoavani ystävyyteni.
Entä jos tulkitsen itseäni ja ystävääni väärin? Entäs jos tämä on vain voimakas vastareaktio seurustelusuhteen päättymiselle? Jotenkin tuntuu, että olen saanut tarpeekseni miehistä ja heidän tunnesokeudestaan (tai ehkä oma tapaus oli harvinaisen sokea). Mitään ei ole vielä tapahtunut, joten ehkä kaikki on paras jättää siihen jännitteen tasolle etten vain mene pilaamaan mitään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Täällä samat fiilikset, vaikkakin kaikki on edennyt paljon pitemmälle. Olin ja elin avosuhteessa miehen kanssa ja ystäväni oli aina härkkimässä väliin omalla tavallaan. Kun minulla loppui se suhde niin ystäväväni "ampui" heti tilanteeseen vaikka hänellä oli oma suhde päällä miehen kanssa. Olemme olleet ihan intiimi jutuissa useinkin ja suuteleminen ei ole tänäänkään kummallekkaan ongelma. Ongelma onkin se että minä haluaisin jatkossakin meidän juttuja mutta hänelle se käy satunnaisesti vain pienessä "sievässä." Mitä teen kun haluaisin enemmänkin mutten kehtaa kysyä?
Kohtalotoveri, ainakin jollain tasolla. Itse en tiedä, että meneekö meidän juttu koskaan niin pitkälle. Annetaan asioiden edetä hitaasti omalla painollaan jos ovat edetäkseen.
Jännä että ystäväsi on fyysisesti läheisin vain pikkuhuppelissa. Ehkä hän on jotenkin epävarma?
On vaan jotenkin niin ihmeellistä että hänen kiinnostus asiaan on todella suuri juuri silloin kun hän on pienessä jurrissa. On kyllä puhuttu asiasta selvinpäin monestikin ja hän sanoo ujostelevansa juttua selvinpäin. On vaan jotenkin niin hankalaa kun tuntuu että itsellä olisi uskallusta ehkä selvänäkin. Suudeltu on monestikin selvänä eikä se ole kummallekkaan enää ongelma. Mutta hänen suunnaton kiinnostus jurrissa on minulle ongelma! Haluaisin että kaikki asiat tapahtuisi selvänä.
Ite olen ollut vähän samassa tilanteessa, ja kai siinä on se että kun kaikki on uutta niin saa sitä rohkaisua alkosta. Ja kyllähän alkoholi nostattaa käsittääkseni ainakin naisilla haluja. Itelläni oli toistaiseksi eka ja viimenen kokemus naispuolisen ystäväni kanssa pari vuotta sitten. Homma kaatui jo alusta lähtien omaan mahdottomuuteensa koska itse olin varattu ja ystäväni ei halunnut olla poikkeava...Välimme ovat asialliset tätä nykyä, mutta suren aidon ystävyyden katoamista väliltämme ja luulen, että hänen jokin aika sitten solmimansa (pika?)avioliittokin voi liittyä tähän hänen haluunsa olla normaali.