Ilman syyllistämisiä tai sormella osoitteluja, haluan tuoda esiin oman uusioperhe-kokemukseni. Juttuni pointti on valottaa, millä lailla avierolapsi on kenties huonommassa asemassa vielä aikuisiässäkin. Ihan vaan ajateltavaksi. Ja omaksi helpotuksekseni. Tämähän on vertaistukipalsta.
Vanhempani erosivat ollessani lapsi. Kumpikin vanhemmistani löysi uudet aviopuolisot melko nopeasti.Elin äitini sekä tämän uuden aviopuolison kanssa saman katon alla kunnes muutin opiskelemaan jne. Molempien vanhempieni uusilla puolisoilla on myös omia lapsia mutta en ole heidän kanssaan asunut.
Kun käyn vanhemmillani, menen "kylään", en kotiin. Minulla ei ole kuten monilla eheistä kodeista olevilla ystävilläni lapsuudenkotia jossa olisi sijaa omille vanhoille tavaroilleni. En myöskään voi tulla ihan noin vaan kuten kotiinsa moni tulee.
Tänäpäivänä, kolmekymppisenä, minulla on perhe ja omia pieniä lapsia. Minua kismittää myös se mikä seuraa vanhempieni uusio-isovanhemmuudesta suhteessa lapsiini. Ei ole mukavaa kun isovanhemmilla ei ole yhteistä intressiä lastenlapsiinsa. Puhun siis pariskunnista oma vanhempani sekä tämän puoliso, tämä kummankin vanhempani osalta. Vanhempieni isovanhemmuutta "häiritsee" se että puolisoilla ei ole kiinnostusta minun lapsiani kohtaan, ei ainakaan niin että se saisi aiheuttaa heidän keskinäisessä elämässään kompromisseja. Aika ja kiinnostus lapsiinihan on pois puolisolta ja aiheuttaa kitkaa heidän välillään. Sovitut yhteiset menot ovat etusijalla, kalenteri on täynnä.
Myös monille perheille niin tyypilliset taloudelliset järjestelyt aikuiselämän alkuun kuten ennakkoperintö on poissuljettu kohdallani koska siitä ei luonnollisestikaan voitaisi olla yksimielisiä.
Pienempikään tukeminen ei juuri käy päinsä. Vanhemmillani on lapsia vähän, puolisolla kenties useita. Koska puolisolla ei ole juurikaan varaa tukea niitä monilukuisia lapsiansa koska heitä on niin paljon, ei meitäkään, paria omaa lastakaan voi omat vanhempani tukea. Se on sitä tasapuolisuutta. Kaikille yhtä paljon eli ei kellekkään mitään.
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
Vanhempani erosivat ollessani lapsi. Kumpikin vanhemmistani löysi uudet aviopuolisot melko nopeasti.Elin äitini sekä tämän uuden aviopuolison kanssa saman katon alla kunnes muutin opiskelemaan jne. Molempien vanhempieni uusilla puolisoilla on myös omia lapsia mutta en ole heidän kanssaan asunut.
Kun käyn vanhemmillani, menen "kylään", en kotiin. Minulla ei ole kuten monilla eheistä kodeista olevilla ystävilläni lapsuudenkotia jossa olisi sijaa omille vanhoille tavaroilleni. En myöskään voi tulla ihan noin vaan kuten kotiinsa moni tulee.
Tänäpäivänä, kolmekymppisenä, minulla on perhe ja omia pieniä lapsia. Minua kismittää myös se mikä seuraa vanhempieni uusio-isovanhemmuudesta suhteessa lapsiini. Ei ole mukavaa kun isovanhemmilla ei ole yhteistä intressiä lastenlapsiinsa. Puhun siis pariskunnista oma vanhempani sekä tämän puoliso, tämä kummankin vanhempani osalta. Vanhempieni isovanhemmuutta "häiritsee" se että puolisoilla ei ole kiinnostusta minun lapsiani kohtaan, ei ainakaan niin että se saisi aiheuttaa heidän keskinäisessä elämässään kompromisseja. Aika ja kiinnostus lapsiinihan on pois puolisolta ja aiheuttaa kitkaa heidän välillään. Sovitut yhteiset menot ovat etusijalla, kalenteri on täynnä.
Myös monille perheille niin tyypilliset taloudelliset järjestelyt aikuiselämän alkuun kuten ennakkoperintö on poissuljettu kohdallani koska siitä ei luonnollisestikaan voitaisi olla yksimielisiä.
Pienempikään tukeminen ei juuri käy päinsä. Vanhemmillani on lapsia vähän, puolisolla kenties useita. Koska puolisolla ei ole juurikaan varaa tukea niitä monilukuisia lapsiansa koska heitä on niin paljon, ei meitäkään, paria omaa lastakaan voi omat vanhempani tukea. Se on sitä tasapuolisuutta. Kaikille yhtä paljon eli ei kellekkään mitään.
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
Vastaukset 22
Vanhimmat
..pitäisi tukea sinua taloudellisesti? Olet kolmikymppinen, eiköhän sen ikäisen pitäisi tulla omillaan toimeen.
Se, ettei isovanhempipuolet ole niin kiinnostuneita sinun lapsistasi, mitä väliä?
Onhan heillä biologiset isovanhemmat.
Näiden puolisoilla on lapsia, eikö ole ymmärrettävää, että heidän mielenkiintonsa kohdistuu omiin lapsenlapsiin? Jos niitä on.
Ei kaikkien elämä pyöri sinun perheesi ympärillä.
"..pitäisi tukea sinua taloudellisesti? Olet kolmikymppinen, eiköhän sen ikäisen pitäisi tulla omillaan toimeen. "
- Niin, ei pidäkkään. Tulen itse toimeen taloudellisesti niinkuin tulen. Monet kuitenkin saavat vanhemmiltaan jotain elämänsä avitukseksi vaikka se ei ole lain määräämä pakko. Itseasiassa aika moni; jos vähän tietää ihmisten asioita niin siellä on liki kaikilla vanhemmilta saatua pesämunaa , perintötonttia ym. taustalla. Näin minun tuttavapiirissä - ihan tavallisten ihmisten keskuudessa.
Mainitsemani "valitus" oli vain huomio niistä "eduista" mitä muunmuassa vanhempien ero tuottaa. Pieni kevennys aikuiselämän alussa olisi minullekin maistunut.
"Se, ettei isovanhempipuolet ole niin kiinnostuneita sinun lapsistasi, mitä väliä?
Onhan heillä biologiset isovanhemmat.
Näiden puolisoilla on lapsia, eikö ole ymmärrettävää, että heidän mielenkiintonsa kohdistuu omiin lapsenlapsiin? Jos niitä on. "
- En edellytä isovanhempipuolilta kiinnostusta lapsiini. Rasite tässä tapauksessa on isovanhempipuolien ja isovanhempien suhteessa; isovanhempipuolet eivät oikein sallisi puolisoilleen isovanhemmuuden onnea joka on pois heidän pariskuntaelämästään, teatterikäynneistä, matkustelusta, harrastuksista. Vaikkakin vain sen muutaman kerran vuodessa. Riittävästi ollakseen hieman nihkeetä. Got it?
Isovanhempipuolet ovat kumpikin myös tahoillaan isovanhempia. Heidän lastenlapsensa ovat jo melko isoja. Heidän mielestään pienten kanssa oleminen "taaksejäänyttä aikaa", niin pitäisi olla siis puolisoillakin (jotka kyllä osallistuivat heidän lastenlastensa eloon silloin kun he olivat pieniä).
Empä tiedä kaveripiiriäsi, mutta minua ei ole taloudellisesti juurikaan jeesattu sen koommin, kun maailmalle läksin (enkä olisi kehdannut kyllä pyytääkään), enkä ole huomannut/nähnyt/kuullut kovin monen muunkaan tuttavistani erityisiä avustuksia saaneen, "kultalusikkasuussasyntyneet" ovat sitten oma lukunsa. Olen itsekin kolmekymppinen eikä ennakkoperintö ole kyllä käynyt mielessäkään, en ole myöskään vielä viisikymppisten vanhempieni (eronneet, ja uusissa naimisissa) kesämökkejäkään ajatellut alkaa jakamaan... Taitaa olla Minna hyvä sinun omassa pienessä päässäsi nyt asiat pahasti sekaisin ja tunnet, ettet ole saanut samaa kuin muut, onko sinua nyt sorrettu vanhempien taholta, vai oletko vain itse kehittänyt jonkunlaisen epäluuloisen "kaikki on mulle epäreiluja"-katkeruuden, joka kyllä paistaa läpi ja ehkä vanhempasikin huomaavat sen eivätkä ymmärrä sinua/ motiivejasi, jospa joskus puhuisit heidän kanssaan, voisi asiat selvitä paremmin, kuin täällä asioita omasta näkökulmastasi esittämällä.
Sä ja sun perhees..Oletko ajatellut sellaista asiaa et ehkä susta ja sun lapsista ei jostain syystä pidetä!? Kannattaa miettiä miten olet itse käyttäytynyt äitipuoltasi kohtaan. Nyt saat vaan potut pottuina ei sen minkä ansaitsetkin.
On se ihme että apset aina ruinuavat jotain niinkun säkin!! Voi kun sä jo kasvaisit aikuiseks, joka osais jo kantaa oman vastuun perheestään. Mitäs tyrkit niitä mukuoitas paikkaan, jossa niitä ei kukaan halua katella? Oli siis kyseessä isovanhemmat tai ei.. Kasvata niitä kakaroitas hiukka paremmin, et ne voi käydä kylässä..
Minnan aivan asialliseen aloitukseen. Minä ainakin käsitin oikein hyvin Minnan pointin, ihan tunnetasolla.
Kuinka hiton täydellistä teidän elämänne on, tai kuinka repaleista, kun noin kärkkäästi hyökkäätte kimppuun, miettimättä Minnan avauksen perimmäistä ongelmaa.
Se oli mielestäni omalla tavallaan sivulliseksi jääneen ongelma, ei rahantarve.
Miettikääpä vähän, riidankylväjät ja piikkilankapäät, millaista ala-arvoista mössöä teidän keskustelutaitonne on?
Missä on teidän sydämenne?
Missä empatia?
Sivistys?
Äly?
???
..vois olla lissun vastaus
Meitä lissuja sitten on vähän enemmänkin. Kylä mä ton empatia-pointin tajusin, mut tajutkaahan te muutkin et joskus tuollasilla jutuilla vaan hautaa yhtä ja samaa.
asten äiti tarvii rahaa ja lapsilleen ilmaista hoitajaa. Toi kuvio on jo niin monta kertaa nähty, ettei se enää onnistu. Vain tosi tyhmät ankeevat tohon vielä. Onhan se hyvä et tässä ryhmässäkin niitä on muutama.
Ja vain tosityhmät kirjoittelevat keskustelupalstoille, vaikkeivät omaa edes alkeellista kirjoitustaitoa.
Että se sinun kritiikistäsi ja sen uskottavuudesta.
Mainitsiko joku lastenhoitajasta jotakin? Tuosta olisi tullut isot henkselit perusasteen kirjallisessa kuulustelussa. Luetunymmärtäminen sekä oikeinkirjoitus puutteellista.
Vai onko se maininta rahasta niin kauhistuttavaa että parempikin tulkitsija menee ihan vipuun. Kertoo eniten tulkitsijasta.
Onhan niitä ihan ihmisiäkin täällä.
( Kyllä tota juttua kirjoittaessa itseasiassa tiesin että edellisen kaltaista lokaa tulee enimmäkseen niskaan. )
Tää mun tietokone buuttas eli l-kirjain jää pois. Ei muuta häslinkiä täss tekstissä:-)Se on vähän niinkun sultakin kun jää toi ajatus tekstistä pois..
melkoisen piikitteleviä viestejä ja se on harmi.
Ymmärrän tunteesi itsekin eroperheen lapsena. Ihmissuhteet ja kuviot eivät tosiaan ole helppoja uusioperheessä ja ne koukerot näkyvät tietysti vielä aikuiselämässäkin. Itse nyt uusperheellisenä olen yrittänyt järjestää asiat siten, että kaikkia osapuolet kokisivat olevansa toivottuja perheenjäseniä omassa kodissamme.
Minulla tilanne on ollut sikäli selkeämpi, että omat vanhempani ovat tukeneet minua esimerkiksi opiskeluaikana taloudellisesti, samoin äitini uusi mies omia lapsiaan. Vanhemmille on tässä suhteessa annettu vapaat kädet auttaa lapsiaan, miten parhaaksi näkevät. Samoin myös minun uusperheessäni toimitaan. Se, mitä palkasta jää asuntolainan ja muiden yhteisten menojen jälkeen, käytämme kuten parhaaksi katsomme. Ja tulevaisuudessa minun omaisuuspuolikkaani menee yksin omalle lapselleni ja miehen puolikas hänen lapsilleen keskenään jaettavaksi. Ja jos jompi kumpi haluaa ennakkoperintöä jakaa, se on ok.
Tähän ns. lastenhoidolliseen kysymykseen olen itsekin omassa elämässäni törmännyt. Äitini ja hänen miehensä matkustelevat paljon ja koska miehen lapsillakin on lapsia, en kovin usein kehtaa heiltä apua pyytää, jottei lasta koettaisi rasitteeksi. Isäni ja hänen vaimonsa sen sijaan vievät poikaani usein erilaisiin paikkoihin ja lapsi on isän vaimolle silmäterä, kuin "aito" lastenlapsi, sillä hänellä ei omia lapsia ja näin ollen lapsenlapsia ole.
Kirjoituksesi perusteella sain kuvan, että olet omaa perhe-elämääsi tyytyväinen, mikä on tietysti tärkeintä. Muihin koukeroihin on valitettavasti hankalaa vaikuttaa. Hyvää jatkoa sinulle!
Oletko yhtään laskenut, kuinka paljon toinen vanhemmistasi on maksanut sinusta elatusmaksua? Itse maksan omasta lapsestani yhden kerrostaloasunnon verran hänen elinaikanaan, mikä saa riittää hänelle. Toki ostan synttärilahjat ja muut, mutta mitään suurempia investointeja minulla ei ole koskaan varaa tehdä! Minunlla ja vaimollani ei ole varaa edes tehdä yhteistä lasta, koska kaikki ylimääräinen menee lapseni elatusmaksuihin. Olen yrittänyt niitä jo vuosia laskea, mutta kun exä ei anna, niin minkäs teet!
Kyllä kuule sanon, että jos minun lapseni aikuisena ajattelee tuolla tavalla kuin sinä, niin ei ole tervetullut meille! Että ennakkoperintöä? Minä en ole sellaisista kuullutkaan, ehkä ymmärrän jos puhuisit vaikka jostakin perintömaljakosta, mutta ei , sinä kaipaat itsellesi tonttia!! Vanhempasi ovat sinut aikanaan elättäneet, jos sitä et osaa arvostaa, niin olet kohtelun ansainnutkin! Jos vanhemmillasi on monta lasta, niin siitä tuskin irtoaa jokaiselle tonneja silloin tällöin!
jos lasket maksavasi yhden kerrostalon asunnon verran,yhdestä lapsesta, mitä sitten mieheni maksaa kuudesta lapsesta, kuusi kerrostaloasuntoa, päästäskös yhteen asuu vaikka puol-ilmasiks, ei varmaa..., ja lahjoihin ja muuhunkin annamme rahaa, oletko itse ajatellut kuinka paljon lapsi kuluttaisi rahaa luonasi, perheessäsi,laskisitko silloin euroja!!!!
jos eroat joskus ja muutat yhteen toisen miehen kanssa jolla on lapsia sitten ymmärrät mitä nämä uudet puolisot ajattelevat..
en minäkään välitä miehen kakaroista jotka ovat tehty naimalla toisen naisen kanssa puhumatta hedän lapsesta.. huh huh
Lämmin kiitos kaikille asiallisesti vastanneille. Vaikkei se tilannetta muuta, on se lohdullista kuulla sananen henkilöiltä jotka ymmärtävät tilanteeni, olenhan minäkin kädellinen ja laumaeläin ;)
-------
Ja sitten niille, joille se talousasioista mainitseminen oli NIIN liikaa:
Odotettavaa, mutta silti aika "huvittavaa" tuo enemmistön juuttuminen tuohon viimeiseen kappaleeseen jossa mainitaan rahasta. Kertoo kai enemmän kommentoijien sielunmaisemasta kuin mistään muusta.
Jotkut asiat kuten perintö ovat tabuja, ja sellaisen mainitseminenkin saa monen kadottamaan mistä juttu lähtikään.
Toisekseen, vaikkei asia ei ole mieleinen tai "sopiva", se ei lakkaa olemasta... silläkin uhalla, että joku vetää herneen nekkuun ja leimaa kirjoittajan "rahanahneeksi luuseriksi joka ei ota vastuuta omasta elämästään ja lapsistaan".
Huomasitteko muuten kohtaa jossa selitin miten omilla vanhemmillani on vaikeuksia toteuttaa isovanhemmuuttaan vaikka haluja kenties olisi? Että ongelma on kenties heillä myös? Totuttuihin kuvioihin ei sovi enää uudet kuviot, lapsenlapseen satsattu aika on pois siipalta. ( Ja nyt joku agressiivinen äitiliini kirjoittaa että "ilmaista lastenhoitajaa siis vaadit!" Ei, kanssakäymistä vain, edes muutaman kerran vuodessa. ) Parisuhdeongelmat ovat ongelmia, varttuneillakin.
Rautalangasta vääntäen vielä: Jutun lähtökohta oli valottaa avioeron ja vanhempien uudelleenavioitumisen vaikutuksia lapsen aikuiselämään, elämään sen jälkeen kun lapsuudenkodin ovesta on ulos astuttu. Enkä taatusti ihan "tavattomista" asioista kirjoittanut edes siinä raha-asiassa. Katsokaa vaikka ympärillenne, tai sitten elätte jossakin kivien ja kantojen alla.
usko jo, että ei ole kovin normaalia ajatella katkeruuksissaan ensimmäisenä, että kyllä mä nyt olen eriarvoinen, kun edes ennakkoperintöä saa ja kaikki muut ovat mua parempia!Oletko muuten ajatellut, että sinä perit kahden eri vanhemman omaisuutta ja siinä samassa vielä niiden puolisoidenkin, joille et ole edes mitään sukua! Kyllä mua vituttaa ainakin tietää, että mieheni kersa perii puolet meidän asunnosta, jonka minä olen maksanut, eikä se kakara ole mulle mitn sukua!
Miehesi LAPSI perisi sinun asuntosi?! Lapsi perii vain vanhempiensa omaisuutta ei sinun. Jos miehesi on maksanut puolet asunnosta, ei asunto ole kokonaan sinun. JOs itse olet asunnon omistaja, ei lapsi peri siitä mitään.
Asunto molempien nimissä, vaikka minä olen kaiken maksanut.
siinä vaiheessa, kun lapsi on itsenäistynyt ja muuttanut kotoa, hän käy kantakodissaan kylässä. Samoin vanhemmat käyvät poismuuttaneen lapsen luona kylässä.
Vanhojen tavaroiden säilytyksestä, tarkoitatko kellaritilaa vai sitä, että huoneesi säilytettäisiin ennallaan? Harvalla on enää sellaiset tilat, että poismuuttaneen lapsen huonetta voitaisiin säilyttää sellaisenaan.
Ei pahalla, nämä ajatukset nyt tulivat ensinnä mieleeni...
Ymmärrän täysin alkuperäisen kirjoittajan pointin. Itselläni ei ole vastaavaa tilannetta, mutta mieheni puolelta tilanne on juuri vastaava. Odotamme esikoistamme ja täytyy myöntää, että suhtautuminen minun vanhempien ja mieheni vanhempien uusperheissä on aivan eri luokkaa. Minulla on ns. ehjä lapsuudenkoti, mikä tuntuu tulevaa lasta ajatellen "mummolalta" ja minulle edelleen kodilta. Mieheni tuntee taas aina menevänsä kylään, kun menee jomman kumman vanhempansa luokse. Ja ne paikat eivät tunnu todellakaan "mummolalta".
Taloudellisiin asioihin... (saadaan taas muutama innostumaan!!) Emme kaipaa kummankaan vanhemmilta taloudellista tukea, MUTTA en aio väittää etteikö olisi ihana asia, kun minun vanhempani vaatimalla vaativat, että saavat osallistua tulevan lapsenlapsen tuloon myös taloudellisesti. Tarkoitan nyt mm. lastenvaunuja, vaatteita ym. Heistä on ihana "hössöttää" tulevaa lapsenlastaan ja joskus se näkyy myös pieninä lahjoina tulevalle lapselle. Mieheni uusioperheissä ei tulevasta lapsesta juurikaan edes puhuta, ovat sanoneet kyllä olevansa iloisia tulevasta pienokaisesta, mutta emme voi tietenkään odottaa isovanhempipuolilta oikeastaan mitään kiinnostusta lastamme kohtaan. Ja tottakai se heijastuu siihen biologiseen isovanhempaankin.
Eli Minna, ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Älä välitä ihmisistä, ketkä eivät pointtiasi ymmärtäneet. Taitavat itse olla jostain he....tin katkeria :)
Tuli vaan mieleen, että eikö vanhemmat voi muuttaa?? Mitä, jos vanhemmat, vaikka eivät edes olisi eronneet, muuttavat siitä lasten "lapsuudenkodista" pienempään, esim. kerrostaloasuntoon. Eikö se silloin ole lasten mummola, kun siellä ei olekaan äitiliinin tai isukin vanhaa huonetta jäljellä?? (tai kellarikomero täynnä vanhoja kirjoja ja luistimia...)
Onko se, että kävisi vanhempien luona kylässä (ei kotona) tosiaan niin kovin huono asia, tai joku kynnyskysymys? Tuntuu, ettei joku ole kasvanut aikuiseksi, tai pitää hengissä jotain vanhaa nostalgiaa, joka on kyllä mukavaa, vaan ei realistista.
Annetaan toistemme elää, myös omien vanhempiemme.