Erottiin miehen kanssa kuukausi sitten. Yhteisellä päätöksellä, mutta kuitenkin muhun sattu enemmän.
Eron syyt oli pitkälti viinassa. Minusta mieheni on alkoholisti, mutta hänen mielestään ei mitään alkoholiongelmaa ole.
Hän joi joka viikonloppu, siis ihan jokaisen viikonlopun oli ihan tuhannen jurrissa. Illassa ei riittänyt enää yksi leijonapullo. Jos tuli oksennus, niin heti jatkoi tiukalla viinalla kun jotain pysyi sisällä.
Suuttu kun yritin ehdottaa hänelle selvää viikonloppua. Itse juon kerran max pari kertaa kuussa. Työnsä hoitaa aina huolella, eikä pitäis mitään stressiä olla. Velaton kämppä ja raha-asiat muutenkin kunnossa. Terve 33-vuotias mies muuten.
Nyt kun olen ajatellut asiaa, niin mun mielestä tuossa ei ole mitään epäselvää etteikö hän olisi alkoholisti. Perimmäinen kysymykseni kuuluukin, että kuuluuko alkoholistin käytökseen idioottimaisuus?
Juteltiin eilen puhelimessa puolitoistatuntia ja hän vaihteeksi kännissä ja soitti mulle toisen naisen luota, siis pomonsa luota ja kerto kun hänellä on hirveä morkkis siitä että on pannu pomoaan.
Tuntu tosi kurjalta kuulla se, mut kun hän selitti ja selitti asioita niin aloin tajuamaan että miehellä ei ole kaikki kohdallaan.
Se itki välillä ja nauroi, uhosi ja hoki kuinka paljon musta vielä välittää.
Hän kertoi miten käyttää naisia hyväkseen, koska ei pysty olemaan hetkeäkään yksin. Yritin ehdottaa että yksinolo voisi tehdä ihan hyvää, mutta sanoi ettei pysty siihen.
Soittaa kaikki exänsä läpi että joku vaan olisi hänen kanssaan, sit hän vaihtaa naista parikin kertaa illassa ja jättää sen toisen soittelemaan perään.
Mua hän on pyytänyt kanssaan monta kertaa baariin, mut en ole suostunut. Olen vähän jo huolissani hänestä.
Tuntuu, että se eilinen soitto oli kuin joku avunhuuto. Se ihminen ei tiennyt enää missä kohtaa itkeä ja missä nauraa. Käyttäytyykö alkoholisti noin? Eikö pysty olemaan yksin omassa seurassaan? Miksi satuttaa toisia, vaikka tietää että se on väärin? Miten voin auttaa?

Vastaukset 11
Vanhimmat
käyttäytyy noin, koska hän on sairas, ja niin kauan kuin hänellä riittää ymmärtäjiä niin hän ei havahdu hakemaan todellista apua.
Jos teillä ei ole yhteisiä lapsia eikä muuta syytä olla yhteydessä niin sinun kannaltasi voisi olla helpompi katkaista yhteydenpito ainakin toistaiseksi kokonaan. Olette eronneet ja tuossa tilanteessa se on varmasti ollut paras ratkaisu. Sinun on nyt työstettävä ero läpi omalla tahollasi, anna surutyölle aikaa.
Missään tapauksessa älä alennu kuuntelemaan hänen kännisiä puheluitaan muista naisista. Sinun ei tarvitse alentaa itseäsi sillä tavalla! Jos hän soittaa humalassa niin ilmoita jämäkästi, että et puhu hänen kanssaan ja että jos hänellä on tärkeää asiaa niin hän voi soittaa sitten kun on selvinpäin. Ja lopetat puhelun siihen jäämättä väittelemään aiheesta.
Tiedän, että on aina helpompi neuvoa kuin toimia, mutta usko pois, yhtä rankkoja toimia olen itsekin joutunut tekemään pitääkseni oman mielenterveyteni edes jota kuinkin kunnossa.
Jaksamista.
Yhä useammat miehet voivat vaan huonosti tässä yhteiskunnassa ja hakevat apua alkoholista ja se vaan huonontaa asioita, erotaan useammin/väkivaltaa/itsemurhia....
Mitä meidän miesten pitäisi sitten tehdä? ehdota jotain muutakuin raitistumista,toki sekin hyvä asia.
taisin nyt mennä hieman ohi aiheen eli pitäisi keskustella alkoholista/alkoholismista eikä parisuhteista :)
lähtee etsimään muista kuin itsestä niin silloin löytyy koska tahansa syitä juomiseen. Ei tämä yhteiskunta naisia kohtele yhtään sen paremmin kuin miehiäkään; työelämän vaatimukset senkun kasvavat; 20-30-vuotiaana sinua ei palkata koska pelätään että jäät äitiyslomalle; yli 40-vuotiaana sinua ei palkata koska olet liian vanha; naiset tekevät tutkimusten mukaan edelleen suuremman osan kotitöistä kuin miehet vaikka käyvät myös (palkka)töissä; vastuu lastenhoidosta jää useammin naisten harteille, he joutuvat jäämään kotiin kun lapsi sairastuu; töiden ja kodinhoidon ohella pitäisi jaksaa koko ajan hoitaa naiseuttaan jotta näyttäisi sellaiselta kuin naisen mainosten mukaan kuuluu näyttää... jne jne.
Mitä teidän miesten sitten pitäisi tehdä? Samaa kuin meidän naistenkin: miettiä, mitä haluan elämältäni, mitkä ovat sellaisia asioita mihin voin itse vaikuttaa ja mitkä taas sellaisia jotka on helpompi hyväksyä. En ehkä voi vaikuttaa suomalaiseen verotukseen tai sosiaalipolitiikkaan saati ulkopolitiikkaan, mutta voin vaikuttaa siihen miten hoidan omat asiani; maksanko laskuni jotta katto säilyy pään päällä, teenkö työni mahdollisimman hyvin, kouluttaudunko lisää pärjätäkseni työmarkkinoilla jne. Vastuu on minulla itselläni.
Elämä ei ole reilua, se on fakta joka on vain hyväksyttävä. Toisilla menee aina paremmin kuin toisilla. Mutta uskallan väittää että suomalaisella miehellä menee pahuksen paljon paremmin kuin esimerkiksi filippiiniläisellä slummiin syntyneellä miehellä, joka joutuu hakemaan ruokansa kaatopaikalta tai myymään munuaisensa rikkaalle länsimaiselle jotta pystyisi elättämään perheensä.
Tulipa saarna :-o Mutta asian ydin siis oli että muutos lähtee itsestä, on turha jäädä odottamaan että yhteiskunta muuttuu ja sen jälkeen voi lopettaa juomisen tai väkivallan. Kantapään kautta sen minäkin jouduin kyllä opettelemaan elettyäni vuosikaudet ensin siinä kuvitelmassa että kunhan saan pysyvän työpaikan (pätkätöiden sijaan), paremman palkan, paremman asunnon, enemmän arvostusta ja Elämäni Prinssin niin sitten ei enää "tarvitse" juoda. Jos noita parempia aikoja olisin jäänyt odottamaan niin odottelisin edelleen (jos olisin vielä hengissä).
Kiitos SaaMari, puhut todella asiaa! Hyvä että palstalta saa lukea näin kypsää tekstiä. Kiitos Sinulle!
Oikeastaan olen erimieltä lähes kaikesta miehiin liittyvästä mitä kirjoitit...
Tuo pulloon tarttuminen on ihan yhteiskunnan opettama juttu miehille.Alkoholistia on helpompi potkia päähän...
Mielestäni miehet tarvitsevat tukiverkoston ja miesryhmiä,ei täällä todellisuudessa yksinään pärjää omillaan.
Ja jos asiaa naisilta kysyy niin se on kuin piru lukisi raamattua.Joo tiedän että kuulostaa hieman itsekkäältä mutta mielestäni miesten täytyy alkaa olemaan hieman itsekkäitä ja pitää puoliaan paremmin tässä yhteiskunnassa.
Siitä muuten hyötyy lopulta myös naiset ja lapset.
Ryhdy toimeen vain ja perusta miesten tukiverkosto tätä yhteiskuntaa vastaan tai ihan mitä tahansa vastaan, josta miehet nyt kovasti kärsivät. Hienoa, että mies puolustaa toisia miehiä!
Varmaankin voitte myös yksissä miehin tarttua porukalla pulloon? Ette kai ala yhteiskuntaa sentään niin kovasti vastustamaan, että tämä yhteiskunnan teille opettama tapa pääsee unohtumaan?
Kerrotko muuten vielä minulle selvennyksen vuoksi, miten yhteiskunta opetti konkreettisesti juuri sinua tarttumaan pulloon? Kuuluiko se opetusohjelmaan peruskoulun yläasteella vai vasta lukiossa tai ammatillisissa opinnoissa?
Oletpa vihamielinen, mutta mietippä itse...
Onneksi nykyään on alettu perustamaan miehillekkin turvakoteja,ainakin yksi on jo perustettu ja miesryhmiä, että ollaan tässä menossa sentään parempaan suuntaan.
...voisinkin ensikerralla sitten laittaa tuon miehen sinne turvakotiin rellestämään ja minä saisin jäädä kotiini!
Ai niin, kai siellä sitten tarjoilu pelaa että mies kanssa viihtyisi siellä?