Tietoinen valehtelu jostain omasta tekemisestä joka saattaa pahentaa toista uskovaista, vai totuuden kertominen joka pahentaa toisen uskovaisen?
Koska tunnustettu tosiasia on, että esimerkiksi viinilasillisen juominen ei itsessän ole syntiä, mutta sen tuominen julki saattaa pahentaa "heikon veljen". Tässä tilanteessahan loogista on, että jos tietää jonkun olevan alkoholin kanssa heikoilla, niin jättää hänen seurassaan alkoholin juomatta, mutta sehän ei estä nauttimasta tätä viinilasillista esimerkiksi yksinään taikka sellaisessa seurassa, jossa kukaa ei ´pahennu asiasta.
Sama pätee esimerkiksi televisioon. Jos tietää, että jollain "heikolla veljellä" ei pysy kontrollissa television katselu, ja tällaiselle henkilölle tulee, jos televisiota katsellaan, pakottava tarve pornon katseluun, on itsestään selvää, että tällaisen henkilön seurassa tv:tä ei katsota. Mutta yksinään tai sellaisessa seurassa jossa kukaan ei ole tällainen "heikko veli", tv:tä voi hyvällä omalla tunnolla katsella.
Mutta miksi kahdessa em. tapauksessa vl joutuu AINA valehtelemaan toisella vl:lle, aina pahentamisen pelossa? Eikö valehtelu ole synti?

Vastaukset 6
Vanhimmat
olla juomatta. Ei tarvi valehdella.
Raamatussa on kyllä esimerkki peittelystä. Eesaun siasta siunattiin Jaakob. Äiti neuvoi poikaa laittamaan jotkut karvat käsiin ja niin isä luuli siunaavansa Eesaun...
Tässä tapauksessa kylläkin Eesau oli myynyt siunauksensa, jotenka asiassa toimittiin näin. Tämän kai voi soveltaa sillä tavalla, että jos aiemmin on sovittu joku asia, niin sitten sopimuksesta tulee pitää kiinni ja toimia niin, että sopimus täyttyy... en tiijä, olenko ihan täysin kärryillä...
voi juoda sen lasillisen viiniä sellaisessa seurassa, jossa kukaan ei pahennu siitä, eikä hänen tarvitsisi siitä valehdellakkaan. Miksi vl:ssä kuitenkin valehtelu on parempi kuin pahentaminen?
Jos ei itse ole ollut sopimassa mistään alkoholin käytöstä (taikka mistään elämäntapa-asiasta) mitään, niin mites silloin pidetään kiinni jostain "sovitusta"?
pitäis juoda? Ei kai se ole pakotettua missään ja alkoholittomia vaihtoehtoja löytyy?
En nyt vänkää sinua tai yritä muuttaa, mutta kysyn, miksi?
Jos juot, olisko mahdoton ajatus kertoa asiasta niille, jotka kysyvät siitä? Miten luulet, että ne reagoisivat? Ja oletko ajatellut etukäteen, miten sen sanoisit? Olisko mahdoton ajatus kertoa niille, joille olet kieltänyt juoneesi??
Pietari kielsi tuntevansa Jeesusta ennen kukon laulua. Jeesus tiesi, että Pietari tulee näin tekemään, siitäkään huolimatta Pietaria ei lopullisesti hylätty. Hän sai jopa sananpalvelija n tehtävä.
Kovasti kielsi Pietari, kun sanoi "en tunne sitä miestä", vaikka tunsihan se ja oli oikein malliopetuslapsi.
jutella jonkun kans noista mieltä painavista asioistasi?
Onko sulla ketään, jonka kans voisit ajatella puhuvasi? En usko, että valintasi osuisi huonoon, sellaiseen, joka olisi paha sulle.
Alkoholistikaan pahennu siitä jos hänen ystävänsä juo silloin tällöin lasin viiniä. Mikä syy hänellä olisi pahentumiseen, jos siitä viinin juonnista ei koidu hänelle mitään haittaa?
Jos ystävä koittaisi esittää entiselle alkoholistille, ja valehtelee etten minäkään juo vaan olen täysin raitis, ja myöhemmin tulisikin ilmi, että ystävä onkin valhedellut ja juokin alkoholia. Miksi ystävä valehteli? Eikö vasta se valehtelu aiheuta sitä pahentumista, ja loukkaa lähinmäistä. Se mikä satuttaa lähinmäistä on syntiä, valehtelu satuttaa varmasti enemmän kuin rehelliseti juotu viini.
Jos itse haluaa olla ilman alkoholia kokonaan, niin ei siitä pidä pahentua jos toinen sallii itselleen lasillisen. Silloin ollaan väärilläraiteilla totaalisesti jos valheella joudutaan estämään toisen pahentaminen. Ongelma on hänellä kuka pahentuu siitä jos ystävä kertoo hänelle juovansa lasillisen sillointällöin viiniä.