Pastalla käydään jatkuvasti keskustelua siitä, millä tasolla tulee kristityillä tulee olla yhtenäiset käsitykset ja elämäntavat täällä maan päällä elellessämme. Miten voimme tunnistaa elämäntavoista ja kulttuurisista seikoista että tuo on uskovainen, tuo taas ei? Voimmeko? Löytyykö apua kristiuskon opin määrittleyn perustasta, Augsburgin tunnustuksesta?
Sen mukaan seurakunnalta edellytettävä yksimielisyys rajoittuu tiukasti vain uskon perusteisiin. Augsburgin tunnustuksen mukaan:
"Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset."
Tämä määrittely tehtiin Lutherin aikana.
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augstunn.html
Sen mukaan seurakunnalta edellytettävä yksimielisyys rajoittuu tiukasti vain uskon perusteisiin. Augsburgin tunnustuksen mukaan:
"Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset."
Tämä määrittely tehtiin Lutherin aikana.
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augstunn.html
Vastaukset 32
Vanhimmat
Mistä syystä Päivämiehessä ei ole tästä ollut koskaan yhtään kirjoitusta sikäli kuin muistan?
Siksi koska Päikkärin toimittajat ovat FEIKKEJÄ, jotka naureskelevat partaansa kun porukka ottaakin tosissaan!
Eiköhän tuommoiset vanhat kirjoitukset ole enempi teologisen koulutuksen hankkineiden ammattilaisten juttuja.
Siis loppujen lopuksi, tärkeintähän on että pysyy mukana jumalanlasten joukossa.
"Siis loppujen lopuksi, tärkeintähän on että pysyy mukana jumalanlasten joukossa."
Eikä suinkaan omakohtainen uskominen?
Onpa täydellisen halventava ja pimeä kirjoitus.
Jostain aina sikiää kaltaisiasi kirjoittajia.
Taidat kuulua kirkon, ja kirkon opetuksen halveksijoihin!
Kirjoitapa nyt kymmenen, ei kun 50 kertaa viestiä vaikka koti-Siionillesi, että seurakunta on erehtymätön! Varmasti saat papukaijamerkin!
Myös minua kiinnostaisi perehtyä tähän asiaan lähemmin.
Muistelen että kun 2005 eli viime vuonna oli kristinuskon 850-vuotis-juhlavuosi, Päikkärissä käsiteltiin näitä uskon opillisia perusteita tarkemmin, ainakin juuri tätä Augsburgin tunnustusta. Jaksaisikohan joku täällä lukijoista muistaa mikä numero se suurin piirtein oli.
Miten niin 850 vuotta?
Kristinusko on paljon vanhempi asia!!
Jospa Päivämieheen kirjoittavat uskovaiset eivät ole tulleet lukeneeksi näitä kristiuskon opin kirjoja? Ja toiseksi. Teologit kirjoittaa itse asiassa aika vähän Päikkäriin.
Raamattukin ole jo aikansa elänyt vanha pölyttynyt kirjapahanen.
Vaikea on lukea itse nykyihmisellä Raamattua. Seuroissa sanaa julistetaan äänellisenä Jumalan sanana.
Luther aikoinaan arvosteli sitä, että kansa ei voinut lukea Raamattua. Vaikka joku osasi lukea, niin Raamattua ei ollut kansankielellä.
Siksi hän saksansi Raamatun ja antoi muillekin kääntäjille ohjeen, että Raamatun tekstin tulee olla sellaista kieltä, mitä kansa käyttää ja ymmärtää.
Se on ollut kantava ajatus koko luterilaisuuden ajan ja kaikkialla - Suomessakin.
Kansa luki silloin Raamattua. Se ei ollut vaikeaa.
Siksi Raamatun pitäisi tänäänkin olla nykykielinen eikä mikään vuosisatoja vanha käännös. Muutamat vl:t ainakin lukisivat sitä mielellään, ei tietenkään kaikki sittenkään.
Miksi muutaman tulkinnallisen käännöseron takia pitäydytään vielä vanhassa? Onko siellä vanhassa jotain mikä tukee paremmin lauman rajoja ja vahvistaa oman ryhmän erinomaisuutta?
On tunnettu tosiasia että monetkaan uskovaisista eivät itse lue Raamattua eivätkä tunne siitä kuin niitä tiettyjä samoja kohtia joita saarnoissa eniten viljellään.
Tämä on häpeä sillä kristillisyys on aina sisältänyt yhtenä osana lukemisen, oman uskon ja uskonymmärryksen rakennukseksi.
Kristillisyys ei ole hurmahenkistä touhotusta, hengellistä viihdehömppää, ei kiellettyjen asioiden listoja eikä jatkuvaa rahankeruuta itsekkäästi omaan toimintaan, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Se edellyttää myös vakavoitumista ja rauhoittumista opillisten kysymysten äärelle.
miten saatais Päikkäriin enemmän teologien ja vastaavien kirjoituksia opillisista aiheista ja kysymyksistä?
Lähetyslehdessä on, mutta se ilmesytyy niin kovin harvoin.
Päikkäri on nykyään kovin kevyt lehdykkä, kokonaan keskittynyt yhteisöllisyyden ja tapakultturiasoiden vaalimiseen, pohja ja perustus hukassa, voi voi.
Uskon kautta meillä on siionissa yhdenkaltainen ymmärrys siitä että me emme elämäntavoillamme ole rikkomassa Jumalan tahtoa emmekä pahentamassa toisia elävässä uskossa taivaltavia.
Augsburgin tunnustus taas on enemmän vieraampi vanhoillislestadiolaiselle herätysliikkeelle, jonka juuret ovat yksinkertaisessa kansanuskossa, ei niinkään opillisessa raamatun tutkistelussa.
Näitä kiinnostuksen kohteita on alkanut ilmetä vasta ihan viime vuosina kun lestadiolaisia on alkanut tulla entistä enemmän teologiseen tiedekuntaan opiskelemaan. Kysymyksiä riittää kun sinne menee!
"Uskon kautta meillä on siionissa yhdenkaltainen ymmärrys siitä että me emme elämäntavoillamme ole rikkomassa Jumalan tahtoa emmekä pahentamassa toisia elävässä uskossa taivaltavia. "
Onko meillä myös yhdenkaltainen ymmärrys siitä että on tarpeen ohjeistaa toisia elävässä uskossa taivaltavia oikeisiin ja yhdenmukaisiin elämäntapoihin?
"Uskon kautta meillä on siionissa yhdenkaltainen ymmärrys siitä että me emme elämäntavoillamme ole rikkomassa Jumalan tahtoa emmekä pahentamassa toisia elävässä uskossa taivaltavia."
Tämä ei voi olla uskon kautta tulevaa ymmärrystä, koska Raamatussa nimenomaan kielletään seurakuntaa asettamasta elämäntapaohjeita. Yksimielisyys USKOSTA on eri asia.
Mitä muuta USKOVAISUUS on kuin elämäntapoja?
...uskoo Jeesuksen sovitustyön omalle kohdalleen.
... eikä siinä tarvitse ymmärtää muuta kuin uskoa omalle kohdalle, ei tarvita "Augsburgin tunnustuksia"!
Elämänvanhurskaudessa näkyy että ihminen on Jumalan lapsi: ahkeroi synnin poispanijana tehdä matkaa ja välttää syntiä joka matkan hitaaksi tekee. Synnistä varoittamaan ovat siionissa monenkaltaiset Pyhän Hengen neuvot.
Jolla korva on se kuulkoon!
Kyllä sen näkee uloskin päin kuka on uskomassa.
"Kyllä sen näkee uloskin päin kuka on uskomassa."
Kliffaa, hei! Kerrotko tarkemmin ne tuntomerkit? Mullekin kerran eräs hengellinen helppoheikki sanoi marketin aulassa että "sinusta kyllä näkee heti että olet uskovainen."
Sanot, että Pyhä Henki antaa siionissa elämäntapohin liittyviä neuvoja. Esim. oppi-isämme Luther kuitenkin näkee asian Raamatun opetuksen valossa toisin.
"...Ajatus tässä on seuraava: Sydämen vanhurskaus on luonteeltaan hengellinen asia ja tekee sydämen eläväksi. Toisaalta on varmaa, etteivät inhimilliset perinnäissäännöt tee sydäntä eläväksi eivätkä ole Pyhän Hengen aikaansaannosta, kuten ovat lähimmäisenrakkaus, siveys jne. Eivät ne liioin ole välineitä, joita käyttäen Jumala taivuttaa sydämiä uskoon, niin kuin sana ja Jumalan asettamat sakramentit, vaan ne ovat käytännön asioita, joilla ei ole ollenkaan tekemistä sydämen kanssa. Näin ollen ei pidä ajatella, että ne olisivat välttämättömiä Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden saavuttamiseksi. Tätä samaa apostoli tarkoittaa Room.14: "Ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä." (Luther, Ausburgin tunnustus)
Lutherin ajattelu on ollut lestadiolaisuudessa ilmeisesti liian abstraktia. Konkretiaa on kaivattu, ja sitä on saatu vääntämällä kristinusko ulkonaisiksi käytännön elämän tapojen noudattamiseksi. Ihan samoin kuin aikoinaan juutalaisuudessa kävi, muistammehan fariseukset Jeesuksen aikana.
Siinä samalla on lestadiolaisuudessa jätetty sivuun vanhurskauden ja armon syvä ulottuvuus.
Tämä onnettomuus ei pysähdy vaan jatkuu, sillä kaikki SRK-lapsi- ja nuoristyö tähtää siihen, että nouseva polvi kasvatetaan tähän ulkonaisten normien noudattamiseen.
Kukaan nuorista vl-aikuisista ei ole koskaan kuullutkaan kristinopin perusteista joista sinä kirjoitat täällä ansiokkaasti. Kuinka he siis voisivat viedä sitä uskonkäsitystä aikanaan eteenpäin omille lapsilleen?
Mistä se johtuu?
Koska niitä ei missään käsitellä: ei Päivämiehessä, ei seuroissa, ei iltakylässä, ei seurakuntapäivillä.
Lestadiolaisuudessa olisi aika tehdä uskonpuhdistus mutta ei tällä kertaa hoitokokousmalliin... vaan opastaa kaikki saarnamiehet opiskelemaan Augsburgin tunnustusta.
Omien syntien anteksi uskomiseen ei tieteysti tarvita muuta, mutta jos et tiedä etkä tunne uskosi perusteita, olet altis kaikille harhaopeille. Muisteleppas vaikka uusheräystä, esikoisuutta tai mitä muuta tahansa. Paavali nimenomaan opettaa, että pitää tietää ja tuntea uskon perusteet.
Tunnuskirjat on ihan hyvä tuntea edes pintapuolisesti, tietäämistä ja mitä niissä puhutaan.
Mainittu teos sekä paljon muuta kiintoisaa luettavaa löytyy:
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/
Voidaanko Lutherin ajatukset juutalaisista ja juutalaisuudesta ohittaa yksittäisenä harha-askelena vai asettaako se outoon valoon hänen muita sanomisiaan? Tämä antisemitismi josta jopa Hitlerin ajan fasistinen Saksa sai polttoainetta on pitkälti löydettävissä myös Lutherin ajatuksista. Pelottava ajatus, ihminen on niin erehtyväinen.
Kyllä Lutherkin oli aikansa lapsi, sidoksissa historialliseen aikaan ja omaan taustaansa. Hän ei ole suinkaan pyhä eikä erehtymätön.
Tässäkin meidän on käytettävä arvostelukykyä ja harkintaa että emme omaksu Lutherilta käsityksiä joilla ei ole Raamatun perustaa. Rakkaus, rauha, ihmisoikeudet, oikeudenmukaisuus jne. teemathan kuuluvat kristilliseen etiikkaan. Ja se taas poohjautuu Kristuksen lähimmäisenrakkauden käskyyn. Siitä on Raamatussa syvälliset neuvot, vaina muunmaalaisten kohtaamiseen saakka!
Paula E, hyvä avaus.
Olen joskus miettinyt tätä Raamatun kohtaa:
"Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.
Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. Se, jonka rakennus kestää, saa palkan.
Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi."
Onko tosiaan niin, että rakensipa minkälaisen tahansa rakennuksen Kristuksen varaan, niin se kelpaa? Tämä kohtahan antaa ymmärtää, että näin itse asiassa tapahtuu. Ja mitä tuo rakennus tarkoittaa? Elämäntapoja? Eri herätysliikkeitä? Eri kristillisiä kirkkoja?
Toisaalta, Paavali opettaa, että on yksi oppi, yksi Herra, yksi Henki jne.
Se on tästäkin kohdasta selvä, että on vain yksi perustus = Kristus.
Se, mikä lainaamassasi korinttolaiskirjeen kohdassa on myös huomiolle pantavaa on, että sen mukaan rakennustemme valmistusmateriaali paljastuu vasta tuomiopäivänä. Toisin sanoen, kukaan tässä maailmassa ei voi sanoa toisen majasta yhtään mitään. Itse olen kokenut ko. kohdan aina kehoitukseksi omakohtaiseen uskoon ja omaan valvomiseen sen sijaan, että käytäisiin arvioimaan muiden tekemisiä tai tilaa.
Kappas vaan, Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta löytyy viittaus tähän:
"...vaan toteamme, että kirkko, josta puhumme, on todella olemassa: siihen kuuluvat koko maan piirissä hajallaan elävät tosi uskovat ja vanhurskaat. Lisäämme vielä sen tuntomerkit, puhtaan evankeliumin opetuksen ja sakramentit. Tämä kirkko on varsinainen totuuden pylväs. Se näet säilyttää puhtaan evankeliumin ja, kuten Paavali sanoo, (1 Tim. 3:15) perustuksen: Kristuksen todellisen tuntemuksen ja uskon. (1 Kor. 3:12) Tässä joukossa tosin on monta heikkoa, jotka tälle perustukselle rakentavat katoavista oljista, toisin sanoen jonkinlaisista hyödyttömistä mielipiteistä, mutta kun nämä eivät kuitenkaan perustusta kumoa, annetaan ne heille anteeksi, mutta samalla heitä oikaistaan. Pyhien isien kirjoitukset ovat todisteena siitä, että he ovat välistä rakentaneet oikealle perustukselle oljistakin, mikä kuitenkaan ei ole tehnyt tyhjäksi heidän uskoaan."
- siis sellainen "oma rakennelma", joka ei tee Kristuksen pelastustyötä tyhjäksi, on tuota Paavalin kuvaamaa rakennusta?
- eli esimerkiksi aikanaan se, että juutalaiskristityt edelleen ympärileikkauttivat lapsensa, kun taas pakanakristityt eivät tehneet niin
- tai se, että lestadiolaiset jossakin historian vaiheessa eivät käyttäneet polkupyörää, radiota tai rannekelloa
Kiitos että otit esiin, Munkki.
Näitä ajatuksia olen samoin paljonkin lukenut ja hämmästellyt, että niistä tosi vähän oli aikoinaan lestadiolaisessa rippikoulussa puhetta.
Enempi aikaa käytettiin siihen kyselytuntiin, jossa yksikin tyttö oli kirjoittanut lapulle kysymyksen, saako uskovainen meikata.
Vanha puhujasetä, huononäköinenkin, luki lapusta: "Saako veikata" - ja niin hän alkoi innostuneesti selittää meille nuorille, miten turmiollista onkaan sellainen pyrkimys yrittää rikastua ilman työntekoa noin vain rahapeliin osallistumalla... :-)
Niin että jos olisi käsitelty uskonoppia ja Augsburgin tunnustuksen puolustusta, ei ehkä olisi jäänyt yhtä paljon hauskoja muistoja!
Mutta vakavsti puhuen, toden totta, nämä jykevät sanat ovat vastaansanomattomat ja syvälliset.
"- - uskon että tämä toteamme, että kirkko, josta puhumme, on todella olemassa: siihen kuuluvat koko maan piirissä hajallaan elävät tosi uskovat ja vanhurskaat. Lisäämme vielä sen tuntomerkit, puhtaan evankeliumin opetuksen ja sakramentit."
Amen.
Kirkon opetusta "tiukemmat säännöt" ovat vl-uskoiville tarpeen ,koska siten saadaan "yksi joukko" samoihin raameihin.
Näin on muodostettu oma yhteisö,jonka erityispiieteitä korostamalla saadaan aikaan yhteishenkeä ja jota vl-liikkeessä pidetään "valittujen joukon" henkenä.
Taidetaanpa joskus sotkea myös tapakulttuuri, PH ja yhteishenki keskenään.